EUROVAALIVAIKUTTAMINEN SUURINTA NYT! Jokainen media jankkaa nyt persujen vastaista ja EU-krriittisten vastaista Vaalijargoniaan!
Venäjä Venäjä Venäjä vaikuttaa kaikkialla ja laikkeen!
PERSUJEN PELKO on SUURTA! Matteo Salviinia haukutaan, Viktor Orbania haukutaan , Marine Le Peniä haukutaan, Itävaltaa haukutaan ja pelotellaan kaikkia äänestäjiä että Venäjä on kaiken takana! Ei voi NAURETTAVAMPAA selitystä olla!
EU-satraapit pelkäävät suojatyöpaikkojensa puolesta, VAI MITÄ KATAISEN LUIHUMUNA?
MEDIASSA Meneillään SUURI VAALIVAIKUTTAMINEN!
96
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos medialle ja muillekkin ränkyttäjille Perussuomalaisten kannatuksen nostamisesta.
- Anonyymi
Euroopan rajoille on tälläkin hetkellä pyrkimässä 40-80 miljoonaa turvapaikanhakijaa, joista Suomen ja usean muun EU-maan esimerkin mukaan 2015 mamumassainvaasiossa maahan päästettyjen joukossa on max. 1/3 turvapaikan saavia ja vähintään 2/3 elintasopakolaisia, jotka saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta joita ei silti saada vastaanottomaista pois. Tästä syystä turvapaikkaturismin ja EU-kansallisvaltioiden resurssien säilymisen takia pakolaiskeskukset on tehtävä Euroopan ja EU:n ulkopuolelle. Esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan.
Tunnettu maahanmuutto- ja pakolaisasiantuntija Oxfordin yliopiston professori Paul Collier on sitä mieltä että pakolaisten auttaminen heidän omassa kulttuuripiirissään, siis naapurimaissa ja vaikkapa Pohjois-Afrikan pakolaisleireillä on 135 kertaa tehokkaampaa kuin heidän tuottamisensa Eurooppaan, joka on siis 135 kertaa kalliimpaa johtuen mm. pakolaismiljardibisneksestä joita oikeiston rahatahot käyvät turvapaikanhakijoilla veronmaksajien laskuun. Euroopassa pakolaisbisnes on jo huumekauppaa tuottoisampi miljardibisnes.
Omassa kulttuuripiirissä siis pystyisimme samalla rahalla auttamaan 135 kertaista määrää oikeista pakolaisia. Ja tunnettu tosiasia on etteivät puleeratut iphonenuorukaiset edes menisi näille leireille, joten ainakin 2/3 elintasopakolaisia pysyisi Euroopan ulkopuolella ja myös Euroopan ulkopuolisten pakolaiskeskusten oikeiden pakolaisten joukosta poissa, joten voisimme keskittää tuon 135 kertaisen resurssin oikeiden pakolaisten auttamiseen kriisien ajan.
Tietenkään Euroopan ja EU:n pakolaisbisneksestä hyötyvät puolueet, niiden lobbarit ja eturyhmät eivät tästä pidä, koska 135 kertaiset pakolaisbisnesvoitot sulaisivat käsiin. Ei enää lisää veronmaksajien tukemia Mogadishu-Tesloja juristien, edunvalvojien, vokinpitäjien, kotouttamiskurssittajien, tulkkifirmojen, kielikouluttajien ym. ym. firmojen pihoille.
Lisäksi uusliberalistiglobalistioikeiston ulkomaisen halpatyövoiman rantauttamisagenda Eurooppaan ja EU-maihin tyssäisi. Ei 1,8 miljoonaa kokoomuksen Jyrki Kataisen vaatimaa halpatyöläistä Suomeen ulosliputtamaan Suomalaista tes-palkattua työvoimaa ja rampauttamaan ay-liikettä.
Oxfordin yliopiston professori: Pakolaisten auttaminen heidän kotimaissaan on 135 kertaa tehokkaampaa kuin Eurooppaan tuominen
https://www.kansalainen.fi/oxfordin-yliopiston-professori-pakolaisten-auttaminen-kotimaissa-135-kertaa-tehokkaampaa-kuin-eurooppaan-tuominen/
"Oxfordin yliopiston professorin mukaan länsimaat voisivat auttaa 135 pakolaista heidän omissa maissaan samalla rahamäärällä minkä yhden pakolaisen ylläpitäminen Euroopassa maksaa.
– Käytämme 135 dollaria jokaista tänne tulevaa kohden siinä missä käytämme yhden dollarin jokaista paikallisesti autettavaa kohden. Kotimaahansa jäävät ovat yleensä paljon heikompia kuin ne, joilla on voimavaroja lähteä Eurooppaan, Collier totesi."
