Ketjukolarit estettävissä

Arvaatte kai?

Porvoonväylällä ollut ketjukolari olisi ollut estettävissä.

Tuhoisin vaihe kolarissa sattui vasta, kun ensimmäiseen kolarisumaan tulleet autoilijat törmäsivät toisiinsa aiheuttaen toisen ja pahemman kolarisuman. Tässä vaiheessa viranomaiset olivat jo ensimmäisellä onnettomuuspaikalla.

Huolimatta siitä, että viranomaiset olivat nopeasti ensimmäisellä kolaripaikalla, kukaan heistä ei ollut ottanut huomioon uuden kolarin mahdollisuutta. Tämä johtuu kokemuksen puutteesta.

Jo ensimmäisen kolarin satuttua olisi pitänyt olla selvää, että kun kyse on nopealiikenteisestä moottoritiestä, jonka kummatkin yhteensuuntaan menevät kaistat ovat poikki, niin muuta liikennettä tulee silloin varoittaa!

Ketjukolaririskiä olisi pienentänyt riittävän ajoissa annettu ennakkovaroitus RDS-järjestelmän kautta. Ihan yhtä tärkeätä olisi ollut lähettää yksi tai useampi varoitusajoneuvo (poliisi, palokunta tai keltavilkkuinen tienhoitoauto) hidastamaan liikennettä ennen onnettomuuspaikkaa. Varoitusajoneuvojen toimintaa olisi voitu tehostaa sillä, että varoitusajoneuvojen henkilökunta olisi astunut lätkän kanssa ulos pukeutuen tietenkin tieturva-asetusten mukaisiin varoasuihin. Lätkää tarvittaessa nostamalla he olisivat voineet hillitä törkeimmät ylinopeudet pois. Vaikka keltaisten vilkkujen ja varovaatteiden teho ja kunnioitus onkin laskenut huomattavasti, niin pysäytyslätkää sentään enimmäkseen vielä kunnioitetaan.

Suolauksen osalta myönnän, että tienpinta oli suolaukseen liian kylmä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi ei sitten voida hiekoittaa suolauksen sijasta, mikäli keli todellakin on liukas. Hiekoitus tuntuu olevan vieras käsite tämän päivän tienpitäjälle lukuunottamatta vähäliikenteisimpien teiden pistehiekoitusta. Tämäkin ehkä vain siksi, että kaikilla Tieliikelaitoksen käyttämillä yksityisillä aliurakoitsijoilla ei kertakaikkiaan ole varaa ostaa tuhottoman kallista suolapönttöä autoonsa.

Hiekka ei pysy vilkasliikenteisen moottoritien pinnassa kovinkaan hyvin, mutta pitämällä hiekoituskalusto liikenteessä koko ajan, tehon pitäisi olla riittävä.

Tienhoitoon tulee panostaa enemmän.

13

1675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisi saada kuljettajat tajuamaan KELIN MUKAISEN NOPEUDEN JA TURVALLISUUSVÄLIN niin mitään ketjukolareita ei syntyisi, KUN SEN AUTON SAISI PYSÄHTYMÄÄN TURVALLISESTI NÄKEMÄLLÄÄN VAPAALLA TIEOSUUDELLA.
      Ei se sen vaikeampaa olis kun kaikki sen vaan tajuaisi.Suomessa KUN EI OLE AINA KESÄKELI.

    • su_hari

      Jos teiden kunto olisi -50 - -60 luvun tasoa ei tarvitsisi nopeusrajoituksia. Samoin loppuisi elvistely ylitehoisilla autoilla.
      Kun autot ja tiet paranevat jatkuvasti, eikä ole juuri nimeksikään valvontaa tulevat pahat onnettomuudet jatkumaan ja lisääntymään. Siinä se.

    • lupu

      Ei se hiekka siellä tiellä pysy, korkeintaan risteyksissä hetken aikaa. Nopeudet on sitä luokkaa.Siks toiseksi kun on liukas ajetaan hitaammin ja hekoituksen jälkeen nopeudet taas nousee että se siitä turvallisuuden lisäyksestä, riskirajalla ajetaan kaikenaikaa. Ainut keino todellakin on pitää tienhoitokalusto laskemassa ajonopeudet puoleen sillä jatkuvalla ajolla vaikka ei sitä hiekkaa sinne laittaisikaan.

    • kökkö

      Ei se tie/tien kunnossapito niitä autoja kasaan saanut vaan tyhmät ihmiset. Koittakaa nyt tajuta että nopeus on sovitettava keliin ja turvavälejä kannattaa pitää.

      Tuossa varoitusasiassa sinulla on kylläkin pointtia, vaan miten kävikään Hämeenlinnan moottoritiellä oliko se nyt viime- vai toissatalvena? Poliisit olivat varoittamssa mutta ihmiset hiljensi vain sillä kohdin ja taas talla pohjaan...rysk

      Vai onko se tosiaan niin kuin mainoksessa...se vaan tuli jostain....

