Mitä on valehtelu?

Mitä on sinun mielestäsi valehtelu?

Valehteleeko jokainen sellainen ihminen, joka levittää totuuden vastaista tietoa?

Valehtelu ei ole sitä, että sanoo totuudeksi jotakin sellaista, mikä ei ole totta ja levittää sitä edelleen, koska luulee sen olevan totta. Niinpä evankeliumin levittäjät eivät valehtele, vaikka evankeliumi ei olisikaan totta sen missään muodossa: he pitävät totena saarnaamansa Jumalan sanan ja todistuksensa sanan, joten he eivät valehtele, vaikka levittäisivät totuuden vastaisia väitteitä ja kertomuksia.

Jos ateisti erehtyy väitteissään, mutta uskoo niiden olevan totta, niin valehteleeko hän? Jos ei, niin miksi sellainen ateisti väittää uskovien kristittyjen valehtelevan, kun he julistavat evankeliumia ja todistavat uskostaan? Miksi ateistit väittävät kreationistien valehtelevan, kun he kertovat siitä, mihin lujasti uskovat ja pitävät sitä totena?

On tietysti melko selvää, että jos jollekin ihmiselle on toistuvasti osoitettu hänen olevan väärässä ja että hän on erehtynyt, mutta hän jatkaa silti epätoden tiedon levittämistä totuutena, niin sellainen ihminen valehtelee: hänen täytyisi tiedostaa se, että hänen sanomansa ei ole totuudellista, vaikka hän sellaista väittää.

Mitä mieltä olet? Syytämmekö eri tavalla ajattelevia ja uskovia liian herkästi valehtelusta, vaikka se toinen olisi vilpitön uskova ja luulisi levittävänsä totuutta? Eikö olisi jo paremman keskustelukulttuurin aikaansaamisen vuoksi syytä harkita tarkoin sitä, ketä sanoo valehtelijaksi ja mikä kaikki on valehtelua sen sijaan, että olisi vilpitöntä erehdystä ja uskosta johtuvaa tietämättömyyttä? Sellaisen voi vielä parantaa, mutta kuka tai mikä parantaisi paatuneen valehtelijan?

13

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumalan valtakunta blogi kaivoi taas yhden nimimerkin esille, tällä kertaa esiinnyt ateistina?

    • Anonyymi

      Valehtelijat ovat paskasakkia. Vaikka heitä on eniten kreationisteissa, on samanlaisia paskoja ateisteissakin.

    • Anonyymi

      Valehtelu on sitä kun henkilö sanoo tahallaan jotakin, jonka tämä tietää olevan epätotta.

      • Anonyymi

        Tämä on ainakin G4G/atheist/Jumalan valtakunta blogin tapa. Hän kirjoittaa tarkoituksella vääräksi tietämiään väitteitä, koska nauttii valehtelusta ja haluaa hyökätä ateisteja vastaan.


    • Anonyymi

      Monet eivät usko että mitään totuuksia on edes olemassa - paitsi joku tieteen löydös - joka toimii esim. lääketieteessä. Siksi "totuudenpuhumisella" ei ole heidän mielestään mitään väliä. Kaikki on vain sattuman seurauksena syntynyttä ja alisteista taloudelliselle, poliittiselle ja seksuaaliselle kilpailulle. Ovelin voittaa.

      Se jolla on Monopoli-pelissä hotelli Erottajalla ja Mannerheimintiellä voi esittää rauhallista, tasapuolista ja reilua. Ne joilla ei ole, kipuilevat ja vain lisäävät syyllisyyttään tuskaillessaan.

      • Anonyymi

        Outoja näkemyksiä, G4G.


    • Anonyymi

      <<<Eikö olisi jo paremman keskustelukulttuurin aikaansaamisen vuoksi syytä harkita tarkoin sitä, ketä sanoo valehtelijaksi>>>

      Koska uskovien olemassaolo on ateistin mielestä niin täydellisen hyödytöntä ja turhaa niin vakava keskustelu heidän kanssaan on tarpeetonta.

      Siksi ainoa ilo mikä uskovista on otettavissa on syyttää heitä kaikesta siitä millä he rikkovat Jeesuksen sanoja vastaan (epärehellisiä, teeskenteleviä, ahneita, pahoja, moraalittomia jne)

      Juuri samanlaisia kuin evankeliumin fariseukset! Näin ateisti voi asettaa itsensä Jeesukseksi Jeesuksen paikalle.

      • Anonyymi

        Ei kyllä pidä paikkaansa, mutta sinähän vain provosit vai?


    • Ongelma on siinä, ettei voi tietää toisen ihmisen tarkoitusperiä. Jos joku sanoo jotain epätotta, onko hän vilpitön epätotuudessaan vai tahallaan valehtelee. Tai jotain siltä väliltä, esim. aavistelee olevansa väärässä mutta silti jostain syystä jatkaa valitsemallaan tiellä. Ei voi tietää, siksi valehtelu on hyvä sana.

      • Jos osoitat toiselle sen, että hän levittää epätosia väitteitä, ja pystyt todistamaan sen aukottomasti, mutta tämä toinen jatkaa epätosien väitteiden esittämistä, niin hän valehtelee. Sitä ennen hän ei valehdellut.


    • Anonyymi

      Eiköhän jokainen ihminen itse sisimmässään tiedä milloin hän ihan tarkoituksella valehtelee. Enkä ole koskaan havainnut, että uskovilla olisi mitään erityisempää yritystä pysyä totuudessa, mutta tämä johtuu siitä että heillä on sanalle Totuus ihan eri määritelmä kuin minulla. Onko vakiintuneen termin väittäminen joksikin muuksi sitten valehtelua vaiko vain "totuuden kaunistelua", päättäköön jokainen itse. Minulla taas on aika selvä näkemys siitä mitä tarkoittaa "vaihtoehtoinen totuus".

    • Anonyymi

      "Miksi ateistit väittävät kreationistien valehtelevan, kun he kertovat siitä, mihin lujasti uskovat ja pitävät sitä totena?"

      Useimmat kreationisti saarnaajat ovat valehtelijoita. He levittävät itse tekemiään olkiukkoja tietäen varsin hyvin, että heidän levittämä versio ei vastaa tiedettä. Tässä yksi valehteleva kreationisti, joka on tehnyt elannon levittämällä olkiukkoja evoluutiosta ja silppuamalla näitä yleisön edessä:

      https://www.youtube.com/watch?v=JAgQO0BgdS4

    • En tunne kreationisteja, mutta tiedän sen, että osa kristityistä saarnaajista ei usko itsekään, mutta he kertovat valheita saadakseen rahaa ja kunniaa itselleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4870
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      89
      1364
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1346
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      131
      1153
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      264
      988
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe