Nuorethan eivät välitä koko koronastakaan niin eivät oikeasti rokotteistakaan. Keski-ikäisillä on jo paljon enemmän perussairauksia kuin nuorilla, vaikka niitä perussairauksia tai niiden vakavuusastetta ei ole luokiteltu riskitekijöihin rokotusjärjestystä suunniteltaessa.
Keski-ikäisllä on mm. verenpainetautia ja metabolista oireyhtymää enemmän kuin nuorilla. Keski-ikäisten ikäkin on suurempi riski kuin nuorilla. Monet keski-ikäiset toimivat ammateissa, joissa altistuvat eivätkä voi tehdä työtään etätyönä tai ovat vaarassa saada taudin lastensa ja nuortensa kautta.
Ainoa syy nuorten halulle saada rokote on väärä kuvitelma luvasta saada bilettää ja matkustaa vapaasti. Ainoastaan riskiryhmiin kuuluvat nuoret ovat samalla viivalla keski-ikäisten kanssa.
Rokotteet annettava keski-ikäisille ennen nuorisoa
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mamujen ja muun nuorison tahallinen itsensä altistaminen koronalle ei tee heistä lääketieteellistä riskiryhmää, vaikka isossa joukossa tulee myös vakavia tapauksia. Ennemmin pitää rokottaa ne, joille korona on todennäköisemmin vaarallinen.
Rokusjärjestys on jo osin päätetty. Yli 70-vuotiaat ja riskiryhmät sekä terveydenhuollon henkilöstö, jolla on riski altistua koronaan työssään. Eli tunnistetut koronan kannalta riskiryhmässä olevat on jo päätetty rokottaa ennen muita.
Näiden ryhmien jälkeen on toistaiseksi vain yksi ryhmä "työikäiset" (johon ilmeisesti kuuluvt 68-70 vuotiaatkin), jonka sisäisestä rokotejärjestyksestä pitää seuraavaksi päättää.
Keskustelu "maahanmuuttajista" tai "vieraskielisistä" on turhaa. Kyse on alueista ja hiiden erilaisista tartuntariskistä. Mahdollisesti myös ammattikunnista (poliisit?) Kaikkien etu on, että epidemia pysähtyy mahdollisimman nopeasti rokotusten myötä.
- Anonyymi
Ultraäänet tappavat koronaviruksen,luki iltasanomissa
Keski-ikäiset ovat itse romuttaneet kuntonsa huonoilla elämäntavoilla.
- Anonyymi
Kuten perinnölliset/ kansanterveys sairaudet?
Jätä miettiminen hevoselle sillä on isompi pää. Anonyymi kirjoitti:
Kuten perinnölliset/ kansanterveys sairaudet?
Jätä miettiminen hevoselle sillä on isompi pää.Sydän- ja verisuonitaudit sekä 2-tyypin diabetes ovat "kansansairauksia" joihin vaikuttaa sekä perinnöllinen alttius että elämäntavat.
Nyt lääkehoitoiset 2-tyypin diabetikot (joiden sairastumisessa on elintavoilla on keskimäärin suuri merkitys) ovat riskiryhmässä 1 (eli ensin rokotettavissa) ja täysin elämäntavoista riippumattomaan 1-tyypin diabetekseen sairastuneet ovat riskiryhmässä 2 (rokotetaan seuraavaksi yli 70-vuotiaiden jälkeen).Anonyymi kirjoitti:
Kuten perinnölliset/ kansanterveys sairaudet?
Jätä miettiminen hevoselle sillä on isompi pää.Harvassa on perinnölliset sairaudet ja kansantaudeista kun puhut niin tarkoitat aika varmasti ylipainosta johtuvia oireita. Tuosta pääsee silti tulokseen että itse on kunto romutettu.
- Anonyymi
PelleSinäOlet kirjoitti:
Harvassa on perinnölliset sairaudet ja kansantaudeista kun puhut niin tarkoitat aika varmasti ylipainosta johtuvia oireita. Tuosta pääsee silti tulokseen että itse on kunto romutettu.
Itelle on mukava peukuttaa 😂.
Suomessa on noin miljoona riskiryhmäläistä.
Luultavasti myös sinä itse siitä edes tietämättä?
Rokotusten tavoite on saada koronan aiheuttamat kuolemat ja sairaalajaksot laskuun niin nopeasti kuin mahdollista. Tämä on inhimilliseltä kannalta ja myös taloudellisesti perustelluin tavoite.
Kun tavoite on selvä, niin on epidemiologien asia suunnitella paras rokotusjärjestys ottaen huomioon koronan aiheuttama riski eri ryhmille ja koronan levinneisyys eri alueille.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1724726- 123296
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471906Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6641837- 1161806
- 1371737
- 451485
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421