Oxfordin yliopiston professori palauttaisi pakolaisia leireihin
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002829831.html
"Kehityspolitiikan asiantuntija Paul Collier pitää EU:n toimintaa moraalittomana,
Oxfordin yliopiston professori Paul Collier suomii kovin sanoin länsimaiden pakolaispolitiikkaa, niin Välimeren kuin Syyrian suhteen. Collier onyksi maailman johtavista kehityspolitiikan asiantuntijoista." - Anonyymi
Venäjä ei vaikuta läheskään niin paljon vaaleihin kuin Suomen valtamedian sisäinen propaganda. Tässä mm. Kortin vastine valeuutodointoinKotro kertaa kantansa tiedotteessaan:
”Olen sanonut, että Schengenistä tulisi päästä eroon, koska en kannata vapaata liikkuvuutta EU:n alueella. Kansallisvaltioiden tulee itse päättää rajavalvonnastaan. Jos Suomi olisi Schengenin ulkopuolella, meillä olisi tuolloin mahdollisuus tehdä kahdenvälisiä järjestelyjä haluamiemme maiden kanssa. Kantani on perussuomalaisen puolueen linjan mukainen.
Olen ehdottanut, että Suomi voisi halutessaan myöntää rajatulle, suppealle ihmisjoukolle viisumin helpotusmekanismia yhdysvaltalaisen ESTA-matkustuslupajärjestelmän tapaan. Kun ottaa huomioon miljoonat rajanylitykset vuodessa, esitin, että esimerkiksi 10000 ihmistä (lienee siis promillen luokkaa) voisi ylittää rajan helpotetuin menettelyin.
En kannata Venäjän-pakotteiden poistamista.
Muistutan siitäkin, että monet suomalaiset huippupoliitikot ovat vuosien varrella esittäneet Venäjän viisumimenettelyn helpottamista. Heihin kuuluvat muun muassa Alexander Stubb ja Antti Rinne.”
Kotro päättää tiedotteensa sanoihin: Pidetään lippu korkealla ja Suomen asia mielessä. - Anonyymi
No paskaaks sitten valittelette ??
- Anonyymi
Todella säälittävää ja läpinäkyvää tuo YLEn ja muiden valemedioiden vaalivaikuttaminen, avuksi otetaan jokainen tyhjäntoimittaja ulkomailta ja kerrotaan täyttä skeidaa! ps. luullaan että kaikki menee täydestä!
Äänestä Hakkarainen Junkerrin tukihenkilöksi osaa entisenä juoppona auttaa ISKIAS JUNKKERIA!- Anonyymi
Aivan, oikein naurattaa nuo Ylen pelleilyt. Niin läpinäkyvää.
- Anonyymi
Eikö äänestäjille saisi kertoa totuutta puolueiden ja ehdokkaiden piilossa pidetyistä taustoista? Onpa kummallista.
- Anonyymi
On vain niin monenlaisia "Totuuksia" media valitsee itselleen "sopivimman" Totuuden! vihervasemmistolaisen totuuden ja Aivopesun typeryksille!
"Valemedian lukutaito" on nykyään ensiarvoisen tärkeää, sillä yle, mtv, hs,al ym. sekasikiö mediat lapioivat sontaa käyttäjilleen päinnaamaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On vain niin monenlaisia "Totuuksia" media valitsee itselleen "sopivimman" Totuuden! vihervasemmistolaisen totuuden ja Aivopesun typeryksille!
"Valemedian lukutaito" on nykyään ensiarvoisen tärkeää, sillä yle, mtv, hs,al ym. sekasikiö mediat lapioivat sontaa käyttäjilleen päinnaamaa!Pesujen totuus on kopioitu suoraan porkkananaamalta joka tutkitusti valehtelee joka päivä monta kertaa. Persujen käsittelyssä musta muuttuu valkoiseksi ja vale totuudeksi tai päinvastoin.
- Anonyymi
Kieltämättä tuntuu, että persujen taustoja ja tekemisiä uutisoidaan aikapaljon herkemmin, kuin esim. Sipilän.
Sipilän taustoistakin saisi useita makeita lööppejä... mut mut
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
- Anonyymi
Hesarin tutkimuksessa Persut on taas ylivoimaisina ykkösinä!! Tällä kertaa rikossyytteissä.
- Anonyymi
kuvastaa hyvin valemedioiden ajamia syytteitä toisinajattelijoille!
ps. hesarin tutkimuksilla voit pyyhkiä persettäsi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuvastaa hyvin valemedioiden ajamia syytteitä toisinajattelijoille!
ps. hesarin tutkimuksilla voit pyyhkiä persettäsi!Taas tuli puhdas vale persulta. Patamusta muuttui puhtaan valkoiseksi.
- Anonyymi
Aivan, mutta keitä ne 75% olivat. Niistä ei sanaakaan. Silloin, kun julkistetaan asioita niin eikös asiat julkisteta kuin ne onkin. Ei kuulemma kuitenkaan ole rikokseen johtaneita ilmoituksia, olisikohan ylinopeuksilla suurikin merkitys, kuten niin monella meistä.
- Anonyymi
Olen kyllä huomannut mitenkä eurostokraatit iskevät täydellä voimalla median avulla aivopesten. On rakennettu mielikuva että EU vastaisuus on Venäjämielisyyttä.
