Ystävää odotellessa.

Varmaan kaikista eniten sattuu se että en ole enää yhtä aktiivisesti osa lasteni arkea kuin ennen. Lapset ovat kyllä käyneet luonani viikoittain ja meillä on ollut todella mukavaa. Onneksi meillä on eksäni kanssa hyvät ja lämpimät välit joten lasten vierailu luonani onnistuu aina kun vain pyydän.
Minusta tuntuu vieläkin että meidät oli luotu toisillemme mutta parisuhde hautautui lapsiperheen arjen alle ja eikä osattu vaalia sitä ennenkuin oli liian myöhäistä.
Hassuinta kaikessa oli se että vaati eron että ymmärsin kaiken mitä olin tehnyt väärin. Ikävä on edelleen kova ja varsinkin illat on pahoja ja nukkumaan mennessä ajatukset harhailee aina menneeseen.
Tällä hetkellä tuntuu että en pysty enää koskaan rakastumaan kehenkään toiseen ja että tulen viettämään lopun elämäni yksin.