eli moderaattien johtaja, pyytää anteeksi maahanmuuttokriitikoilta sanoen, että monet varoittivat tästä.
”Jatkuvaa julkisilla paikoilla tapahtuvaa väkivaltaa, suuri määrä rikollisia, avointa huumekauppaa, ekstremismiä. Hiljaisuuden kulttuuri, jossa silminnäkijöitä ja rikosilmoitusten tekijöitä uhkaillaan ja pahoinpidellään”, kuuluu Iltalehden Göteborg-reportaasin kuvailu Ruotsin lukuisista lähiöistä, jotka ovat saaneet poliisin pahimman ongelma-alueen luokituksen.
Homma kärjistyi pääminiserin täysin epäonnistuneeseen haastatteluun SVT:llä Sunnuntaina, missä Löfven siis munasi itsensä täysin.(sehän onkin demari). Aftonbladetin politiikan kommentaattori Lena Mellin on kuvaillut Löfvenin haastattelua sanalla katastrofi.
Kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson on ottanut tiukasti kantaa Löfvenin haastatteluun. Hän kirjoittaa Facebookissa, että ongelmat ovat syntyneet vuosien ajattelemattomasta politiikasta ja kyvyttömyydestä puuttua ongelmiin.
Kristersson kirjoittaa, että myös hänen puolueensa on tilanteeseen syypää, mutta pääministeri pakoilee vastuuta. Hänen mukaansa ”kehitys oli nähtävissä”. ja monet varoittivat siitä jo 1990-luvulla.
– Monet varoittivat tästä jo 1990-luvulla.
– Mitä Stefan Löfven ei näe, mutta melkein kaikki muut näkevät, on että jengirikollisuus, ammuskelut ja henkirikokset ovat vahvasti sidoksissa massamaahanmuuttoon ja surkeaan kotoutumiseen. Miten voi edes teeskennellä, että asia olisi toisin.
Näin siis tulee juggiksen kaltaisille suvakeille pataan jatkuvasti.
Nyt myös Iltalehti kirjoittaa kun Ruotsin Kokoomuksen
27
68
Vastaukset
- Anonyymi
Löfven on varmasti Ruotsin surkein pääministeri kautta aikain.
- Anonyymi
Ruotsalaiset ovat umpityhmiä ja ansaisevat maansa hävityksen. Hitsari Löven on avoimesti halunnut mädättää koko vallassaolon ajan ja syyne medelsvenssonit valituttivat hitsari Lövenin jatkamaan. Mitä muuta voi olla odotettavissa kuin omaan pesään kusemista?
Muodostuneessa tilanteessa on sellainen hyvä puoli, että neukut tuskin enää haluavat hyökätä Ruotsiin. Kurjuutta kukaan ei halua varastaa. Ruotsin virallinen kupla alkaa murtua. Valtion talouden tila on hyvä numeroina, mutta nykyisetkään numerot eivät riitä palauttamaan yhteiskuntaa rauhan ja hyvinvoinnin tilaan.
Hitsari Lövenin johtama Ruotsi on maalannut itsensä nurkkaan sadoiksi vuosiksi. Joutiluksien tukia ei voi leikata, koska sota vain yltyisi. Nykyisen tasoinen maksattamisen jatkaminen lisää sekin ongelmia. Asuntovaje on miljoonan ja elintaso alenee koko kansakunnalla. Tuet houkuttelevat Ruotsiin lisää terroriin taipuvaisia pettymään. Irakilaiset eivät enää saa mustaa räyhäbemaria puhvelinnahkajakkaroilla. Huumekauppakin on kilpailtua ja tulokkaiden päitä tippuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsalaiset ovat umpityhmiä ja ansaisevat maansa hävityksen. Hitsari Löven on avoimesti halunnut mädättää koko vallassaolon ajan ja syyne medelsvenssonit valituttivat hitsari Lövenin jatkamaan. Mitä muuta voi olla odotettavissa kuin omaan pesään kusemista?
Muodostuneessa tilanteessa on sellainen hyvä puoli, että neukut tuskin enää haluavat hyökätä Ruotsiin. Kurjuutta kukaan ei halua varastaa. Ruotsin virallinen kupla alkaa murtua. Valtion talouden tila on hyvä numeroina, mutta nykyisetkään numerot eivät riitä palauttamaan yhteiskuntaa rauhan ja hyvinvoinnin tilaan.