Jokainen voi ihan itse pohtia vituttaako persuäänestäjää EU:n petopolitiikka, jäsenmaksut, pakkomamuttaminen, Kreikan ja Portugalin velkojen maksaminen,jne
Tämä EU-vitutus ei johdu Venäjän propagandasta vaan EU:n aidoista toimista !
Vapaa liikkuvuus ei duunaria mitenkään auta tai hänen elämäänsä helpota. Vapaa liikkuvuus lisää vain rikollisuutta. Minulla on aikaa seisoa passijonossa muutama minuutti kauemmin sillä passin vilautus vie vain muutaman sekunnin.- Anonyymi
Totuuden kertominen ei ole aivopesua. Totuus ei pala tulessakaan, vaikka persut kuinka yrittäisivät.
- Anonyymi
juuri näin, poliittiset vastustajat ovat Venäjä ilmiön takana, Venäjällä ei ole mitään tekemistä tämänkanssa vaan suora seuraus eu-politiikasta joka on erittäin haitallista euroopalle, muslimit, vapaa liikkuvuus, taakanjako, yhteiset rajat, yhteinen finanssipolitiikka, ym.ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuuden kertominen ei ole aivopesua. Totuus ei pala tulessakaan, vaikka persut kuinka yrittäisivät.
Kiitos Perussuomalaisten kannatuksen lisäämisestä. Kansa tietää, ett PS on puhunu jatkuvasti totta, ja vaatineet holtitonta touhua ja rahojen lappaamista hulluihin touhuihin lopetettavaksi, toisinkuin sinun kannattamasi vastuuttomat puljut.
- Anonyymi
Sitä paitsi passit tarkastetaan nykyisin jo lähes jokaisen euroopan maan rajalla. Paitsi Suomessa, missä se on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista. Itse jouduin näyttämään passin viimeksi Pariisin lentokentällä lentäessäni sinne Helsingistä. Ei kestänyt muutamaa minuuttia kauempaa.
- Anonyymi
Se on sitä suvaitsevaisuutta ja jakamatonta ihmisarvoa. Eikö myös perussuomalaisille kuulu jakamaton ihmisarvo?
- Anonyymi
25% persujen ehdokkaista on saanut rikossyytteen. Nekö sitten muka on niitä luotettavia ja rehellisiä? Moni saattaa ajatella toisin.
- Anonyymi
On rikossyytteitä ja "rikossyytteitä" on tuomioita ja "tuomioita" poliittinen "oikeuslaitos" jakaa sopivia tuomioita pelotteena toisinajattelijoille!
Monien persujen tuomiot ovat vastustajien ajamia poliittisia tuomioita!
Ovat paremminkin meriitejä kuin rikoksia! POLPO. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On rikossyytteitä ja "rikossyytteitä" on tuomioita ja "tuomioita" poliittinen "oikeuslaitos" jakaa sopivia tuomioita pelotteena toisinajattelijoille!
Monien persujen tuomiot ovat vastustajien ajamia poliittisia tuomioita!
Ovat paremminkin meriitejä kuin rikoksia! POLPO.Höpöhöpö. Rikos on rikos vaikka voissa paistaisi. Lain rikkominen on aina rikos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
25% persujen ehdokkaista on saanut rikossyytteen. Nekö sitten muka on niitä luotettavia ja rehellisiä? Moni saattaa ajatella toisin.
Sinun tarkoitusperistä huolimatta PS jäsenet ovat fiksumpia kuin sinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö. Rikos on rikos vaikka voissa paistaisi. Lain rikkominen on aina rikos.
Ihanko totta, miksi sitten sinä piilottelet omia tekojasi, vai eikö se olekkaan rikos, jos et oo jääny vielä kiinni ylinopeudesta ja ajaessa kännykän räpläämisestä, ym.
- Anonyymi
Ei pala totuus tulessakaan pitää paikkansa ja siksi juurikin äänestän persuja vihervassarivalheista huolimatta.
- Anonyymi
Jätän nämä vaalit äänestämättä. Nyt on liikaa ristiriitaisia tietoja että voisi äänestää.
- Anonyymi
Tuohon vaalivaikuttaminen juuri perustuu, luodaan epävarmuutta äänestäjiin!
Vaalivaikuttaminen on kiellettyä mutta media tekee sitä senkun kerkiää!
Ei Suomessa tarvitse etisä vaalivaikuttajia Rajojen ulkopuolelta, oma "vastuullinen media" toimii meillä vaalivaikuttajana! - Anonyymi
Aamulehti kirjoitti oikein kauniisti siitä, kuinka Suomi on hyvämaa joka avoimin mielin ottaa vieraatkin vastaan. Sitte lopussa mainittiin olevan sellaisiakin, jotka eivät päästäisi ketään ulkopuolista Suomeen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho on sellainen, sanottiin. Artikkelissa oli isohko kuva Halla-ahosta!
Artikkelin sanoma taisikin olla: Älkää äänestäkö perussuomalaisia! - Anonyymi
Kyllä pahalta näyttä kun kastoo Itävallan uutisia ja sitä että meidän perussuomalaiset on viime päivinä patsastelleet kuvissa venäjänmielisten kanssa. Onko savua koskaan ilman tulta? Ilma on sakeana savusta.
