Usko ja kilvoitus -onko eroa?

Anonyymi

Mitä tarkoittaa kristittyjen usko ja mitä kilvoitus, onko ne kaksi eri vaiko samaa asiaa?

Osaako kukaan selittää?

55

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Usko on yhteyttä ja elämää Jumalan kanssa. Kilvoittelu on hieman vanhahko termi, mutta tarkoittaa valvomista ettei etäänny uskosta, kestävyyttä taisteluissa ja koetuksissa ja kasvua Jumalan tuntemisessa. Nain itse ymmärrän.

      • Anonyymi

        Aivan, näin vanha Paavalikin totesi:

        6. Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
        7. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
        ( 2Tim 4)

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Kilvotus tarkoittaa kilpailemista. Vain harva Jeesukseen uskossa olevista pääsee Jumalan valtakuntaan. Tämän vuoksi pitää kilpailla tekemällä Jumalan tahdon. Kysymys on synnin hylkäämisestä ja kääntymisestä noudattamaan Jumalan tahdon mukaan lakia uskossa Jeesukseen Kristukseen, mikä tarkoittaa parannuksen tekoa. Jos ei tee parannusta lain rikkomisesta, niin saa tuomion kadotukseen vaikka olisi tunnustanut uskonsa Jeesukseen ja häntä herätyskokouksessa ylistänyt. Suurin osa kristityistä ei ole tehnyt parannusta laittomuudesta, koska heille on opetettu harhaoppi, ettei lakia tarvitse noudattaa, minkä takia he joutuvat kaikki helvettiin laittomuuden tekijöinä. Vain ne viisaat uskovat, jotka ovat tehneet parannuksen laittomuudesta uskossa Jeesukseen Kristukseen, pelastuvat ja heitä on hyvin pieni joukko verrattuna kadotukseen joutuviin uskoviin.

      Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
      24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
      25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23, Matt. 25:11,12]
      26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
      27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' [Ps. 6:9; Matt. 25:41]
      28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.

      Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi

        Tee siis sinäkin PARANNUS ja KÄÄNNY!
        Käänny Jeesuksen Kristuksen puoleen ja huuda Hänen nimeään avuksesi, jotta syntisi pois pyyhittäisiin.

        s-seutulainen

      • Joo näin tosiaan saarnaa omavanhurskaus perkele, yritä yritä kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat.

        Kukaan ihminen ei tekemisillään eikä tekemättä jättämisillään pelastu.
        Kilvoitus kristinuskossa on hellittämätöntä kiinnipitämistä Kristuksesta, jossa kaikki taivaan tavarat ovat uskon kautta lahjaksi saatavana meille syntisille.

      • Vittu mitä paskaa.

      • Haista vittu paskapää.

    • Anonyymi

      Usko Jeesukseen pelastaa, mutta luterilaisesti elämä jatkuu- perisynnin tähden. Lihan kilvoituksella ei ole arvoa, sillä mennään lain alle, koska riittää se, uskossa, että syödään synnit anteeksi ja pappi ne julistaa aina anteeksiannetuksi. Eli kunhan uskoo, niin täälläkin monen suun tunnustuksen kautta se riittää. Ja kun on lapsena kastettu niin sekin on kondiksessa.
      Eli matkaan vaan, kyllä se perillä selviää.
      ts. monen todistajan kautta olet tuon todistuksen kuullut ja se on meidän isien ja äitien katekismuksen kautta saatu oppi.

      Tavallaan samaa se on vapaissakin suunnissa, tämä kilvoitus. Kasteessa on ero, usko käy samankaavan kautta. Mutta, rukouskalttarilla se arjen syntisyys aina pyyhitään pois, ja elämän muutos ei ole lihan takia niin tärkeä, ja syy taas on opetuksessa Galattalaiskirjeestä, joka vapauttaa, ettei lakia ole olemassa ja näin ei ole syntiä. Anteeksi annetaan ne omantunnon syytökset, missä omatunto syyttää, ei laki.

