Toinen lapsuusajan aika alkaa olla ohi, kun lapsenlapset alkavat itsenäistyä kouluunmenon myötä. Eivät enää niin tarvitse mummoa vahtimaan ja puistossa pyörimään. Tulee jotenkin niin haikea olo. Minua ei tarvitse enää kohta kukaan!
No, mutta toisaalta on helpottavaa huomata, että osaavat järjestää asiansa itsenäisesti ja pärjäävät. Niinhän yritin itse kasvattaa lapseni ja näkyvät taas omat lapsensa kasvattaa.
On kiva huomata, että elämä jatkuu ja homma toimii ja itse voi hengähtää. Työ on tehty ja muut jatkavat siitä, jokainen omalla tavallaan.
Elämä kulkee!
18
57
Vastaukset
- Anonyymi
Niin, olemmeko yhteiskuntana kehittyneet sellaiseksi, että ikääntyviä ja ikääntyneitä ei enää tarvita? Eiväthän nuo höppänät osaa edes yhteisiä asioitamme hoittaa, kun eivät ymmärrä nykyteknologistakaan juuri mitään.
Ovat panoksensa yhteiskunnalle antaneet. Hylsyt heitetään pois. - Anonyymi
Noh, niinhän se on. Kun elämän varrella on totuttu äänestämään tiettyä puoluetta, niin sitä sitten äänestetään vanhanakin.
Ei jakseta seurata eri puolueiden ohjelmia ja toimintaa, eikä näin ollen synny riittävää liikkuvuuttakaan puolueesta toiseen - puhumattakaan, että iäkkäät ihmiset yhdistäisivät voimansa ja perustaisivat oman kansanliikkeensä ajamaan järkevällä tavalla suhteutettuja asioita koko yhteiskunnan parhaaksi. Kokemusta kyllä löytyisi. - Anonyymi
Eihän niitä ikääntyneitä nyt niin ole ennenkään tarvittu. Kuolivat vaan pois säälliseen aikaan. Suurin osa!
Eikä se teknologian osaaminen nyt niin tärkeää ole, että sen kaikkia kiemuroita enää tarvitsekaan osata.
Iäkkäät voivat perustaa puolueensa ajamaan omia asioitansa, mutta oman "kokemuksensa" yhteisten asioiden ajamiseen saa kyllä unohtaa. Meillä oli aikamme vaikuttaa ja nyt on toisten.
Helppoa, kun muut taas touhuavat ja kokevat omat tappionsa tai riemuitsevat omista voitoistaan. Annetaan vaan elämän viedä!- Anonyymi
Eihän nuorempana ollut aikaa vaikuttaa. Piti yrittää, paiskia töitä ja hoitaa omaa perhettä. Äänestettiin mitä sattui, kun ei ollut syvällisempiä ajatuksia.
- Anonyymi
Nimenomaan nuorena olin hyvinkin aktiivinen kaikenlaisessa poliittisessa toiminnassa. Kaiken muun aktiivisuuden lisäksi. Hyvin ehti, kun oli intohimoinen suhde politiikkaan ja kaikkeen muuhunkin vaikuttamiseen. Lasten, työn, omaishoidon lisäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan nuorena olin hyvinkin aktiivinen kaikenlaisessa poliittisessa toiminnassa. Kaiken muun aktiivisuuden lisäksi. Hyvin ehti, kun oli intohimoinen suhde politiikkaan ja kaikkeen muuhunkin vaikuttamiseen. Lasten, työn, omaishoidon lisäksi.
Nuoruudesta "vanhuuteen" olen nauranut politiikalle, aina.
Nauran vieläkin.
Ja kuljen polkuja jotka itse voin valita. Riippuvuussuhteeni mihinkään on nolla.
- Anonyymi
Aikaisin ovat lapset tulleet.
minttupuu kirjoitti:
Harvalla meidän ikäisistä kai enää taaperoikäisiä lapsenlapsia on.
Suurella osalla kuuskymppisiä on jo lastenlasten lapsia.
Tuossa yhtenä päivänä tapasin entisen naapurini (82v). Oli liikkeellä lapsensa ja lapsenlapsensa kanssa, kotka hyvin tunnistin. Mutta sitten mukana oli vielä yksi nuori nainen pikku vauvansa kanssa. Hän kertoi niitten olevan hänen lapsenlapsensa tyttären oman vauvansa kanssa.
Viisi sukupolvea, jos oikein laskin.- Anonyymi
Toisilla on toisilla ei. Jos lapset aloittavat lastenhankkimisen reilusti päälle kolmikymppisinä, niin pieniä lapsenlapsia riittää. Ja hyvä niin, kun antavat pirteyttä päivään!
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Suurella osalla kuuskymppisiä on jo lastenlasten lapsia.
