Isoilta ikäluokilta leikataan eläkkeet nykyisen sopimuksen mukaan 60-70v ~20% ja seuraavalla vuosikymmenellä taas ainaski 20%.
Aikaisemmin ei ollut näin -tuloloukku odottaa.
Työnantajan ja eläkerahaston maksurasitetta on nyt radikaalisti pienennentty!!!
Eläke
16
883
Vastaukset
- plunger
Niin, tässä ehti kulua monta vuotta kasvavien eläketulojen kanssa. Valtava muutos, kun ei aikaisemmin ollut eläkkeitä kansalla, oli vain virkamiehillä. Sitten uskottiin, että kaikille voi jakaa etuja, aina voi keksiä uusi etuja, ja aina on etujen ottaja. Kun talous ei kasva, kun eläkkeelle tulevat ikäluokat kasvavat, kun ei ole tuottoautomaatti eläkerahastoissa, pakko on viipale ottaa sieltä ja täältä. Isot ikäluokat ovat saaneet enemmän kuin edellisen sukupolvet yhteensä hyvää, nuoret ikäluokat aloittavat alempaa ja tulevat saamaan vähemmän. Ei tunnu tietysti hyvälle, jos 'luvatut' eläkkeet eivät tule, kukaan tosin ei ole näitä lupauksia kiveen hakannut. Poliitikot voivat hioa ne myös kiveen hakatun tekstin pois, enemmistö päättää.
Jos olisi minulle tulossa eläke, jos olisin elossa 60-70 vuotiaana, koskisi minua. Nyt ei.- olennainen
Sain eläkelaitokselta laskelman tulevasta eläkkeestäni jos jään eläkkeelle 63 vuotiaana.
Kovin pieneltä eläke vaikutti, vaikka eihän mulla enää silloin ole huollettavia.
Enkä pakosta sitten tarvitse autoa, ei tarvitse ostaa uusia vaatteita ja ruokaankin menee varmaan paljon vähemmän.
Asuntokin taitaa olla (75 neliön kolmio) sitten olla yhdelle liian suuri, siitä nettoaa jonkin verran.
Lopputulos = mä pärjään eläkkeellä hyvin. - plunger
optimisti-orvokki kirjoitti:
Mitä ihmettä suuret ikäluokat ovat saaneet?
Lähtötaso oli kurja, kansantalouden kasvu ja ulkomaankaupan vapaus ja uusien tuotteiden teollinen valmistus toivat 50-luvun puolivälistä alkaen joka vuosi entistä enemmän, jo suuret ikäluokat saivat oman nuorisokulttuurin ja huonosta koulutuksesta huolimatta kaikilla oli valinnanvaraa työpaikoista, no osa joutui sen hakemaan Ruotsista, mutta niin mentiin kaksi sukupolvea aikaisemmin Amerikan kultaa poimimaan. Asunnot halpoja, eivät tämän päivän nuorista hyviä, mutta silloin enemmän kuin lapsuuskoti, ja inflaatio söi lainat. Suurista ikäluokista tuli tiedostava, uudistava, kapinallinen, erilainen ja individualistinen luokka, vaikka oli ryhmähuutajia myös. Suurilla ikäluokilla oli uusi vapaus toimia, liikkua, oppia.
Toki nyt on sosiaalipalveluja enemmän, on hoitopaikka lapsille taattu ja opintolainat jne mutta ei löydy hyvän koulutuksen jälkeen työtä; jos löytyy, vain määräajan sijaisuus. Asunnot on hienoja mutta huonosti tehty ja hurjan kalliit, lainakorot alhaalla mutta reaalikorko puree. Lapsia eivät enää kaikki halua, tarpeeksi on maksamista suurten ikäluokkien eläkkeissä, jos pienet tulot ja suuret lainat -yhtälön tulos on positiivinen.
