68'000 bakteerisukupolvea todistaa: EVOLUUTIOTA EI TAPAHDU

Richard Lenski aloitti laajamittaisen bakteerikokeensa 24.2.1988 tarkoituksenaan todistaa, että evoluutiota tapahtuu. Tänään, yli 68000 bakteerisukupolven jälkeen voimme tieteellisesti (havaintoihin perustuen) todeta, että mitään evoluutiota ei bakteereissa ole tapahtunut. Tämän vahvistaa myös tutkimus:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26833416

" We conclude that the rarity of the LTEE mutant was an artifact of the experimental conditions and not a unique evolutionary event. No new genetic information (novel gene function) evolved."

Siis tärkein suomeksi:

Uutta geneettistä informaatiota (uutta geenitoimintoa) ei kehittynyt. Sen sijaan jo kaksi kantaa 12:sta on kuollut sukupuuttoon geneettisen rappeutumisen vuoksi. Tätä voi hyvin verrata ns. bakteerien viikonloppuevoluutioon, jossa parin-kolmen päivän aikana bakteerit kasvattivat itselleen siimahännät ravinnonsaannin tehostamiseksi. Tämän seurauksena ne menettivät muita ominaisuuksia. Adaptoitumisella on hintansa. Kaikki informaatio näitä adaptoitumistapahtumia varten on jo bakteereissa sisäänrakennettuna. Populaatiotasolla ne kykenevät jakamaan toisilleen plasmidien avulla geneettistä informaatiota, jota ne järjestelevät ja ottavat epigeneettisten mekanismiensa avulla käyttöön.

Evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut. Älkää eksykö, hyvät ystävät.

30

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, älkää eksykö ROT-valheisiin:

      "The most striking adaptation reported so far is the evolution of aerobic growth on citrate, which is unusual in E. coli, in one population at some point between generations 31,000 and 31,500." (Wikipedia)

      Hän häveliäästi unohti mainita tämän aloituksessa.

      • Juuri tuo bakteerien kyky hyödyntää sitraattia ravinnokseen perustuu OLEMASSAOLEVAAN informaatioon. Evoluutiota ei tapahtunut koska olemassaolevaa informaatiota uudelleenjärjestettiin.


      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Juuri tuo bakteerien kyky hyödyntää sitraattia ravinnokseen perustuu OLEMASSAOLEVAAN informaatioon. Evoluutiota ei tapahtunut koska olemassaolevaa informaatiota uudelleenjärjestettiin.

        Olet hassu. Kun eliöpopulaatio sopeutuu geneettisesti muuttuneisiin olosuhteisiin on kyseessä nimenomaan evoluutio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet hassu. Kun eliöpopulaatio sopeutuu geneettisesti muuttuneisiin olosuhteisiin on kyseessä nimenomaan evoluutio.

        Väärin. Kun eliö menettää biologista informaatiota sopeutumisen seurauksena, on kyseessä devoluutio eli evoluution vastakohta eli rappeutuminen.


      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Juuri tuo bakteerien kyky hyödyntää sitraattia ravinnokseen perustuu OLEMASSAOLEVAAN informaatioon. Evoluutiota ei tapahtunut koska olemassaolevaa informaatiota uudelleenjärjestettiin.

        Kuten edellä jo viitattiin, informaation uudelleenjärjestyminenkin on evoluutiota! Sen todistaa se, että eliöt hyötyivät tapahtuneesta elinympäristössään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten edellä jo viitattiin, informaation uudelleenjärjestyminenkin on evoluutiota! Sen todistaa se, että eliöt hyötyivät tapahtuneesta elinympäristössään.

        Edelleenkään ei rot ymmärrä mitä evoluutio tarkoittaa. Mutta ei sitä kukaan hänelle voi selittääkään.


      • Anonyymi
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Juuri tuo bakteerien kyky hyödyntää sitraattia ravinnokseen perustuu OLEMASSAOLEVAAN informaatioon. Evoluutiota ei tapahtunut koska olemassaolevaa informaatiota uudelleenjärjestettiin.

        Evoluutiota tapahtui, koska tuo "uudelleenjärjestetty" informaatio pystyi siirtymään seuraaville eliösukupolville:

        "The most striking adaptation reported so far is the evolution of aerobic growth.."

        Siksi Wiki sanoo niinkuin sanoo ja kumoaa valeesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleenkään ei rot ymmärrä mitä evoluutio tarkoittaa. Mutta ei sitä kukaan hänelle voi selittääkään.

        Ei hän näytä suostuvan ymmärtämään sitä edes hengenmenon uhalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hän näytä suostuvan ymmärtämään sitä edes hengenmenon uhalla.

        Ei, koska väärässä olemisen myöntäminen on kreationistille kuolemaakin pahempi asia. Ja onhan heillä ikuinen elämä tiedossakin, huonomminkin voisi olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Kun eliö menettää biologista informaatiota sopeutumisen seurauksena, on kyseessä devoluutio eli evoluution vastakohta eli rappeutuminen.

        Väärin. Katso Wikistä mitkä ovat väärinkäsityksesi, hakusana rappeutuminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleenkään ei rot ymmärrä mitä evoluutio tarkoittaa. Mutta ei sitä kukaan hänelle voi selittääkään.

        Ihan turha edes viitsiä, koska hän on denialisti.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "68'000 bakteerisukupolvea todistaa: EVOLUUTIOTA EI TAPAHDU"

      Täysin väärin.

      Vaikka yksittäisessä kokeessa ei evoluutiota havaittaisikaan (miten se sitten määritelläänkään), ei se tarkoita, etteikö saman määritelmän mukaista evoluutiota voitaisi havaita jossain toisessa kokeessa.

