Ähtävän kesäseurat

Anonyymi

Jumalanrauha
Nyt on enää noin viikko aikaa Niin alkaa meillä päin Ähtävässä kesäseurat. Tänä vuonna yhteistyössä Rauhan sanan kanssa. Seurat pidetään siinä rukouksessa että jumala saisi kastella meidän kuivat sydämet. Ja että kristusta saisi tulla kirkastetuksi meidän sydämmessä. Koska meilläkin on myös se tämänajan murhe että maailman henki ja tämän ajan murheet tahtovat tehdä meidän vaellus Niin hidas ja tekee ikuisuus asiat Niin hämärät. Pyydämme että sydämmet saisi tulla lämmitetty ja että ainut tärkeä asiaa tässä elämässä olisi meilläkin jatkossa ykköspaikassa.

Toivottavasti teidän piiristä tulee kävijöitä, koska Olemme saman jumalan lapsia.

25

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen hiljattain lukennut vanhan kirjan joka koskee pohjanmaan ruotsinkielisiä laestadiolaisia. Siinä vähän tuli esiin miten hajannus tapahtui meillä päin, muistaakseni 1900 luvun alussa. Silloin suomenkieli sia vanhoillislestadiolaisia perustannut srk joka tärkein tehtävä olisi keskittää lähetystyön hoitamista, siihen liitettiin kaikki rekisteröidyt rauhanyhdistyksiä ympäri suomen. Asiaa meillä päin oli että ei ollut yhdistyksiä rekisteröity. Niin sillälailla alussa me jätettiin vähän erikseen. Toisia asioita on ajan myötä varmasti ollut mutta tuo oli Aika olellinen syy hajannukseen. Tai tietäkö joku paremmin??

    • Anonyymi

      Tarkoititko sanontaa: Ähtävä, se on vielä nähtävä.

    • Anonyymi

      "Pyydämme että sydämmet saisi tulla lämmitetty"

      Selvää kuin pläkki.

    • Anonyymi

      Kävin viime vuonna Luodon seuroissa. Kesäseurat ovat joka toinen vuotta Ähtävällä ja joka toinen Luodossa.

    • Anonyymi

      Tulen jos kiireiltäni ennätän.

    • Anonyymi

      Hajaannuksesta on jo aika kauan. Eikö nyt kannattaisi ottaa puhelin käteen, soittaa ja sopia tapaamisesta. Kokoontua ja voisi molemmat osapuolet huomata, että saman isän lapsia ollaan. Toki maantomua ja huonoja sanoja on tullut, mutta Kristuksen veri pesee ne pois.

      • Anonyymi

        Turha luulla. Molemmilla porukoilla ylpeys niin kova ettei voi soittaa


      • Itse kannatan että pikkuesikoisuus alkaisi tehdä yhteistyötä vanhoillislestadiolaisten kanssa. SRK voisi esimerkiksi lähettää pappeja pitämään jumalanpalvelukset ja jakaa ehtoollista meidän seuroissa.

        Nyt näyttää siltä että uskovaiset papit ovat loppumassaa liikkeestä, koska liike ei salli että nuoret teologit vihkiytyvät papeiksi. Vielä on muutama jäljellä, mutta kohta papit loppuvat kokonaan pikkuesikoisuudessa. Yhteistyö vanhoillislestadiolaisten kanssa voisi estää että liikkeen kohtalo on sama kun esikoislestadiolaisuuden, eli joudutaan ottamaan sakramentit omiin käsiin.


      • Anonyymi
        rauhansanalainen kirjoitti:

        Itse kannatan että pikkuesikoisuus alkaisi tehdä yhteistyötä vanhoillislestadiolaisten kanssa. SRK voisi esimerkiksi lähettää pappeja pitämään jumalanpalvelukset ja jakaa ehtoollista meidän seuroissa.

        Nyt näyttää siltä että uskovaiset papit ovat loppumassaa liikkeestä, koska liike ei salli että nuoret teologit vihkiytyvät papeiksi. Vielä on muutama jäljellä, mutta kohta papit loppuvat kokonaan pikkuesikoisuudessa. Yhteistyö vanhoillislestadiolaisten kanssa voisi estää että liikkeen kohtalo on sama kun esikoislestadiolaisuuden, eli joudutaan ottamaan sakramentit omiin käsiin.

        Mites yhteistyö esikoiset ry:n kanssa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites yhteistyö esikoiset ry:n kanssa?

        Esikoiset.ryllä ei ole pappeja. Pikkuesikoisuus tarvitsee pappeja. Onneksi piispa oli sen verran ymmärtäväinen että hän lähetti vanhoillislestadiolaisen papin Teerijärvelle. Parempi oli jos olisi lähettänyt Ähtävälle, mutta parempi kuin ei mitään.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Joskus on sanottu että emme eroaa kirkosta ennen kun meitä ajetaan ulos.


      • Verokirkko ei tapa lypsävää lehmää. Raha ratkaisee rakkaassa kansankirkossamme...


      • Anonyymi

        Jaa🤔missä kulkee raja milloin ei enää sopii kuulua kirkkoon? Mitä kaikki voimme hyväksyä? Luulen että sopeutumme pikkuhiljaa kaikki in! Itse olen ajatellut että Niin kauan kuin paikallisessa kirkossa kaikki on kunnossa Niin on Mulla vaikea eroa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa🤔missä kulkee raja milloin ei enää sopii kuulua kirkkoon? Mitä kaikki voimme hyväksyä? Luulen että sopeutumme pikkuhiljaa kaikki in! Itse olen ajatellut että Niin kauan kuin paikallisessa kirkossa kaikki on kunnossa Niin on Mulla vaikea eroa!

        Oletko pikkuesikoinen?

        Miten suhtaudut siihen että LFF ei salli liikkeen teologit vihkiytyä papeiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko pikkuesikoinen?

        Miten suhtaudut siihen että LFF ei salli liikkeen teologit vihkiytyä papeiksi.

        LFF ej halua elää kahden totuuden teologiissa niinkuin SRK tekee. Jos me hyväksymme naispapit kirkossa niin me teemme kompromissin Jumalan sanan kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko pikkuesikoinen?

        Miten suhtaudut siihen että LFF ei salli liikkeen teologit vihkiytyä papeiksi.

        Joo. Se on heille omantunnon asia, ja Minä kunnioitan sitä että he vakaasti pitävät oma mielipidettä. Toivon että avautuu semmonen mahdollisuus heille että tämä ongelma ratkesi.... Saa nähdä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus on sanottu että emme eroaa kirkosta ennen kun meitä ajetaan ulos.

        Luther oli myös tätä mieltä. Hän ei halunnut perustaa uutta kirkkoa vaan vaikuttaa siihen sisältäpäin. Se on myös meidän aikanamme ainoa keino pitää kirkko vielä kristillisenä paikkana. Ajatellaan tulevia sukupolvia! Jos ei ole kirkkoa, ei ole enää mitään kristillistä tavallisille suomalaisille tulevaisuudessa. Kirkko on ainoa minkä he tuntevat. He eivät tiedä herätysliikkeistä, he ovat kasvaneet maallisessa ja monikulttuurisessa Suomessa. Ainoa keino on vaikuttaa sisältä päin. Ensi vuonna on seurakuntavaalit taas. Äänestäkäämme uskovaisia.


    • Anonyymi

      Eikö näitä pitkin kesää olevia toinen toistaan mahtavampia seuroja voitaisi yhdistää ja siirtää nettijakeluun? Ympäristökin kiittäisi.

    • Anonyymi

      Tulen Ähtävän kesäseuroihin.
      terveisin VL Haukiputaalta

      • Anonyymi

        Tervetuloa. Seurat voidaan kuunella myös tältä sivulta (soitin on alhaalla oikealla).


      • Anonyymi

        Unohdin linkki. Se on täällä: https://www.lff.fi/kotisivu/


      • Anonyymi

        Vielä tänään voi kuunnella.


    • Anonyymi

      Jumlanterve
      Vieläkö mnä ehtisn ähtävän suviseurihn?
      Sydämmeni kaipaaa virvoitutsa ja sielinu pelatsusta. Muhoskelle en keriny koksa olinn hetken epäuksossa ja nyt siis tahdn tehdhä parannnuksen.
      Onk o ähtäv'ällä yhtä havlat hinnat kuin Muhkosella?

    • Anonyymi

      tänä vuonna kesäseurat ovat striimatut seurat

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe