Nähtiin Sipilän hallituksen aikaan, mitä poliittista peliä pitivät vasenjohtoiset valiokunnat, he oli kaukana puolueettomuudesta.
Ei yhtään hämmästytä että pääministeri löysi jo ihan muualta tahon joka on saanut tämän sotkun aikaan.
Kun puhutaan vaalien merkityksestä suomalaisuudelle, esiin kaivetaan yleensä Ilmari Kianto. Ensimmäisten eduskuntavaalien jälkimainingeissa vuonna 1909 julkaistu Kiannon Punainen viiva kuvaa, kuinka köyhillä salomailla innostutaan demokratiasta.
Kirjassa paikallista vaalilautakuntaa johtaa nuori opettaja, jonka ajatuksenkulkua Kianto kuvaa näin:
Puheenjohtaja korjaili rillejään, jotka eivät mitenkään ottaneet pysyäkseen viekkaanvärähtävien silmien peittona, ja tekeytyi niin puolueettoman näköiseksi kuin suinkin oli mahdollista poikamaisen parrattomilla kasvoilla. Olihan tämä Suomen kansan suuri uudestasyntymisen päivä, ja vaalilautakunnan puheenjohtaja tunsi olevansa yksi uudenajan historian tärkeimpiä henkilöitä.
Mitenpolitiikko voi tekeytyä puolueettomaksi, eikai sellaista ihmettä edes ole olemassa.
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565320Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212357- 1131582
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2281529- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2911085- 721047