ihan vain siitä syystä että olet. Rakastan sinua suunnattomasti ja teet minut aina niin iloiseksi, vaikka vain sivuatkin elämääni.
Syistä jotka jääköön mainitsematta en voi sinua lähestyä, en rakkauttani tunnustaa, en kertoa kuinka paljon sinulle haluaisin antaa.
Onneni olisi jos voisin edes vähän olla sitä mitä sinä olet minulle. Merkitset minulle paljon enemmän kuin annan ymmärtää ja piilotan tunteeni parhaani mukaan.
Aina kun kohtaamme sieluni riemuitsee sinusta. Olet täydellinen pienintä piirtoa myöten ja välillä toivoisin ettet olisi niin kertakaikkisen ihana.
Olen iloinen ja onnellinen että olet pikkiriikkinen osa elämääni ainakin toistaiseksi. Tulevasta en voi mennä takuuseen.
Jo pelkkä sinun ajattelemisesi saa minut hymyilemään sisäisesti. Teet minulle hyvän olon. Saat minut iloiseksi. Sinulla on sellainen lahja. Olet erityislaatuinen.
Ja kaiken tämän salaan ja piilotan. Esitän välinpitämätöntä, hieman halpamaisesti välttelen sinua ja joskus olen syyllistynyt panetteluunkin. Siksi koska rakkauteni sinuun on jalostunut tuskan ja häpeän kautta puhtaimpaan olomuotoonsa.
Rakastan sinua ja olen onnellinen siitä.
Olen onnellinen sinusta,
42
2032
Vastaukset
- Anonyymi
Kauniisti kirjoitettu, kuka on tuo onnekas?
- Anonyymi
Naiselle vai miehelle?
- Anonyymi
Hienosti kirjoitettu, ja toivoisin koskettavan itseäni. Mutta miksi tuskaa ja häpeää? Kertoisitko.
- Anonyymi
Koitapa nyt insinööri tulla tunnustamaan nämä asiat henk.koht. minulle kun oon ne jo monta vuotta tiennyt😘🤗! Rakastan sinua!!!2😋♥️
- Anonyymi
Vääää, ihana kirjoitus 💖😭 Tulipa lämmin olo pelkästä lukemisesta. Oi, ollapa sellainen ihminen joka aiheuttaa tuollaista jonkun päässä 🙏
- Anonyymi
Onkohan noin pyyteetöntä rakkautta olemassakaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan noin pyyteetöntä rakkautta olemassakaan?
🤔 Aivan totta, emmehän tiedä vaikka APllä olisi koti vuorattu ristipistotöillä jotka esittävät hänen muruaan. On rakkautta ja on hulluutta, missä menee raja onkin se kysymys.
- Anonyymi
Miksi piilotat tunteesi. Jos olisit hän, sanoisin, että teet väärin minua kohtaan, Tieto rakkaudestasi antaisi paljon, se merkitsisi valtavasti.
- Anonyymi
Tämä on aivan kuten ajattelen eräästä naisesta ilman tuota luopumisesta tai tilanteensa mahdottomuudesta johtuvaa surua, vaikkakin kirjoitus näyttää lähinnä täkyltä.
-sivusta vain - Anonyymi
Ihana kirjoitus. Toivon, että ap saat tuon toisen omaksesi. Muista olla hänelle hyvä.
- Anonyymi
Ihana?
"Syistä jotka jääköön mainitsematta en voi sinua lähestyä, en rakkauttani tunnustaa, en kertoa kuinka paljon sinulle haluaisin antaa.
Ja kaiken tämän salaan ja piilotan. Esitän välinpitämätöntä, hieman halpamaisesti välttelen sinua ja joskus olen syyllistynyt panetteluunkin. Siksi koska rakkauteni sinuun on jalostunut tuskan ja häpeän kautta puhtaimpaan olomuotoonsa."
Mielestäni tämä avaus on synkkääkin synkempi kun itse kaipaan naista enkä saattaisi ikinä vetää tuolla tavalla mattoa hänen altaan, hän on mun valoni ja lämpöni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihana?
"Syistä jotka jääköön mainitsematta en voi sinua lähestyä, en rakkauttani tunnustaa, en kertoa kuinka paljon sinulle haluaisin antaa.
Ja kaiken tämän salaan ja piilotan. Esitän välinpitämätöntä, hieman halpamaisesti välttelen sinua ja joskus olen syyllistynyt panetteluunkin. Siksi koska rakkauteni sinuun on jalostunut tuskan ja häpeän kautta puhtaimpaan olomuotoonsa."
