On Raamatussa ennustettu tämä aika, jos viitsitte lukea sen nyt kun aikaa sillekin on, turha vauhti on seisahtunut, siellä Kim Jong-un kehittelee ohjuksiaan rauhassa Yhdysvaltojen, ja muiden asevaltioiden ollessa Koronan lannistamina, on laittanut sellaisen kuurin maailmalle että voi toteuttaa suunnitelmansa kenenkään häiritsemättä.
Tämä on lopun alku
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Joo ei ole Ohisalo huutamassa kuinka suomella on VARAA ottaa "pakolaisia" maahan, ei olekkaan enää noin vaan tuoda ihmisten varoilla tänne elättejä, se on ehkä nyt loppunut senkin porhona eläminen, on helppo elää kansan varoilla ja jakaa niitä kaiken maailman lusmuille, ei ole näkynyt ruottin tyärtä, tätä tumpperin Reetaakaan enää huutamassa kuinka hänelle on luvattu kaikkea, ja hän ei sitä ole saanut.
- Anonyymi
Suomessa on 4600 asunnotonta suomalaista, miten se on mahdollista että heille ei järjestetä asuntoa valtion puolesta, minun mielestäni oman maan kansalaiset olisivat huolenaiheena ensisijalla, ei alettaisi rahtaamaan ketään henkilöitä maailman toiselta laidalta tänne ennen kun oman maan asukkailla on kaikilla koti, ja asiat kunnossa, kyllä niitä tulokkaita riittää, ei ne lopu, kaikki tulee tänne paratiisiin missä ei tarvitse mitään tehdä, kaikki kannetaan eteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on 4600 asunnotonta suomalaista, miten se on mahdollista että heille ei järjestetä asuntoa valtion puolesta, minun mielestäni oman maan kansalaiset olisivat huolenaiheena ensisijalla, ei alettaisi rahtaamaan ketään henkilöitä maailman toiselta laidalta tänne ennen kun oman maan asukkailla on kaikilla koti, ja asiat kunnossa, kyllä niitä tulokkaita riittää, ei ne lopu, kaikki tulee tänne paratiisiin missä ei tarvitse mitään tehdä, kaikki kannetaan eteen.
Sen tiesi ko alettiin mamuja keräämään suomen rikkaiden toimesta tänne, ja sitten tuo hullutus hiilineutraaliin suomeen, kaikkia hulluja asioita samaan aikaan, tiesi että nyt on loppu lähellä, ei suomella olisi ollut mitenkään varaa muuttaa kaikkea sähkötoimiseksi, ja siitä ei olisi ollu mitään hyötyä mailman tuhon estämiseksi, mutta kun on alettu se hullunmylly nyt juuri ennen tätäkin vitsausta, ei olisi ollut varaa siihen, sillä nyt se velka kasvaa huomattavasti suuremmaksi.
- Anonyymi
Raamatun on kirjoittaneet sen ajan tieteilijät, ja ennusmiehet joita Profeetoiksi kutsuttu, myös Jeesuksen sanomaa on kirjoitettu muistiin, jotta me tämän ajan ihmiset olisimme tietoisia tulevistakin asioista, ja olisimme osanneet elää oikein.
- Anonyymi
jeesus sano, että antaminen on hyve. nyt siis kaikki naiset antamaan. ei tavara käytössä kulu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564830Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881342
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi255968- 72957
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955