Mistä meidän 50 ihmisten piti tinkiä? EI ollut silloin nykyaika mitä kadehtia, emme voineet jäädä lapsina ilman pc-pelit kun ei niitä ollut olemassa. Me saimme kaiken mitä siihen aikaan oli saatavissa ja otimme enemmän vielä, sen edellisen raatajapolven pilkkasimme ja suurten perheiden lapsina tyydyimme yhteen-kahteen huollettavaan, että oma mukavuus säilyi. plunger kirjoitti:
Lähtötaso oli kurja, kansantalouden kasvu ja ulkomaankaupan vapaus ja uusien tuotteiden teollinen valmistus toivat 50-luvun puolivälistä alkaen joka vuosi entistä enemmän, jo suuret ikäluokat saivat oman nuorisokulttuurin ja huonosta koulutuksesta huolimatta kaikilla oli valinnanvaraa työpaikoista, no osa joutui sen hakemaan Ruotsista, mutta niin mentiin kaksi sukupolvea aikaisemmin Amerikan kultaa poimimaan. Asunnot halpoja, eivät tämän päivän nuorista hyviä, mutta silloin enemmän kuin lapsuuskoti, ja inflaatio söi lainat. Suurista ikäluokista tuli tiedostava, uudistava, kapinallinen, erilainen ja individualistinen luokka, vaikka oli ryhmähuutajia myös. Suurilla ikäluokilla oli uusi vapaus toimia, liikkua, oppia.
Toki nyt on sosiaalipalveluja enemmän, on hoitopaikka lapsille taattu ja opintolainat jne mutta ei löydy hyvän koulutuksen jälkeen työtä; jos löytyy, vain määräajan sijaisuus. Asunnot on hienoja mutta huonosti tehty ja hurjan kalliit, lainakorot alhaalla mutta reaalikorko puree. Lapsia eivät enää kaikki halua, tarpeeksi on maksamista suurten ikäluokkien eläkkeissä, jos pienet tulot ja suuret lainat -yhtälön tulos on positiivinen.
Mistä meidän 50 ihmisten piti tinkiä? EI ollut silloin nykyaika mitä kadehtia, emme voineet jäädä lapsina ilman pc-pelit kun ei niitä ollut olemassa. Me saimme kaiken mitä siihen aikaan oli saatavissa ja otimme enemmän vielä, sen edellisen raatajapolven pilkkasimme ja suurten perheiden lapsina tyydyimme yhteen-kahteen huollettavaan, että oma mukavuus säilyi.kirjoittaa mm. "...tarpeeksi on maksamista suurten ikäluokkien eläkkeissä...".
Miten niin? Ei nuorempi polvi niitä maksa, itsehän me olemme ne maksaneet ja ne on sijoitettu niin hyvin, että ei varmasti kesken lopu, väittävät asioista jotain jo virkansa puolesta tietävät. Taitaa vain kirjoittajallakin olla hätä, että mullekaikkihetinyt!
Eikä kaikki muukaan kirjoitelmassa pidä paikkaansa paitsi ehkä kirjoittajan kohdalla.
Itse olen liian vanha suuriin ikäluokkiin, mutta olenpa läheltä nähnyt heitäkin.- vuonna 1944
plunger kirjoitti:
Lähtötaso oli kurja, kansantalouden kasvu ja ulkomaankaupan vapaus ja uusien tuotteiden teollinen valmistus toivat 50-luvun puolivälistä alkaen joka vuosi entistä enemmän, jo suuret ikäluokat saivat oman nuorisokulttuurin ja huonosta koulutuksesta huolimatta kaikilla oli valinnanvaraa työpaikoista, no osa joutui sen hakemaan Ruotsista, mutta niin mentiin kaksi sukupolvea aikaisemmin Amerikan kultaa poimimaan. Asunnot halpoja, eivät tämän päivän nuorista hyviä, mutta silloin enemmän kuin lapsuuskoti, ja inflaatio söi lainat. Suurista ikäluokista tuli tiedostava, uudistava, kapinallinen, erilainen ja individualistinen luokka, vaikka oli ryhmähuutajia myös. Suurilla ikäluokilla oli uusi vapaus toimia, liikkua, oppia.