- Anonyymi
Äänestä Suomen kansan perusoikeuksia puolustavia, ja älä missään nimessä niit, jotka eivät sulje rajojamme ja päästävät kaikki huijarit tänne elätettäväksi.
Siinä ei ole mitään ristiriitaa, kun totuuden puhujia äänestät. Vihreät ajoivat Suomen maan myymistä venäläisille ja Carunakauppojen takia meillä älyttömät sähkönsiirto maksut. Haavisto sen sai aikaan muiden yhtä järjettömien hyyssääjäpuolueiden kanssa.
Ja aivan taatusti tekevät tulevaisuudessakin samanlaisia saatanan tunareiden keksintöjä, ellei niitä laiteta ulkoruokintaan.
- Anonyymi
Taidanpa tahallaan äänestää persuja eu-vaaleissa vaikka en äänestänyt eduskunta-vaaleissa ketään, jos vaan jaksaa mennä äänestää ennakkoon. Äänestyspäivänä en varmasti vaivaudu. Ihan YLE vastaisuuden ja ettei idiootti-vihreitä pääse mihinkään.
- Anonyymi
Äänestän PS saavat mussuttaa mitä vaan ei auta.
- Anonyymi
Sama homma. Suvakkihörhöt voi suksia v*ttuun.
- Anonyymi
En äänestä perussuomalaisia. Viime päivien uutiset muutti oman ja mieheni mielen.
- Anonyymi
Äänestättekö vihreitä, jotka ajoivat Suomen maan myymistä venäläisille ja Haaviston ajamien Caruna kauppojen takia on pirunmoiset sähkönsiirtomaksut, muunmuassa ja rajat auki sisäänpäin, eikä ulos saa laittaa edes kurkun katkojia eikä raiskaajia.
Miten sellainen meno muuten muuttuu, jos ette PS:n totuutta puhuneita äänestä-. - Anonyymi
😂😂...Uskoo ken tahtoo. Olet aina äänestänyt vihreitä. Ei se parissa päivässä ole mihkään muuttunut. Mut voihan sen noinkin ilmaista.
- Anonyymi
Kannattaa näyttää EU:lle keskisorma ja äänestää PS
- Anonyymi
Nää samat jauhamiset tulee aine ennen vaaleja hätä on niin suuri PS voiton takia:DD
- Anonyymi
Olen mielummin "venäjämielinen" kuin EU myönteinen. Ihan sama miksi leimaatte.
- Anonyymi
Mitä hyötyä on äänestää venäjää, kun eihän ne oo vaaleissakaan. Kyllä sinä ihan ite ihtesi leimasit.
- Anonyymi
Valtamedian mukaan ihmiset äänestää aina väärin:DDD
- Anonyymi
Joo, tällaista uutisointia HS:ltä ja Yleltä tänä aamuna:
https://yle.fi/uutiset/3-10790751
"Puolueiden välillä on asiassa suuria eroja: Perussuomalaisten ehdokkaista syyte on nostettu 25 prosenttia vastaan, vihreiden ja RKP:n ehdokkaita ei ole ollut syytettynä rikoksista lainkaan."
Eikö tämä jos mikä ole vaalitulokseen vaikuttamista, tai siis yritystä, koska kaikki kuitenkin sataa PS:n laariin?- Anonyymi
Tuohan on faktojen uutisoimista. Miksi totuutta ei saisi kertoa? Mitä vaalivaikuttamista totuuden kertominen äänestäjille muka on? Herää jo unestasi.
- Anonyymi
YLE on paniikissa,jos PS pääsee valtaan se vähentää YLEN miljardien rahoitusta tai lopettaa kokonaan sen tukemisen veronmaksajien rahoilla.
- Anonyymi
Minäkin kiinnitin tuohon huomioni tämän aamun uutisissa, eikä uutistenlukijanaisella ilmekään värähtänyt.
Olen jo moneen kertaan vannonut, että koskaan en enää äänestä missään vaaleissa. Nyt kuitenkin rikon lupaukseni ja menen äänestämään ja PS:ää tietenkin.
- Anonyymi
Vihannespuheesta ja pari sakkoa jääny maksamatta niin siitä pitää tehdä uutinen hätä on kova ei pääse enää varastamaan veronmaksajien rahoja.
- Anonyymi
Eikö kansan edustajan ensisijaisesti pidä edustaa kansaa ja kansan etuja eikä loppareiden?
- Anonyymi
Vaalivaikuttaminen on häikäilemätöntä, voi niitä jotka luottavat vain yleen ja muihin valemedioiden "uutisiin ", aivopesu käy nyt oikein täydellä linkouksella!
Pahimmat vaalivaikuttajat syyttävät pokkana Venäjää ja persuja sekä Salviinia, pitää olla tosi tyhmä jos uskoo ylen sepustuksia ja hesarin valehtelua! - Anonyymi
HS: Noin 12 prosenttia europarlamenttiin pyrkivistä ollut syytettynä rikoksesta!
