Ja hyvä mahdollisuus sillekin, että olivat täysiä sikoja orjapiiskureita, kiduttajia tai teloittajiakin. Käykööt oikeutta siellä missä ovat sikailleetkin.
"Suojelupoliisin (supo) arvion mukaan on todennäköistä, että Syyriasta al-Holin leiriltä palaavat ihmiset lisäävät Suomeen kohdistuvaa terrorismin uhkaa.
– Arvioimme, että alueelta mahdollisesti palaavat naiset verkostoituvat keskenään, ja että heistä tulee osa Suomeen jo muodostunutta jihadistista alamaailmaa, sanoo supon viestintäasiantuntija Minna Passi STT:lle.
Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen odotetaan tekevän lähiaikoina linjauksia siitä, autetaanko Isis-leirillä olevia suomalaisia lapsia tai naisia palaamaan Suomeen.
Rinne sanoi tänään Iltalehdelle, että hallitus saa lähipäivinä eri viranomaisilta lausunnot asiasta. Sen jälkeen hallitus tekee päätöksen toimenpiteistä.
– Mahdollisimman nopeasti, Rinne sanoi IL:lle.
Yle kertoi toukokuussa, että al-Holin leirillä Pohjois-Syyriassa olisi 11 suomalaista naista ja 33 lasta. Supo ei ole kertonut julkisuuteen tietoja leirillä olevien suomalaisten määrästä, mutta Passin mukaan suuruusluokka on oikea Ylen uutisessa.
Hän ei operatiivisista syistä ota kantaa siihen, ovatko leirillä olevien suomalaisten henkilöllisyydet supon tiedossa.
– Meillä on hyvä käsitys siitä, keitä ihmisiä sinne konfliktialueelle on aikanaan lähtenyt ja keitä siellä edelleen oleskelee.
Lapset tarvitsevat pitkäaikaista tukea
Supo ei kommentoi myöskään sitä, mitä leirillä olevien suomalaisten toiminnasta Syyrian ja Irakin konfliktialueella tiedetään.
Passi kertoo kuitenkin yleisellä tasolla, että naisten rooli Isisin toiminnassa on liittynyt propagandan levittämiseen, värväämiseen ja seuraavan sukupolven kasvattamiseen.
– Osa naisista on mahdollisesti osallistunut myös aseelliseen toimintaan. Naisilla on ollut myös keskeinen rooli jesidivähemmistöön kuuluvien naisten ja lasten orjuuttamisessa, Passi kommentoi asiaa yleisesti.
Hänen mukaansa suomalaiset lapset ovat joutuneet olemaan konfliktialueella hyvin vaikeissa olosuhteissa, ja he ovat altistuneet propagandalle ja väkivallalle.
– On todennäköistä, että he tulevat tarvitsemaan pitkäaikaista tukea, jos he palaavat sieltä Suomeen. Ja tietenkin pitää kiinnittää huomiota siihen, että he integroituvat hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan.
Jokaisen palaajan kohdalla arvioidaan Passin mukaan erikseen, onko syytä epäillä palaajan syyllistyneen rikoksiin konfliktialueella. Mahdollisista rikostutkinnoista vastaa keskusrikospoliisi.
Passi sanoo myös, että kaikki alueelta Suomeen palaavat ihmiset, sekä aikuiset että lapset, saatetaan tavalla tai toisella viranomaistoimien piiriin."
- ESS
Isis-vaimot ovat turvallisuusuhka
33
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Samaa mieltä on paikalla ollut:
"”Me olemme olleet naiiveja, tyhmiä ja sinisilmäisiä” – Pohjoismaista lähteneet Isis-taistelijat ovat vaarallisimpia, sanoo heitä vastaan taistellut Jesper"
- IL
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/337b28f3-fd2a-4a95-8383-4f2c1ac3b69a?fbclid=IwAR0PAtsWy5VKdg4QoGpZRZ4iSiY2OJpYFEb8Xfwsho0fRlCXl0MBm0ibHSo- Anonyymi
Yleensä pohjoismaalaiset ovat arabeihin verrattuna eliittiä, tekevät he mitä tahansa.
- Anonyymi
Ääri-islamismi on soluttautunut jo YK:n sisällekin:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9d61ba8d-4722-4634-9ee0-e612e4cec37d
Koko YK:n rahoitus pitäisi näköjään lopettaa kokonaan.- Anonyymi
Suuri osa yk sta onkin juuri islamin uskoisia maita
- Anonyymi
Ei suomen valtio auta muitakaan kansalaisiaan suomeen takaisin, jos esim teet rikoksen thaimaassa niin siellä istut, tai lomailet jossain jaa joudut johonkin kuseen ni ei auta valtio. Mikä tekee näistä ihmisistä tekee niin erinomaisia että pitää ihan hakea vaikka aivan itse ovat sinne menneet?
- Anonyymi
Asenne että laki kaikille sama on kyllä nyt vahvasti haastettuna.
Sitä etuoikeutettujen kaistaa ei kuitenkaan sovi käyttää.
- Anonyymi
Miten hallitus voi ohittaa Supon noissa päätöksissään? Varsinkin jos kyseessä on pelkkä poliittinen päätös eikä perustu lakiin.
- Anonyymi
Eikä ne edes ole suomalaisia, vaan jotain som aleita ym .
- Anonyymi
Se on kyllä satavarmaa, että terroristikakarat olisivat aikapommeja täällä Suomessa! En voi edes kuvitella niitä samalle luokalle normaalien lasten kanssa!
- Anonyymi
Vieläkö ne rouvat lisääntyvät leireillä holtittomasti?
Olettavat lasten olevan pääsylippu pois leiristä. Ei pidä olla sinisilmäinen. Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö ne rouvat lisääntyvät leireillä holtittomasti?
Olettavat lasten olevan pääsylippu pois leiristä. Ei pidä olla sinisilmäinen.Samanlainen kohtelu mitä suomalaiset naiset saivat sodan jälkeen, kun olivat seurustelleet saksalaisten kanssa.Hiukset ja kaavut pois, tilalle vankihaalarit, sekä koulutusleirille opettelemaan länsimaisia tapoja.
- Anonyymi
Nämä isismuslimit ovat niitä jotka ottavat islamin tosissaan ja toimivat sen mukaan mitä heidän pyhinä luulemissaan kirjoissa kehotetaan tekemään.
Ilmeisesti siksi heitä ei Suomessa tuomitakaan kun toimivat uskonvapautensa mukaan. Nämä juuri ovat selvä uhka ympäristöä kohtaan. He eivät kadu mitään vaan tuumivat että allah on heihin mieltynyt.
Harva heistä myöntää osallistuneensa murhaamiseen mutta on toiminnallaan omalta osaltaan mahdollistanut sen että jotkut isiksessä murhaavat ihmisiä. Nämä isissynnyttäjäkoneet ovat murhaajiensa tukijoita, ja tiesivät hyvin murhaamisen kuuluvan isiksen toimintatapaan.
Ja nämähän tuppaa olemaan islamin maista tulleita pakolaisia joita suomalaisiksi kutsutan joile on annettu Suomen kansalaisuus vaikka ovat turvallisuusuhka juutalaisille ja kristityille ja niille jotka eivät usko samoin kuin he. Nehän murhaavat nuo sunit ja ja shiia muslimit toisiaan tuumien että itse ovat oikeaoppisia ja toiset ovat vääräoppisia.
Nämä murhaajat eivät kuulu sivistysvaltioon. Pysykööt leireillään ja menkööt sieltä niihinb maihuin takaisin joista lähtivät "sortoa pakoon " eli levittämään islamia maailmalle ja synnyttämään lapsia kaupungin omistamiin asuntoihin veronmaksajien rahoilla. - Anonyymi
Suomeen on tullut kaikessa hiljaisuudessa isisläisiä tasaiseen tahtiin. Niitä jotka ovat päässeet välttämään vankileirit. Suomessa nämä saavat pinet tuomiot eikä haluta tutkia niiden murhatöihin osallisuutta kun täällä toimii jokin laillinen mafia joka sallii rikollisuutta lyhyitä tuomioita lainsäädännöstä käsin.
Oikeustoimihenkilöt tykkää kun sama rikollinen kiertää ja tekee paljon rikoksia ja saa sitten lyhyet tuomiot. Tästä kilisee hyvää palkkaa oikeustoimihenkilöille kun rikollinen saa Suomessa naurettavan lyhyen tuomion esim murhasta ja juoksee usein lomillakin tekemässä rikoksia. - Anonyymi
Ehkäpä isis haalikin tietoisesti niitä jotka kansalaisuutensa säilyttäen voivat palata ja levittää jihadismia maihinsa. Kunhan ensin tuo nyyh-vaihe on herätetty ja pidetty.
- Anonyymi
jos hallitus päättää ottaa ne suomeen myös hallitus ottaa täydenvastuun .
jo miettii mihin laittavat sitten kun kannatte vastuun.
ja vastuun kanto lähtee hallituksesta eli HALLITUS KAATUU ENSIMMÄISESTÄ
TEOSTA MITÄ NÄISTÄ YKSIKÄÄN TEKEE!!
kanalla on mitta täysi hallituksen saannokssta tämä on niin suuri kysymys että ette voi ilman oppositiota TOMIA.
koko maailma soti ja ainakin koki pelon näitä kohti -
nyt kunniakujalla otetaan vastaa voi teitä pöljiä niin sanottiin ennenvanhaan kun ei riittänyt JÄRKI. - Anonyymi
mitenkäs ne nyt voivat olla turvallisuusuhka kun ovat niitä RAUHANUSKONNON edustajia henkeen ja vereen. mitä muuten luulette kun ne isisakat kaikkine kersoineen tänne suomeen hilataan niin tulevatko isukitkin myöhemmin perässä kun perheitä aletaan yhdistää ????????
- Anonyymi
Kansa on antanut vaaleissa mandaatin hallitukselle, jonka tarkoitus on tuoda isis-muijat perheineen takaisin maahamme.
Hulluutta. - Anonyymi
Daesha tuntuu olevan suuressa arvossa Suomessa.
- Anonyymi
Isis-lapsilla kasvaa parta.
- Anonyymi
Viimeinkin demareilla on tilaisuus jatkaa siitä mihin 1918 verisessä terrorissaan jäivät.
- Anonyymi
Haavistollakaan ei muuta pyöri mielessä,kuin nämä lapset, sanoi: on tärkeää saada lapset turvaan. Outoa kertakaikkiaan. Lapset joutuvat heti homotuksen piiriin. Ensi vuonna pride-kulkueessa uudelleen aivopestyinä.
- Anonyymi
sitäkö synty eipä tiedä monestikko aivopestään kaikkilla on se oikeatieto.
vaan yksi tie totuuden tie. - Anonyymi
Ei kuulu suomalaisille veronmaksajille millään tavalla näiden ulkomaille lähteneiden asiat. He hoitavat siellä omat juttunsa ja perheasiansa valitsemallaan tavalla. Yhteiskunnan rooli on tuottaa Suomessa lakisääteiset peurusasiat (joita on jo nyt aivan liikaa) eikä kiinnostua mitenkään ulkomaiden terroristeista. Monoa sellaisille poliitikon plantuille joiden huomio karkailee tuollaisiin epäolennaisuuksiin.
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra huomauttaa, ettei Suomella ole minkäänlaisia velvollisuuksia terroristiseen toimintaan ja hirmuhallinnon tukemiseen osallistuneita naisia kohtaan.
