"Mitä sitten vaikka budjetti kasvaa? Tai pienenee? Pointtini oli se, että Suomen puupäät on johtanut maamme velkahelvettiin, jossa budjetin muutokset vaikuttaa vain velan määrän muutoksiin. Samalla tämä asema on johtanut meidät jäsenyysloukkuun Ja jos et ymmärrä, niin tämä liittyy osaltaan demokratiaan ja jäsenyyden vapaaehtoisuuteen. Meidän asemamme ja tilanteemme vuoksi jäsenyys on vapaaehtoinen enää teoriassa. Ero on taloudellisesti mahdoton ja tämän vuoksi eu-äänestystä ei koskaan tule. Siksi eu-jäsenyys ei ole meille enää myöskään demokraattinen asia, vaan venäläistyylistä diktatuuria."
ÄLÄ KATOA TAAS JOS KERRAN ALOITIT ... Olemme keskustelleet rodusta ja
Uskonnosta ja Valtiosta ja Isänmaasta ja suomalaisesta ja Jumalasta ja onko
valtio Jumalan yläpuolella ja Munasta ja kanasta ja kukosta osioissa.
Ollaanko Me Persun kanssa samaa mieltä, että Budjetti perustuu
talouskehitykseen? Jokainen varmaan ymmärtää, että hän voi laatia oman
budjetin omalle taloudelle eli siinä lasketaan tulevat tulot ja kulut. Sen pitää
olla myös paikkansapitävä. Muuten se johtaisi kaaokseen.
Budjetissa vaikuttaa, siis oletettavissa olevat tulot eikö niin Persu ollaanko
me nyt samaa mieltä ja velat ja korot. Tässä puhutaan nyt ainoastaan valtion ja
kuntain ja julkisen sektorin budjetista. Älä sekoile asioita muualla, sillä kaikilla
yrityksillä ja yhteisöillä on oma budjetti. Eikö niin Persu ?
Budjettiin on laitettu eläkeläisten rahat ja ehkä se vappu " Satanen " ?
Siis, suomen Budjetissa. Euroopan unionin Budjetti on taas kaikkien EU-maiden
yhteinen Budjetti. Siinä on huomioitu ja laskettu kuluja ja tuloja ja annettu
tulo- ja meno-arviot euroopan unionin eri hankkeille ja kaavailtu raameeja
tuleville hankkeille ja taitaa siellä olla se PESCO mukana eli EU:n Puolustus.
EU sitoutuu tukemaan näin markkinoitaan ja teollisuuttaan , siten, kuin
se on tulo- ja menoarvionsa laatinut vähän vakavammin. Kyllä sillä sidotaan
jäsenmaita tähän talouteen.
OUTO ja SSABEEET saavat siis poliittista tuke toiminnalle ja sillä pyritään
suojelemaan työtä ja palveluita esim. Nok ja Ericssxxx saavat tukea myös
toiminnalleen. Varmasti monet suuret yhtiöt myös saavat tukea toiminalleen.
Mm. Saksan autoteollisuus ja siten suomen sivu-tehtaat. Suomi ja sen
koko yritys- ja liiketoimet on, siis sidottu Euroopan talouteen eli sen
ostovoimaan.
Eli käytännössä: Mitä suurempi se EU:n budjetti on, niin sitä suurempi on myös
sen työllistävä vaikutus ja sitä suurempi vaikutus sillä on talouksiin. Eli eikö
tämä ole se tie suomen teollisuudelle ja sitä kautta veroja suomen taloudelle.
Miten sitten pitäisi rakentaa tämä euroopan unionin talous? Tämä tulo puolelle.
Meno puolella kulujen yhtenäistäminen ja niiden hyödyntäminen, niin hyvin,
kuin vain voi eurooppalaisille toimijoille. Muun muassa puolustusyhteistyö.
Suomen on toki hyvä ottaa Eurofighter tai Jass hävittäjä esim.
Minä en olisi yhtään huolissani Euroopan Unionin ja USA:n veloista.
Maailmassa. Mutta suomen yksittäisistä veloista olisin huolissani. EU on myös
pakotettu syventämään integraatiota ja varmasti tulee enemmän ja enemmän
liittovaltio-muotoon. Ihmiset ja teollisuus muodostavat sille perustaa joka
päivä syvemmin ja syvemmin. Ei siinä mitään pahaa ole ja näin maailma
kehittyy ja sille ei voi kukaan mitään, ei edes persu. Huomaa Persu, että maailmassa ei ollut rajoja vasta, kuin 1900 luvun alussa. Eli puhuttiin
teollisesta vallankumouksesta esim. Charlie Chaplin teki asiasta elokuvia.
Nyt on digitaalinen vallankumous ja robotismi ja muut nousemassa.
Eli markkinointi ja teollisuus suuntautuu suurempiin ja suurempiin
yksikköihin koko ajan. Autoteollisuutta rakennetaan laajalle toimialueelle ja
kaikki teollisuus ja tuotanto suunnitellaan tehokkaaksi palvelujen ja
tarpeiden mukaisesti. Ollaanko Persu samaa mietä?
NYT tulee se kysymys:
Millainen toinen talousjärjestelmä olisi mahdollinen muu, kuin nykyisen
kaltainen eurooppalainen talousjärjestelmä, missä on otettu huomioon ja
pystytään ottamaan huomioon työntekijöiden ja yksilöiden eri oikeudet ja
samalla rakentamaan voimakas ympäristö viheralueineen teollisuudelle ja
talouden eri tarpeille ?
Nyt ymmärrät Euroopan unionin tarkoitusken.
Lainaa tätä teksitiä, kun menet sinne puhuja pönttöön ja kerrot, että emme
voi elää yhtä rikasta elämää taloudellisesti ilman Euroopan unionia. Haaveissa
ja pilvessä voimme olla vaikka akuankkoja ja suomalaisia tai tarzaneita.
On ihan selkeetä, että Teollisuus ja pankkimaailma on varmasti Euroopan
unionin takana, kun katsotaan tätä kuvaa. Eli todellisuus esineistä ja asioista.
NYT tulee se kysymys:
Millainen toinen talousjärjestelmä olisi mahdollinen muu, kuin nykyisen
kaltainen eurooppalainen talousjärjestelmä, missä on otettu huomioon ja
pystytään ottamaan huomioon työntekijöiden ja yksilöiden eri oikeudet ja
samalla rakentamaan voimakas ympäristö viheralueineen teollisuudelle ja
talouden eri tarpeille ?
Persu Kirjoitti EU-Budjetista ja taloudesta seuraavaa:
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Skdhölö jdrzgibuttsi äbydi skäbydi gigolo mbekele nkulukulu gitsy gätsy goudi evriveer! Tä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1764757- 123306
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471916Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6661853- 1161816
- 1371737
- 451495
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421