Sota

Jussi

Niin.. kyllähän Suomi käytti avautuvaa tilaisuutta hyväkseen, eli tukeutui Saksaan, tässä jatkosodassa.
Tuskin yksin olisi lähtenyt tuota erillissotaa käymään, vaikka aseistusta paremmin olikin kuin talvisodan aikaan.
Liitolaisuus onkin eri juttu, toki suomessakin oli oppositio voimia jotka olivat ideologialtaan lähellä natseja ja mieltivät asian niin, että liitossa ollaan.
Itse ymmärtäisin niin tämän asian, että suomi teki niinkuin pikkupoika jota isompi on kiusannut ja kun huomasi kismaa syntyvän kiusaajan ja toisen ison pojan välillä, niin eikun kaveriksi kiusaajaa vastaan. Aina kun ei osata arvioida voimasuhteita oikein ja niinpä köniin tulee taas.

1

122

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyt näyttää vähän samalta , että isoille pojille saattaa tulla riitaa ja meidän herroilla on kova hinku kokeilla josko nyt olisi karjalan mänty pehmeämpi kuin pää.

      Paras keino mukaan pääsyyn on , liittyminen natoon .
      Ampuvat muuten ihan muualla , eikä päästä siihen ytimeen , johon meidän pitää ehdottomasti kuulua. Nyt myydään vielä matkalippuja siihen junaan , pian voi olla myöhäistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4850
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1352
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1346
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1075
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      261
      980
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe