Sanotaan syntyneen sisäsiittoisuudesta. Eihän se pidä paikkaansa. Alun perin jollakin suvun esi-isällä oli epämuodostunut leuka joka periytyi suvussa.
Vaikka olisi kuinka sisäsiittoinen suku ei epämuodostunutta leukaa synny.
Habsburgien leuka
18
2130
Vastaukset
- Anonyymi
Sisäsiittoisuus periyttää ominaisuuksia ei niitä synnytä. Rotukoirathan ovat sisäsiittoisuuden huippu.
Ne periyttävät niitä ominaisuuksia mitä niillä on. - Anonyymi
Joillakin koiraroduilla ei esiinny mitään sairauksia vaikka ovat äärimmäisen sisäsiittoisia.
Missä väitetään sisäsiittoisuutta Habsburg-leuan syyksi? Etköhän nyt sekoita Egyptin faaraoita tähän?
Ns. suku on ihmiskielen kuvitteellinen käsite. Ei sellaista oikeasti ole olemassa. Kuvitelman pohjana on ammoinen käsitys, että ominaisuudet periytyisivät isältä. "Aabrahamin kupeista lähtenyt." Näinhän ei ole, vaan noin puoliksi kummaltakin vanhemmalta.
Suku-käsite sisältää implisiittisen ajatuksen, että isän puolelta periytyminen olisi jollakin tapaa merkittävämpi, niin kuin on sosiaalisessa periytyvyydessä, esimerkiksi sukunimessä.
Todellisuudessa periytyvyyden kuvaaja ei ole puu, vaan verkko. Jokaisessa sukupolvessa on jäljellä vain puolet edellisen sukupolven geeneistä, 10. polvessa enää tuhannesosa.
Vaikka aateliset olisivat hyvinkin sisäsiittoisia, mahdollisuus, että samat geenit esiintyisivät USEASSA sukupolvessa, ovat pelkkää mielikuvitusta. Geenivirta sosiaalisen "suvun" ja muun aateliston välillä on niin valtava. Esimerkiksi "Habsburgien leuka" on hyvin epätodennäköinen esiintymään monessa sukupolvessa.
Lienee historioitsijoiden kuvitelmia, jotka eivät tunne lainkaan periytyvyyttä. Voi takana olla myös maalareiden kuvitelma, että Habsburgit kuuluu kuvata jykeväleukaisina, vaikka heidän biologinen sukulaisuusasteensa lähentelee nollaa.10. polvessa enää tuhannesosa > 11. polvessa enää tuhannesosa. Nöyrimmästi, matelevasti ja sulimmasti anteeksi. Muuten samalla: Hyvää Joulua!
Firdawsi kirjoitti:
10. polvessa enää tuhannesosa > 11. polvessa enää tuhannesosa. Nöyrimmästi, matelevasti ja sulimmasti anteeksi. Muuten samalla: Hyvää Joulua!
Eli suuruusluokassa 10. sukupolvi tuhannesosa, 20. sukupolvi miljoonasosa, 30. sukupolvi miljardisosa, 40. sukupolvi biljoonasosa. Otetaanpa nyt juutalaisten 12 sukukuntaa, joiden perilliset ovat tietyssä uskonnossa menossa etuoikeutettuina taivaaseen. Todellisia sukuja ja todellista geeniperimän jakoa näihin 12 sukuun ei ole enää ollut aikoihin olemassa, koskapa niistä ajoista on kulunut paljon kauemmin kuin 40 sukupolvea. Ja näinhän asia todellakin on. Halleluja ja hyvää Joulua.
Environment kirjoitti:
Eli suuruusluokassa 10. sukupolvi tuhannesosa, 20. sukupolvi miljoonasosa, 30. sukupolvi miljardisosa, 40. sukupolvi biljoonasosa. Otetaanpa nyt juutalaisten 12 sukukuntaa, joiden perilliset ovat tietyssä uskonnossa menossa etuoikeutettuina taivaaseen. Todellisia sukuja ja todellista geeniperimän jakoa näihin 12 sukuun ei ole enää ollut aikoihin olemassa, koskapa niistä ajoista on kulunut paljon kauemmin kuin 40 sukupolvea. Ja näinhän asia todellakin on. Halleluja ja hyvää Joulua.
Raamatun käsitys oli että ihmisryhmä oli nimettävissä sukukunnaksi asuma-alueen mukaan. Sen selitettiin polveutuvan myyttisestä kantaisästä. Näitä kuviteltuja kantaisä ei ole edes ollut, vaan verkkomainen polveutuminen on on ollut yhtä todellista kuin nykyään. Kaikilla ryhmillä on ollut lukuisia kantaisiä ja -äitejä.
Jo siirryttäessä vanhan testamentin ajoista uuden testamentin aikoihin lisäksi monet naapurikansat sulautuivat yhteen, kuten muinaiset filistealaiset eli palestiinalaiset, foinikialaiset eli puunilaiset, laaksolaiset eli kanaanilaiset, jotka kuulemma olivat eri kansaa kuin vuorilla asuvat paimentolaiset eli hebrealaiset. Samaa kieltä jo ammoin puhuivat. Samaan juutalaiseen väkeen kaikki.
Eräs naapurikansa oli edomilaiset, uuden testamentin idumealaiset, joka oli jo täysin sulautunut juutalaisiin. Muuten paljon mainittu kuningas Herodes oli idumealainen. eli siinä vaiheessa jo juutalainen.
Sama myllerrys jatkui juutalaisten hajotessa muihin maihin. Syntyi muuan muassa askenaasit ja sefardit, joiden geneettinen sukulaisuus oli enää samaa luokkaa kuin kansoilla yleensä.- Anonyymi
Environment kirjoitti:
Eli suuruusluokassa 10. sukupolvi tuhannesosa, 20. sukupolvi miljoonasosa, 30. sukupolvi miljardisosa, 40. sukupolvi biljoonasosa. Otetaanpa nyt juutalaisten 12 sukukuntaa, joiden perilliset ovat tietyssä uskonnossa menossa etuoikeutettuina taivaaseen. Todellisia sukuja ja todellista geeniperimän jakoa näihin 12 sukuun ei ole enää ollut aikoihin olemassa, koskapa niistä ajoista on kulunut paljon kauemmin kuin 40 sukupolvea. Ja näinhän asia todellakin on. Halleluja ja hyvää Joulua.
Laskelma perustuu siihen, etteivät aviopuolisot ole pikkuserkun serkkuja tai jotain vastaavaa. On väitetty, että seitsemän sukupolvea kun laskee taaksepäin, useimmat Eurooppalaiset ovat sukua keskenään.
https://tekniikanmaailma.fi/miksi-mahtavan-habsburgin-hallitsijasuvun-edustajien-leuat-olivat-niin-kummallisen-nakoisia-selitys-on-sisasiittoisuus-vahvistaa-tutkimus/
No tässähän onkin juttu sisäsiittoisista Habsburgeista ja heidän leuoistaan.TM:n artikkelissa kerrotaan: "Vaikka tutkittujen muotokuvien tyyli vaihtelee, tutkijat katsovat niiden esittävän Habsburgien kasvoja totuudenmukaisesti."
Olen esittänyt kommentissani päinvastaisen otaksuman: "Voi takana olla myös maalareiden kuvitelma, että Habsburgit kuuluu kuvata jykeväleukaisina, vaikka heidän biologinen sukulaisuusasteensa lähentelee nollaa."
Otaksumani perustuu toisaalta siihen, ettei valokuvatodisteita ole, eikä toisaalta tiedossani ole mitään "sukua", jossa poikkeava piirre olisi näin yleinen. Eri asia on rodullisen luonteinen geenivirta, jossa myös saa runsaasti identtisen kaltaisia geenejä.
