Miksi pitää mollata kaupungin johtoa vielä erottaa virasta

Anonyymi

Kaikilla ei ole ymmärystä kaupugin taloudesta Vuoniskylien ja Jamalin koulut lakkautetaan kustannukset on vuodessa korkeat korjausremotit ja pitää mollata kaupungin johto erottamalla. väestörakenne on vanhusvoittoinen ja vaikeasti työllistyviä työttömiä jotka ovat ikääntyneitä 40 vuotta täytettyään työllistyminen alkaa vaikeutua 50 vuotta täyttäneellä on työllistyminen nollatasoa ja työkykyisiä kuusikymppisiä ei työllisty ollenkaan.Lieksan työllisyyspalvelun toiminta maksaa sinne on palkattu useita työntekijöitä tehottomaan työllistymiseen työttömälle on viriketoimintaa elämänhallinnassa ikä vaivaa alkaa kömpelöitä liikkuessaan Kaupungin taloutta heikentävät vaikeasti työllistyvät työttömät maahan muuttajat ja paljon sairastavat henkilöt. Lieksan pitäisi säästää työttömien asumiskuluissa muuttaa pienempiin halpoihin asuntoihin perustoimeentuki menoista säästää. Kuntouttavan työtoiminnan palvelu on tehotonta työllistämistä näitä on kokeiltu vuosikymmenet eri projektinimikkeellä nyt on voimahanke. nuoriin pitää panostaa että olisi tulevaisuuden työntekijät suurin osa nuorista on muuttanut eteläsuomeen on paremmat mahdollisuudet uralla edetä kuin Lieksassa. säästöt näkyy puistohommissa ovat huonomassa kunnossa kuin viime kesänä Kyllönen piti hyvin puistot kunnossa nyt rehottaa säästöjen takia ulkopaikka kuntalaisen iloksi

20

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö lyötyä pitäisi enää lyödä? Erottivathan nuo tarkastuslautakunnankin, niin hyvä se on takasinkin antaa!

      • Anonyymi

        Adressi tuntuu hiertävän kuntapäättäjiä kovasti. Luulisi, että päättäjät nauraisi partaansa adressin vuoksi vaan ei, adressin alullepanijaa ja hänen perhettä on uhkailtu paikallisen kaupungin valtuutetun toimesta. Likaiseksi on touhu mennyt.


    • Anonyymi

      Lieksan kaupungin johto/valtuusto on hoitanut hyvin asiansa.
      Jamali/vuoniskylän koulut joutaa lakkauttaa.
      Eiköhän nyky autolla taksi sieltäkin kerkiä "tänne keskustaan"?

    • Anonyymi

      Kaikki Lieksan koulut joutaa lakkauttaa ja kuljettaa lapset Joensuuhun kouluun, silloin saisimme vielä enempi säästöjä ja voisimme ottaa lisää työvoimapulan paikkaajia, eli koneinsinöörejä!

    • Anonyymi

      Eiköhän erottamiskampanja ole protesti huonolle hallinnolle, millä tarkoitetaan tarkoitushakuista, asioita pimittävää ja ohjailevaa valmistelua sekä hyvin ylimielistä ja pöyhkeilevää johtamista.
      Mitta on tullut täyteen !

    • Anonyymi

      Näköjään tarpeeksi tiukaksi kun menee, niin kukkokin munii. Rinta rinnan on kommarit ja persut vaatimassa eroa.

    • Anonyymi

      Lieksan hallinnossa ei ole kuin yksi iso ongelma. Kauoungin koko henkilöstö tietää ongelman, mutta kukaan ei oikein uskalla puhua.

