Matti Vanhasen uskottomuus syynä

Vanhasten avioeron syynä on Matti Vanhasen yksin teoin ja harkiten tehty pitkään jatkunut uskottomuus.

Edellinen huorinteosta kiinni jäänyt KEPU:n puheenjohtaja oli Johannes "pukki" Virolainen, jota alkoi jossain vaiheessa kiinnostaa nuorempi liha. Niinpä "kunnia"puheenjohtaja kylmästi lemppasi Kaarina Virolaisen, joka oli koko avioliiton ajan keskittynyt Johanneksen uran tukemiseen.

KEPU PETTÄÄ AINA. NYT. IKUISESTI.

5

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mvv

      oppia ihailemastaan Virolaisesta. Muistan Vanhasen joskun nimenneen Virolaisen ihailijaksi itsensä, tämä kun osasi käyttää poliittiset mahdollisuudet hyväkseen.

      • antiteesi

        Kannatti kuitenkin Karjalaista presidentiksi -80-luvun alussa ja ihannoi Kekkosta. Eli viihtyi aika moraalittomassa porukassa. Virolainen ei oikein sovi kuvaan.


      • Tutkain
        antiteesi kirjoitti:

        Kannatti kuitenkin Karjalaista presidentiksi -80-luvun alussa ja ihannoi Kekkosta. Eli viihtyi aika moraalittomassa porukassa. Virolainen ei oikein sovi kuvaan.

        Näyttää Keskustan puheenjohtajilla olevan hyvät luontaisedut. Puolue on pysynyt nousu-uralla, niinpä perinteistä ei kannata luopua? Vanhasen perinnetietoisuuden tasosta ei tosin ole, kuin huhuja.

        Mutta kenestä varteenottava ... ei kun varteenotettava presidenttiehdokas Keskustalle? Jäljellä taitaa olla vain Esko Aho.


      • antiteesi
        Tutkain kirjoitti:

        Näyttää Keskustan puheenjohtajilla olevan hyvät luontaisedut. Puolue on pysynyt nousu-uralla, niinpä perinteistä ei kannata luopua? Vanhasen perinnetietoisuuden tasosta ei tosin ole, kuin huhuja.

        Mutta kenestä varteenottava ... ei kun varteenotettava presidenttiehdokas Keskustalle? Jäljellä taitaa olla vain Esko Aho.

        Valitettavasti kepulaisesta ei tule presidenttiä tulevissakaan vaaleissa.


    • nickki

      Mistä moinen olettamus johtunee?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      105
      2983
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1864
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      390
      1706
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1277
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe