Hitlerin sihteerinä toiminut Traudl Junge antoi myöhäisessä iässään filmille taltioidun haastattelun, jossa hän kertoi kokemuksistaan ja erityisesti Hitlerin viimeisistä päivistä. Junge oli Kolmannen valtakunnan lopun aikoihin 20-vuotias nuori nainen, joka työskenteli tiiviisti Johtajan lähipiirissä. Sodan jälkeen häntä kuulusteltiin, mutta häntä ei pidetty syyllisenä mihinkään, vaan lähinnä ”natsismin nuorena ihailijana”. Jälkiselvittelyt painottuivat vastuun ja syyllisyyden kysymyksiin niin tiukasti, ettei Jungen tarinasta kukaan ollut edes erityisemmin kiinnostunut. Hän itsekin vaikeni määrätietoisesti viisikymmentä vuotta, mutta sitten itävaltalainen elokuvaohjaaja Andre Heller sai hänet avautumaan. Traudlin tarina nähtiin eilen TV-1:ssä.
Naissihteerin tarina voi olla pettymys niille, jotka kuvittelevat, että dramaattisten maailmanhistoriallisten myrskyjen keskus olisi sijainnut siellä missä Hitler oli. Itse asiassa Traudl sanoi eläneensä jokseenkin täydellisessä pimennossa kaikelta mitä todella tapahtui. Lähipiirissä ei koskaan keskusteltu esim. juutalaisvainoista tai keskitysleireistä. Myös Johtaja oli läheisilleen erilainen ihminen, ystävällinen ja huolehtivainen, kuin julkisissa esiintymisissään.
Tarudlin kuvailu ymmärretään kuitenkin väärin, jos Hitlerin persoonallisuus tulkitaan ikään kuin hän olisi tarkoitushakuisesti julkisuudessa näytellyt kiihkeää asialleen omistautunutta fanaatikkoa, vaikka tosiasiassa olisi ollut varsin normaali ihminen. Päinvastoin: kaikki se mitä Traudl Hitleristä kertoo, tukee psykoanalyytikkojen esittämää tulkintaa Hitleristä syvästi persoonallisuushäiriöisenä, anaalisadismin, narsismin ja psykopatian tunnusmerkistöjä omaavana hyvin sairaana tyyppinä.
Amerikkalaiset psykoanalyytikothan laativat jo 1942 raportin Hitlerin persoonallisuudesta, ja tämän mukaan Hitler kuvattiin lapsuudessaan traumatisoituneeksi, huonon todellisuuden sietokyvyn omaavaksi ja sen vuoksi vahvaa ihanteellisuutta ja päivittäistä haltioitumista tarvitsevaksi anaalikoksi, joka sai sukupuolisen tyydytyksensä virtsasta ja ulosteista eikä koskaan eläessään pystynyt normaaliin kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Traudlille Hitler oli ihannoinnin kohde, eikä hän koskaan nähnyt tätä pintaa syvemmälle – mutta psykoanalyytikkojen Hitleristä maalaama tulkintakuva saa kuitenkin erinomaista vahvistusta kaikesta siitä mitä Traudl haastattelussa kertoo.
Hitler ei todellakaan ollut mikään välineellisen järjen mestari, joka pirullisella oveluudella ja määrätietoisuudella toteutti jotain suurta suunnitelmaansa, vaan hänen haltioitumistarpeiset ihanteensa muotoutuivat propagandistisessa julistuksessa, ja julistuksen tasolle ne myös käytännössä jäivät. Kaikki mitä natsit todellisuudessa tekivät oli äärettömän rujoa, raakaa ja alkukantaista, ja kuilu joka ihanteellisuuden ja käytännön välille muodostui kasvoi koko ajan. Sama kuilu erotti myös julkisen ja yksityisen Hitlerin, ja saman kuilun seurauksena koko Hitlerin lähipiiri eli käytännöllisesti katsoen täydellisessä tietopimennyksessä siihen nähden mitä hirvittävyyksiä todellisuudessa tapahtui.
Traudlin kertomuksessa muodostuu vertauskuvallinen asetelmallinen yhteys maailmasta tapahtuneen tiedollisen eristäytymisen ja maan alle kymmenien metrien betonibunkkeriin vetäytymisen välille. Myöskään viestit sodan kääntymisestä tappioksi eivät saavuttaneet koskaan Hitleriä. Loppua kohden hän kivettyi yhä tiukemmin ihanteellisiin julistuksellisiin ”totuuksiinsa”, ja vielä ”testamentissaankin” hän esitti ”suuren tehtävänsä” ikään kuin jumalallisena missiona johon Saksan kansa ei ollut kykenevä ja kypsä.