    • muuallakin ajanut

      Kanadassa suolataan ja hiekoitetaan teitä talvella.
      Hiekasta tulee kyllä kivenhakkaamia peltiin mutta se on pientä jos estetään kolarit.
      Tosin siellä myös autot ovat edullisempia hankkia kuin meillä täällä korkeasti verotetussa maassa.
      Muutenkin ajokulttuuri on kuin eri mailmoista ja taas kotimaa jää toiseksi.
      Ehkä täälläkin vielä joskus opitaan joustavaa liikennettä ja huomioimaan muutkin liikenteessä.

    • "Kaahari"

      Jos korjattais sen ulosmenorampin loppupää.T-risteys pois ja ne liikennevalot seuraavasta risteyksestä länteenpäin.
      Ei tulisi seisovaa jonoa motarilta poistuessa.Sellanen ramppi mikä on muuallakin,länteenpäin kiihdytys kaistalla ja itäänpäin kehän jälkeen silmukkana ja kiihdytyskaistalla.
      Se jono on joka aamuista samoin kuin Kilpilahden-liittymässäkin.

      • Been there

        17.3. Ketjukolareiden syy oli kelissä. Näkyvyys oli niin huono, että jos tiellä olisi ollut poliisi vaikka minkälaiset varusteet päälle, olisi poliisikin jäänyt auton alle. Näkyvyys oli uskomattoman huono ja tie paljon liukkaampi kuin opn ollut koko talvena siellä missä minä olen ajanut. ja olen ajanut paljon. itse ajoin ennen kolaria n 70 km/h ja turvaväliä edellä menneeseen autoon oli niin paljon etten edes nähnyt sitä. mitä siinä voi tehdä? oli sitten maalainen tai stadilainen?

      • effe
        Been there kirjoitti:

        Aina sama virsi se on testattu jo 80-luvulla ettei keli oli se miten huono tahansa aiheuta onnettomuuksia, jos et usko kokeile. Valitse oikein huono keli pistä auto tien laitaan parkkiin ota mielellään, joku jakkara mukaan ja jää siihen lähelle seuraamaan miten liukas keli suistaa auton ojaan tai aiheuttaa kolarin.

        Eli kyllä se on penkin ja ratin välistä kiinni esim. se yksi kaveri, joka sanoi et oli sen verran huono keli pelkäsi joutuvansa kolariin, joten ajoi auton pois tieltä, jollekin pysäkille ja siirtyi tien penkalle seuraamaan milloin tulee eka kolari ei kuulemma tarvinnut montaa minuuttia odotella.

      • vikaa
        effe kirjoitti:

        Ei sitä vikaa kaukaa tarvise hakea kaikki kolariin osallistuneet katsokaa peiliin.
        Sieltä se vika löytyy.......

      • asiasta
        vikaa kirjoitti:

        Ei sitä vikaa kaukaa tarvise hakea kaikki kolariin osallistuneet katsokaa peiliin.
        Sieltä se vika löytyy.......

        Kannattaa lukea uusin TM enenkuin syyttää keliä ja ties mitä kolarin syyksi.
        Kyllä se kuljettaja viimekädessä on syyllinen.

      • kelit
        Been there kirjoitti:

        17.3. Ketjukolareiden syy oli kelissä. Näkyvyys oli niin huono, että jos tiellä olisi ollut poliisi vaikka minkälaiset varusteet päälle, olisi poliisikin jäänyt auton alle. Näkyvyys oli uskomattoman huono ja tie paljon liukkaampi kuin opn ollut koko talvena siellä missä minä olen ajanut. ja olen ajanut paljon. itse ajoin ennen kolaria n 70 km/h ja turvaväliä edellä menneeseen autoon oli niin paljon etten edes nähnyt sitä. mitä siinä voi tehdä? oli sitten maalainen tai stadilainen?

        Kelit ollaankin Suomessa kieltämässä jo ensi vuoden alusta alkaen.

        Kelpaa siinä sitten taas luukuttaa läpi vuoden.

    • naureskelija..

      syitä haetaan aina jostain muualta kuin itsestä!
      tuttua suomalaisen suusta kuultua.tälläisissä "KÄSITTÄMÄTTÖMISSÄ" tapahtumissa ei ole kuin yksi ainoa syy: ratin ja penkin välissä istuvan henkilön ajatusmaailma ja sen puute. jos ihmiset näkevät ainoastaan oman persereikänsä on aivan sama minkälaiset varotus-systeemit/opasteet on käytössä.ei niillä ole merkitystä! muuthan ne virheitä tekevät...pönttöpäät!

    • ...

      Viestiketjun aloittajalla tuntuu olevan aivan uskomattoman paljon ideoita muitten toiminnan korjaamiseksi.

      Ainoa keino estää ketjukolarit on, että yhdellä tiellä saa ajaa vain 2 autoa kerralla.

      Teille olisi kyllä hyvä saada uudempia liikennemerkkejä, kuten esim Länsiväylällä on, joissa on mahdollisuutta muuttaa nopeusrajoitusta ja ilmoittaa esim edellä olevasta ruuhkasta tai tms.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3500
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2316
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe