YLE:n perjantaiaamuisin esittämässä Jälkiviisaissa tehtiin eräänlaista ainutlaatuista historiaa, tämänkertaisessa ohjelmassa ei haukuttu kertaakaan tämänhetken suosituinta puoluetta ja sen puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa, yleensä ohjelman vieraat julkituovat kilvan esiin hirvittävän persufobiansa. Ohjelmassa ihmeteltiin Antti Kaikkosen nimitystä kritisoinutta rikosoikeuden professoria siitä ettei tämä ymmärrä miksi talousrikoksen yhteydessä VANKEUSTUOMION saanutta henkilöä ei muka voisi nimittää valtiovarainministeriksi. Tämä vankeustuomion oikeudessa saanut kansanedustaja Kaikkonen nimitettiin puolustusministeriksi koska osa politiikoista sekä kansalaisistakaan ei ymmärtänyt ensiksi ehdotettua pestiä . Kaksi ohjelmaan osallituneista miesvierasta antoi ymmärtää että talousrikosen yhteydessä vankeustuomion saanut henkilö voidaan luokitella nuhteettomaksi sekä taitavaksi Suomen kansalaiseksi, ei oikeudessa saatu vankeustuomio vaikuta mitenkään henkilön rehellisyyteen.
Jotain historiallista ja ainutlaatuista tapahtui Jälkiviisaissa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271