- Anonyymi
hs=rikos ihmisyyttä vastaan, Suomen suurin paskamedia ja aivopesulaitos, hs käy paskapaeriksi jos perseläpi ei arasta!
- Anonyymi
Kyllä sen huomaa mediasta, että vaalit on menossa. Muusta ei puhutakkaan, kuin perussuomalaisista. Joka tuuttista tulee perussuomalaisten vastaista uutista, ja pesujen kannatus vain kasvaa. Eivät vieläkään ole oppineet hillitsemään itseään ja uutisointiaan, vaikka lopputulos on nähty niin monta kertaa. Mutta ei se perussuomalaista haittaa, jos muut haluaa näin tehdä omasta vapaasta tahdostaan.
- Anonyymi
Naurattaa tuo median jatkuvalla tahdilla kiihtyvä myllytys vaalivaikuttamisesta EUvaaleissa! Eivät huomaa malkaa omassa uutisoinnissaan!
Kaikki ylenannon kirjeenvaihtajatkin on valjastettu vaalivaikuttamiseen!
Brysselin herroilla aito vaalipaniikki, kansa äänestää väärin!
Käteinenkin hyppää Suomessa loppaamassa euta! - Anonyymi
Junes Lokka ja PS edustajat tulee saamaan ylivoimaisen voiton.
- Anonyymi
Junes Lokka ja Sebastian Tynkkynen on hyvä keihäänkärki EU-vaaleissa!
Itse taidan äänestää vertaisapua EUn suurelle juopolle Jea Claude Ischias Junkkerille, ginijuoppo on saatava raitistumaan, siksi Teuvo Hakkarainen AA-kerho.
- Anonyymi
Kuinka ne persut kehtaa, ja kyllähän ne kehtaakin.
Venäjä vaikutti minuun jo. Äänestin Väyrystä.
- Anonyymi
Sinä! Väyrystä! Mutta Väyrynenhän on maahanmuuttovastainen!
- Anonyymi
Taidan äänestää Junesta. Laura ja Hakkarainen pääsevät varmasti läpi joten pitää levittää äänimäärää
- Anonyymi
ei huono valinta.
- Anonyymi
Kansalaisia kiellettään keskustelemasta, galluppeja väärennetään,
sometilejä suljetaan,
merkkel saksassa - komentaa Suomea ja suomalaisia
Merkkelillä on ISOT tienvarsimainokset "En ole vielä valmis - äänestä minua".
MUTTA KANSALAISET EIVÄT SAA VASTUSTAA SITÄ JA SEN DIKATATUURIA.
Nainen Lahden torilla sanoi, että "mitä haittaa siitä on vaikka Suomi onkin jo osa saksaa..."
MULLE SE EI OLE SAMA.
Jos saksa hallitsee Suomea - Suomi on vallattu.- Anonyymi
Saksan gestapo rouva Stasi merkkel, haluaa suursaksan eusta.
Suomi on jo valmiiksi laskenut alleen nöyränä eikä edes vikise. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saksan gestapo rouva Stasi merkkel, haluaa suursaksan eusta.
Suomi on jo valmiiksi laskenut alleen nöyränä eikä edes vikise.Eu on jo suursaksa.
SEN juuret ovat 40 -luvussa, ja sen uudelleen nousu
lähti liikkeelle 1994 allekirjoitetusta sopimuksesta
JOKA ETENEE VAIHEITTAIN.
Jokainen uusi lisäys on sitova ja johtaa liittovaltioon.
Niinistö tietää sen, sipilälle se valkeni vasta saksan vierailulla.
SUOMEA ON AJETTU SYSTEMAATTISESTI ALAS.
Koska saksan maakunnalla ei voi olla valtiollisia tunnuksia ja
itsemääräämisvälineitä.
Kaikki kansallinen omaisuus on myynnissä, kaikki
VAHVUUDEKSI lueteltavat ominaisuudet, tunnukset ja välineet otetaan pois
määrätietoisesti. Yksitellen.
VALTIOpetos on tapahtunut ja se etenee vaiheittain.
Verkossa on riehunut jo vuosia määrätietoinen
Suomen ja suomalaisuuden dissaus, väheksyminen ja alasajo.
JOPA HENKI -YHTEISHENKI PITÄÄ HAJOITTAA.
- Anonyymi
Nimenomaan PSn alasajo jahti taas käynnissä juuri kun EU vaalit menossa. YLE ja Helsingin sanomat etunenässä mustamaalaamassa. Ei niin sokeaa lienekään ettei tuota huomaa. Vihervasurit kevätvauhdissaan. Ylelläkin taas sormensa pelissä. Mistä me oikein maksamme yleveroa?? Tämä vikatikki on PSn korjattava jos ei muilla puolueilla ole selkärankaa.