      Tulikohan tämä läpileikkaus kristillisyyteen nyt valotettua selvästi.
      Joo'o, kyllä. Tätähän täälläkin opetetaan, neuvotaan ja ohjataan monen suulla.
      Usko ja armo sanoina - vapauttaa monesta muusta, varsinkin tästä kilvoituksesta, koska se vie lain alle. Laki syyttää, koska oma henki on voimana. Siksi ei pidä mennä lain mitattavaksi, katsotaan vain opetuksen mukaan, että se olisi kumottu.
      Että silleen.

      Täälläkin on moni opettajansa oppineena sen todistanut.

    • Anonyymi

      Usko on uskomista asioihin mitä ei todellisuudessa ole.
      Syntikäsite on joutavaa puppua. Mitään kilvoittelua eli kipuilua sen kanssa ei tarvita. Riittää että noudattaa maan lakeja ja hyviä tapoja.

      • Anonyymi

        Uskoon kuuluu se, että pitää Jeesuksen olemassa oloa totena, mutta se ei riitä vanhurskaaseen uskoon. Pitää myös uskoa Jeesusta, mikä tarkoittaa noudattaa hänen käskyjään. Jos ei ole lain tekoja, ei ole uskoa. Usko ilman lain tekoja on kuollut. Tämä takia suuri määrä aktiivisia helluntailaisia ei pelastu, koska he eivät koskaan tehneet parannusta lain rikkomisesta.

        Jaak 2:17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
        19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.
        20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
        ----
        24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että pitää raamattua ja sen jeesushahmoa totena kuuluu vainoharhaisuuteen. Yhtä opusta lukuunottamatta asiasta ei ole pienintäkään näyttöä. Samalla perusteella Harry Potter on todellinen henkilö. Aikuisen pitäisi pystyä erottamaan fakta ja fiktio edes karkealla tasolla.

      • Miksi sinä sitten uskot asioihin joita ei ole. Ilman Jumalaa kun ei sinuakaan olisi.

      • Ei riitä.

    • Anonyymi

      Kilsikkapuuhun tulee helposti pilusti kilvoja.
      Keväisin sen joutuu kilvoittelemaan pyletliinillä, myös Faily toimii.

    • Anonyymi

      Toraisti jatkat laittomuuden tekemistä. Sanassa on kirjoitettu, että naiset, ja sinähän parjaat naisia täällä, viettivät sapatin hiljaisuudessa lain käskyn mukaan. Siis miksi et vietä sapattia hiljaisuudessa lain käskyn mukaan? Naiset, joita halvennat ja syytät, viettivät ja noudattivat lakia, mutta sinä veljieni syyttäjä, et vietä sapattia.
      Sinä et kuulu Kristuksen ruumiiseen, sillä et tee Jumalan tahdon mukaan:
      Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

      • Anonyymi

        kamalaaa, kamina_kuumaksi, antitoraisti jne.

        Jokainen, joka on eri mieltä sinun kanssasi, on sinulle toraisti. Näin ei ole edes kaikkien sinun kanssa eri mieltä olevien kohdalla.

        Sinulla on joku trauma, kun saat aina raivarin, kun joku puhuu jotain vanhurskasta.

        Olet jäänyt somekoukkuun. Onko niin, ettei sinua oteta vastaan omassa helluntaiseurakunnassa, koska sinulla on pakonomainen tarve riidellä somessa niiden kanssa, jotka ovat sinun kanssasi eri mieltä?

      • Anonyymi

        Eli juuri näin. Armo vapauttaa lain sitovuudesta ja voi täten mitata lähimmäistä, että juuri hän on laittomuutta tekemässä, kun puhuu Sanasta.
        Olaan vapaat ME ja mennään vaikka kirpputorille. Näin sydän ei syytä.
        Sanoihan eräs, edesmennyt kansansaarnaaja, että kun alkaa laki vaivata, niin hän ottaa perskännit, niin se vapauttaa samanhenkiseksi kuulijoihin nähden.
        Jaa porukka muistaa, onko heränneiden, vai lestadiolaisten oppien isä ko. sanonnan takana. Muisti ei vuosikymmenten saatossa enää pelitä.

        >>Armo vapauttaa lain sitovuudesta<<

        Näin sanoo antikristus.

