Partiopoikien pyllyä käytetty

Anonyymi

"Yli 82 000 ihmistä syyttää Yhdysvaltojen suurinta partio­järjestöä seksuaalisesta hyväksi­käytöstä".

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007621261.html

Moni uhreista on kertonut vuosikymmeniä jatkuneesta hyväksikäytöstä. Partiojärjestöön liittyvien oikeusjuttujen parissa liki kaksi vuosikymmentä työskennelleen asianajajan Paul Monesin mukaan uhrien kuvaileman hyväksikäytön määrä on ”henkeäsalpaavaa”.

”Tiesin, että tapauksia on paljon. En ikinä ajatellut, että luku voisi olla näin suuri”, Mones sanoi The New York Timesin mukaan.

Sunnuntai-iltaan mennessä korvausvaatimuksia oli jätetty lehden mukaan 82 663.

Eräällä asianajajaryhmällä on tapauksia kaikista 50 Yhdysvaltain osavaltiosta, The New York Times kertoo. Lisäksi hyväksikäytöstä on kerrottu ulkomailla, kuten sotilastukikohdissa Japanissa ja Saksassa.

Korvausta hakevien ikä vaihtelee kahdeksasta 93:een. Valtaosa heistä on miehiä, mutta myös jotkut naiset ovat nostaneet kanteen.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      .. moottorina?

    • Anonyymi

      Hyvä, että tulee julki ja tekijät saavat rangaistuksen ja joutuvat maksamaan korvauksia.

    • Anonyymi

      No, se on ihan normaalia noissa piireissä

    • Anonyymi

      Hyvin monisukupuolista.

    • Anonyymi

      Mitäs siinä partiolaisen vyönsoljessa lukee?
      "Ole valmis!"

    • Tällaiset tapaukset ovat järkyttäviä. Tietenkään lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole pelkästään kristittyjen ongelma, tai edes uskovaisten ongelma laajemmin, vaan sitä tapahtuu kaikkialla. Kuitenkin tietynlainen uskonnollinen ilmapiiri antaa mahdollisuuden jatkaa toimintaa laajamittaisesti siten, että usein vaitiolon muuri estää tapausten tulemisen julki ja mahdollistaa niiden jatkumisen. Tällaisesta pitää päästä eroon. Se ei riitä, että lasten raiskaajat pyytelevät jumaliltaan ja uskontovereiltaan anteeksi ja kaikki on taas hyvin - julmimmillaan jopa niin, että sen jälkeen uhria syyllistetään, ellei hän kykene saman tien antamaan anteeksi ja unohtamaan.

      On hyvä, että näitä tapauksia tulee ilmi, vaikka tässäkin tilanne on saanut jatkua kohtuuttoman kauan. Valvontaa tulee lisätä kaikkeen toimintaan, jossa on lapsia mukana, jotta heitä ei voida kohdella kaltoin kaikessa salassa ja yhteisymmärryksessä.

      • Anonyymi

        Onko partio kristillinen järjestö...minä luulin sitä yleismaailmalliseksi harrastusjärjestöksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko partio kristillinen järjestö...minä luulin sitä yleismaailmalliseksi harrastusjärjestöksi.

        "Partiolupauksesta poistettiin sana "Jumala" – tarkoituksena on korostaa, että Partio kuuluu kaikille".

        https://yle.fi/uutiset/3-11648312

        Tähän asti partiolupaus on kuulunut näin: "Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa ‘ikäkauden’ ihanteita ja olla avuksi toisille."

        Uusi partiolupaus menee taas näin: "Lupaan parhaani mukaan elää maani ja maailman parhaaksi, kasvaa katsomuksessani ja toteuttaa 'ikäkauden' ihanteita joka päivä."


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko partio kristillinen järjestö...minä luulin sitä yleismaailmalliseksi harrastusjärjestöksi.

        Kyllä, joskin saattaa olla maallistumaan päin sekin. Ainakin Suomessa hiljattain näin:

        "Tähän asti partiolupaus on kuulunut näin: "Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa ‘ikäkauden’ ihanteita ja olla avuksi toisille."

        Uusi partiolupaus menee taas näin: "Lupaan parhaani mukaan elää maani ja maailman parhaaksi, kasvaa katsomuksessani ja toteuttaa 'ikäkauden' ihanteita joka päivä.""

        Kuitenkin:

        "Partio on perinteisesti ollut Suomessa erittäin tiivissä yhteydessä evankelisluterilaiseen kirkkoon. Noin 80 prosenttia Suomen noin 750 lippukunnasta toimii yhteistyössä jonkin seurakunnan kanssa. Seurakunnat myös voivat antaa tunnustuksellista uskontokasvatusta lippukunnissa.

        Partio vakuuttaa, että yhteistyö jatkuu edelleen. "

        https://yle.fi/uutiset/3-11648312


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko partio kristillinen järjestö...minä luulin sitä yleismaailmalliseksi harrastusjärjestöksi.

        Niin, eikö partiojärjestö juuri äskettäin irtautunut kristillisestä uskonnosta?
        Mukana he ovat olleet ainakin homojen pride-marsseilla.


    • Anonyymi

      Lähes kaikki kristityt järjestöt tekevät samaa. Kristinusko on perverssi.

      • Anonyymi

        Siksi islam onkin parempi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi islam onkin parempi.

        ... ojasta allikkoon? ... ja beyond! :/


      • Anonyymi

        Raamattu kieltää sellaisen, joten älä viitsi väittää sellaista tekeviä järjestöjä kristillisiksi.


    • Anonyymi

      Tunnukseen lisätään

      Ole valmis - mihin tahansa

    • Anonyymi

      Katolinen kirkko, urheiluseurojen nuorisotoiminta, partiotoiminta ja republikaaninen puolue. Kaikki kimpassa. Kaikki suojelevat toisiaan. Samoin äänestäjät. Sairas yhteiskunta. Kaikki on ollut aina kaikkien tiedossa. Aina yllätys kaikille!

    • Anonyymi

      No minkäs takia siit partiovalasta sitten piti se jumalakin sensuroida, jos partiolaiset käyttäytyy kuin katoliset papit!?

    • Anonyymi

      Jumalan kiitos, että Jeesus tietää kaiken, eikä totuuden pöytäkirja ole kirjoittamatta.

    • Anonyymi

      Pedofiilipartiot ovat täällä nyt!

      • Anonyymi

        Ovat olleet kymmeniä vuosia, joten ...


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1558
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1549
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      13
      1353
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1319
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1255
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1008
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      971
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      901
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      826
    Aihe