- Anonyymi
se on sitä vaalivaikuttamista mistä he syyttää Venäjää!
heti jos Suomessa on erimieltä vähemmistön kanssa on natsi, rasisti, venäjäntrolli, suvaitsematon,....Suomen suurin vaalivaikuttaja on ylenanto! - Anonyymi
Iltalehti tekee samaa
ne ei vissiin edes tarkista juttuja
kunhan julkistaa.
esim. saksan autotehdas suomessa - halpatyövoima....hahahahahahah
saksan autotehdas Suomessa on politiikkaa
ja koska suomalaisille VOI MYYDÄ NIITÄ VELAKSI.
SUOMALAISET MAKSAA LASKUT JA SUUT TUKITAAN
LEUKALLA SAKUKAARALLA.
IMAGO - POLITIIKKAA
KOITAS MYYDÄ NIITÄ KREKUILLE TAI PUOLALAISILLE.
EU on saksan kauppasotaa.
siksi ne tiristää brittejä palleista.
SAKSA TARVITSEE MUUTA EUROOPPAA OMAKSI LYPSYLEHÄMSI
ASIAKKAAKSI - RAHASTETTAVAKSI
Saksa myy enemmän britteihin
kuin päinvastoin.
MUU EUROOPPA EI TARVITSE YHTÄ PALJON SAKSAA.
- Anonyymi
Ei kannata korviaan lopsauttaa mokomille valheille, äänestyspaikalle hops hops, oikea numero lapulle. Mediamme on varsinainen vihasaarnaaja, suvaitsemattomuuden perusmalli.
- Anonyymi
Äänestämään mennään ja persuehdokas saa ääneni ja myös läheisten:)
Vituttaako vihervasuria ja eu fanaatikkoja? Salvinin kanssa pöyhitään vähän omakehu eu:ta! Junkkeri eläkkeelle! - Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=G87UXIH8Lzo
Media yritti ja yritti vääntää itselleen mieluista tulosta.
https://www.youtube.com/watch?v=9mYVi7WHyiU
Sitten laskettin tulokset.
Häviäjät eivät voineet hyväksyä lopputulosta, alkoi lokakampanja.
https://www.youtube.com/watch?v=lw2BVI9OhC4
Joka oli nothingburger (olematon lounas).
https://www.youtube.com/watch?v=e-VD8q5pVM0
Eu vaalit osoittavat, etteivät tollot ole oppineet mitään.
- Russian collusion in ur-anus. - Anonyymi
IS vaalivaikuttaa pääkirjoituksessaan, taas Venäjä kortti otettu mukaan! Naurettavaa toimintaa, ei uppoa äänestäjiin! Manipulointia mitä media juuri itse valittaa suureen ääneen! Pelko on kova persu menestyksestä EU-vaaleissa! Syytäkin!
- Anonyymi
On kyllä kuin Turkin vaalit. Vastustajan mustamaalaaminen ei kuulu demokratiaan.
- Anonyymi
On se mahtava tuo naapurimaamme kun se vaalivaikuttaa koko maailman vaaleihin!
Ei edes USA valtavine vaalivaikuttamis armeijoineen ole kuin pikkutekijä!
USA kyllä vaalivaikuttaa aseineen ympäri maailmaa mutta se on sitä hyvää vaalivaikuttamista, henkipois ja uusi nukkehallitsija tilalle! - Anonyymi
Uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa kaikki muut puolueet ovat liian korruptoituneita joita lobbarit ohjailee ohi kansan edun?
- Anonyymi
PS äänestäkää muut on kuraa.
- Anonyymi
Koko aamun yle toitottanu homo-pekka, hautala ovat muka suosituimmat ,tietenkin ylen toimittajien valinta?
- Anonyymi
Sosiaalisessa mediassa, lehtien kommenttikentillä ja täälläkin palstoilla on jo pari vuotta ollut meneillään oikeistopopulistien suuri vaalivaikutus operaatio. Siinä ei ole aikaa eikä vaivaa säästelty, kun ympäri vuorokauden päivystävät ohjatut trollijoukot on kommenteineen, peukutuksineen ja meemeineen tehneet mustasta valkoista ja valheesta totta, jokaisessa mahdollisessa paikassa.
- Anonyymi
Selkokielellä 20 perussuomalaisten ehdokkaista viidellä on ollut 15 vuoden aikana jokin rikossyyte. Sitähän ei tarvitse avata, mitä nämä syytteet ovat olleet. Riittää että vihjataan. Esimerkiksi tosiasian julkinen lausuminen riittää, mikäli joku sellaisesta syytteen nostaa. Myös ajanjakson valinta vaikuttaa tarkoitushakuiselta. Viimeisen 10 vuoden ajalta ei siis löytynyt tarpeeksi. Jos jonkun persun rikossyytteen suhteen olisi ollut tarpeen, niin ajanjakso olisi venytetty 16 vuoteen tai enemmän.
Samaan aikaan kun pidetään kovaa ääntä vihapuheesta ja hybridivaikuttamisesta, ja sitä etsitään kaikkialta paranoidisuuteen asti, Hesarin ja YLEN trollitehtaissa väännetään ulkoparlamentaarista vaalivaikuttamista minkä kyetään. Osin jopa verorahalla.
Poliittisissa tehtävissä ja tiedotusvälineissä toimivien rikostaustoja olisikin syytä pöyhiä tehokkaasti. Mutta tähänastiset merkit näyttävät että se toimii vain tarkoitushakuisesti poliittisella agendalla. Jos poliittisen tai mediatoimijan josta eliitti on sädekehää kiillottamalla pyrkinyt tekemään tarkoituksiinsa puhtoinen "Hyväihminen"™ rikostausta tuodaan esiin, niin silloinhan alkaa mediassa suunnaton parku "maalittamisesta". - Anonyymi
IltapaskaSanomat jo aamulla oli aloittanut vinkumisen Olli Kotron sanomisista, hyvistä kauppasuhteista Venäjälle ja pakotteiden poistosta!
Olli onkin järkimies kun puuhaa pakotteiden poistoa Venäjän kaupalta, eihän ne pakotteet ole lainkaan koskeneet Jenkkejä, Saksaa, Ranskaa, myyvät kuin vettävaan ja Suomipoika vetää pakotteilla itsensä persaukiseksi, NATOn ja EU-linjausten takia!
Minä äänestänkin Olli Kotroa, hän sentään ajattelee Suomalaisten etua!
PS: tuntuu että vaalivaikuttaminen paskamedioissa kiihtyy päiväpäivältä!
Ja nimenomaan kohde on ainoastaan Persuäänestäjät!- Anonyymi
Luin kommenttiosiota kyseisestä jutusta, kyllä huomaa että Suomalaisia on aivopesty jo vuosia, vain EU ja jenkit ovat puhtoisia pulmusia kommentoijien käsityksen mukaan! Hyvin on aivopesu uponnut kansaan kun heti on Venäjämielinen trolli kun esittää järkeviä talouteen ja kauppaan perustuvia ehdotuksia.
Koitetaanpa muistella kuka aiheutti pakoloiskriisin -15 syksyllä kun Suomeen ohjattiin kymmeniä tuhansia jenkkien palkkasotilaita Irakista .
Täysihoito Suomessa maksaa kymmeiniä miljardeja kun ajatellaan hiukan nokkaa pitemmälle! Ruotsi ohjasi pakoloiset Suomeen, hyvänä partnerina ja Suomen liittolaisena! Kiitos siitä! Olivat varmaan jenkkien kanssa sopineet asian!
- Anonyymi
ylenannon uutiset, jälleen pelkkää Vaalivaikuttamista, pelkkää persu mustamaalausta! Annetaan ymmärtää Venäjän vaikuttaneen ja vaikuttavan, Itävallassa, Italiassa, Suomessa, UnkarissaTanskassa...........mutta ei mitään kytköstä ei pystytä osoittamaan! PLÄÄ PLÄÄ! PERSUT, persut, persut--........laitaoikeisto.
- Anonyymi
Ei vaikuttanut minuun ollenkaan, äänestin ennakkoon, tietysti Persu ehdokasta.
- Anonyymi
"– Monet perussuomalaisten nuorten ulostulot, mukaan lukien joidenkin nuorisojärjestö Ps-nuorten johtohenkilöiden lausunnot, edustavat aivan selvästi rasistisia ja ihmisoikeudet kyseenalaistavia näkemyksiä. Siksi on tärkeää paitsi kysyä rikotaanko lakeja myös seurata esimerkiksi sitä, tullaanko tällaisen järjestön toimintaa tukeneeksi verovaroin, tai mitkä tahot esimerkiksi antavat tai vuokraavat heille tiloja."
Lue koko Iltalehden artikkeli: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2fb9e2aa-1093-4442-9442-36fd4e7bcdc7
KIITOS media!- Anonyymi
Persuista saadaan väännettyä, rasisti, natsi, äärioikeisto, Venäjän mielinen MASSIIVISELLA MEDIOIDEN TROLLAUKSELLA!
Katsokaa ja ihmetelkää tätä eurovaalien mielipide vaikuttamista!
Päivä päivältä kiihtyy vaan! Pelko on suuri meedioilla! - Anonyymi
Iltaläpyskä: Juuri nyt: Osa Perussuomalaisista myötäilee suoraan Venäjän kantoja!
Kova on hinku tiedotusvälineillä saada trollata Persuja Putinisteiksi, saa nähdä mitä vielä keksitään Sunnuntaihin mennessä?
Pelätään että Isänmaalliset joka eu maassa saavat yhteisvoimin yhden puolueen ja silloin EU-korupptio Eurostoliitto heikkenee merkittävästi kun on vastavoimaa globalisteille!
Seuratkaa kiihtyvää vaalivaikuttamista medioissa, näette ennennäkemätöntä mustamaalausta ja vaikuttamista!
Kaikki voimat on valjastettu ajojahtiin!
- Anonyymi
Äänestän persuja MIKÄÄN EI MUUTU!
- Anonyymi
Olihan varsinainen Valemedioiden uutisankkaviikko EU-prpagandavaalien aivopesulaitoksissa! yle,hs, al, mtv, almumedia.........