Tuossa yhtenä päivänä tapasin entisen naapurini (82v). Oli liikkeellä lapsensa ja lapsenlapsensa kanssa, kotka hyvin tunnistin. Mutta sitten mukana oli vielä yksi nuori nainen pikku vauvansa kanssa. Hän kertoi niitten olevan hänen lapsenlapsensa tyttären oman vauvansa kanssa.
Viisi sukupolvea, jos oikein laskin.Vanhin lapsenlapseni on 21 ja nuorin 5 vuotta, itse olen 68, ihan vielä ei ole lastenlastenlapsia. Vanhin lastenlapsi tuumasi ettei koskaan hanki lapsia, no se jää nähtäväksi. Itse olin nelikymppinen, kun nuorin lapseni syntyi. Kyllä nykyään lasten syntyminen on siirtynyt kauemmas tulevaisuuteen nuorten parissa kuin ennen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhin lapsenlapseni on 21 ja nuorin 5 vuotta, itse olen 68, ihan vielä ei ole lastenlastenlapsia. Vanhin lastenlapsi tuumasi ettei koskaan hanki lapsia, no se jää nähtäväksi. Itse olin nelikymppinen, kun nuorin lapseni syntyi. Kyllä nykyään lasten syntyminen on siirtynyt kauemmas tulevaisuuteen nuorten parissa kuin ennen.
Omia ja sisarieni lapsia on kymmenen. 1975 - 1992. Heistä kenelläkään ei ole edes yhtä lasta eivätkä aio hankkiakaan. Heteroita ovat. Viisas kymmenikkö.
- Anonyymi
Työkaverini oli 38v tullessaan isoisäksi.
Nykyisin monet saavat eka lapsensa siinä iässä. - Anonyymi
Ajankohtainen aloitus minulle. Mietin, kun yksi lapsenlapseni menee kouluun, kuka on seurana iltapäivällä. Meneekö iltapäiväkerhoon vai pyydetäänkö minua iltapäivällä koulun päättymisajan ja vanhempien töistätuloajan turvaksi.
Omat lapset olivat aikanaan yksin ne tunnit tai kavereiden kanssa, paikka oli turvallinen, rauhallinen alue. Eivät halunneet ketään hoitajaksi.
Vanhemman lapsen anoppi jäi eläkkeelle ja teki loistotyön, joka päivä tuli pariksi tunniksi kun lapsenlapset tulivat koulusta. Nyt lapset ovat jo isoja, mutta aika tasapainoisia, varmaan hyvä ratkaisu.
Politiikastakin joku ketjussa puhui. Kuulin tänään sutkauksen keskustalle ärtyneestä: On kuin meloni, päältä vihreä mutta sisältä punainen.- Anonyymi
Vielä otan kantaa, kun yksi kirjoittaa: Niin, olemmeko yhteiskuntana kehittyneet sellaiseksi, että ikääntyviä ja ikääntyneitä ei enää tarvita?
Kyllä tarvitaan, huolehditaan toisistamme. Itse kun vielä olen ketterähkö, hoidan kahta apua tarvitsevaa. Kohteet vaihtuvat, mutta olen tehnyt sitä n. 20 v.
No kyllä ne lapsenlapsetkin joskus hoitoa/seuraa tarvitsevat, jos ei muulloin niin silloin kun vanhemmat haluavat olla kaksistaan muualla kuin kotona, toivottavasti eivät pidä sitä laatuaikana - ilman lapsiaan.
- Anonyymi
Olemisen sietämätön keveys. Olenko ihan poikkeuksellinen kun en kärsi siitä ettei minua tarvittaisi enään yhtään mihinkään. Haluan pois suorittamisesta ja kiireestä. Mihinkä pitäisi loppun ikää tarvita niin että eikö elämästä pysty nauttimaan ollenkaan muuten. Onhan sitä kauppiaille aina tarpeellinen kun on vielä hengissä kuluttamassa täällä. Tarviiko sitä sen kummemmin sitten tarpeellinen ollakkaan.
- Anonyymi
Lasten kanssa on vaan niin mukava puuhailla. Pidän heidän elämäntavastaan nähdä kaikkea uutta ja ihmetellä elämänmenoa lapsen näkökulmasta. Tarpeellisuuden haikeus liittyy kasvuun ja itsenäistymiseen. En enää pääse niin aktiivisesti osallistumaan heidän elämäänsä.
Aikuinen elämä on vaan jotenkin niin tylsää! Kaupassa tavaramäärien tuijottelu ei aiheuta muuta kuin kakkahädän. Muuten kyllä elämästä voi nauttia!
- Anonyymi
With out you. Itsepähän merkkasit itsesi eläkkeelle. Onkopa se varma.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906