Toki nyt on sosiaalipalveluja enemmän, on hoitopaikka lapsille taattu ja opintolainat jne mutta ei löydy hyvän koulutuksen jälkeen työtä; jos löytyy, vain määräajan sijaisuus. Asunnot on hienoja mutta huonosti tehty ja hurjan kalliit, lainakorot alhaalla mutta reaalikorko puree. Lapsia eivät enää kaikki halua, tarpeeksi on maksamista suurten ikäluokkien eläkkeissä, jos pienet tulot ja suuret lainat -yhtälön tulos on positiivinen.
Mistä meidän 50 ihmisten piti tinkiä? EI ollut silloin nykyaika mitä kadehtia, emme voineet jäädä lapsina ilman pc-pelit kun ei niitä ollut olemassa. Me saimme kaiken mitä siihen aikaan oli saatavissa ja otimme enemmän vielä, sen edellisen raatajapolven pilkkasimme ja suurten perheiden lapsina tyydyimme yhteen-kahteen huollettavaan, että oma mukavuus säilyi.ja mitään en ole saanut, muuta kuin ankaralla työllä jota oli pakko tehdä , jos aikoi selvitä. Työhön päästyä täytyi antaa ja halusinkin antaa omille vanhemmille joka tilistä rahaa ja vielä naimisissa ollessaki . Oli asuttava pienessä vuokra asunnossa kahden lapsen kanssa, että oli joitain mahdollisuutta saada omistusasunto joskus. Elämä oli niin niukkaa, huolimatta siitä, että kumpikin kävi töissä, ei käyty matkoilla , eikä ulkomailla, leivottiin kotona ja ruoat tehtiin itse alkutuotteista,ei juotu kaljaa eikä viinaa, nyt vanhanakaan ei ole saatu perintöjä. Vaatteita ostettiin pakosta. nyt on oma asunto ja eläke häämöttää, terveys ei ole enää kovin hyvä, mutta eläkeikään on jatkettava. Joka minua kadehtii, katsokoon peiliin ja eläköön samalla tavalla , ennenkuin valittaa tästä hyvinvointi yhteiskunnasta, jossa pysyy hengissä tekemättä mitään.
- plunger
vuonna 1944 kirjoitti:
ja mitään en ole saanut, muuta kuin ankaralla työllä jota oli pakko tehdä , jos aikoi selvitä. Työhön päästyä täytyi antaa ja halusinkin antaa omille vanhemmille joka tilistä rahaa ja vielä naimisissa ollessaki . Oli asuttava pienessä vuokra asunnossa kahden lapsen kanssa, että oli joitain mahdollisuutta saada omistusasunto joskus. Elämä oli niin niukkaa, huolimatta siitä, että kumpikin kävi töissä, ei käyty matkoilla , eikä ulkomailla, leivottiin kotona ja ruoat tehtiin itse alkutuotteista,ei juotu kaljaa eikä viinaa, nyt vanhanakaan ei ole saatu perintöjä. Vaatteita ostettiin pakosta. nyt on oma asunto ja eläke häämöttää, terveys ei ole enää kovin hyvä, mutta eläkeikään on jatkettava. Joka minua kadehtii, katsokoon peiliin ja eläköön samalla tavalla , ennenkuin valittaa tästä hyvinvointi yhteiskunnasta, jossa pysyy hengissä tekemättä mitään.
Meitä ihmisiä, 50 ja 30-, on moneksi, tosi on.
Työtä ovat keski-ikäiset oppineet tekemään, ei ehkä tehokkuuden vaatimusten mukaan, mutta se Weberin keksimä protestanttietiikka on vanhava meissä. Minä olen syntynyt 1949.
Nyt saavat liian monet yhteiskunnan ilmaisen ylläpidon, jos työhalua ei ole. Kuitenkin on niin, että työtön ja osatyöllinen tänä päivänä tavallisesti ei työtä saa, koska työtä ei ole. Silloin taas, kun me tulimme työmarkkinoille, ei tilanne ollut sama, silloin uusia työpaikkoja syntyi koko ajan ja nyt niitä poistuu koko ajan.