    • Anonyymi

      Ai että työttömien pitäisi muuttaa halvempiin asuntoihin. Miks ihminen ajettais kotoaan pois halvemman asunnon perään. Ei niillä vuokrien hinnoilla oo nyt niin suurta eroa et pakotettas halvempaan lähtemään. Muutaman kympin vuoksi. Ja ei kaikista oo Reunatiellä,Sankkilantiellää, Heikkiläntiellä,Partalanmäellä asujaksi. Kyllä ihmisen pitää saada asua missä viihtyy. Sen ymmärrän et jos yksinäinen ihminen asuu kohtuuttoman suuressa,kalliissa asunossa yksin mut jos on normi kaksio niin ei se voi taloutta kaataa vuokran suuruudesta. Halvat n 410 euron asunnot on sit niin huonokuntoisia ja "syrjäytyneet"naapurit et ei olis asumisrauhaa lainkaan,ei kaikki kestä alkoholistien naapurina asumista,,,jatkuva alkoholin,tupakan hajussa asuminen olis yhtä kärsimystä. Ei ihmistä voi pakottaa muuttamaan kodistaan ja uhkailla pienennettävän etuuksia,,,kyllä kaikilla on oikeus saada etuuksia ja asua missä tykkää,viihtyy.
      Kattokaa Joensuun vuokrien hintoja ja puhukaa sitten. Jos Joensuussa kaksiosta joutuu maksamaan n 650-700 euroa niin siin on jo hintaa mut Lieksan n 430- 480 euron kaksio vuokrat on todella edullisia Joensuuhun nähden.

    • Anonyymi

      vaaleissa valitut päättäjät joutuu tekemään päätöksiä jotka ei kaikkia miellytä näin on aina ollut ja tulee olemaan jatkossakin, ei siinä aikuisten nettiadresseilla ole mitään merkitystä tehtyy päätökseen, no saavat leikkiä omaan hiekkalaatikko leikkiään jos taaperona on jäänyt vähemmälle

      • Anonyymi

        Auttaako asian etenemiseen nettiadressin tehneen ja hänen perheensä julkinen uhkailu?


      • On nettiadressilla merkitystä tai ei, kuntalaisella on oikeus sellainen tehdä. Kaupungin johdon pitäisi suhtautua kritiikkiin vähän kypsemmin kuin mollata lehdessä adressin tekijää suomi24-tasoiseksi ja uhata häntä ja hänen perhettään. Se muistuttaa vähän enemmän hiekkalaatikkoleikkiä kuin asiallisen adressin tekeminen.


      • Uuninpankko kirjoitti:

        On nettiadressilla merkitystä tai ei, kuntalaisella on oikeus sellainen tehdä. Kaupungin johdon pitäisi suhtautua kritiikkiin vähän kypsemmin kuin mollata lehdessä adressin tekijää suomi24-tasoiseksi ja uhata häntä ja hänen perhettään. Se muistuttaa vähän enemmän hiekkalaatikkoleikkiä kuin asiallisen adressin tekeminen.

        Kaupungin virkamiehet ovat töissä kuntalaisten palveluksessa eikä päinvastoin. Kuntalaiset ovat niitä jotka antavat hyväksyntänsä vaaleissa valitsemalleen valtuustolle, eikä valtuusto ole se joka morkkaa kuntalaisia lehdessä jos he eivät pidäkään valtuuston toiminnasta.


    • Anonyymi

      Koko Suomen julkinen talous on kuralla, vaikka nykyinen hallitus ei sitä halua myötää. Vielä on edessä valtavia kutistuksia ja poistoja julkisen puolen tulonsiirtoihin ja palveluihin, tämä kaikki on vain alkua. Lieksa ei ole mitään saari, jota samat lainalaisuudet eivät koskisi. Muutkin koulut on Lieksasta aikoja sitten -ilman suuria protesteja- lopeteltu, miksi hitossa pitäisi olla jotain pyhiä yksiköitä, jotka on jätettävä toimintaan. Turhat menoerät pois, pitää keskittyä oleelliseen, huonot ajat ovat vasta tulossa.