Hitsari Lövenin johtama Ruotsi on maalannut itsensä nurkkaan sadoiksi vuosiksi. Joutiluksien tukia ei voi leikata, koska sota vain yltyisi. Nykyisen tasoinen maksattamisen jatkaminen lisää sekin ongelmia. Asuntovaje on miljoonan ja elintaso alenee koko kansakunnalla. Tuet houkuttelevat Ruotsiin lisää terroriin taipuvaisia pettymään. Irakilaiset eivät enää saa mustaa räyhäbemaria puhvelinnahkajakkaroilla. Huumekauppakin on kilpailtua ja tulokkaiden päitä tippuu.Turvallisuus on asia joka ei mitata talouden tunnusluvuilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turvallisuus on asia joka ei mitata talouden tunnusluvuilla.
Jota ei siis mitata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jota ei siis mitata.
Se on tärkein asia ihmiselle.
- Anonyymi
Sitä saa mitä tilaa. Lepsu maahanmuuttopolitiikka on johtanut tilanteeseen josta Ruotsissa päästään nyt nauttimaan.
- Anonyymi
kertokaas viisaat minkä takia Kiina laittoi muslimit leireille?
Halosen globaali maailma toimii?
Halla-Aho ja meikäläinen otti asian esiin jo 5 v sitten
- Anonyymi
Eikö kukaan muu ollut huomannut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kukaan muu ollut huomannut?
Syy on rasismi. Varmaan he ovat huomanneet mutta eivät rasismin pelossa uskalla nostaa kisaa pöydälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syy on rasismi. Varmaan he ovat huomanneet mutta eivät rasismin pelossa uskalla nostaa kisaa pöydälle.
Osa ei halunnut puhua uhkasta eli vasurit, koska haluavat sen unelmansa, ja osa ei siis rasismin pelossa uskaltanut puhua eikä uskalla vieläkään. Yksi ainoa puolue uskaltaa. Sen tiedättekin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kukaan muu ollut huomannut?
Ei he ollut näkevinään. He kyllä tiesivät mitä on tulossa, mutta kun se rasismi. Sen varjolla tapahtuu kaikki mahdollinen paha maailmassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syy on rasismi. Varmaan he ovat huomanneet mutta eivät rasismin pelossa uskalla nostaa kisaa pöydälle.
Maahanmuuttokriittisyys ei kuitenkaan ole sama asia kuin rasismi.
- Anonyymi
Halla-Jussi on varoitellut jo 10v. sitten tietyn maahanmuuton haitoista.
- Anonyymi
Löfven on iso nolla.
- Anonyymi
KUITENKAAN mamutusmediamme ei halua mitenkään padota matutulvaa Suomeen!?
- Anonyymi
Ruotsissa on vihervasemmistodiktatuuri
- Anonyymi
Se on sama täälläkin. Vihervassut päsmäröi käytännössä kaikkea. Sitte tulevaisuudessa ulistaan että mitenkä tässä näin pääsi käymään.
- Anonyymi
Ruotsin kulttuuri on tullut Suomeen
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/820166-paatoimittaja-karri-kannala-helsingilla-on-keinot-vakivallan-ja-huumekaupan - Anonyymi
Ruotsi ei ole enää kovin turvallinen matkailumaa
https://yle.fi/uutiset/3-11082551?origin=rss - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6d80a0d8-c35f-49cf-b5e6-25ec536599ed
täälläkin pitäs jotain tapahtua
keskusta kohta pienpuolue - Anonyymi
Uusia toimeentulovaatimuksia Ruotsin elintasopakolaisille
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/5de28dc0-4f77-4173-9de7-49e938d3bb3f?ref=ampparit:96c4 - Anonyymi
kokoomus suomessa koiraveräjästä puolue
sipilän kanssa toivat 35000 kunniakansalaista - Anonyymi
sipilän tuomaa kurjuutta myös suomessa
- Anonyymi
Vai on helsingillä keinot hoitaa.. no miksi ei koko isossa sveamamman maassa ole keinoja. Joku pieni surkimus helsinki osaa jotain mitä ei isommatkaan saa hallintaansa.Hah
- Anonyymi
suomen kokoomus toi sipilän kanssa kuolemaa ja rikosta maahan
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233500- 122316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141236