        Usko ei vapauta velvollisuudesta noudattaa lakia. Laittomuuden tekijät eivät pelastu, kuten Paavali sanoi.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
        10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
        11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ----
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Niin, niin, mutta kun se kristillisyyden mukaan eritoten vapauttaa.
        Galatalaiskirjettä riittävästi, helluntaipapin saarnaa yltäkyllin ja luterilaisen ehtoollista, niin kaikki synnit on pois pyyhitty.
        Kyllä siinä omatunto on armosta vapaa- kun monen suun kautta saarnataan, kolmen tai kolmenkymmenen. Eihän seurakuntalainen paimennettava voi sanoa, kuin aamenen oppiin ja opetukseen. Näkyyhän se täälläkin.
        Eli ei missään vaiheessa lainalle, vaan riittävän paksu nahka ja armonpeitto, niin kaikki käy.

    • Anonyymi

      aloitus:
      "Mitä tarkoittaa kristittyjen usko ja mitä kilvoitus, onko ne kaksi eri vaiko samaa asiaa?"

      Sama asia. Usko on samalla kilvoitusta siinä mielessä että päivittäisissä asioissa säilyttää uskon: pitää uskon Jumalaan.
      Päivittäiset näkemykset katsotaan uskon silmällä ja askareet sen mukaisesti.

      - uskosi on sinut pelastanut

      • Anonyymi

        Vanhurskas usko vaatii ponnistelua. Se on kilpailemista, kuin juoksisi maratonia. Usko ilman tekoja on kuollut. Koska suurimmalta osalta uskovista puuttuu parannuksen tekoa laittomuudesta, niin he ovat juoksukilpailun häviäjiä. He eivät pelastu, koska he eivät viitsineet tehdä Jumalan tahtoa.

        Onko siis niin, että joka uskoo mutta ei siinä uskossaa kilvoittele, ei pelastu?

        Tarvitaanko siis pelastumiseen usko ja kilvoitus, eikö usko yksin riitä?

        Lakkaatte kuvittelemasta itsellenne sitä helvettiä ja pähkähullua tuomaria niin ei tarvitse anella armoa eikä arpoa sen pelastuksen kanssa.
        Ei kiitos Jeesus.

        Jeesus käski kilpailemaan. Kyse on siitä, että vain hyvin harva pelastuu. Suurin syy pelastuksen menettämiseen on parannuksen teon puuttuminen. Kristittyjen keskuudessa on paljon halua saada siunauksia Jeesukselta, mutta vain hyvin vähän halua noudattaa Jeesuksen käskyjä. Sen takia niin vähän kristittyjä pelastuu. Jeesus sanoi, ettei hän pelasta laittomuuden tekijöitä, mutta pelastaa laittomuudesta parannuksen tehneitä.

        Luuk 13:23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi:
        24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.
        25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' [Matt. 7:22,23, Matt. 25:11,12]
        26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
        27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' [Ps. 6:9; Matt. 25:41]
        28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos.

        Matt 7:13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
        14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanhurskas usko vaatii ponnistelua. Se on kilpailemista, kuin juoksisi maratonia. Usko ilman tekoja on kuollut. Koska suurimmalta osalta uskovista puuttuu parannuksen tekoa laittomuudesta, niin he ovat juoksukilpailun häviäjiä. He eivät pelastu, koska he eivät viitsineet tehdä Jumalan tahtoa.

        Ponnistele vaan niin kyllä se kakka sieltä tulloop...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lakkaatte kuvittelemasta itsellenne sitä helvettiä ja pähkähullua tuomaria niin ei tarvitse anella armoa eikä arpoa sen pelastuksen kanssa.
        Ei kiitos Jeesus.

        Aivan, ja näinollen kaikki on vapaata. Sinuakin saa tökkiä miten paljon vain kaupungissa, eihän moralia ole olemassa, se on vain päätelmiä.
        Toista sitoo toinen asia ja toista toinen, ja minua ei sido mikään.
        Mielellään kärsään vain ja onnea toivottaen, eihän pähkähullua tuomaria ole olemassa, niin ei moraliakaan. Mitäpä sitä saarnamaan.
        Olet aivan oikeassa. Sinulla on oma moraali ja minulla oma, eli kukaan ei meitä määritä mihinkään. Kiitos, että olet hyvin ymmärtänyt asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhurskas usko vaatii ponnistelua. Se on kilpailemista, kuin juoksisi maratonia. Usko ilman tekoja on kuollut. Koska suurimmalta osalta uskovista puuttuu parannuksen tekoa laittomuudesta, niin he ovat juoksukilpailun häviäjiä. He eivät pelastu, koska he eivät viitsineet tehdä Jumalan tahtoa.

