Keskusta nyt maan ainoa pelastus

Keräisi ympärilleen ajattelu malliaan olevan porukan, josta tulisi maan hallitus, ja alkaisi johtamaan maata, sama mikä puolue näistä olisi päämisteripuolue -sillä ei niin väliä, kun saatasiin asiat rullaamaan ilman kurkistusta mitä miltä sateenkaari ja Ay-keput on -heidän varassa ei pääminsterin asiat hoidu.

Marin on sairastunut pääministeritautiin – se on Suomelle syvässä kriisissä huono asia.
Pääministeri Marin turvautuu kritiikin edessä niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan -ajatteluun, eikä se edistä Suomen nousua syvästä kriisistä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) myöhäisillan Twitter-miekkailu THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudan näkemyksistä ja valtuuksista sai nopeasti pisteen – ainakin näennäisesti.

Pääministeri peräsi kysymyksissään, onko THL:n kanta ollut keväällä maskeissa sama kuin hallituksen tiedossa ollut. Tervahauta vahvisti laitoksen kannan olleen sama: maskeja ei suositeltu.
Sitä Marin ei kysynyt, oliko hän oikeassa väittäessään A-studiossa, etteivät Tervahaudan toimivaltuudet edes riitä maskisuosituksen antamiseen. Tervahauta vastasi silti. THL:n kanta muodostetaan pääjohtajan päätöksellä asiantuntijan esittelystä.

STM:n ja THL:n vaikeat välit eivät kuitenkaan ole mikään valtakunnan salaisuus, eivätkä ne pääministerin tivauksella ainakaan oienneet.
Samalla Marinin Twitter-sotien järkevyys herättää yhä enemmän kysymyksiä. Marin näyttää sairastuneen pääministeritautiin, kuten niin monet edeltäjänsäkin.
Oireista on ollut jo hyvän aikaa viitteitä. Nyt ne näyttävät vain pahenevan ja tulevat näkyvästi esiin juuri hänen Twitter-hyökkäyksissään.
Marinin kohdalla kyse on myös tyylistä. Ulostuloissa on usein toista osapuolta syyllistävä sävy, etenkin jos ne eivät haluttVieläkö joku - siis muu kuin demari - on sitä mieltä että Marin on pätevä pääministeri? Eroaisi nyt heti kun Suomi on vielä pelastettavissa. ua marssijärjestystä noudata. Marin on taitava syyttämään muita, mutta huonompi näkemään malkaa omassa silmässä. Nostetaan esiin nyt vaikkapa yksityisajatteluaan maskeissa esitellyt ja samalla hallituksen maskiviestiä sekoittanut Tervahauta. Tai kunnat, alueet ja sairaanhoitopiirit nyt ja kevään suojavarustejupakassa. Tai Marinin suosikki-inhokki kokoomus ja sen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Pääministerin ajatellun voi kiteyttää sanontaan niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tähän kytkeytyy pohjimmiltaan Marinin valitsema tapa toimia tilanteissa, joissa hän katsoo joutuneensa väärin perustein arvostelluksi tai muuten loukatuksi.

Ja kun vastaava metsä on pääministeri, jälki ei ole kaunista ja johtaa vain hämmennykseen ja selvittelyjen selvittelyyn. Palataan vielä pääministeritautiin. -ensimmäiseksi varoitusmerkiksi sen, että pääministeri alkaa puhua itsestään kolmannessa persoonassa. Syntyy ylimielinen kuva. Tähän eduskunnan käytävillä on jo kiinnitetty huomiota.

Vieläkö joku - siis muu kuin demari - on sitä mieltä että Marin on pätevä pääministeri? Eroaisi nyt heti kun Suomi on vielä pelastettavissa.

5

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä Marinin hallitus on paras, paras ikinä.

      Jos itse saisin päättää, Suomessa olisi yksipuoluejärjestelmä, pelkkä piraattipuolue. Sen hamppuhallitus johtaisi kansakuntaamme tyylillä ja aistikkuudella, saattaisi muodostaa valtioliiton vaikkapa Papua Uusi-Guinean kanssa, kieltää punaisen lihan syönnin, alkoholin kittaamisen, kansallistaa suuryritykset, sallia marihuanan kotikasvatuksen sekä suorittaa omaisuuksien uusjaon, isojako kakkosen. Kaikista pidettäisiin huolta, jopa Sipilän Juhasta. Tai no.... LÄHES kaikista kuitenkin.

      Kieltotaulujen rypäs kuten "Älä sotke Sipilää suohon" , "Älä syötä porvaria" , "Älä aina oo tollanen" , "Älä riko luonnon rauhaa, älä mellasta, älä pauhaa" olisivat leimallisia etelän suurkaupunkien turuilla ja toreilla. Ja kaikki se mitä ei erikseen kielletä, olisi sallittua. Nykyisin kun sekin asia on toisin päin...

    • Anonyymi

      Marin veti pohjalukemat. Pesi kätensä. Kuka enää jaksaa seurata näitä sekoiluja.

      Marinin erottava -suosittelen, ei pääministeri saisi olla kuin kiukutteleva pikkutyttö.
      Jos se nyt kelpaakin lapsenmielisille sosialisteille ja vasureille.

      No mitä oli hallitukselle kerrottu? Marinin touhut alkaa muistuttamaan kiukuttelevaa pikkulasta.
      Muistuttakaapas siitä, että hallitus ei suositellut maskeja, kun niitä ei ollut, näin Marin sanoi eduskunnalle.
      Pääministeri tekee nyt kaikkensa ettei hipiään tule kolhuja.
      Takki on pitänyt kääntää poliittisen ohjauksen takia. En usko Marinin selityksiä. Piste.

      • Mutta Marinilla on jotain mitä muilla ei, nimittäin vankkumaton kansan enemmistön suosio. Revi siitä :-)


      • Anonyymi
        Environment kirjoitti:

        Mutta Marinilla on jotain mitä muilla ei, nimittäin vankkumaton kansan enemmistön suosio. Revi siitä :-)

        Ei ole SDP kansa.


      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4790
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1111
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1055
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      942
    Aihe