Väliä jäi vain muutama kymmenen metriä – Katso videolta, kuinka lähellä venäläinen ja yhdysvaltalainen sotalaiva olivat törmätä
Maat ovat eri mieltä siitä, kumman syy Tyynellämerellä sattunut tapaus oli.
Yhdysvallat ja Venäjä syyttelevät toisiaan siitä, kumman vika oli kahden sotalaivan lähellä käynyt törmäys perjantaina.
Yhdysvaltain merivoimien mukaan venäläiset toimivat ammattitaidottomasti, Venäjän merivoimien mukaan yhdysvaltalaisalus teki vaarallisia liikkeitä.
Yhdysvaltain merivoimien mukaan venäläinen hävittäjäalus tuli vain muutaman kymmenen metrin päähän Yhdysvaltain ohjusristeilijästä USS Chancellorsvillesta.
Yhdysvaltain mukaan venäläisalus kulki yhdysvaltalaisaluksen perässä, mutta kiihdytti vauhtiaan ja tuli vain noin 15–30 metrin päähän. Yhdysvaltalaisten mukaan aluksen oli pakko peruuttaa täyttä vauhtia välttääkseen yhteentörmäyksen.
Venäläistiedotusvälineet raportoivat, että USS Chancellorsville oli tullut noin 50 metrin päähän Admiral Vinogradov -aluksesta. Median mukaan venäläisaluksen oli pakko turvautua "hätätoimiin", etteivät alukset törmää.
Yhdysvaltain mukaan tapaus sattui Filippiinienmerellä, venäläisraporttien mukaan Itä-Kiinan merellä, huomauttaa uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun).
Sen mukaan laivat olivat joka tapauksessa kansainvälisillä merialueilla.
Lähteet: AP, REUTERS
Katso videolta, kuinka lähellä venäläinen ja yhdysvaltalainen sotalaiva olivat törmätä
8
<50
Vastaukset
https://yle.fi/uutiset/3-10821653
Video heille jotko kysyivät sitä.- Anonyymi
Ei jaksa. Pane jotain kivoja kissavideoita tai jotain.
- Anonyymi
https://yle.fi/uutiset/3-10821653
Kissa uupui. - Anonyymi
Läheltä meni, onko vastaavia toiselta osapuolelta? Kiitos ei, Teillä oli tarpeeksi aikaa vastata.
https://yle.fi/uutiset/3-10821653 - Anonyymi
Venäjä omistaa vedet, sano Putin.
- Anonyymi
Venäjä ui syvällä omissa lammikoissaan.
- Anonyymi
Aika väsynyttä huttuu.
- Anonyymi
Siksi Yhdysvaltojen sotalaivojen miehistö joutuu käyttämään vaippoja kun sattuu paljon läheltä piti tilanteita. Vaipoilla säästetään ettei pyykkiä tule liikaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202235- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221304- 851264
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261074Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel661018Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906