        Uskonelämä on tosiaan pitkän matkan juoksu. Nopeutta matkalla ei mitata. Paavali kehottaa meitä juoksemaan kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen. Siitäkin huolimatta, että emme ole täydellisiä. Ja saatamme jopa joskus kompastua. Tärkeintä on jatkaa matkaa

        "12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. 13. Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, 14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko siis niin, että joka uskoo mutta ei siinä uskossaa kilvoittele, ei pelastu?

        Tarvitaanko siis pelastumiseen usko ja kilvoitus, eikö usko yksin riitä?

        "Tarvitaanko siis pelastumiseen usko ja kilvoitus, eikö usko yksin riitä?"

        Uskovan on tarkoitus kasvaa Kristuksen tuntemisessa. Ja uskon pitäisi johtaa kristillisten raamatun opetuksen toteuttamiseen myös omassa elämässä. Kilvoittelu tarkoittaa sitä, että emme jätä tätä prosessia kesken, vaan jatkamme loppuun saakka. Täydellistä uskovastakaan ei koskaan tule, ja siihen liittyvät myös epätoivon hetket. Tulee kiusaus heittää lenkkarit naulaan. Kyse on kuitenkin kestävyysjuoksusta, eikä pikapyrähdyksestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanhurskas usko vaatii ponnistelua. Se on kilpailemista, kuin juoksisi maratonia. Usko ilman tekoja on kuollut. Koska suurimmalta osalta uskovista puuttuu parannuksen tekoa laittomuudesta, niin he ovat juoksukilpailun häviäjiä. He eivät pelastu, koska he eivät viitsineet tehdä Jumalan tahtoa.

        Huora.

    • Anonyymi

      Kysymys kaikille, toivon että osaatte vastata?

      Tuleeko pelastus:

      1. Teoista?
      2. Teoista plus uskosta?
      3. Uskosta plus teoista?
      4. Uskosta?

      • Anonyymi

        Kyllä se pelastus tulee teoista, nimenomaan hyvistä teoista.

        Siis yksin teoista, uskolla ei ole mitään merkitystä, hyvät teot ratkaisee. Eihän siellä raamatussa mitään uskosta edes mainita.

        Hyviä tekoja kun sitten viimeisellä tuomiolla luettelee, niin pelastuu. Ninhän se todetaan ilmestyskirjassakin, että pelastuu, kun viimeisellä tuomiolla ylimmäiselle tuomarille luettelee, miten hyviä tekoja on elämässään tehnyt,

        Sillä ARMOSTA te olette pelastetut USKON KAUTTA, ette itsenne kautta - se on JUMALAN LAHJA - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        Ef. 2:8-9

        s-seutulainen

      • Anonyymi

        Vanhan liiton juutalaiset yrittivät korvata Jeesuksen noudattamalla muutamia lain käskyjä. Sellaisesta ei kukaan vanhurskaudu. Mutta jos joku luulee uskovansa, mutta häneltä puuttuu teot, niin hänellä ei ole myöskään uskoa. Paavalin mukaan usko ei kumoa lakia, vaan sisältää vaatimuksen noudattaa lakia.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
        10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
        11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ----
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ARMOSTA te olette pelastetut USKON KAUTTA, ette itsenne kautta - se on JUMALAN LAHJA - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
        Ef. 2:8-9

        s-seutulainen

        Ihminen pelastuu vain hyviä tekoja tekemällä. Viimeisellä tuomiolla Allah tuomitsee kaikki tekojen mukaan. Hän punnitsee jokaisen ihmisen hyvät ja huonot teot ja jos vaaka kallistuu hyvien tekojen puolelle, ihminen pääsee taivaaseen, muuten menee helvettiin.

