Suuresti ihmettelen Suomen hyvävelijärjestöä jos Haataiselle ei anneta potkuja pehvalle, sillä selitykset ovat selityksiä.
Kyllä Haatainen on täydellisesti vastuussa huijauskaupoista. Median tulisi selvittää perusteellisesti, että ehkä näitä ostoja on tehty ennenkin kyseiseltä porukalta. Myös erään naisedustajan turvapaikanhakijoiden- ja Luona asuntojen kytkennät herättävät kysymyksiä, mutta järjestö suojaa.
Ruotsissa pääministeri Juholt joutui jättämään paikkansa, kun avovaimo oli vahingossa jättänyt ilmoittamatta kohonneet tulosa ja siksi sai muutaman satakruunua liikaa asumistukea. Toinen ministeri oli unohtanut maksaa TV-lupansa eli kenkää tuli välittömästi, mutta Suomi näyttää oleva Putinlandia, jossa vain syyttömät saavat jättää ministerin paikkansa, tarkoita ulkoministeri Kanervan yksityisiä rakkaudentunnustuksia, jotka eivät millään tavoin vahingoittaneet Suomen veronmaksajia.
Haataiselle kenkää.
27
74
Vastaukset
- Anonyymi
Ei tarvitse ihmetellä. Kyseessä on ihan perussettiä sossuilta. SDP:n strategia kakkosen mukaan toimitaan siten, että syy vieritetään aina kaverin niskoille. Kysy vaikka Antilta Paatero-casen tapauksessa. Toimii kuin junan vessa, sdp.
Aivan näin, olet 100% oikeassa. Finlandiassa on maailman onnellisin kansa, hyvänä kakkosena P-Korea, Valkovenäjä jne…. eli ministereiden paikkoja ei Suomessa hetkauta yhtään mikään, syylliset löytyvät muualta.
- Anonyymi
Lässynlää tuo sinun viestikommenttisi...
SDP on ja tulee olemaan Suomen vakuuttavin poliittinen puolue, on ollut tätä jo vuodesta
1899 lähtien.
SDP:tä kohtaan vihamielisesti suhtautuvat suomalaiset ovat noloja ja tekevät itsestään naurunalaisiksi.
Kokoomus- ja Perussuomalaiset - hekumointi joillakuilla on kirkkaasti ö-luokan viihdettä.
- Anonyymi
Pääset lääketieteenhistoriaan, ensimmäinen jolla koronavirus on tuhonnut aivot.
Onnittelut.- Anonyymi
Koronavirus ei ole SDP:n tekosia,
pirun kiinalaiset tätä julmetun koronaa
ovat levitelleet ulkomaanmatkoillaan,
kun hoitivat Wuhanin eläintorin siivouksen huolimattomasti tuossa Joulukuussa
2019.
Saakeli vieköön kiinalaisia!
Kiinahan ollut kehitysmaa 1.10.1949
lähtien kun Mao Zedong nousi valtaan
ja piti valtaa kuolemaansa 9.9.1976 saakka.
DDR lakkasi olemasta 3.10.1990 ja
Neuvostoliitto 31.12.1991, mutta
Pohjois-Korea, Kiina ja Vietnam
porskuttavat eteenpäin kommunisti-
maina.
Suomen ja suomalaisten onni on ollut
se, ettei Suomi ole ikinä ollut kommu-
nistinen maa vaikka SDP ollutkin hallitus-
puolueena Suomessa, ensimmäisen kerran 13.12.1926 - 17.12.1927 Väinö Tannerin
toimiessa pääministerinä Suomessa.
SDP ei tosiaankaan ole sama asia kuin
Otto Wille Kuusisen 29.8.1918 perustama
kommunistipuolue SKP, joka on edelleen
voimisaaan, ainakin ottaa osaa vaaleihin.
- Anonyymi
Jussi Halla-Aho liikuttui kyyneliin kun vanhusten kuolemat hoitokodeissa tuli julki. New York Times- lehden haastattelussa oli vuolaasti itkevä oppositiojohtaja sydätäsärkevine kommentteineen. Kaikki me ymmärrämme ettei hän yksin voinut tehdä kaikkea.
- Anonyymi
Aha, vain Jussi Halla-ahon
tunteilut kiinnostaa vain.
Muut ovat sitten vain
poliittisia pelureita, mutta
Halla-aho ei.
Yksipuolista näkemystä
tämäkin.
- Anonyymi
Pereuilla on aina lynkkausmieliala. Vaatikaa oman pomonne eroa siihenhän ei luota edes oma vaimo uskottomuuden takia. Mitä enemmän räkätätte sitä enemmän hallituksen kannatus nousee. Nyt tarvitaan vahvaa johtamista ja tukea johdolle. Vuoden kuluttua PS kannatus 10 prossaa.
- Anonyymi
Se on äitisi asiakasnumero ilotalossa!
- Anonyymi
Juuri näin. Persujen on aivan turha räksyttää turhasta. Jokainen näkee ettei turhilla puheilla ole tosi paikassa mitään jakoa. Hallitus on hoitanut hommansa paremmin kuin mikään edellinen hallitus ja kokoomus on viisaasti pitänyt suut supussa. Persut ovat niin tyhmiä,etteivät edes huomaa omaa hölmöyttään.
- Anonyymi
Viher-vasurit häärää ja sohlaa, ilman määrätietoista johtamista. Tänään puhutaan toista, huomenna toista. Kuulijalle mieluisasti, totuudesta viis. Ammattitaidottomuus näkyy.
Siihen kun lisätään vielä muutama teoreetikko virkamies ja nainen niin soppa valmis ja maksaa paljon ja kauan.
Tilata nyt maskejs kahdelta huijarilta. Voi s.....- Anonyymi
"Häärää ja sohlaa" on kliseinen ilmaus
kun kyseessä Sosialidemokraatit ja
vieläpä hallituspuolueena.
Että te jotkut jaksatte oikeasti vuodesta
toiseen ivata Sosialidemokraatteja.
Lapsellista ja kypsymätöntä tällainen,
ja vieläpä aikuisilta ihmisillä ulosantina. - Anonyymi
Kokoomus ja Persut
sitten ovat pyhimyksiä,
vai?
Ei kukaan täysjärkinen
suomalainen noita kahta
puoluetta ainakaan
kannata/äänestä.
- Anonyymi
Persujen typerä käytös korostuu korona- aikana. Kun hallitus on toimillaan onnistunut kriisin hoidossa parrmmin kun esimerkiksi naapurimaat ja kuolleisuusluvut ovat maltilliset niin uikuttamiselta menee pohja pois. Jussin uskottavuus katosi jo uskottomuussekoiluun ja hänestä on tullut puolueelle painolasti.
- Anonyymi
Oi ihkua kun hallitus on niin onnistunut!jaa missä?valehtelusta!😂
- Anonyymi
Täytyy olla täysin asiantuntematon jos ei tiedä että kaikki korona-aikaa koskevat päätökset on tehty ja tehdään virkahenkilötasolla eri asiantuntijoita kuunnellen.
Hallitus on vain sihteeristö jonka tehtävä on keskitetysti kertoa päätökset kansalle.
Tällä perusteella on aivan sama kuka hallituksessa lukee päätöksiä. Se voisi olla vaikka Vermon ratamestari! - Anonyymi
Haataisen pitäisi pelastaakseen itsensä parahtaa vuolaaseen itkunpurkaukseen seuraavassa infossa. Sillä tavalla Suomessa pärjää.
- Anonyymi
Näin sinäkin toimit sossuntiskillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin sinäkin toimit sossuntiskillä.
Fattan tiskillä🤣🤣
- Anonyymi
Haatainen on ollut viikonlopun itkukoulutuksessa demarien bunkkerissa Kysyttessä hänen erostaan halutaan spontaani kyynelvirta pään ravistelun kera. Monisteen kastuttua nainen osaa enää hokea, teemme kaikkemme, teemme kaikkemme, teemme kaikkemme.
- Anonyymi
Persujen kannatus hiipuu, eikä mikään ihme, ei sama (huono) vitsi jaksa kauan naurattaa. Hallituksen/hallituksen ministereiden perusteeton haukkuminen sataa muiden laariin:)))
- Anonyymi
Charlie54:n neroutta ... eikä tarvitse ihmetellä, minkä puolueen kannattajiin kuuluva!
"Median tulisi selvittää perusteellisesti, että ehkä näitä ostoja on tehty ennenkin kyseiseltä porukalta. Myös erään naisedustajan turvapaikanhakijoiden- ja Luona asuntojen kytkennät herättävät kysymyksiä, mutta järjestö suojaa."
Voi pyhä YKSINKERTAISUUS!- Anonyymi
Juuripa näin.lisäksi eräs apulais pormestari,joka oli tietyn puolueen kansan edustaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuripa näin.lisäksi eräs apulais pormestari,joka oli tietyn puolueen kansan edustaja.
Jos Haatainen olisi mies niin olisi kenkää tullut ei olisi Marinin luottamusta saanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Haatainen olisi mies niin olisi kenkää tullut ei olisi Marinin luottamusta saanut.
Ministeriöissä on komppania virkamiehiä. Pitäisikö ministerin vahtia jokaista erikseen, joka päivä tutkia mitä kukakin virkamies tekee ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ministeriöissä on komppania virkamiehiä. Pitäisikö ministerin vahtia jokaista erikseen, joka päivä tutkia mitä kukakin virkamies tekee ?
Toimari erosi kun luottamus meni, koska alaiset toimivat väärin. Mitens ministerin kohdalla.
- Anonyymi
Poronmunanpurija voisi pysyä poissa Helsinki palstalta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277