Muutenkin TM:n selostus ei kerro, mitä tarkoin on tutkittu, ja miten. Varmaa kantaa sen puolesta ei voi ottaa.On kyllä niinkin että peruukkipäiset ukot 1700-luvun muotokuvissa on kovin samannäköisiä kansallisuudesta riippumatta. Ei erota ruotsalaista ranskalaisesta, jne.
kekek-kekek kirjoitti:
On kyllä niinkin että peruukkipäiset ukot 1700-luvun muotokuvissa on kovin samannäköisiä kansallisuudesta riippumatta. Ei erota ruotsalaista ranskalaisesta, jne.
Tulipa hyvälle tuulelle kommentistasi. Hyvää Joulua!
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
On kyllä niinkin että peruukkipäiset ukot 1700-luvun muotokuvissa on kovin samannäköisiä kansallisuudesta riippumatta. Ei erota ruotsalaista ranskalaisesta, jne.
Näin on. George Washintonia ei kukaan erottaisi jostain Napoleonista ja Louis XVI on tasan samannäköinen kuin joku Habsburg. Samoin Newton ja Kepler ovat kuin identtiset kaksoset.
Se että amerikkalaisten itsenäisyysjulistajien yhteiskuvassa on havaittavissa eroja naamoissa on pelkkää hämäystä. - Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
On kyllä niinkin että peruukkipäiset ukot 1700-luvun muotokuvissa on kovin samannäköisiä kansallisuudesta riippumatta. Ei erota ruotsalaista ranskalaisesta, jne.
Samannäköisiä ain siksi, että peruukki on niin hallitseva. Kasvonpiirteet ovat vaihelleet siinä kuin nykyäänkin.
- Anonyymi
Minusta taas kyseiset herrat eroavat ulkonäöltään melkoisesti toisistaan.
Napoleonilla on muotokuvissa oma casual chic -tyylisesti harottava lyhyehkö tumma tukka, jossa on Elvis-henkinen otsakihara. Leuassa on hauska kuoppa. Napoleon sopisi kuin nakutettu TV:n Emma-gaalan isännäksi.
Newtonilla on kuvissa hyvin modernisti leikatut hiukset. Myös parta on aivan nykymuodin mukainen. Leukaa ei pysty arvioimaan parran takia. Nykyajan vaatteissa Kepler voisi kävellä Aleksilla vastaan Yliopiston suunnasta tai istuskella Akateemisen kahvilassa näpyttämässä läppäriään, eikä kukaan sanoisi mitään.
Newton kiharapilvineen kävisi rock-muusikosta. Jos joku sanoisi, että Newton on Queen-yhtyeen kitaristi ja on säveltänyt kappaleen ”We Will Rock You”, se menisi täydestä ainakin minuun.
Vastaavasti Brian May kävisi Newtonista. - Anonyymi
Mikä ihmisillä on? Miten voi olla vaikeaa ymmärtää, että tietyt piirteet voivat korostua, jos suvun geeneissä esiintyy niitä paljon? Miten voi olla vaikeaa myöntää, että kuninkaallisissa piireissä sukulaiset menivät naimisiin ja saivat lapsia keskenään? Usein puoliso haettiin vaikka toisen maan kuninkaallisista, mutta sukupolvien kuluessahan nuokin piirit alkoivat sitten olla sukua keskenään. Ihan selvä juttu, Habsburgit naivat sukulaisiaan ja seurauksena tietyt piirteet korostuivat.
- Anonyymi
Venäjänmaan tsaareissa tuo perimä on erityisen korostunut.
Sotahullua porukkaa jokaikinen. Putler on paras esimerkki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjänmaan tsaareissa tuo perimä on erityisen korostunut.
Sotahullua porukkaa jokaikinen. Putler on paras esimerkki.Venäjän tsaarit olivat enemmän sukua ranskalaisille kuin venäläisille. Viimeiset viisi tsaaria eivät edes koskaan oppineet puhumaan venäjää, vaan pitivät hoviaan ranskaksi. Kielimuuri ei varsinaisesti ollut omiaan lisäämään heidän kannatustaan kansan keskuudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652349En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos331745- 101584
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681387- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91084- 201009