Mielestäni tämä avaus on synkkääkin synkempi kun itse kaipaan naista enkä saattaisi ikinä vetää tuolla tavalla mattoa hänen altaan, hän on mun valoni ja lämpöni.Minä naisena ymmärrän hyvin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihana?
"Syistä jotka jääköön mainitsematta en voi sinua lähestyä, en rakkauttani tunnustaa, en kertoa kuinka paljon sinulle haluaisin antaa.
Ja kaiken tämän salaan ja piilotan. Esitän välinpitämätöntä, hieman halpamaisesti välttelen sinua ja joskus olen syyllistynyt panetteluunkin. Siksi koska rakkauteni sinuun on jalostunut tuskan ja häpeän kautta puhtaimpaan olomuotoonsa."
Mielestäni tämä avaus on synkkääkin synkempi kun itse kaipaan naista enkä saattaisi ikinä vetää tuolla tavalla mattoa hänen altaan, hän on mun valoni ja lämpöni.Olihan siinä kauniitakin kohteita ja luin joo hieman hätäisesti eli ei tietenkn tuollainen tunteiden salailu ja panettelu kuulu asiaan, jos jostakusta tykätään, mutta muutoin kivan kuulonen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan siinä kauniitakin kohteita ja luin joo hieman hätäisesti eli ei tietenkn tuollainen tunteiden salailu ja panettelu kuulu asiaan, jos jostakusta tykätään, mutta muutoin kivan kuulonen.
Salailu on normia jos vaikea tilanne ja panettelukin ettei jää kiinni. Eikä tarvi olla varattu, syitä on paljon....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihana?
"Syistä jotka jääköön mainitsematta en voi sinua lähestyä, en rakkauttani tunnustaa, en kertoa kuinka paljon sinulle haluaisin antaa.
Ja kaiken tämän salaan ja piilotan. Esitän välinpitämätöntä, hieman halpamaisesti välttelen sinua ja joskus olen syyllistynyt panetteluunkin. Siksi koska rakkauteni sinuun on jalostunut tuskan ja häpeän kautta puhtaimpaan olomuotoonsa."
Mielestäni tämä avaus on synkkääkin synkempi kun itse kaipaan naista enkä saattaisi ikinä vetää tuolla tavalla mattoa hänen altaan, hän on mun valoni ja lämpöni.Kiitos tästä kommentista. Kirjoituksen sanomahan oli se, ettei kirjoittaja aio koskaan kertoa tunteistaan niiden kohteelle. Lisäksi hän välttelee, esittää välinpitämätöntä ja jopa panettelee tätä.
En ikimaailmassa kirjoittaisi ihastuksestani näin, enkä toivoisi kenenkään muunkaan kirjoittavan.
- Anonyymi
Vain hän voi minulle kirjoittaa näin. Meillä on ollut juuri tämänlainen matka, ensi silmäyksestä ja hymystä lähtien. En voi häntä saada, mutta voin silti häntä ihailla ja kunnioittaa. Hän on ollut minulle hyvä ja olen kiitollinen siitä. Hän pitää minut tien päällä turvallisesti. <3
- Anonyymi
Kaunis kirjoitus mutta eikai hän ole auto😄
- Anonyymi
Jotenkin tuli sellainen tuntu, että kirjoittelet näitä tämän tästä hänelle. Aina se sama syy ettet voi lähestyä häntä ja piilottelet tunteesi häntä kohtaan, mutta kirjoittelet mielelläsi "hertta-reginoita" hänelle kuitenkin palstalla.
Omia ajatuksiani kirjoituksestasi.
Jos joku ikinä ajattelisi minusta jotain niin kaunista ja puhuttelevaa, niin totta totisesti toivoisin, että hän kertoisi sen minulle eikä tänne.
Tuntuu ikävältä sinun ja hänen puolestaan että kirjoitat näitä tänne. Jollet voi kirjoittaa tai puhua hänen kanssaan tunteistasi niin mieti mitä voisit tehdä? Kirjoittamasi perusteella hänestä, en ymmärrä mikset lähesty häntä.- Anonyymi
Juuri noin minäkin ajattelen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin minäkin ajattelen.
Voitko sinä lähestyä?
- Anonyymi
Kirjoittelee, kuka kirjoittelee. ;)
- Anonyymi
Varatut ne kirjoittelee. Ei voi lähestyä koska on varattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varatut ne kirjoittelee. Ei voi lähestyä koska on varattu.
Kyllä joillakin on yksinkertaista. Varattu on ainoa syy mikä keksitään.......kapea elämänkokemus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä joillakin on yksinkertaista. Varattu on ainoa syy mikä keksitään.......kapea elämänkokemus?