        Ihminen ei siis tiedä täällä maan päällä eläessään, missä ikuisuuden viettää. Sen tiedon saa vasta viimeisen tuomiolla, kun ihmisen hyviä ja huonoja tekoja punnitaan.

        Varmuudella taivaaseen päässeitä on pfofeetta Muhamed ja muutama muu pienempi profeetta, kuten esimerkiksi profeetta Jesha, se Jesha jota kristityt kutsuvat Jeesukseksi ja virheellisesti pitävät Allahin poikana, vaikka Jesha oli vain yksi profeetta, paljon Muhamedia pienempi profeetta.

        Muslimina haluan kertoa teille tämän, jotta ymmärtäisitte miten ratkaisevan tärkeää on ihmisen hyvät teot. Tämä ilmenee koraanin suurista. Uskolla ei ole mitään merkitystä pelastuksen kannalta, teot ratkaisee.

        Eikös se ole niin teidän raamattunne ilmestyskirjassakin, että ne jotka viimeisellä tuomiolla huutavat Allahille, että me teimme hyviä tekoja eläessämme, niin he pääsevät paratiisiin hyvien tekojen turvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanhan liiton juutalaiset yrittivät korvata Jeesuksen noudattamalla muutamia lain käskyjä. Sellaisesta ei kukaan vanhurskaudu. Mutta jos joku luulee uskovansa, mutta häneltä puuttuu teot, niin hänellä ei ole myöskään uskoa. Paavalin mukaan usko ei kumoa lakia, vaan sisältää vaatimuksen noudattaa lakia.

        Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Room 2:9 Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.
        10 Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen,
        11 sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä. [Ap. t. 10:34 ]
        12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.
        13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.
        ----
        27 Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia.

        Luetaas taas tervettä opetusta:

        -
        ”Mehän uskomme pelastuvamme Herran Jeesuksen armon perusteella samalla tavoin kuin hekin!” (Apt. 15:11).

        Kristinuskon alussa haettiin yhteistä näkemystä pelastuksen pohjaksi, eli mietittiin, millä perusteella ihminen pelastuu. Kristinusko nousi juutalaisesta uskonnosta, jolle oli tärkeää Vanhassa Testamentissa ilmaistu Mooseksen laki.

        Jeesuksen ensimmäiset sanansaattajat eli apostolit ajattelivat aluksi, että pelastus koskisi lähinnä juutalaista kansaa. Jumala kuitenkin hyvin pian selvensi heitä, että Jeesuksen sovitusteko koskisi kaikkia kansakuntia ja kaikkia ihmisiä. Silloin nousi väittely siitä, tuliko ei-juutalaistenkin pitää Mooseksen laki, siis 10 käskyä ja siihen liittyvät sadat käskyt ja ohjeet.

        Asiaa puitiin apostolien kokouksessa Jerusalemissa ensimmäisellä vuosisadalla. Paavali oli tullut pakanalähetysmatkaltaan ja toi kuulumiset, mitä Jumala oli tehnyt ei-juutalaisten parissa. Osa Jerusalemin seurakuntaa oli vahvasti sitä mieltä, että näiden ”pakanoiden” oli alettava pitämään lakia ja ympärileikattava itsensä osoitukseksi kääntymisestään juutalaiseen uskontoon.

        Pietari piti ratkaisevan puheenvuoron. Hän oli aikaisemmin oppinut kantapään kautta, mitä merkitsee Jumalan armo. Hänen mukaansa ihminen voi pelastua vain Jumalan armon kautta ja tähden. Pelastus ei ollut siis sellainen yhtälö, jossa toinen osa koostuisi ihmisen yrityksestä pitää laki ja toinen osa Jeesuksen sijaiskuolemasta meidän syntien tähden.

        Pietari samassa yhteydessä nosti esille myös ajatuksen raskaasta taakasta. Jos pelastukselle laitetaan erilaisia täytettäviä ehtoja, muodostuvat ne vääjäämättä liian raskaiksi painoiksi kantaa (j.10). Jos pelatuksen perusta ei ole yksin Jeesuksessa Kristuksessa, silloin kristitty joutuu alinomaa tuijottamaan omaa elämäänsä ja miettimään, täyttääkö hän vaadittavaa mittaa.

