Ilmastonmuutos iskee, kuten lumineen Helsinkiin vuosia sitten, silloin kuskattiin päivässä 1000-2000 kuorma-autolllista lunta mereen.
Hurja ennuste meteorologilta: "Syytä varautua ankarimpaan talvisäähän miesmuistiin"
Pääkaupunkiin puolimetriä hetkessa lunta, ja pakkasta.
Alkaneen vuoden ensimmäiset päivät ovat jo varsin kylmät.
Uudenvuodenaattona lumesta ei ole etelärannikolla tietoakaan ja ruoho vihertää kuin kesällä konsanaan. Vaan eipä kauaa – jos tämän hetkinen ennuste toteutuu, edessämme voivat olla hyvin kylmät ja lumiset ajat, kertoo meteorologi.
Siperiasta lähtöisin oleva korkeapaine muodostaa Skandinavian ylle korkeapaineen keskuksen, jonka seurauksena matalapaineet ajautuvat Huippuvuorille tai Etelä-Eurooppaan.
Tämä sääasetelma voikestää viikkokausia. Vastaavan kaltaisia talvia on muunmuassa koettu peräkkäisinä vuosina 2010 ja 2011. 80 luvun lopulla oli tulipalo pakkaset monta viikkoa . Ilmasto vain näin elää, mistä milloinkin tuulet tulee.
Etelässä jopa -10. Miten selvittiin muutama vuosi sitten. 1986 etelässä -36.
-pakkaset kuuluu suomen talveen ei siinä mitään ihmeellistä, toisin kuin nykyään annetaan ymmärtää kaiken säätiloissa olevan jotenkin "poikkeuksellista ja hirveää"! Oli muutama talvi sitten jo jouluna 40° pakkaset, mutta silloin näistä keleistä ei vouhkattu tähän malliin, kuin nykyään. Uutisia pitää saada ja kaikesta tehdään niin iso otsikko kuin mahdollista, vaikka kärpäsenpaskan kokoinen asia.
Jos ilmasto on kylmää niin tietyille veroille ei ole perustetta. siitähän vasta soppa syntyisi. Ilmasto uskon lahko, vie rahat ja kanittaa maan kivikauteen.
Miesmuistista sen verran, että meteorologi Pekka Pouta kommentoi sitä 6-7 vuotta sitten kun piti antaa juhannuksen sääennustus. Tuolloin MTV3:n uutisankkuri kysyi Pekalta mitä pitäisi ajatella tällaisesta kylmän sateisesta juhannussäästä, jollaista ei ole nähty miesmuistiin. Pekka totesi, että tuo miesmuisti on aika häilyvä käsite kun edellisen kerran tällainen juhannussää oli vuosi sitten.
Kesksustalaisia koneita tarvitaan kohta helsinkiinkin
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
2 km jäätä sinne vielä matkaa, joka kait palaa kierrossa, samoin helteet sitten joskus.
- Anonyymi
Jääkin suli, silloin ei ollut vihreitä hokemassa ilmojen muuttumisesta.
- Anonyymi
Onko aloittaja tuomassa leikkuupuimureita stadiin lumitöihin.
- Anonyymi
Tuskin tarvitsemme kepulaisia leikkuupuimureita tänne tsadiin!T. Pormestari.
- Anonyymi
Miksi edes aurata katuja, kun suksetkin keksitty. Ja vappuna tarkastus miten lumityöt tehty, menee läpi ilman mereen kippaamisia.
Toisaalta naurattaa jo nyt, miten hesassa kun lunta tulee muutama sentti, se on katastrooffi.
Lelli -pojat ja -tytöt -uusavottomat ihmeissään, ja onhan hesassa lisääkin sukupuolia, koolmaskin, ja taitaa olla neljaskin...heh hehe.
Ei ole mulkkua otsassa vielä kuitenkaan, eikä pimsaa ?
- Anonyymi
Stadissa pitäisi tehdä niinkuin Tallinnassa, ei hiekoiteta katuja ja jalkakäytäviä. Siten ei tarvitsisi keväällä kärsiä huonosta ilmanlaadusta.
- Anonyymi
Eli sukset jakoon kun Helsingissä niin paljon tuilla eläjiä, ettei ole varaa omiin suksiin.
- Anonyymi
Näin on näreet.