Kohta se Sunnuntaina nähdään kuinka paljon kansaa saatiin aivopestyä pelottelemalla? - Anonyymi
Kalajokilaaksoon rakennetaan 600 teollisuustuulivoimalaa pelloille, metsiin ja pihoille ensi kesän aikana!!
Elämänedellytykset on viety. Myllyt ovat 2 kertaa niin isoja kuin Keski-Euroopassa käytetyt!
Massamuutto stadiin alkaa! tanska haluaa rajavalvonnan pysyväksi
" Meidän tulee varmistaa, että meillä on pysyvä rajavalvonta. Meillä on paljon haasteita, kuten siirtolaisuuspaine, rajat ylittävä rikollisuus sekä terrorismi" sanoo Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen.
Tietoja väliaikaisesta rajavalvonnasta:
• Tanskalla on ollut väliaikainen rajavalvonta 4. tammikuuta 2016 lähtien.
• Valvonta tarkoittaa sitä, että on varauduttava näyttämään passi Saksan ja Tanskan välisen rajan ylittäessään.
• 4/2019 mennessä poliisi on tehnyt 10 085 677 tarkastusta
• Poliisi on evännyt 7599 henkilön maahantulon kolmen vuoden aikana eli ka.
kuusi henkilöä päivässä.
• Viime vuonna suurimmat hylätyt kansalaisryhmät olivat syyrialaisia, afgaaneja ja irakilaisia.
• Tarkastuksen aloittamisesta 2018 loppuun mennessä rajavalvonta on maksanut 36,8 milj. euroa. Poliisi arvioi käyttävänsä vielä 29 miljoonaa euroa tänä vuonna.
https://www.dr.dk/nyheder/politik/folketingsvalg/venstre-vil-indfore-permanent-kontrol-ved-graensen
https://www.kansalainen.fi/tanska-haluaa-rajavalvonnan-pysyvaksi/
///
Yhden tarkastuksen ka-hinta oli 3,50 eur tai yhden käännytyksen hinta 4850 euroa. Miten kukin haluaa tuloksen tulkita. Mielestäni Suomi ja me suomalaiset olemme velkaa Tanskalle, koska he ovat tehneet rajavalvontatyön puolestamme. Helppoahan meidän päättäjiemme on sanoa, ettei viime vuonna ole ollut kuin kourallinen tulijoita. No ei kai, koska Tanskan raja pitää. Tanskalaisilla on m**** pitää oman kansansa puolia.- Anonyymi
Ja taas yksi ketju, jossa ps:t räksyttää tuota samaa iänikuista kuin edellisissä vaaleissa. Kirjoitetaan huutaen ISOLLA, joka hyppii silmille, "Enpä nyt ennen äänestänyt, mutta nytpä päätinkin äänestää p:ja"!!!!!Heh... Vanha vitsi. Ja paljon muuta.
Kielenkäyttökin on ihan hirveää ja suomen kielen perusteet tainneet jäädä oppimatta.
Onhan se tietenkin kiva, että pääsevät purkamaan paineitaan, jos ei muualle...
Äänestin, mutten kerro ketä. Enkä ainakaan ps:ää. Ja ennen kaikkea ps vastaan.- Anonyymi
Käydään äänestämässä Teuvo Hakkarainen brysselin koneeseen 144 ja Vihreä Heidi Hautala kiittää! Kaupanpäälle media on Norsunvitulla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käydään äänestämässä Teuvo Hakkarainen brysselin koneeseen 144 ja Vihreä Heidi Hautala kiittää! Kaupanpäälle media on Norsunvitulla!
Joo, sehän onkin sitten persujen mannekiini maailmalla. Ei voi kuin huvittaa jo pelkkä ajatuskin...
- Anonyymi
Ei vaikuta, ääni meni perssuille!
Korjaan sen verran, että useammin olen lukenut sielunkumppanisi trollin aloituksia ja kommentteja "Äänestin ennen persuja, mutta nytpä en enää äänestä koska: Venäjä... koska rasismi... koska natsi... jne"
Mutta kiva, että sinäkin pääsit purkamaan paineita...
Äänestin, mutten kerro ketä, koska sillä ei ole kenellekään lukijalle mitään merkitystä. Capite.
- Anonyymi
Äänestän Venäjän kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Haluan heikon ja riitaisan EU,:n. Siksi valintani on persut tai joku näistä pienistä "isänmaallisista". Marco ja kommari olivat kovasti samaa mieltä tentissä,että valinta voi heidän kesken olla vaikeaa.
- Anonyymi
Äänestän EUn kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.
Haluan vahvan ja pieniä valtioita kusettavan EUn Siksi valintani on lipevät Vihreet tai kusettavat kokkareet, valinta on vaikea koska haluan mahdollisimman paljon direktiivejä ja säännöksiä ja yhteisen budtjettin, muslimeja on myös otettava kaikista ovista ja ikkunoista ovat hyviä työmiehiä!
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1764757- 123306
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471916Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6661853- 1161816
- 1371737
- 451495
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421