Pelkästään siitä että nuo möhömahaiset sedät ei pidä kaupassa maskeja.
Lapsikin tunnistaa perussuomalaisen
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Huomauttaisin kyllä, että tänään S-kaupassa oli monta mamuteiniä joilla ei ollut maskia. Isomahaiset punanaamaiset miehet sensijaan pitivät maskiä, hiki tosin oli otsalla ja hengitys hiukan raskasta.
- Anonyymi
Näin noita maskittomana kauppakeskuksessa ja kaupoissa. En toisaalta ihmettele, että sairastavat eniten.
Onko kukaan kuullut persujen sairastuneen koronaan?
Ihmisellä voi myös olla sairaus, joka estää maskittamisen. Tai, voihan olla jo sairastanut, ja immuuni taudille.
Ei pidä muita heti alkaa syytellä jos ei asioista tiedä.
Itse olen ihmetellyt sitä että vanhemmilla on maskit mutta lapsella ei. Onko sitten kasvatus mennyt hyvin ja lapsi omaa persujen arvopohjan eikä olekkaan kerjäävä demari?
- Anonyymi
Samahan tuo onko maskia, jos ei sairas ole. Vain sairaat voi tartuttaa. Maskia olen pitänyt minäkin, terveenä yhä ollaan.
- Anonyymi
Venäjän trolli sinä olet.
- Anonyymi
Sitten persuplösöt haukkuu hallitusta kun on jouduttu teho-osastolle letkuihin mahat pystyssä plösöttämään.
- Anonyymi
Sääliksi käy hoitajia jotka näitä piereskeleviä möhömahoja joutuu kääntelemään ettei makuuhaavoja tulisi.
- Anonyymi
Tunnistaako se lapsesi että pidän Prismassa KN95-hengityssuojainta?
Viimeksi kyllä oli venttiilillinen 3M Aurora FFP3
Niin, ja persuja tietysti äänestän.- Anonyymi
Samoin😁👍
- Anonyymi
Olikohan persu joka oli kanssani samaan aikaan lähiön s-marketissa. Oli selvinpäin, ei ainakaan haissut kassajonossa, kun meni väjäm mun edellä ulos oli pissalla kärrykatoksen vieressä kaupan seinään sohottaen selkä parkkipaikalle tahdikkaasti kylläkin. Sisällä ois kyllä yleisövessa, kassa avaa oven, sen verran neliöitä kaupassa.
- Anonyymi
Olikohan ne vihreitä ylioppilaslehden toimittajia, jotka paskansi bussissa housuihinsa?
Tiedätkö siitä tarkemmin. - Anonyymi
No mikset kysyny, jos kiinnostusta on. Turha täällä arpoa, ei ne täällä sulle vastaa🙈
- Anonyymi
Ikävä myöntää, että fiksu lapsemme ei lähde lihavien maskinaamaisten miesten mukaan, tosin eivät ne jaksa varhaisteinistä kiinnostuakaan. Hyväkuntoinen, maskiton tumma "poikamies" kiinnostaa teinityttöä enempi. Siinä seurassa saattaa tulla hyvinkin jännittävä ilta. Mutta tytöt on tyttöjä, ja vapaakasvatus antaa vapautta.
- Anonyymi
Kyllä tämä persu vaan pitää. Vaikka ei tiedäkään onko siitä paljoakaan hyötyä kun nuo tartuntaluvut ovat hiljaa taas kasvaneet maskeista huolimatta.
Hallitus kusi hyvän kehityksen pitämällä rajat auki. - Anonyymi
Kyllä me PS kannattajat maskeja pidetään.Pituus mulla 167 ja paino 63.Massuni on ihan huomaamaton. Ja töissä käyn, terveelliset on elintapani myös😉
Miksi sinä syyllistät ja herjaat muita?
Saatko siitä jotain itsellesi?
Pelottaako sinua vaalit, vai miksi teet herjaavia aloituksia PS jatkuvasti?
Minä äänestän PS, sille et mahda mitään😇- Anonyymi
Vihreät on henkisesti ja tavoiltaankin moraaliton kuritta kasvanut rakkilauma.
- Anonyymi
Muiden haukkuminen kertoo pilantuneesta sielusta.
- Anonyymi
Toi on aika yleinen ilmiö, perusuomalaisia äänestäjiä on sentää yli 500 000, että monta maskitonta kyllä varmaan näkyy.
- Anonyymi
Käytkö halallihakaupoissa useinkin?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1764757- 123306
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471916Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6661853- 1161816
- 1371737
- 451495
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421