– ISIS on äärimmäistä väkivaltaa ja jihadismia toteuttava ihmisvastainen järjestö, ja kyseiset naiset – suomalaisia tai ”suomalaisia” – ovat ehdottomasti tienneet tämän lähtiessään matkaan, Purra muistuttaa.
– Naiset ja erityisesti vanhemmat lapset olisivat merkittävä turvallisuusuhka, kuten useampi asiantuntija on todennut. Joidenkin arvioiden mukaan naiset ovat jopa vaarallisempia kuin Isis-miehet. Vaikka lapset ovat tietysti syyttömiä omaan tilanteeseensa, on melko selvää, että heitä ei onnistuttaisi tuomaan Suomeen, ilman että äidit tulisivat mukana.
Suomalaisten oikeustajua vastaan
Juhannuksen alla joukko professoreita lausui, että Suomella on velvollisuus avustaa Isis-naisten ja näiden lasten tuomisessa maahan.
– Kunpa sama joukko joskus yhtä ponnekkaasti vaatisi, että suomalaisia vanhuksia tai vammaisia tulee auttaa. Mutta ei. Mitä kaukaisempi ja haitallisempi kohde, sitä enemmän meidän tulee vaatia ihmisoikeuksia toteutettavaksi. Tämä on onneksi aika monen suomalaisen oikeustajun vastaista, Purra sanoo.
Hallitus hakee naiset ja lapset
Purran mielestä liberaalin oikeusvaltion tulkinta on perverssi, mikäli se näkee, että suomalaisten turvallisuus on toissijaista Isis-naisten turvallisuudelle.
– Tähän suuntaan eivät kuitenkaan vedä vain yllätyksettömät ”perustuslaki- ja ihmisoikeusasiantuntijat”, vaan yhä enemmän myös maan korkea poliittinen johto.
– Hallituksen koostumus huomioiden pidän todennäköisenä, että naiset ja lapset haetaan Suomeen varsin pian, Purra pelkää.
Suomen Uutiset kesäkuu 24, 2019- Anonyymi
Feministisen vasemmistoagendan mukaanhan valkoinen länsimaalainen on AINA toissijainen etnisiin ihmisiin, jopa isisksen sotilaisiin, nähden.
Toivottavasti demarien äänestäjätkin heräsivät.
- Anonyymi
kuka voitti vaalit
Vihreät oli neljäs tai viides, vassarit jollakin jämä sijalla.Demarit sai noin 7000:ta ääntä enemmän, kuin toiseksi tullut puolue.Eli ei mikään kansan "vahva" tuki.
Jihadistit ja isiskummitukset kuuluvat hallituksen erityistuen ja suojelun piiriin.Vihervassari mielisten "oikeusoppineitten"mukaan näiden oikeudet ovat tärkeämpää, kuin suomen kansalaisten.
- Anonyymi
Hömelö Rinne, "ISIS lasten palautus on nyt ykkös prioriteetti miettiä" mikä idiootti, entä ne uhrien lapset, jesidit, muut sodan uhrit, entä Assadin hallituksen kannattajien lapset, eikö heillä ole ihmisarvoa ollenkaan. Ei tuollaista etuoikeutta pitäisi voida rikollisryhmille suoda. Pitäisi olla jonossa viimeisimmät
- Anonyymi
Ja kehtaavatkin edes paluumatkoja kerjätä riepujen alla piilossa olevina röyhkeinä rättipäinä.
Eihän nuo ole suomalaisia.
Eivät ole ikinä olleetkaan.- Anonyymi
Joo, tulisko ne sitten suomeen tollaisina säkitettyinä josta ei tietäs kuka sen kaavun alla oikeasti luuraa?
- Anonyymi
Jos ovat ns. uusisuomalaisia, niin kansalaisuus vain pois ja adjöö sekä onnea. Kuten edellä kommentoinutkin sen sanoi, eivät koskaan olleetkaan suomalaisia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774814- 123376
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402223Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261994Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471936Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6791903- 1171831
- 1381747
- 451515
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101431