        Kristinusko julistaakin todellista hyvää sanomaa. Se on ilouutinen, ei kutsu kantaa ahdistavia taakkoja. Sen ääni kantautuu kaikille tarvitseville ja mitan täyttämättömille. Evankeliumi lahjoittaa kaiken mitä ihminen voisi tarvita jumalasuhteessaan. Myös tarvittavan pyhityksen, eli elämän suuntautumisen kohti Jumalan tahtoa.

        ( Lainaus: Jaakko Pirttiaho - Pelastuksen perusta )

      • Anonyymi
        Saviseutulainen kirjoitti:

        >>>Pelastus ei ollut siis sellainen yhtälö, jossa toinen osa koostuisi ihmisen yrityksestä pitää laki ja toinen osa Jeesuksen sijaiskuolemasta meidän syntien tähden.<<<

        Pirttiaho puhuu täyttä roskaa ja Raamatun vastaisesti.

        Evankeliumi on, että teemme parannuksen lain rikkomisesta uskossa Jeesukseen Kristukseen, niin saamme synnit anteeksi. Jos usko ei johda parannuksen tekoon, niin usko on kuollut, eikä laittomuuden tekijä pelastu, vaikka hän huutaa Jeesuksen nimeä avuksi.

        Mark 1:14 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
        15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

        Luuk 24:46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
        47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

        Jaak 2:24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        Matt 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Ilm 14:12 Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen."

        Roskaa. Pirttiaho puhuu täyttä asiaa.

      • Anonyymi
        Saviseutulainen kirjoitti:

        Luetaas taas tervettä opetusta:

        -
        ”Mehän uskomme pelastuvamme Herran Jeesuksen armon perusteella samalla tavoin kuin hekin!” (Apt. 15:11).

        Kristinuskon alussa haettiin yhteistä näkemystä pelastuksen pohjaksi, eli mietittiin, millä perusteella ihminen pelastuu. Kristinusko nousi juutalaisesta uskonnosta, jolle oli tärkeää Vanhassa Testamentissa ilmaistu Mooseksen laki.

        Jeesuksen ensimmäiset sanansaattajat eli apostolit ajattelivat aluksi, että pelastus koskisi lähinnä juutalaista kansaa. Jumala kuitenkin hyvin pian selvensi heitä, että Jeesuksen sovitusteko koskisi kaikkia kansakuntia ja kaikkia ihmisiä. Silloin nousi väittely siitä, tuliko ei-juutalaistenkin pitää Mooseksen laki, siis 10 käskyä ja siihen liittyvät sadat käskyt ja ohjeet.

        Asiaa puitiin apostolien kokouksessa Jerusalemissa ensimmäisellä vuosisadalla. Paavali oli tullut pakanalähetysmatkaltaan ja toi kuulumiset, mitä Jumala oli tehnyt ei-juutalaisten parissa. Osa Jerusalemin seurakuntaa oli vahvasti sitä mieltä, että näiden ”pakanoiden” oli alettava pitämään lakia ja ympärileikattava itsensä osoitukseksi kääntymisestään juutalaiseen uskontoon.

        Pietari piti ratkaisevan puheenvuoron. Hän oli aikaisemmin oppinut kantapään kautta, mitä merkitsee Jumalan armo. Hänen mukaansa ihminen voi pelastua vain Jumalan armon kautta ja tähden. Pelastus ei ollut siis sellainen yhtälö, jossa toinen osa koostuisi ihmisen yrityksestä pitää laki ja toinen osa Jeesuksen sijaiskuolemasta meidän syntien tähden.

        Pietari samassa yhteydessä nosti esille myös ajatuksen raskaasta taakasta. Jos pelastukselle laitetaan erilaisia täytettäviä ehtoja, muodostuvat ne vääjäämättä liian raskaiksi painoiksi kantaa (j.10). Jos pelatuksen perusta ei ole yksin Jeesuksessa Kristuksessa, silloin kristitty joutuu alinomaa tuijottamaan omaa elämäänsä ja miettimään, täyttääkö hän vaadittavaa mittaa.

