Kirkkovuodessa tulevan sunnuntain aiheena on Hyvä Paimen. Raamatun teksteissä nousee esille paimenen työ ja tarkoitus. Paimen kulki laumansa edellä, näytti tien ja etsi parhaat laidunpaikat. Hän myös puolusti laumaansa pedoilta ja varkailta. Evankeliumitekstissä kuvataan Jeesuksen erityistä tehtävää: Jeesus hyvänä paimenena panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta (Joh. 10:11).
Pääsiäisen viesti on ilosanoma Vapahtajasta. Jeesus voitti synnin ja kuoleman vallan ja näin valmisti häneen uskovalle pelastuksen. Elävä usko liittää uskovan Kristuksen laumaan, hänen seurakuntaansa. Jeesus opetti: ”Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän” (Joh. 10:14–15). Jeesus on sanansa mukaan omiensa keskellä maailman loppuun saakka. Ylimpänä Paimenena hän kutsui ja valtuutti opetuslapsensa huolehtimaan Kristuksen laumasta.
Uuden liiton seurakunta sai syntynsä ensimmäisenä helluntaina, jolloin opetuslapsille vuodatettiin Pyhän Hengen voima. Alkuseurakunnan elämä oli tiivistä yhteiseloa. Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. (Ap. t. 2:42.) Alkuseurakunnan elämässä koettiin erityistä yhteyttä ja evankeliumin työn siunausta, mutta myöhemmin myös vaikeita aikoja. Kristityt kokivat vainoa, ja monet harhaopit uhkasivat himmentää Raamatun totuuksia.
Noista ajoista lähtien on ollut monenlaisia opettajia ja opillisia virtauksia. Jumalan seurakunnassa on aina kuulunut tuttu Hyvän Paimenen ääni. Luther kuvasi, että missä usko kuulee Hyvän Paimenen äänen eli evankeliumin oikean julistuksen, siellä se näkee myös Jumalan seurakunnan, vaikka silmä näkisi vain ylenkatsetta herättävän ihmisjoukon (Rooman paavin vallasta).
Elävä usko ei avaudu inhimillisen tietämyksen ja historiallisten faktojen avulla, vaan henkilökohtaisen uskon kautta. Pyhä Henki kirkastaa Jumalan seurakunnan ja raamatullisen opetuksen uskonvanhurskaudesta. Kristinoppimme mukaan kristillinen seurakunta on maan päällä muukalainen, hajallaan asuva ja taisteleva. Se elää Pyhän Hengen johdatuksessa maailman loppuun saakka.
Jumalan seurakunnassa kuuluu Hyvän Paimenen ääni
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jumalan seurakunta sijaistee kesä- heinäkuun vaihteessa Muhoksella.
Sen jälkeen se vaihtaa paikka maakunnallisiin seuroihin.
Tankatkaa ja huoltakaa autonne, jotta pysytte alati liikkuvaisen jumalan valtakuunan perässä. Mitäs ry:llä kuuluu Hyvän Paimenen äänen sijaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271548Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391489Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3401316Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12998
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7891- 71826