Oletko Juntti?

Anonyymi

Juntti on viisas[1] perussuomalainen, joka käyttäytyy aina hienosti ja juo vain hienointa teetä Englannista. Juntit eivät ikinä riehu, eivätkä satuttaisi kärpästäkään. He ovat myös Suomen ylpeys ja maailman terveellisimpiä elintapoja noudattava väestö. Keskustelussa he ottavat aina toisen osapuolen huomioon, eivätkä koskaan kiroile. Juntit ovat kaikki samanlaisia, heissä ei yksinkertaisesti ole yhtään eroa, EI YHTÄÄN. Lisäksi kaikki juntit kannattavat vain ja ainoastaan Matti Vanhasen yksinvaltiutta.


https://hikipedia.info/wiki/Juntti

4

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Tää on ihan loistava. :D Saa kyllä nauramaan hyvin.


    • Hienoin tee Englannista ansaitsee kommentin. Tee ei kasva Englannissa. Englannissa ei n. 1300-luvulle mennessä tehdyn laajan harvennushakkuun seurauksena paljon kasva puitakaan, eikä kovin paljon muutakaan mielenkiintoista ja toisaalta teepensas viihtyy Euroopaksi määritellyllä alueella vain Portugaliin kuuluvalla tulivuorisaarella keskellä Atlantin valtamerta. Mutta aivan erityisesti alleviivaten tee ei kasva Englannissa ja siten tee Englannista on hyvin epämääräinen käsite. Toiseksi hieno tee on myöskin hämäävä käsite, koska jotkut suorastaan arvostavat enemmän teepensaasta miltei kokonaisina leikattuja lehtiä. Kun käsitelyn jälkeen hienoimmaksi jauhautunut aines lakaistaan englantilaisen teeprässäämön lattialta ja pussitetaan ja pussit lastataan konttiin ja konttiin maalataan isoilla kirjaimilla T saadaan hienoa teetä englannista. Amerikan Yhdysvaltain historiaan taas liittyy erityisesti rituaali, jossa teekutsuliikkeeksi kutsutut ihmiset käyvät reippaalla otteella kumoamassa tämän englantilaisen hienon teen edellä mainittuun Atlantin valtamereen.

    • Anonyymi

      No johan on prkl...

      xL

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      177
      4814
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3376
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2223
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1994
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1936
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      679
      1903
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      117
      1831
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      138
      1747
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1515
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1431
    Aihe