        Kristinusko julistaakin todellista hyvää sanomaa. Se on ilouutinen, ei kutsu kantaa ahdistavia taakkoja. Sen ääni kantautuu kaikille tarvitseville ja mitan täyttämättömille. Evankeliumi lahjoittaa kaiken mitä ihminen voisi tarvita jumalasuhteessaan. Myös tarvittavan pyhityksen, eli elämän suuntautumisen kohti Jumalan tahtoa.

        ( Lainaus: Jaakko Pirttiaho - Pelastuksen perusta )

        Ikävä nähdä, että tätä kyseistä puhujaa lainataan täällä. Hänen "evankelistan kykyjään" leimaa valhe. Kuin satu Keisarin uusista vaatteista: ympärillä teeskentelevä ihmisjoukko, joka riemuitsee alastoman hallitsijan ympärillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä nähdä, että tätä kyseistä puhujaa lainataan täällä. Hänen "evankelistan kykyjään" leimaa valhe. Kuin satu Keisarin uusista vaatteista: ympärillä teeskentelevä ihmisjoukko, joka riemuitsee alastoman hallitsijan ympärillä.

        Meinaatko itse hankkia kirkkaamman kruunun muita uskovia oikein nimeltä haukkumalla. Oletko itse niin täydellinen, että on varaa heitellä kiviä. Jeesus varoitti näistä pahoista palvelijoista, jotka ryhtyvät pieksämään veljiään.

    • Anonyymi

      1Kor.9:24 Biblia Ettekö te tiedä, että ne, jotka kiistassa juoksevat, kaikki tosin he juoksevat, vaan yksi palkan ennättää? Juoskaat siis niin, että te käsittäisitte. 2Tim.4:7-8.

    • Anonyymi

      2Kor.5:10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyvän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. Ps.62:13. Jer.17:10. Matt.16:27.

      • Anonyymi

        Valhetoorapastori ei ole koskaan edes astunut taivaalliselle kilparadalle, vaan pitää ahtaan portin pieltä kusitolppanaan.

      • Anonyymi

        Tuossakin näet, "joko hyvää taikka pahaa."

        Koranissakin puhutaan hyvän tekemisestä, pitää käydä ainakin kerran elämässään Mekassa pyhiinvaelluksella. Ramadan kuukaisi pitää myös paastota. Siitä saa vapautuksen vain raskaana olevat ja sairaat.

        Se paastoaminen on yksi hyvä teko. Niitä hyviä tekoja on koraanissa lueteltu myös muita.

    • Anonyymi

      joissakin piireissä kilvoitus on, - omilla teoilla loistamista !!

      • Anonyymi

        Joo, ja kuppilassa kun oikein loistaa se kilvoitus, niin kellä on suurin hauis, ne omat työt eritoten loistaa. Kauppa on se, joka kannattaa.

    • Anonyymi

      Kilvoitus on sitä, että koko ajan kilpailet toisen uskovan kanssa siitä, kumpi onnistuu olemaan elämänkielteisempi ja huumorintajuttomampi. Tosi uskovilla ei ole huumoria, koska se perustuu aina jonkin asian pilkkaan - ja pilkkaajien seurassa emme istu!!

      • Näkin vaan sinunkin huumorisi, hetkenä jolloin henki poistuu ruumiistasi.
        Ei nämä iankaikkisuusasiat mitää leikkiä ja naurusananlaskuja ole. Pidä tämä mielessäsi pilkkaaja ja rukoile omalle kohdallesi parannuksen armoa.

    • Anonyymi

      Kilvoitus on sitä, että penkoo nettiä ja etsii vikoja Jeesuksen seuraajista.

      • Epäuskoisten kilvoitus netissä on juuri tätä, häiriköimistä ivaa ja pilkkaamista uskovien sivuilla.

      • Anonyymi

        Kun etsii ahkerasti harhoja muista, niin tulee täysin sokeaksi omille harhoilleen. Tyypillistä farisealaisuutta.

    • jorma 23cm. Pankaapa paremmaksi pieni munaset.

      • Anonyymi

        Uskon kilvoitus on halu osoittaa olla muille ihmisille hengellinen esimerkki itsensä kautta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      172
      4726
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3296
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2213
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1984
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1906
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      664
      1837
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      116
      1806
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1485
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1421
    Aihe