Traudl kuvaa ansiokkaasti niitä absurditeetteja, joita Hitlerin viimeisiin päiviin liittyi. Elämä bunkkerissa päättyi jossain vaiheessa, ja siellä loppuaan odottelevat, syankaliumikapseleilla varustautuneet ihmiset olivat kuin eläviä ruumiita. Hitler, mies, jolla tuskin oli eroottista elämää, suuteli yhtäkkiä muiden nähden Eva Braunia suulle. Järjestettiin vielä häätkin – tai oikeastaan kahdetkin, koska myös eräs keittiöhenkilökuntaan kuulunut tyttö meni naimisiin. Braunin siskon mies oli tavattu humalassa ja Hitler käski ampua tämän. Käsittämätöntä, kammottavaa, aavemaista. Traudlin omat muistikuvat huhtikuun viimeisistä päivistä 1945 olivat ”kuin painajaista”. Jotain tapahtui, mutta koska millään ei ollut mitään normaalia kokemuksellista merkitystä, kaikki vaikutti aivan epätodelliselta. Viha, jota Traudl tunsi Hitleriä kohtaan sen jälkeen kun tämä oli tappanut itsensä, oli jokseenkin ainoa normaalireaktion koko painajaisessa. Sellaista vihaa pieni tyttö tuntee kuollutta isäänsä kohtaan koska kokee, että isä on jättänyt hänet yksin.
Näennäisen absurdiuden takana kulkee kuitenkin vahva psykologinen juoni. Jo amerikkalaiset psykoanalyytikot olivat ennustaneet, että todennäköisimmin Hitler tarkertuisi suuruudenhulluun ihanteellisuuteensa ja jatkaisi sotaansa niin kauan kuin valtakunta kestäisi – ja sen jälkeen Hitler itse todennäköisesti päätyisi itsemurhaan. Mitä lähemmäs loppua tultiin, sitä järjettömimmiksi muuttuivat Hitlerin yritykset todistaa niin itselleen kuin ympärillään oleville, että se mikä häntä sisäisesti ajoi oli jotain aitoa ja todellista. Itse asiassa näytöksellinen suudelma Eva Braunin suulle havainnollistaa hyvin sitä miten absurdiksi sisäisen todistamisen haaste Hitlerissä kasvoi. Hän ei pystynyt joustamaan luomistaan ihanteellisista harhoista, vaan lukitsi itsensä niihin ja säilytti kivettyneisyytensä loppuun saakka. Mies, joka antoi periksi – sammumispisteessä humalassa tavattu Eva Braunin sisaren mies – oli Hitlerin silmissä sortunut pahimpaan mitä voi olla ja ansaitsi siis tulla ammutuksi.
Hitlerin persoonallisuudessa ei ole enää paljon salaisuuksia. Hän oli mitä tyypillisin anaalihäiriöinen sadisti/masokisti, syvästi minävammainen ihminen. Kolmannen valtakunnan historiaa ei kannata kenenkään kirjoittaa ottamatta huomioon Hitlerin sairaskertomusta. Ainoa selitystä vaativa seikka koko Kolmatta valtakuntaa koskien on se miten paljon Saksan kansassa olemassaolevaa kaikupohjaa, joka mahdollisti täysin sairaan yksilön kohoamisen johtaja-asemaan, on yhä jäljellä. Me tiedämme, että ihminen on läpikotaisin ”sosiaalinen eläin”, ja että kaikki ihmisen valmiudet on valjastettu palvelemaan lauman johtajan tottelemista. (Stanley Milgramin klassiseen kokeeseen perehtyneet tajuavat tämän hyvin .) Tältäkin kannalta ajatellen olisi erinomaisen tärkeää, että historiankirjoituksessa painotettaisiin tapahtuma- ja sotahistoriallisen kuvailun lisäksi psykohistoriallista selittämistä. Sitä kautta edellytykset oppia jotain historiasta voisivat todella kasvaa.
Hitlerin sihteerin
21
1947
Vastaukset
- K-18
Ettekö te juutalaiset voi hyväkstä sitä tosi asiaa että Hitlet oli iminen siinä missä me muutkin. Tietääkseni on kovin vaikeaa tehdä psykologista tutkimusta henkilöstä jota ei ole ikinä tavannut?
- Charlie don't surf!
Mielenterveysongelmathan ovat juuri ihmisyyden ominaispiirteitä. Mielestäni juuri Hitlerin käsitteleminen ihmisenä mielenterveysongelmineen eikä myyttisenä epäoliona toimii tehokkaampana varoituksena historiassa: lähes kenestä tahansa voi tulla Hitlerin kaltainen despootti.