Valistaisitko meitä, ole hyvä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valistaisitko meitä, ole hyvä?
Ihmisillä on tuttujaki ja kavereita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitko sinä lähestyä?
Olen yrittänytkin lähestyä, huonolla menestyksellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisillä on tuttujaki ja kavereita.
Ja?
Niin on myös monella muulla ja itselläni, eikä heillä tule olemaan mitään panosta tai vaikutusta tekemisiini mitä tulee rakkausasioihin, se ei kuulu heille ja tämän normaalit ihmiset ymmärtävät.
Kertoisitko? Osut oikeaan että kirjoittelen ajoittain tänne rakkauttani huutaen.
Lähestyin, sain täystyrmäyksen ja toiveen häneltä etten lähestyisi uudelleen.
Sitä toivetta kunnioittaen puran toivottoman rakkauteni palstalle.
Ikävä ja mahdottomat unelmat hänestä kuolivat jo aikaa sitten pois. Häpeä jäi. Ja rakkaus.
Kaiken kattava rakkaus. Kestänyt jo vuosia eikä lähde kulumallakaan.
Ei tarvita kuin yksi hymyilevä katse tai arjen sankari teko ja tätä naista viedään taas. Niin kyse on siis miehestä ja yksipuoleisesta rakkaudesta.
-Ap-- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä joillakin on yksinkertaista. Varattu on ainoa syy mikä keksitään.......kapea elämänkokemus?
Tai sitten suuri viisaus ja kokemus ettei lähde asioihin jotka liikaa sekoittaa muidenkin elämää, esim lapsiperheen isää tai äitiä lähestyilemään joka vaikka samassa taloyhtiössä.
Näissä on isovanhempia myöden ihmisiä jotka joutuvat tahtomattaan osapuoliksi.
Tämä nyt vain hatusta heitetty esimerkki ,
Monenlaista muutakin voi olla, kuten sairaudet yms., omat tai läheisten että eipä nuo asiat mitään yksinkertaisia ole.
- Anonyymi
Me molemmat tiedämme että nyt pitää malttaa.. Ajan ollessa oikea kaikki ratkeaa..
- Anonyymi
Kuka puhuu noin kauniisti nykyään? :)
Hali ja suukkoja sinulle, kuka oletkin. - Anonyymi
Ihanaa ja tuskallista rakkautta..
Rakkautta jonka haluaisi todeksi elää , hengittää..
Tuo on kuin suoraan omasta kokemuksestani.
Tämä naiselta. - Anonyymi
Olen syyllistynyt panetteluunkin, aloituksessa sanotaan, this does not sound like happyness?!?
- Anonyymi
Pahinta, mitä ihmiselle voi sattua elämässään, on kuolla sisältäpäin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahinta, mitä ihmiselle voi sattua elämässään, on kuolla sisältäpäin
Ja tämä oikeuttaa panettelun?
- Anonyymi
Hieno kirjoitus siitä, miten pelkuruus mädättää kauneimmatkin asiat. Rakkaudesta jää elämään pelkät pahat sanat.
- Anonyymi
Koskettava kirjoitus. Olisin enemmän kuin onnellinen jos saisin selville että nämä olisi kauan kaipaamani henkilön todelliset ajatukset.
Sillä tiedän ne kaikki syyt miksi et voi etkä aio lähestyä.
Ymmärrän mistä puhut kun puhut häpeästä. Olen myös huomannut välttelysi ja välinpitämättömyytesi. Jostain hullusta syystä en ole koskaan kuitenkaan ajatellut että ne johtuisi siitä ettet pidä minusta, vaikka sellaisen vaikutelman siitä todella helposti saisi.
Koska olen myös nähnyt joskus katseessasi välähdyksen lämmöstä, ja olen ennemmin seurannut sen aiheuttamaa tuntemusta, sillä se lämpö on taatusti ollut aitoa.
Olisin myös äärimmäisen onnellinen jos tietäisin että aiheutan sinulle hyvää oloa tai saa sinut hymyilemään. Sillä niin sinäkin teet minulle.
Ja enemmän kuin muuta, tahdon että kuulut elämääni, edes jotenkin.- Anonyymi
Samaa minäkin toivon, että kuuluisit elämääni jotenkin.
- Anonyymi
Ken sä haluut kuuluvan
- Anonyymi
Pidätkö sanasi?
- Anonyymi
Tähtiin kirjootettu
- Anonyymi
Viallisena voi hymyillä unelmiaan.
https://m.youtube.com/watch?v=q-XEIfnUDqw
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965