Keskustan ja RKP:n riveissä olisi valmiutta nopeaan sopeutustoimista päättämiseen

Se alkaa kohta olemaan köydenpää vetäjän käsissä, ei vara enää heivata.
Pitää palata arkeen, ja alkaa miettimään miten velkaa voidaan maksaa pois.
Ei voida aina elää lisääntyvällä velalla, jonka jo Sipilän hallitus laittoi aika hyvälle mallille. Ne puheet saa unohtaa vasemmsilta että vuosikymmene lopussa aletaan maksaa velkaa, ei tule onnistumaan sittenkään vaan alettava heti asiaan paneutumaan.

Mitä mieltä olette kehitysavusta joka nyt yli miljardin ja punavihreät vaatii sen kasvattamista ?

Keskustan ja RKP:n kansanedustajat haluavat kehysriihestä sopeutuspäätöksiä – SDP, vasemmistoliitto ja vihreät: Ei leikkauslistoille.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on sanonut, että leikkaukset ja sopeuttaminen voisivat olla mahdollisia jo ensi vuonnakin. Hänen mukaansa sopeuttamisesta on keskusteltava tänä keväänä.
Oppositioedustajien mukaan odotukset on ladattu tämän kuun riiheen, eikä hallitus voi piiloutua koronaepidemian taakse.

Suomi luisuu velkaantuessaan yhä kauemmaksi toisista Pohjoismaista. Hallituksen on pakko onnistua kehysriihessä riittävien työllisyys- ja sopeutustoimenpiteiden päättämisessä, jos haluamme säilyttää hyvnvointivaltion.
Julkinen talous ei ole tasapainossa ja tähän on syytä puuttua. Jokainen lainattu euro täytyy maksaa takaisin ja korona on kasvattanut valtion lainataakkaa huikealla summalla.

https://yle.fi/uutiset/3-11864563

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sannan ja muiden on lopetettava kepun hulluus välittömästi.

    • Anonyymi

      ELi oikeisto kok ja kepun johdolla hyökkää heikompiosaisten kimppuun ja saadut säästöt keplotellaan hyväosaisille ja ökyrikkaille, siinäpä se on lyhyesti ja ytimekkäästi

      • Anonyymi

        Mikäs hätä meillä kun Kreikan tiellä nyt viimein ollaan. Otetaan vaan lisää lainaa ja nostetaan veroja lissää.


    • Anonyymi

      Rolex-Riku pelastaa yli 300 000 euron vuosituloilaan.

    • Anonyymi

      onhan noita, miksei kehitysavusta , kuin myös maatalouden kansallisesta tuesta ja ylipäätään yritystuista, tulopuolelle ehkä listaamattomien yritysten osinkoveroa uudistamalla. Työllisyystoimista paras ja ainoa tarpeellinen on koronaepidemian mahdollisimman nopea selättäminen, mihinkään duunarin ja köyhälistön olojen kurjistamiseen ei koronan varjolla saa lähteä, tosin sitäkin jo tehtiin eläkeputki poistamalla. Hävittäjähankinnoissa pitäisi nyt suunnata katseet omalle sisämarkkina-alueelle, Euroopan unioniin.
      Vasemmisto hallituksessa on antanut RKP:lle ja kepulle eläkeputken poiston, kepu vihreille turpeen alasajon ja polttoaineveron korotuksen ja hallitus laajasti merkittävän panostuksen eu elpymispaketin varoista vihreään siirtymiseen, mikä myös kelpaa kepulle ja oikeastaan kaikille hallituspuolueille.
      Olisiko jollain vielä jotain annettavaa/otettavaa (lehmänkauppaa)
      Jo tapetilla oleva ulkomaisen työvoiman pikaisempi rekrytointimahdollisuus on myös hyvä kasvun esteiden purkamiseksi, siinä vasemmisto joustaa oikein.

    • Anonyymi

      Listaamattomien yritysten verotusta on syytä kiristää ensimmäisenä sopeutustoimena. Maan parhaat ekonomistit ja verojuristit ovat jo pitkään olleet tätä mieltä. Kuntien valtionapuja voidaan radikaalisti pienentää ja maatalouden kansallinen tuki voidaan poistaa kokonaan. Kuntia on yhdistettävä. Pienissä kunnissa palaa turhaan rahaa.

      • Anonyymi

        Ai mennään ideologia edellä, taloudesta viis. Taidat olla viheranarkisti.


      • Anonyymi

        Ay-liikkeen omaisuus ja osinkotuotot verolle, eikä mikään 5% nimellinen vero vaan sama kuin muille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ay-liikkeen omaisuus ja osinkotuotot verolle, eikä mikään 5% nimellinen vero vaan sama kuin muille.

        Totta helvetissä, nyt me muut maksetaan miljonäärikerhon verot.


    • Anonyymi

      Saarikosta ja Kurvisesta ei tähän ole, sen tietää myös Marin, joka savusti Saarikon avustuksella Kulmunin pihalle.

    • Anonyymi

      Vieläkö Vanhanen horisee eu- elvytyspaketista, joka ei tule menemään läpi edes Saksassa, outoa ajan haaskuuta, kun pitäisi keskittyä oikeisiin asioihin, eikä utopiaan velan otolla.

    • Anonyymi

      Nyt nopeasti talousohjelma koronan jälkeiseen maailmaan.
      Mutta eihän Marin sellaista kykene luomaan. Otetaan siis lisää velkaa .

      • Anonyymi

        Velkaa on otettu yritystukiin ja työttömyysmenoihin. Samalla verotulot ovat vähentyneet. Tämä kaikki johtuu koronasta. Persujen ja kokkareiden propaganda on onttoa. Lisäraha ja samalla lisävelka on mennyt suurelta osin näiden puolueiden kannattajille.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      67
      2395
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1779
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1614
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1565
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1525
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1397
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1141
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe