En ole heistä kuulutkaan, mahtaa olla oppineita kun on uutisiin päässeet kommentoimaan.
https://yle.fi/uutiset/3-11190862
Suomalaiset ilmastoasiantuntijat
16
63
Vastaukset
- Anonyymi
Onhan niitä sää meteorologeja pilvin pimein, telkkarissakin monia.
- Anonyymi
"Asiantuntijoiden mukaan ilmastokokouksessa esitellyt keinot eivät riitä tekemään Suomesta hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä".
Eihän tuon toteamiseksi tarvitse olla mikään ilmastoasiantuntija. Sokea reettakin näkee, että tavoite on mahdoton. Jos sen toteuttamista tosissaan yritetään, niin edessä on kansannousu.- Anonyymi
On hyvä muistaa, että Suomen tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ei ole mitään vaikutusta ilmastomuutoksen lopputulokseen, ei mitään.
Esimerkkinä ja mallioppilaana tietysti voidaan yrittää olla, sikäli kun varat sallii. Ja päästövähennysteknologiaa kannattaa kehitellä ja myydä maailman suurille saastuttajille. - Anonyymi
juuri näin kapina on muutenkin tulossa kun meille mainostetaan amerikkalaista unelmaa ja toteutetaan Itä-Europpalaista harvainvaltaa.
Kertakäyttökulttuuri ja ylikulutus tuhoaa maailman. Sama asia väestöräjähdyksen kanssa.
- Anonyymi
Samalla korkealla tieteellisellä tasolla nuo näyttävät olevan kuin muutkin ilmastonlämmitysuskovaiset wannabe-ilmastoteologit joita tälläkin palstalla jokunen pesii julistamassa Mammin lätkämailan autuaaksi tekevää voimaa ja muuta astrologiaa.
Ei tällä ilmastohömpällä ole edelleenkään mitään tekemistä ilmaston kanssa.
Ei ilmastossa ole mitään vialla.
Tätä tässä ajetaan länsimaihin. Tähtäimenä pohjoisamerikka ja eurooppa.
Alkaako lamppu syttyä?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/54093-perhe-ei-sallittu-agenda-21/- Anonyymi
Jokainen persu on ilmastoasiantuntija, koska ei suomalaisten tekemisillä ole mitään väliä. Ulkomaan epelit ovat persujen mukaan syyllisiä ilmastonmuutokseen. Kysy vaikka Halla-Aholta, hän on ilmastoasiantuntija.
- Anonyymi
Persut ovat ilmastoasiantuntijoita kun kerran muut heidät sellaisiksi nimittää. Vihervasuripellejen pitää ihan itse väittää olevansa ilmastoasiantuntija. Tuossa on se ero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat ilmastoasiantuntijoita kun kerran muut heidät sellaisiksi nimittää. Vihervasuripellejen pitää ihan itse väittää olevansa ilmastoasiantuntija. Tuossa on se ero.
Persut on vain realisteja. Se ei sovi kaikkien unelmiin.
- Anonyymi
Valehtelet. Ei persut noin ole väittänyt.
Väite on, että suomalaisten tekemisillä ei ole mitään vaikutusta. Ja väite on täysin tosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet. Ei persut noin ole väittänyt.
Väite on, että suomalaisten tekemisillä ei ole mitään vaikutusta. Ja väite on täysin tosi.Suomen taloutta ja hyvinvointia ei pidä tuhota yltiöpäisillä ilmastotoimilla, kun emme pysty lopputulokseen vaikuttamaan. Tämä on vain realismia ilman tunteilua ja unelmointia.
- Anonyymi
En tiedä ainoatakaan persua joka olisi pikkutyttöjä ilmastoasiantuntijoiksi nimittänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen taloutta ja hyvinvointia ei pidä tuhota yltiöpäisillä ilmastotoimilla, kun emme pysty lopputulokseen vaikuttamaan. Tämä on vain realismia ilman tunteilua ja unelmointia.
Fossiilikapitalismin aiheuttama ilmastomuutos on pska juttu, mutta me emme voi tehdä muuta kuin yrittää selviytyä muutoksen seurauksista.
Ilmastomuutosta torjuvaa teknologiaa pitää kehittää ja myydä sitä isoille saastuttajille. Lisäksi voisi lahjoittaa ehkäisyteknologiaa kehitysapuna rahan sijasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fossiilikapitalismin aiheuttama ilmastomuutos on pska juttu, mutta me emme voi tehdä muuta kuin yrittää selviytyä muutoksen seurauksista.
Ilmastomuutosta torjuvaa teknologiaa pitää kehittää ja myydä sitä isoille saastuttajille. Lisäksi voisi lahjoittaa ehkäisyteknologiaa kehitysapuna rahan sijasta.Evoluutiossa menestymisessä tärkeintä ei ole voima eikä järki vaan sopeutumiskyky.
- Anonyymi
Eikös tämä elokuvamagisteeri ollut ihan maamme hallituksen virallinen ilmastopoliittinen asiantuntija?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942