Mistä löydän iankaikkisen elämän sanat?

Anonyymi

Olin matkatoverieni kanssa Venäjällä paikkakunnalla, jossa järjestettiin ensimmäistä kertaa seuratilaisuus. Elävän evankeliumin vastaanottaneet ja parannuksen armon saaneet tunsivat sydämessään suurta iloa. Ihmetellen ja iloiten he kyselivät: Onko Jumala todella niin armollinen, että saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi? Emme ole aikaisemmin kuulleet näin armollisesta Jumalasta. Onko totta, että mekin voimme antaa syntejä anteeksi toisillemme?
Jeesus vahvisti opetuslastensa heikkoa uskoa ilmestymällä heille ylösnousemisensa jälkeen. Hän näytti ristinkuolemassaan saamiaan haavojaan ja puhui ja ruokaili heidän kanssaan.

Samalla Jeesus lähetti opetuslapsensa todistajiksi kaikkialle maailmaan. Hän antoi opetuslapsille Pyhän Hengen vallan saarnata syntejä anteeksi. Hän sanoi: ”Autuaat ovat ne, jotka eivät näe, ja kuitenkin uskovat” (Joh. 20:29). Noustessaan taivaaseen hän vielä siunasi opetuslapsiaan.

Tie taivaaseen

Kristuksen työ jatkuu Pyhän Hengen ohjaamana hänen seurakunnassaan. Jeesus sanoi, että hänen on tarpeellista mennä pois. Hän lupasi Lohduttajan, Pyhän Hengen, joka johtaa totuuteen.

Jeesuksen seuraajien tehtävänä on saarnata parannusta ja syntien anteeksisaamista. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16).

Venäjän-vierailullamme vakuutimme sanankuulijoille, kuinka suuri on Jumalan armo syntistä kohtaan, ja että jokainen uskomisen armon saanut on Pyhän Hengen pappi.

Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, auttaa uskomaan ja synnyttää uskovissa keskinäisen rakkauden. Näin syntyy Jumalan perhe, jossa lapsilla on Isä taivaassa ja seurakunta äitinä maan päällä. Martti Lutherin mukaan sen, joka haluaa löytää tien taivaaseen, on ensin löydettävä maan päältä uskovaiset ihmiset, joilta kuulee evankeliumin. Pelkät sanat eivät riitä, vaan heillä tulee olla Pyhän Hengen lahja.

Uskosta luopuneen täytyy uudestisyntyä päästäkseen elävään yhteyteen Jumalan kanssa. Jumala ilmoittaa itsensä kaikkialla, mutta vanhurskauttaa ihmisen vain yhdellä tavalla (Room. 1:16–17).

Loukkaannunko Jumalan valtakunnasta?

Maailma ei tuntenut Jeesusta eikä Jumalan lapsia (Jes. 53:3; 1. Joh. 3:1). Monet loukkaantuvat Jumalan valtakunnan olemuksesta ja sanomasta (1. Piet. 2:7–8). Näin etenkin ne, jotka rakastavat syntielämää tai omavanhurskautta.

Uskonasioissa ihmisen järki on pimentynyt. Aikansa kirjanoppineet nimittivät Jeesuksen seuraajia nasaretilaiseksi lahkoksi. Kun monet hänen opetuslapsistaankin pahentuivat häneen ja luopuivat uskosta, Jeesus kysyi lähimmiltään: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Silloin Pietari vastasi: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.” (Joh. 6:67–68.)

Jeesus kulkee vieläkin halvassa muodossa omiensa keskellä. Pahennutko sinä siitä opetuksesta, jota Jumalan seurakunnassa julistetaan? Ne, jotka ottavat sanoman vastaan, tulevat autuaiksi.

Tässä ajassa puhutaan paljon Jumalan armosta ja rakkaudesta, mutta unohdetaan totuus. Siksi on tärkeää tarkata Jumalan tahtoa pyhässä sanassa.
Leonard Typpö on todennut, että armo ja totuus kuuluvat yhteen, armon kulkiessa edellä. Jos toinen näistä puuttuu, menetämme molemmat. Totuuden säilyttäminen merkitsee vastuuta teoistamme Jumalan edessä ja omantunnon hoitamista. Totuus tekee vapaaksi. Paatumisen seurauksena sydämen usko voi kadota ja elävä usko muuttua vain mielipiteiksi.

Rakkaus keskeisin tuntomerkki

Pyhä Henki säilyttää seurakunnassa autuuden opin selkeänä, eikä se ole kaikkien opin tuulten heiteltävänä (ks. Ef. 4:14). Se antaa syvällistä ja tyyntä selkeyttä Kristuksen työhön ja peruskäsityksiin autuaaksi tulemisesta.

Jumalan valtakunnan keskeisin tuntomerkki on rakkaus, joka perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Kaikki Jumalan valtakunnan työ perustuu rakkaudelle. Sen tarkoitus on auttaa ihmisiä uskomaan ja säilyttämään Jumalan lasten vapauden.

”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus”, toteaa Jeesus (Joh. 13:35). Näin elivät apostolit (ks. Ap. t. 2:42) ja näin elävät uskovaiset tänä päivänä. Joka luopuu tästä Jumalan lahjoittamasta rakkaudesta, menettää opetuslapsen aseman.

Jumalan valtakunnassa on taivas lähellä. Olemme saaneet tuntea, että rukouksemme on kuultu. Pyhä Henki lohduttaa ja puolustaa meitä koettelemuksissa, vaivoissa ja maailman paineissa. Odotamme uskossa, että Jeesus tulee kerran lupauksensa mukaan noutamaan omiaan. Voimme vielä tehdä evankeliumin työtä rohkeasti pitämällä kynttilää palamassa pöydän päällä.

Markku Seppänen

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ensimmäiseksi tulee mieleen laajahko suomi-venäjä -sanakirja.

    • Miksi tämä kertomus on toistamiseen täällä? Toisto tympii.

    • Anonyymi

      Turhan tuntuista löpinää koko juttu ehkä viimeistä lausetta lukuunottamatta.

      • Anonyymi

        Tiivistäminen on tunnetusti taitolaji.


    • Anonyymi

      täytyy olla aika paatunut jos on huolissaan tuonpuoleisesta 'elämästä'. En kyllä ymmärrä miksi ihmiset eivät kykene nauttimaan elämästään, vaan ovat huolissaan ns tuonpuoleisesta.

      • Anonyymi

        Minä kyllä olisin valmis nauttimaan tuonpuoleisestakin. Olikos paratiisissa tarjolla 27 neitsyttä per äijä vai mitä joku allah-mullah-ISIS-sekopää selitti telkkarissa?


    • Anonyymi

      Mites Markku kun teijän valtakunnassa on jopa omia lapsia pitkään raiskattu ja ylintä johtoa myöten niitä pimitetty ja siksi saaneet jatkua ja niistä ei ole vieläkään julkista parannusta tehty niin kuulostaa aika farisealaiselta hurskastelulta tuo juttusi...varsinkin kun halveksitte ja pilkkaatte niitä Kristuksen käskylle uskollisia, jotka tukka putkella menevät ympäri maailmaa vieden Vapahtajansa ilosanomaa...teidänkn pilkat kestäen.

    • Anonyymi

      Ne on omat lääkkeet tuolla porukalla joka syntiin siinä ei Ramatuita tarvita.

    • Alotus vain me-ropakantahöpinää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe