Minä myös olen ensisynnytyksessäni kokenut kaikki tekstissä mainitut kauhut.
AUTTAKAA UUSIA SUKUPOLVIA!
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Yhteiskunta
Julkaistu kesäkuu 12, 2019
Voima
Globaali synnytystrendi johtaa ongelmiin
Facebook
Twitter
Reddit
WhatsApp
Jaa115
Teksti Miia Vistilä
Globaali synnytystrendi johtaa ongelmiin
Minä myös synnyttäjänä -kampanjan mukaan synnytyksiin liittyy pahimmillaan väkivaltaa.
Negatiivisten synnytyskokemusten ja käynnistettyjen synnytysten yhteys selviää tarinoista, joita Minä myös synnyttäjänä -kampanja on kerännyt. Tarinoita haettiin ahdistavista synnytyskokemuksista ja tavoitteena on muuttaa maamme synnytyskulttuureja.
Suomessa keinotekoisesti käynnistettyjen synnytysten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Joissain sairaaloissa luku on jopa yli 40 prosenttia. Synnytysten käynnistysten lisääntyminen on maailmanlaajuinen ilmiö.
Kertomuksia käsittelevän äitiydestä bloggaavan Katri Immosen mukaan traumatisoiviin kokemuksiin liittyy keskeisesti itsemääräämisoikeuden menettäminen eli päätöksenteon siirtyminen kokonaan lääketieteen ammattilaisille. Tarinoissa nousee esiin myös kärsimykseksi muuttunut kipu, väkivaltaiseksi koettu avustettu ulosotto ja pahat repeämät. Lisäksi kerrottin tuen puutteesta ja yksin jäämisestä vaikeassa tilanteessa.
Kätilö ja imetysohjaaja Meri Haahtela ei ihmettele negatiivisten kokemusten liittämistä nimenomaan käynnistettyihin synnytyksiin.
”Synnyttäjälle tärkeitä, hyvän synnytyksen elementtejä ovat kiireetön ja luottamuksellinen ilmapiiri synnytyksen aikana. Hyvä tiedonkulku ja synnyttäjän tilannetietoisuuden ylläpitäminen ovat myös olennaisia”, Haahtela kertoo.
Hoitajat työskentelevät kolmessa vuorossa, joten yhden synnytyksen aikana kätilöitä on usein jopa monia.
”Ihmisten vaihtuminen voi vähentää synnyttäjän turvallisuuden tunnetta ja informaation kulussa tulee helpommin katkoksia. Hoitajia voi olla liian vähän työmäärään nähden ja työolosuhteet huonoja esimerkiksi sisäilmaongelmien takia.”
Käynnistettyihin synnytyksiin liittyy monenlaisia riskejä.
”Tehdyt toimenpiteet, kuten käynnistys altistavat uusille toimenpiteille. Käynnistetyissä synnytyksissä on suurempi riski sektioon, imukupin käyttämiseen tai siihen, että vauva on huonossa asennossa synnytyskanavassa. Käynnistyksen yrittäminen voi viedä synnyttäjän voimia jo ennen kuin synnytys ehtii varsinaisesti alkaa. Käynnistetyt synnytykset kestävät myös yleensä pidempään kuin luonnollisesti käynnistyneet synnytykset. ”
Synnytyssairaaloiden karsiminen vaikuttaa. Jos matkat ovat pitkiä tai edellinen synnytys on ollut nopea, joissakin tapauksissa otetaan synnyttäjä sisään sairaalaan ennen synnytyksen luonnollista käynnistymistä ja käynnistetään synnytys. Joissain tapauksissa synnyttäjä voi odottaa hotellissakin.
Haahtela kritisoi synnytysten liikaa aikatauluttamista.
”Laskettu aika voidaan nähdä ”parasta ennen” -päivämääränä, vaikka ihmisten kantoaika vaihtelee.”
Käynnistämisten lisääntymiseen on myös muita sekä lääketieteellisiä että synnytyskulttuurisia syitä.
