Tuossa viestissä kertoi olevansa roskaruoan ystävä. Kerrankin joku uskaltaa sanoa suoraan. Kaikkihan me pidämme roskaruoasta, mutta harva uskaltaa myöntää julkisesti.
Itse pidän eniten ihan mikro lihapiirakoista kunnon täytteillä (esim. pekoni/sipuli). Jos nyt ihan HHH linjalle lähdetään, niin graham paahtoleipää ja cheddar - viipale siihen päälle. Hifistit laittavat jopa salamiakin.
Partakaveri on asiaa!
11
92
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä uskaltamista siinä on, jotkut vaan ei halua olla lihavia.
Eipä se rasvakeittimen löyhkä ja maku niin järin nautinnollista ole 🤔
Einesruuista maistuu myös säilöntäaineet sun muut tuhakkeet varsin pistävästi 🤷♂️
Etkö maista laisinkaan sitä tuollaisista ettei ole keholle sopivaa polttoainetta?
Kyllähän noita on tullut syötyä juu aikoinaan vaikka kuinka kunnes riitti ja alkoi maistumaan siltä mitä ovatkin, "paskalta", ihmiselle kelpaamattomalta ravinnolta 🤷♂️
Mitä pääosin ovatkin 😇Nooh anarkisti. Kyllä ihmisellä on ihan luontainen vietti saada kaloreita mahdollisimman helpolla. Siihen roskaruoan vietti perustuukin.
Yleensä teen ihan keittoja tai muuta vähäkalorista ruokaa, mutta silloin tällöin tulee oikaistua. Hyvää ja terveellistä einestä on ihan karjalanpaisti ja muusi jonka kylkeen salaattia.
Mutta se vaatii aikaa, mitä minulla toki on. Joskus saatat lukea iltapulusta, että naapurit hälyttivät palokunnan. Mies löytyi kuolleena ja karjalanpaisti oli kärähtynyt.- Anonyymi
Laiskuuttani tuli syötyä tommoisia vielä muutama vuosi sitten. En tajua enää mistä se kokemus siitä hyvästä mausta tuli. Miten enimmäkseen överi suolainen jauhoinen mössö on koskaan voinut maistua hyvältä. Ruokaahan se ei ole, jos ajatellaan, että ruoka = jotain josta ihminen saa tarpeellisia ravintoaineita.
Energiaahan noista mössöistä saa, mutta liiallisia määriä... kaikki eivät pidä roskamössöstä, kaikkien keho ei kestä näitä mössöjä. - Anonyymi
En pidä roskaruuasta, eikä vatsanikaan pidä. Vaikka pitäisi, en niitä söisi. Olen ollut elämäni vähäkalorisella dieetillä ja se pitää. Nykyisin 1300 kaloria päivässä maksimissaan. Se tulee helposti täyteen ihan vähäisestä määrin tavallista terveellistä ruokaa.
- Anonyymi
Syön säännöllisesti esim sipsejä ja mäkkärissä. Alas menee myös saarioisten laatikot, hernekeitto ja ihan mikä tahansa jos on tarpeeksi nälkä. Teen myös itse ruokaa ja joskus ostan stockalta herkkuja.
En ole huomannut ravinnon laadulla ainakaan itselleni olevan suurtakaan merkitystä. Olen ollut ikäni jonkin verran ylipainoinen, mutta tosi energinen ja jopa urheilullinen ihminen. Omenavartaloinen, laihdutus on kiven takana.
Muistan vielä joskus 90-luvulla, kun oli paljon snägäreitä, tuo idarin lihapiirakka oli minunkin suosikkini. Munalla ja juustolla kaikki mausteet. Lidlin pienet lihapiirakat juustolla menee vieläkin, muuten lihapiirakoita ei ole tullut ostettua, eipä tule laskuhumalassa oltua enään kylillä. Toinen oli kun ravintola meni kiinni, niin kaikki säntäsivät kebabille samaan puljuun, missä oli parhaat kebabit.
Inhoan ajatusta, että täytyisi jokaisen suupalan laatua tarkkailla, ei vaan huvita pätkääkään. Mieluummin kulutan liikunnalla ekstrakalorit vekka.- Anonyymi
"Mieluummin kulutan liikunnalla ekstrakalorit vekka."
😂😂😂😂😂
Millä ajalla?
Jos söisin ja joisin! mitä sattuu - tulee aivan sikanopeasti liikaa 1500-2000 kaloria. Hirveästi rankkaa liikuntaa harrastamalla palaa tunnissa maksimissaan 300 kaloria. Vaikka minulla on hyvä kunto, niin epäilen, etten edes jaksaisi liikkua täydellä 300 kalorin teholla viittä tuntia illassa - eikä se ajankäytöllisesti edes olisi mahdollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mieluummin kulutan liikunnalla ekstrakalorit vekka."
😂😂😂😂😂
Millä ajalla?
Jos söisin ja joisin! mitä sattuu - tulee aivan sikanopeasti liikaa 1500-2000 kaloria. Hirveästi rankkaa liikuntaa harrastamalla palaa tunnissa maksimissaan 300 kaloria. Vaikka minulla on hyvä kunto, niin epäilen, etten edes jaksaisi liikkua täydellä 300 kalorin teholla viittä tuntia illassa - eikä se ajankäytöllisesti edes olisi mahdollista.Joo kyllä treenaamiseen kuluu aikaa, se on selvä.
Itse kulutan treenissä 600 tunnissa, useamman kerran viikossa. En syö paljoa kerralla, joten voin syödä ihan mitä huvittaa lihomatta. Sokereita välttelen tarkoituksella niiden järkyttävän epäterveellisyyden vuoksi. Sokeria vain hyvin vähän eikä tosiaankaan joka päivä. Alkoholituotteita ei kulu juuri ollenkaan, varsinkin lievässä ylikunnossa menee polla niin sekaisin viinasta et huh.
Minulle liikunta on tärkeimpiä prioriteetteja, mut olen kyllä vähän normaalia urheilullisempi.
Jossei tykkää, ehdi, jaksa liikkua, niin sit pitää nälkiinnyttää, että pitää kutinsa.
Harvat oikeasti rakastaa liikkumista, useimmille velvollisuus, suorittaminen tai pakkohoito.
Koitan syödä roskaruokaa harvoin herkkuna. Kotiruualla minä elän. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kyllä se vaan herkkua on.
- Anonyymi
On se
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932