- Anonyymi
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006116440.html
Tämä kuin unohtunut "talvi" ja " lumi"
Vihreät yrittää manipuloida talvet pois.
Luonto on armoton, jopa tiedetään tässä kohtaakin olleen 2 km jäätä, tiedetty olleen pitkät helteet jne. ja siltä välltä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helsingissa-kipataan-mereen-lahes-tuhat-lumikuormaa-joka-paiva-jokaisella-kippauksella-veteen-joutuu-jarkyttava-maara-muovia-roskaa-ja-jopa-polkupyoria/7274834#gs.pihnlt
Sotkua...sitä laillista !Merityhjennykseen liittyvä ilmiö huolestuttaa, meri kaatopaikkana, ja samat hakee siihen syyllistä maalta, jossa maa suodattaa roskat ym, ja tekee niistä uutta kasvua.
Moni helsinkiläinen on tietoinen siitä, että kaduilta kuljetettu puhdistamaton lumi kipataan mereen. Tilanne on huolestuttava: ei ymmärrä, miten asiaa voidaan pitää hyväksyttävänä.
Helsingissäkin antaa lumen sulata paikoilleen, missä se hyvin mahdollista -se vain vuodenaikainen ilmiö, vaikka viemäreihin menee, ei siitä kuitenkaa n" polkupyörän" kokoisia pääty mereen, eikä pienempääkään, se siitä sitten helppo kerätä pois, ja viedä ao paikkoihin -kunhan ei mereen kipata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Merityhjennykseen liittyvä ilmiö huolestuttaa, meri kaatopaikkana, ja samat hakee siihen syyllistä maalta, jossa maa suodattaa roskat ym, ja tekee niistä uutta kasvua.
Moni helsinkiläinen on tietoinen siitä, että kaduilta kuljetettu puhdistamaton lumi kipataan mereen. Tilanne on huolestuttava: ei ymmärrä, miten asiaa voidaan pitää hyväksyttävänä.
Helsingissäkin antaa lumen sulata paikoilleen, missä se hyvin mahdollista -se vain vuodenaikainen ilmiö, vaikka viemäreihin menee, ei siitä kuitenkaa n" polkupyörän" kokoisia pääty mereen, eikä pienempääkään, se siitä sitten helppo kerätä pois, ja viedä ao paikkoihin -kunhan ei mereen kipata.Mainittakoon, että Tukholmassa Vikingin terminaalin vieressä on lunta kipattu mereen vuosikymmeniä, eivätkä ruotsalaiset siitä valita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainittakoon, että Tukholmassa Vikingin terminaalin vieressä on lunta kipattu mereen vuosikymmeniä, eivätkä ruotsalaiset siitä valita.
1000-2000 kuormaa päivässä ?
Eiköhän heillä ole pienempää mitä Helsingissä.
Ymmärrän kovan lumituskan, mutta en sitä, että vesistöä pidetään viemärinä. Sinne kaadetaan lumen mukana ihan silminnähden paljon kaikenlaista roskaa, muovia ja tupakantumppeja. Se on järkyttävää, sanoo Kaitalo.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1250256
Hän ihmettelee, että tänä aikana kun puhutaan ympäristöongelmista ja Itämeren suojelusta, Helsinki antaa oikeuden meren roskaamiseen.
– Mikseivät esimerkiksi vihreät ole tulleet esille tästä asiasta? Miten tällaista sallitaan Suomessa vuonna 2019?
- Anonyymi
Jos Suomen ja Länsi-Venäjän lisäksi kunnon pakkanen tulisi Ruotsiin Norjaan asti, saisimme jännätä riittääkö sähköä myytäväksi suomalaisille. Meillähän helposti on 4000 MW:n vaje omassa tuotannossa.
Ruotsi juuri sammutti Ringhalsin ydinvoimalan ykkösreaktorin. Norjan ja Ruotsin vesivarannot ovat kuitenkin hyvät, ainakin itse pärjäävät.. - Anonyymi
Nyt se nakkasi ilmastonmuutoksen.
Hassi..Hassii nyt nopeasti uuteen ilmastokokoukseen
Laitoit hanan liian tiukille, tulikin kylmää..
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007729817.html- Anonyymi
Nyt äkkiä turve ja ydinvoima pois, hypitään lämpimikseen kolmiloikkaa. Vihreää politiikkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa652339En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321734- 101574
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741555Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151518Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681377- 1061131
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91074- 20999