Kaikilla ei ollut 60-70 luvuilla mahdollisuus ostaa oma asunto ja vuokra-asuminen tulee aina kalliimmaksi. 20 vuodessa ero on huikea. Sinua minä en kadehti, Sinun elämäntarina vain on aika erilainen kuin minun. Kuitenkin yksi on sama, kovalla työllä olen minäkin elämän läpi kulkenut, vakinainen työsuhde tosin vasta 1971, kun oli opiskeluvuosia ensin, mutta käytännöllisesti katsoen elätin itsen jo lukion viimeisen vuoden ajan 1966-67. - plunger
sitroen kirjoitti:
kirjoittaa mm. "...tarpeeksi on maksamista suurten ikäluokkien eläkkeissä...".
Miten niin? Ei nuorempi polvi niitä maksa, itsehän me olemme ne maksaneet ja ne on sijoitettu niin hyvin, että ei varmasti kesken lopu, väittävät asioista jotain jo virkansa puolesta tietävät. Taitaa vain kirjoittajallakin olla hätä, että mullekaikkihetinyt!
Eikä kaikki muukaan kirjoitelmassa pidä paikkaansa paitsi ehkä kirjoittajan kohdalla.
Itse olen liian vanha suuriin ikäluokkiin, mutta olenpa läheltä nähnyt heitäkin.Työeläkejärjestelmä luotiin 60-luvulla, nyt eläkkeellä olevat saavat tulon palkoista, joita me nuoremmat olemme kovin kartuttaneet. Eikö se näin mene? Kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, maksajiksi tarvitaan taas nuoremmat.
Hyvä sijoittaminen on makuasia. Varmaa maailmassa ei ole mikään, virkansa puolesta puhuvat ovat politiikan tuntevia.
Minulla ei ole hätä. Pitkät ajat ulkomailla, ei eläketuloa Suomesta. Ei ole mitä vaatia hetinyt, enkä jää tänne pientä eläkettä kuluttamaan.
Kirjoitin yhden näkemyksen. Ei se voi pitää paikkaansa jokaisen kohdalla. Suuret linjat pitävät silti. Mielestäni kuulun niihin suuriin ikäluokkiin juurijuuri ennen 1950 syntyneenä. - Raitisilma
plunger kirjoitti:
Työeläkejärjestelmä luotiin 60-luvulla, nyt eläkkeellä olevat saavat tulon palkoista, joita me nuoremmat olemme kovin kartuttaneet. Eikö se näin mene? Kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, maksajiksi tarvitaan taas nuoremmat.
Hyvä sijoittaminen on makuasia. Varmaa maailmassa ei ole mikään, virkansa puolesta puhuvat ovat politiikan tuntevia.
Minulla ei ole hätä. Pitkät ajat ulkomailla, ei eläketuloa Suomesta. Ei ole mitä vaatia hetinyt, enkä jää tänne pientä eläkettä kuluttamaan.
Kirjoitin yhden näkemyksen. Ei se voi pitää paikkaansa jokaisen kohdalla. Suuret linjat pitävät silti. Mielestäni kuulun niihin suuriin ikäluokkiin juurijuuri ennen 1950 syntyneenä.Lähes kaikki eläkkeet on säästössä eläkerahastoissa. Suomessa mailman suurimmat rahastot!
Nuorempi polvi ei maksa muuta kuin oman mahdollisen eläkkeen!
Sijoituksille on annettu tuottokatto 4,5%, lopputuotto tulee työnantajille asiakaspalutuksena.
Siis eläkeläistenrahoja vuodesta 95 lahjoitetaan suursijoittajille toinen mokoma 3-10 % vuodesta riippuen (tuotto).
Se vara, jolla eläkkeitä tulisi nostaa menee suursijoittajille työnantajien kautta! - plunger
Raitisilma kirjoitti:
Lähes kaikki eläkkeet on säästössä eläkerahastoissa. Suomessa mailman suurimmat rahastot!
Nuorempi polvi ei maksa muuta kuin oman mahdollisen eläkkeen!
Sijoituksille on annettu tuottokatto 4,5%, lopputuotto tulee työnantajille asiakaspalutuksena.
Siis eläkeläistenrahoja vuodesta 95 lahjoitetaan suursijoittajille toinen mokoma 3-10 % vuodesta riippuen (tuotto).
Se vara, jolla eläkkeitä tulisi nostaa menee suursijoittajille työnantajien kautta!KYLLÄ OVAT HYVIN SIJOITETUT ELÄKERAHAT, kun noin isot tuotot joka vuosi. 7.5-14.5% vuodessa ja siten hyvin merkillistä, kun sellaista kohdetta ei ole olemassa, jonka tuotto olisi aina tuota luokkaa.
Mitä tarkoittaa "maailman suurimmat rahastot"? - Raitisilma
plunger kirjoitti:
KYLLÄ OVAT HYVIN SIJOITETUT ELÄKERAHAT, kun noin isot tuotot joka vuosi. 7.5-14.5% vuodessa ja siten hyvin merkillistä, kun sellaista kohdetta ei ole olemassa, jonka tuotto olisi aina tuota luokkaa.
Mitä tarkoittaa "maailman suurimmat rahastot"?Lue eläkeyhtiöiden vuosikertomuksista;
Esim Eläke-Varma, Ilmarinen, Fennia yms.
Ovat luopuneet osaksi kiinteistösijoituksista
kun tuotto on vain 8-10%.
Esim arvopaperit tuottaa paljon paremmin. - Yks täti vaan
optimisti-orvokki kirjoitti:
Mitä ihmettä suuret ikäluokat ovat saaneet?
Vanhin sisareni,nyt 68 oli 44 vuotta valtion palveluksessa,jäi eläkkeelle 65-vuotiaana,saa nyt 1.000€/kk,asuu vuokralla (aikaisemmin työsuhdeasunto,omakotitalo meni melkein pankille erossa),nyt vuokra nousi 580€/kk,hänen on pakko hankkia halvempi asunto tai luopua koirasta?
- Mummu
Yks täti vaan kirjoitti:
Vanhin sisareni,nyt 68 oli 44 vuotta valtion palveluksessa,jäi eläkkeelle 65-vuotiaana,saa nyt 1.000€/kk,asuu vuokralla (aikaisemmin työsuhdeasunto,omakotitalo meni melkein pankille erossa),nyt vuokra nousi 580€/kk,hänen on pakko hankkia halvempi asunto tai luopua koirasta?
Vuokra kyllä vaikuttaa korkealta,onko isokin asunto?
- Pirre*
ovat ottaneetkin jo eläkevakuutukset ajoissa itselleen.
Parempi maamme työttömyyspolitiikan hoito takaisi parhaiten eläkerahojemme karttumisen.- eläkeläinen2
Työttömyyys ja eläkkeet ei kuulu samaan koriin,
Eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö.
Toiseksi kannattaako nuoren säästää eläkettä varten kun jo maksaa virallista eläkevakuutusmaksua työnantajan kanssa. Säästöä vastaan saa 62,63,64 vuotiaana säästämänsä rahat takaisin mutta maksaa silloin siitä verot, jotka eläkeläisenä on paljon korkeammat. Jos haluaa säästää paremman tuloksen saa tavoitesäästötileltä tms. tarvittaessa voi nostaa... - Pirre*
eläkeläinen2 kirjoitti:
Työttömyyys ja eläkkeet ei kuulu samaan koriin,
Eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö.
Toiseksi kannattaako nuoren säästää eläkettä varten kun jo maksaa virallista eläkevakuutusmaksua työnantajan kanssa. Säästöä vastaan saa 62,63,64 vuotiaana säästämänsä rahat takaisin mutta maksaa silloin siitä verot, jotka eläkeläisenä on paljon korkeammat. Jos haluaa säästää paremman tuloksen saa tavoitesäästötileltä tms. tarvittaessa voi nostaa...niitä eläkemaksujen maksajia olisi enemmän, jos kaikki työttömät saisi työtä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171