Ai et?
En minäkään. Kirkon huomio on ollut Pridessa. Se on peitonnut kirkon oman nuorisotyön alleen mediassa.
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi valottaa verkkosivuillaan nuorisotyön teemaviikon ajatusta näin:
“Viikolla nostetaan esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Valtakunnallisesti Nuorisotyön viikkoa vietetään ympäri Suomen paikallisten toimijoiden, kuntien, järjestöjen ja nuorten itsensä järjestämillä tempauksilla, teemapäivillä, tilaisuuksilla ja kampanjoilla. Viikko näkyy myös mediassa ja somessa erilaisina kampanjoina ja avauksina.”
Silmiini ei ole osunut, eikä korviini kuulunut nuorisotyöhön liittyviä lehtijuttuja, haastatteluja tai ohjelmia. Nuorisojärjestöt ovat kyllä yrittäneet pitää teemaa esillä somessa, mutta miksi media ei ole aiheeseen tarttunut isommin. Miksi nuorisotyöstä, nuorten hyvinvoinnista, syrjäytymisestä tai työttömyydestä ei kirjoiteta juttuja ja tehdä ohjelmia?
Sateenkaari-ideologia tuntuu kiinnostavan enemmän kuin nuorisotyö. Ehkä se johtuu tehokkaasta viestinnästä ja markkinoinnista. Pride-viikkoa on markkinoitu ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumana. Sellaisessa mukana oleminen tuntuu ymmärrettävästi tärkeältä.
Helsingissä monet seurakunnat ovat osallistuneet aktiivisesti Pride-viikkoon. Mikseivät seurakunnat ole rummuttaneet nuorisotyöstä samalla innolla?
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä tulee kohdella yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. Silti en ymmärrä, miksi kaikkien pitäisi aktiivisesti liputtaa tiettyä ideologiaa ja jos niin ei tee, saa suvaitsemattoman ja ahdasmielisen leiman.
Seksuaalieettiset kysymykset eivät kuitenkaan ole kristinuskon ytimessä, vaan tärkeintä on sanoma Jumalan pelastavasta rakkaudesta.
Ja tosiaan nuorisotyön nostamista ja esillä pitämistä kannatan. Harmi, ettei teemaviikko ole laajemmin lähtenyt lentoon.
Tiesitkö, että viime viikko oli evl.kirkon nuorisotyön viikko?
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kirkko on kuin nurkkaan ajettu eläin.
Kirkolla taitaa olla puurot ja vellit sekaisin 😏
Niinpä. Kirkon resurssit ovat rajalliset. Eikä mediassakaan ole loputtomasti tilaa. Mitä enemmän yhtä asiaa pidetään esillä, sitä enemmän muut asiat jäävät pimentoon.
Siinä jää moni todella arvokas ja tärkeä asia unohduksiin. Perästä kuuluu. Näillä mennään.Kirkon kannalta olisi ehkä paarempi kieltäytyä nuorisotyöstä kokonaan.
Ainakin minä saan kylmiä väreitä, kun ajattelen mekossa kulkevaa pappismiestä lapsilaumaa ohjaamassa.
Allianssin sivulla on tietoa siitä, miten nuorisotyönviikkoon kuului.
”Valtakunnallisesti Nuorisotyön viikkoa vietetään ympäri Suomen paikallisten toimijoiden, kuntien, järjestöjen ja nuorten itsensä järjestämillä tempauksilla, teemapäivillä, tilaisuuksilla ja kampanjoilla.”
Eri tilaisuuksia on toki järjestetty, tosin pienimuotoisensa ja etänä koronatilanteen vuoksi.
Kyllä minä sain päivityksiä joissa oli aihetunniste #nuorisotyö #nuorisotyönviikko.
Täällä on myös mielenkiintoista asiaa:
https://www.alli.fi/vaikuttaminen/ratkaistaan-suomen-suurin-ongelma- Anonyymi
Kyllä tiesin viime viikon olleen evl.kirkon nuorisotyön viikko.
- Anonyymi
Nyt palaa silta lehti.
- Anonyymi
Onko kirkko moniääninen vaiko yksiääninen?
- Anonyymi
Vainiin. Ei kannata kutia erilaisia kangaslaatuja keskenään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955