Meidän kreku-ressukatkin pääsevät kohta kokeilemaan luomista. Ei tarvitse enää palvoa mitään mielikuvituksellista Luojaa.
"Japani hyväksyi poikkeuksellisen kantasolututkimuksen. Nyt Tokion yliopistossa tutkitaan, voisiko eläinten alkioissa kasvattaa varaelimiä ihmisille.
Tokion yliopistossa Japanissa aletaan tehdä poikkeuksellista ja paljon kiisteltyä tutkimusta. Maan hallitus on nimittäin hyväksynyt tutkimushankkeen, jossa kasvatetaan ihmissoluja rotan ja hiiren alkioissa. Ideana on tutkia, voitaisiinko tällä tavoin saada luotua varaelimiä elinsiirtoa tarvitseville ihmisille.
Tutkimusta johtava, pitkistä elinsiirtojonoista huolestunut kantasolututkija Hiromitsu Nakauchi on odottanut vuosia aloituslupaa. Eläinten avulla kasvatettavia varaelimiä voitaisiin myös mahdollisesti muunnella siten, että ne eivät aiheuttaisi elinsiirron saaneelle hylkimisreaktiota.
Muualla maailmassa vastaava tutkimus on kiellettyä, ja Japanissakin laki on muuttunut aiempaa sallivammaksi vasta viime keväänä."
Nyt kaikki pikku kädet luomaan
6
<50
Vastaukset
Eläimiä kiusataan.
- Anonyymi
Kyseessä ei kuitenkaan ole luominen maan tomusta, savesta, kylkiluusta eikä ex nihilo.
Missä muuten viipyvät ne keinoelimet ja aistinkorjaimet, joita 1960-luvulla lupailtiin?
Onhan kuuroja lapsia tehty kuuleviksi jo pitemmän aikaa. Sitten kuurojen yhdistykset on tätä "eheytystä" ankarasti vastustaneet.
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Onhan kuuroja lapsia tehty kuuleviksi jo pitemmän aikaa. Sitten kuurojen yhdistykset on tätä "eheytystä" ankarasti vastustaneet.
Uskovaiset kuurot ovat todella näreissään siitä, että heitä yritetään parantaa. He pitävät kiinni Jumalan sanan ilmoituksesta, jonka mukaan Jumala on tehnyt kuuron, eivätkä tahdo muuttua kuuleviksi, koska se on kuuleman mukaan (LOL) Jumalan tahdon vastaista "eheytymistä"!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovaiset kuurot ovat todella näreissään siitä, että heitä yritetään parantaa. He pitävät kiinni Jumalan sanan ilmoituksesta, jonka mukaan Jumala on tehnyt kuuron, eivätkä tahdo muuttua kuuleviksi, koska se on kuuleman mukaan (LOL) Jumalan tahdon vastaista "eheytymistä"!
Kylläpä täällä nyt pilkataan kuuroja oikein joukolla!
Hävetkää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906