      • Anonyymi

        Totta, eikun Kolilta vaan luukut kiinni ja kaikki raha keskustan taajamamerkkien väliin, ken ulkopuolelle jää, nyhtäköön rahansa joko nurmekselta tai joensuulta.
        Melkoinen kristalli pallo on sulla joka povaat ankeita aikoja, mitäpä jos nämä ovatkin tulosta huonosta hallinnosta ja vielä huonommista päätöksistä? Kyllä jos korruptio on laskeutunut niin silloin kun demokratia unohtuu ja päätöksen teossa kiire iskee niin alkaa tulla hallinnollisia mokia


      • Anonyymi

        just näin ei näitä pyhiä meidän pyhäpaikka sateliitti- kouluja tarvita kulueränä, se että aikoinaan näitä kyläkouluja nousi kuin sieniä sateella ei ole enää nykypäivää vaikka kuin adressia väsättäs ja kuorolaulua laulettaisiin...vuoden päästä kukaan ei enää muista koko asiaa


    • Anonyymi

      Minnekkähän pennut joutuisi kouluun jos sattuu keskustan isossa koulussa vaikka mittava vesivahinko, tai alkaa löytyä hometta,,,perinteisesti! Missä on korvaavat tilat jos lakkautettavat koulut jää kylmilleen ja menevät pilalle! Rantalankouluunkaan ei taida sopia!
      Onkos kukaan asiaa ajatellut?

      • Vieläkö Rauhalan kouluista on miksikään? Vai onko nekin jo homehtuneet pystyyn?


      • Anonyymi

        Sehän on kommarien suuri visio tuo yksi ainoa oppisoppi, sinne kampukselle on tarkoitus survoa nähtävästi kaikki. Kattokaapa varsin 17.12.18 valtuusto ja kuunnelkaa tarkkaan sanan säästöt ja käytöt. Siihen perään kun kuuntelee viimeisimmän 24.6. 19 niin kuulee miten koulupoika syö omat sanansa kera kumppanien. Taitaa sittenkin nimilista olla aiheellinen ja ei anonyymi


    • Sitä ihmettelen näissä kouluasioissa, että aina vaan on kyse rahasta ja säästöstä useissa puheenvuoroissa ja lakkauttamisen perusteluissa. Lapsia ahdetaan opinahjoon ja suurempiin yksiköihin liiketaloudellisilla näkemyksillä ja perusteilla. Mielestäni koko ajatus lähtökohtaisesti on väärä. Itse kävin aikoinaan kansakoulun eräässä kyläkoulussa. Koulumatkani oli niin lyhyt, että kävyn jaksoi heittää pihastani koulun katolle. Tulkinnassani on näin ollen hitunen subjektiivista nostalgiaa. Toki ymmärrän, että nykyaika on muuttanut rakenteita ja asukastiheys on keskittynyt enemmän taajamiin, varsinkin lapsiperheiden osalta. Ja jos rahat eivät riitä johonkin niin sitten eivät riitä. Päätöksenteolla on kuitenkin aina vaihtoehtoja, ja kustannuspaikkoja on mahdollista valikoida ja säännellä keskenään, mikään ei ole valinnoissa poissuljettua jos vain riittävä tahtotila löytyy.

      Tuntuu väärältä ajatella lapsien koulutusta pelkästään liiketaloudellisin periaattein. Siteeraan tähän Helsingin ylipormestarin lausahdusta Kotiliedestä 10/19. ”Minulla on sellainen ideologia, että jos lapsi tai nuori pääsisi mahdollisimman lähelle omaa huikeuttaan, se olisi koko yhteiskunnan etu.”

      Varmaan viisas nainen tuo ko. ylipormestari. Tätä samaa viisautta soisi löytyvän myös Lieksasta. Se olisi hyvinkin Lieksan etu.

    • Anonyymi

      Toivon kuntapäättäiltä nöyryyttä ja tosiasioiden tunnustamista. Kaupungin työntekijöiltä kuuluu kummia. Asioiden todenperäisyyttä ei sovi epäillä,koska moni toistaa samaa ilmapiiristä, sanomisen rajoittamisesta ym.
      Hallinnon tyyli muistuttaa jo Pohjois-Koreaa. Työkyrit kulkevat kumarassa ja peloissaan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4770
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1326
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1325
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1101
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      252
      946
    9. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      932
    Aihe