Kun puhutaan koronapandemista, hallitus nauttii onnistumisestaan ja pääministeri kruunataan koronakuningattareksi. Kun keskustelu siirtyy vaaleihin, koronatilanne onkin yhtäkkiä niin vakava ja huono, ettei vaaleja voida järjestää.
Kun puhutaan Etelä-Euroopan maiden yrityksien tukemisesta, Suomi on nettomaksajan roolissa, koska Suomi on niin vauras maa. Kun keskustelu siirtyy omien yrityksiemme tukemiseen, sanotaan ettei siihen pystytä kuten muissa maissa, koska Suomi ei ole yhtä vauras maa.
Kun syntyy keskustelua massatyöttömyydestä, keskustelu halutaan siirtää työvoimapulaan.
Kun keskustellaan humanitaarisesta maahansijoituksesta ja siihen liittyvistä ongelmista, keskustelu halutaan siirtää maahanmuuton hyötyihin, suuriin ikäluokkiin, syntyvyyteen, työvoimapulaan jne. Kun persut täsmentää ongelmia ja oikaisee harhaanjohdatuksia, siihen vastataan "asiantuntijalausunnoilla", joissa todetaan, että persut vastustaa jo hyödyllistäkin maahanmuuttoa.
Kun eduskunnassa tai tv-lähetyksissä esitetään kiperiä kysymyksiä hallitusporukalle, saadaan usein suorien ja rehellisten vastausten sijaan epäselviä rönsyileviä selityksiä, jotka vastaa heikosti kysymyksiin tai ei ollenkaan.
Koko populistinen komeus koristellaan äärioikeistoterrorismiuhasta pelotettelulla, sekä natsi- ja rasistikorttien lätkimisellä. Ja mahtuupa mukaan myös "pahoinpitelyä" ja puoluetoimistojen ikkunoihin hakaristejä, ja jopa yksi natsihyökkäyskin. Nähtäväksi jää, miten tämä kaksi kuukautta käytetään hyväksi Perussuomalaisten pään menoksi.
Hallituspuolueet kompastelee populismiinsa...
13
96
Vastaukset
Noinhan se menee. Suomi ei ole hallituksen mielenkiinnon kohteena.
- Anonyymi
Tyhmää esittää kysymys vastauksen esittämisen jälkeen muuren fiksua tekstiä. Sitten vain antipersu sivupersoonat vuorostaan kehiin hoh hoijjaa..
- Anonyymi
No mites se onnistuu kun olet minä hoh hoijjaa..
- Anonyymi
onko tieteellistä näyttöä, että banaani rauhoittaa?
- Anonyymi
OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:
On. KVG ;)
On rauhaton olo söin 2 bananos
- Anonyymi
Vasemmistoaatteen ihminen on ristiriitainen olento.
- Anonyymi
Tämä näkyy etenkin hänen maahanmuutto-politiikassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä näkyy etenkin hänen maahanmuutto-politiikassaan.
Kun vasemmistoaatteen ihminen haluaa vaihtaa väestöä, hän samalla puhuessaan homojen oikeuksista, tuleekin tehneeksi homoille valtavan vahingon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun vasemmistoaatteen ihminen haluaa vaihtaa väestöä, hän samalla puhuessaan homojen oikeuksista, tuleekin tehneeksi homoille valtavan vahingon.
Tätä hän ei vielä tässä maassa ole miettinyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä hän ei vielä tässä maassa ole miettinyt.
Tiedä sitten milloin hän havahtuu siihen valtavaan vahinkoon mitä on seksuaalivähemmistöille tekemässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedä sitten milloin hän havahtuu siihen valtavaan vahinkoon mitä on seksuaalivähemmistöille tekemässä.
Sama pätee koskien juutalaisia. Hän puhuu (siis vasemmistoaatteen ihminen) natsismia vastaan aivan oikein ja hyvä niin, mutta samaan aikaan janoaa sitä että maanosaamme saapuisi mahdollisimman paljon heidän vihollisia lähi-idästä. Näin hän tulee nostaneeksi antisemitismia uusiin sfääreihin.
Naisten oikeuksien suhteen täysin sama juttu kuin homojen sekä juutalaisten suhteen. Sellainen on vasemmistoaatteen ihminen kaikessa ristiriitaisuudessaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama pätee koskien juutalaisia. Hän puhuu (siis vasemmistoaatteen ihminen) natsismia vastaan aivan oikein ja hyvä niin, mutta samaan aikaan janoaa sitä että maanosaamme saapuisi mahdollisimman paljon heidän vihollisia lähi-idästä. Näin hän tulee nostaneeksi antisemitismia uusiin sfääreihin.
Naisten oikeuksien suhteen täysin sama juttu kuin homojen sekä juutalaisten suhteen. Sellainen on vasemmistoaatteen ihminen kaikessa ristiriitaisuudessaan.Eli vielä kiteytettynä:
Kun vasemmistoaatteen ihminen puhuu noiden kolmen ihmisryhmän puolesta, hän oikeasti tulee tehneeksi näille valtavan vaaran suosiessaan haittamaahanmuuttoa. Siellä on se eräs uskonto joka odottaa pääsyään tänne. Hyvästi noiden mainittujen ryhmien oikeudet silloin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa682421En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361789- 101624
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3741575Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly161535Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681397- 1061141
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91094- 201009