      • Anonyymi

        Niin, siis pitää uskoa, että jossakin toisessa kokeessa tapahtuu evoluutiota. Uskottava on, kun ei ole tieteellistä kokeellista toistettavaa tietoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, siis pitää uskoa, että jossakin toisessa kokeessa tapahtuu evoluutiota. Uskottava on, kun ei ole tieteellistä kokeellista toistettavaa tietoa.

        Voi pikkusta. Kun uskon asioista puhutaan niin missäs raamatullisen kreationismin tieteelliset todisteet on?

        Mitä? Eikö löydy? Vai veikö kissa pikkusen kielen?


      • Anonyymi

        Maailmanhistoriassa bakteereilla oli vähän enemmän kuin 32 vuotta aikaa kehittyä eteenpäin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, siis pitää uskoa, että jossakin toisessa kokeessa tapahtuu evoluutiota. Uskottava on, kun ei ole tieteellistä kokeellista toistettavaa tietoa.

        Ajatella, jos linnut osaisivat kirjoittaa:-D
        https://yle.fi/uutiset/18-1654


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, siis pitää uskoa, että jossakin toisessa kokeessa tapahtuu evoluutiota. Uskottava on, kun ei ole tieteellistä kokeellista toistettavaa tietoa.

        Ajatella, jos linnut osaisivat kirjoittaa:-D
        https://yle.fi/uutiset/18-1654


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi pikkusta. Kun uskon asioista puhutaan niin missäs raamatullisen kreationismin tieteelliset todisteet on?

        Mitä? Eikö löydy? Vai veikö kissa pikkusen kielen?

        Ootko sie kaksplussalla vapaa-ajat vai kenties töissä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootko sie kaksplussalla vapaa-ajat vai kenties töissä?

        Kaikki eivät tajua että uskikset ymmärtävät parhaiten kaanaankieltä. Vaikka vauvoille lepertely muistuttaakin kaanaankieltä kyseessä on silti eri asiat.


    • Anonyymi

      On käsittämätöntä miten kreationistit jaksavat päivästä toiseen jauhaa noita samoja argumentointivirheitä. Evoluutio tarkoittaa perimämuuntelun ja luonnonvalinnan yhteisvaikutusta, jossa eliöstö muokkautuu ajan mittaan sopeutumispaineen takia. Sen suhteen on merkityksetöntä tapahtuuko perimämuutos minkä mekanismin kautta, vanhaa sekoittamalla tai uutta muodostumalla -- enemmänhän tuossa on kyse semantiikasta. Milloinkohan kreationistit vaivautuisivat ottamaan selvää, että mitä edes tarkoittaa se ilmiö, jota he ovat täällä muka kritisoimassa?

      En aio jäädä sitä odottelemaan, koska olen itse henkiökohtaisesti täysin kyllästynyt seuraamaan saati ottamaan osaa tuohon heikkalaatikkoleikkiänne, missä häiriköimällä, v*ttuilemalla, kieroilemalla ja valehtelemalla sabotoitte koko keskustelua, ja yleensä vielä kehtaatte syyttää siitä muita. Mielestäni tuo ei ole sellaista toimintaa, mihin aikuisten tulisi ryhtyä, tai jota peräti jatkaa. Minulle on kuitenkin aivan samantekevää, mikäli haluatte aikaanne käyttää tuollaiseen uskonnolliseen humpuukin ja sen motivoimaan pelleilyyn, eikä minulla täten ole tähän muuta sanottavaa.

    • Anonyymi

      Rot rievulla ei ole hänen mielestään DNA-testin perusteella tunnistettavaa isää eikä äitiä! Rot on siis suvuton!!

      • Sitähän tässä on spekuloitu että onko rot.in mukula tummahipiäänen, ja epigenetiikka lässytyksellä peittelee sitte pikkujuttua...


    • Anonyymi

      Taidat olla taivaanisän alulle nussima. Kysy äidiltäsi että tuntuiko jumalaiselta vai ei.

    • Anonyymi

      Jumalalle on herttaisen yhdentekevää, uskooko kreationistien tapaan vai jotenkin muuten, kunhan pitää mielensä avoinna. Sekö lahkolaisia harmittaa. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa uskoa.

    • Kissalle siivet argumentti? Eli oliko jotenkin yllättävää että sormia napauttamalla bakteerimaljasta ei lähtenytkään mato luikertelemaan?

      • Anonyymi

        Niin, no se riippuu kuka sormia napauttaa, jos Jumala olisi napauttanut, ties mitä maljasta olisi syntynyt....noin niinku Uskovaisten mielestä! Kissalle ei Jumalakaan saa siipiä taiottua!!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, no se riippuu kuka sormia napauttaa, jos Jumala olisi napauttanut, ties mitä maljasta olisi syntynyt....noin niinku Uskovaisten mielestä! Kissalle ei Jumalakaan saa siipiä taiottua!!

        No siinäpä se onkin, jotta ROT.in märkä päiväuni siitä mitä evoluutioteoria pitäisi olla, nii se vaatisi yliluonnollisen tekiän... eli taas kerran rotti ajaa oman ideologiansa hyvin hankalaan tilanteeseen....


    • Anonyymi

      Kai te ymmärrätte että jos todisteet puuttuvat, silloin voi perustaa käsityksensä siihen mitä kukin uskoo.

      • Anonyymi

        Voi perustaa, vaikka on todisteitakin, kunhan vain uskoo tarpeeksi vankasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      127
      3565
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2366
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1473
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1438
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1301
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe