Miksi meidän kommunikointi on nykyään niin vaikeaa?

Masennus tekee ihmisestä vakavan joskus. Mitään ri voi suunnitella.

Ehkä kuvittelet vain :)

Eivät ne jutut välttämättä olleet totta. Silloin ei mitään luottamusta tarvita.

En täällä enää halua kirjoittaa. Muualla sitten.

Älykaalimatotauti jyllää.

Tämä ei varmaan minulle, mutta omasta tilanteesta sanoisin, että olen surullinen kun tiedän etten kohta enää näe miestä. Enkä usko että asialle voi enää mitään!

En ole teillä nyt vaan oikeassa vaiheessa mielestäni.

Tunteeni ovat syventyneet, joten olen jotenkin ”jäässä”. En osaa enää jutella normaalisti tunteideni takia

Huomasin välittäväni susta enemmän kuin pitäisi. Vähän laittaa varovaiseksi. Ystävyytesi on tärkeää kuitenkin ja toivon ettet kyllästy muhun.

Täällä ei voi tietää kuka kelle kirjoittaa.
Palstalla kirjoittaminen ei koskaan voi korvata kahden ihmisen välistä oikeaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutus on paljon muutakin kuin puhetta. Se on ilmeitä, eleitä, hymyjä, hipaisuja, kyyneleitä. Se on katse joka kertoo miten tärkeä toinen on.

Huumori on minulle tärkeää ihmissuhteessa.
Tilannekomiikka, hirtehinen hieman musta huumorikin. Toisten kustannuksella en halua pilailla, omallani kylläkin joskus.

Palsta ei ruoki luottamusta eikä avautumista.
Tämä ei ole henkilökohtainen kanava. Voi olla että aika tekee tehtäväänsä ja hymy hyytyy jos tämän kautta vain peilaa yhteyttä toiseen.
Kirjoitin aloituksen herättämiä ajatuksia tietämättä ap:n tilanteesta.

Kauniita ja levollisia unia✨✨

Mä vastaisin, että elän niin rankkaa vaihetta läheiseni vuoksi, että en paljon asiasta huutele. Pakko suojella jonkin verran omaa jaksamista. Eli tosi väsynyt.

Itse olen vakavampi. Se johtuu siitä ei-vastauksesta. En uskalla enää flirttailla täysillä, ja katsoa silmiin niin intensiivisesti, kun pelkään ahdistelevani. En halua sinulle vaivaantunutta oloa.

Pelkään usein myös katsoa ja puhua henkilökohtaisia siksi, että tunteeni sinuun on niin pelottavan syvät. Joka kertaa kun katson sinua edes hetken muistan taas rakastavani sinua niin kovaa, että sattuu.

Eikä niitä iltoja, jolloin juttelimme kahden enää osu kovin usein. Silloin joskus kumpikin taisi jäädä mielellään aina välillä iltaan. Ainakin se siltä tuntui ja silloin ei ainakaan itsellä ollut pakollisia iltoja.

Ei kommunikointi ole silti minusta vaikeaa. Ei ollenkaan. Joudun vain olemaan varuillani, ja siksi osa rentoudesta puuttuu.

Koen välillä epävarmuutta siitä onko seurani toivottua vai ei.
Tavallaan inhottava tunne. Kun itse pitää jostain ihmisestä kovasti ja tuo toinen ihminen pitää sellaista tiettyä etäisyyttä tai siltä minusta tuntuu , ettei vahingossakaan anna väärää signaalia omista tunteistaan.
Minusta ystävyyskin on arvokasta , enkä oleta enempää.

Ei ihme, että olen muuttunut väkinäiseksi, koska en saa vastakaikua. Kohtelun seurauksena olen lamaantunut, tai siis siksi, koska meillä ei juuri ole kontaktia eikä mitään, mikä antaisi syytä odottaa sinulta suhteen syntymiseksi tai edes ensiaskeleeksi. Vähillä eväillä on ollut pakko tulla toimeen, ja unelmoinnilla, mutta niillä ei juuri hyvää mieltä saada aikaiseksi.

Tiedätkö, jos ei koskaan saa mitään, niin on vaikea antaa mitään. Tämä kuvaa suhdettamme hyvin. Jos sinulla on todella halu muuttaa tilannetta ja vedä sitä eteenpäin, sinulla on siihen täydet mahdollisuudet. Mitään estettä ei ole. Ja omalta puolelta jos ajattelen lähentymistä, niin koen vain kiusaavani sinua ja olen näkvinäni vain vaivaantumista läsnäolostani ja yhteydenotoistani. Jos jotain syytä haet, niin voit aamulla peiliin katsoessa miettiä, kuka mahtaa olla kaiken takana.