”Synnyttäjien keski-ikä on kasvanut, ylipaino lisääntyy ja sen myötä myös muun muassa raskausdiabetes ja muut synnytyskomplikaatiot. Lisääntynyt raskausajan diabetes nostaa vauvojen painoa, jolloin synnytys joudutaan joissakin tapauksissa käynnistämään, vaikka vauvan muun kehityksen kannalta voisi olla hyvä antaa raskauden vielä jatkua”, Haahtela summaa trendin taustoja.
”Toisinaan synnyttäjät toivovat käynnistystä itse. Tässä on taustalla esimerkiksi synnytyspelkojen lisääntyminen. Myös sektioita toivotaan synnytyspelon vuoksi enemmän. Käynnistystä voidaan toivoa myös äidin jaksamisen tai aiemman nopean synnytyksen vuoksi.”
Kommentoi Facebookissa
- - -
Miesten pitää auttaa tässä vain naisten KOKEMASSA ja TUNTEMASSA
maailman tärkeimmässä asiassa!
Niin, ilman miehiä naiset eivät synnyttämään joudu, joten miesten tulisi auttaa
tuossa naisen vaikeimmassa tehtävässä.
Missä on miesten auttamishalu?
Laki on muutettava, hyviä synnytyssairaaloita on rakennettava ja niihin kunnollisia henkilöitä auttamaan!
Eräskin lääkäri oli autoaan pesemässä ja kiilloittamassa silloin, kun apu olisi ollut tarpeen. Lapsesta tuli silloin CP-vammainen.
Globaali synnytystrendi johtaa ongelmiin
5
<50
Vastaukset
Mitä hittoa? Millä palstalla mä oon?
Elämä on viisas.
Se jatkaa menoaan ilman että ihminen puuttuu sen menoon.
Elämä tekee virheitäkin.
Antaa syntyä hulluja lapsia, vammaisia, luonteiltaan sairaita.
Seksuaalisestikin ällöttävyyksiin suistuneita.
Sillä elämä tietää että kyllä ne katoavat luonnon kierto-kulkuun.
Ihminen taas yrittää olla luontoa parenpi.
Tuo yritys on tuhoon tuomittu.
Ei hullusta tervettä saa.
Eikä hyvän-tekeväisyydellä pääse eroon yli-kansoituksesta ja nälän-hädästä.
-
Eikä miehestä tule miestä siten, että hän menee kuuntelemaan synnytys-laitokselle kuinka parhaimmillaan kaksi naista rääkyy yhtä-aikaa.
Miehekkäänpää on, että kotona rääkäisee vaan yksi ja ainoa.
Ainakin silloin jos mies on rahaton luuseri.
H.- Anonyymi
Kerro lisää kotioloistasi...
- Anonyymi
Eikö synnytykseen osallistuva henkilökunta toimi syntyvän parhaaksi.
Yliaikaisuutta seurataan.
Kätilöt tekevät parhaansa.
Mutta synnyttävien lähelle ei pidä päästää diagonia-tyyppejä.
Minulle laittoi jonkin tipan, josta seurasi, että kaulavaltimolta näki älyttömän sykkeen. Onneksi lapseni isä oli paikalla ja hälytti apua. Toivotin diakonin helvettiin, pois näkösältä.
En tiedä, voiko jokin synnytyskanavarakenne perityä? Tarkoitan, että yritetään syntyä kasvot edellä (uteliaita?), mutta tulo muuttuu ja tarvitaankin imukuppia.
Minusta on tärkeää, että syntyvän lapsen kannalta asiaa mietitään ensisijaisesti.
Synnytys nyt vaan voi pitkittyä.
Synnytys on toisille vaikeampaa kuin toisille.
Ei ole kyse mistään trendistä. Noin on ollut 50-luvulla ja 80-luvulla.
Jotenkin tuntuu höpöjutulta. Eihän lapsi hapetta kanavissa voi olla tolkuttoman pitkään.
Beng
Eiköhän synnytyssairaalan väki pyri tekemään parhaansa.
Vauvan koko ja äidin koko pitää ottaa huomioon, ettei luomua yritetäkään vaan sektioon mennään.
Toinen juttu on, joutuuko sairaalasta äiti vauvoineen pois ennenaikaisesti.
Voihan synnytys olla kokemuksena shokki, jolloin äiti ehkä tarvitsisikin ensiapua tuntemustensa kanssa.
Beng
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906