P.S. Natsismi on alkukantainen ja älyä rasittamaton olotila ja "ideologia". Tätä ihannoivia ääliöitä kohtaan tunnen vihaa.
P.P.S Jos psykologinen tutkimus ei onnistu ilman hekilön tapaamista miten sinä "tiedät" henkilön juutaisuuden tai muuta vastaavaa ko. henkilöä tapaamatta. - Mephisto
Charlie don't surf! kirjoitti:
Mielenterveysongelmathan ovat juuri ihmisyyden ominaispiirteitä. Mielestäni juuri Hitlerin käsitteleminen ihmisenä mielenterveysongelmineen eikä myyttisenä epäoliona toimii tehokkaampana varoituksena historiassa: lähes kenestä tahansa voi tulla Hitlerin kaltainen despootti.
P.S. Natsismi on alkukantainen ja älyä rasittamaton olotila ja "ideologia". Tätä ihannoivia ääliöitä kohtaan tunnen vihaa.
P.P.S Jos psykologinen tutkimus ei onnistu ilman hekilön tapaamista miten sinä "tiedät" henkilön juutaisuuden tai muuta vastaavaa ko. henkilöä tapaamatta.miten luokittelisit Ariel Sharonin hänellä ei ainakaan ole kaikki kohdallaan, voisitteko antaa hänestä psykologisen kertomuksen?
- Vandaali
Kuulostaa hyvin natsistiselta vihata seksuaalipervertikkoja noin syvästi. Toisaalta mikään ei todista Hitlerin olleen sadomasokisti. Pikemminkin Eva Braunin "yhdyntävälinesalkku" on viimeinkin löytynyt tai tiedot siitä. Kyseessä on ollut aivan normaali seksi. Ihmettelen kovasti feminististalinistien ja hihhulien vihaa seksuaalisia vähemmistöjä ja yleensä seksiä kohtaan sekä räikeää valheellisuutta sekä liturgiaa joka asiasn tiimoilta.
- oppikirjatapaus
Tavallaan lyhyt vastauksesi on kuin suoraan psykologian oppikirjasta. Tarkoitatko että avauksen kirjoittaja vihaa seksuaalipervertikkoja? Missä tällaista vihaa näet? Vai tarkoitatko, että mainitussa tv-ohjelmassa haastateltu Traubl Junge vihaisi seksuaalipervertikkoja? Hänhän totesi vain ettei uskonut Hitlerillä olleen minkäänlaista sukupuolielämää.
Tällainen vahva tulkintatarve taitaa perustua johonkin ei-niin-tietoiseen tekijään. Ajattelua hallitsee nyt jokin muu kuin todellisuudentaju tai järki.
Eikö "feminististalinistien ja hihhulien vihaa" voisi kritisoida ihan argumentoiden, sortumatta nimittelyihin tai epäasiallisiin tulkintoihin?
Hitlerin henkilökuva psykoanalyyttisen tulkinnan mukaan on varsin selvä. Hänkin on varsinainen oppikirjatapaus. Tietenkin tämän ymmärtäminen edellyttäisi tutustumista freudilaiseen teoriaan, mikä on ylivoimaista aika monelle. Mutta juuri tällaisissa yhteyksissä psykohistoroijat voisivat harrastaa valistustyötä yleisen tiedon tason kohottamiseksi.
- ///
Älä usko amerikkalaisten "psykologisiin analyyseihin", varsinkaan silloin kun kohteena on vihollinen. Jenkit saattaisivat kirjoittaa Husseinista yhtälailla samanlaisen hölynpölytutkielman, ja todennäköisesti vielä kirjoittavatkin.
- suhteen
Valitettavasti psykoanalyyttinen koulukunta on jostain syystä vaaralliseksi koettu ja vaikea pala nieltäväksi kaikille totalitaarisille järjestelmille.
Amerikassa kiihkouskonnolliset lahkot ovat olleet vaatimassa psykoanalyytikkoja tuomiolle. Samoin N-liitossa freudilaisuus oli kielletty ajattelutapa.
Optimisti kuvittelee, että länsimaisen tieteen perinteeseen omalla panoksellaan suuresti vaikuttanutta psykologian koulukuntaa kohti tunnetut ennakkoluulot ja voimakas torjunta olisivat yleisen tiedon tason noustessa vähenemään päin. Mutta aina näyttää löytyvän kipeitä tai totalitaarisesti suuntautuneita ryhmiä, jotka ottavat psykoanalyysin hampaisiinsa. Suomessakin lahkolaisuskovaisten ja stalinistikommunistien lisäksi uusnatsit näyttävät olevan niitä, joille sairaiden järjestelmien analysointi ei sovi. - ///
suhteen kirjoitti:
Valitettavasti psykoanalyyttinen koulukunta on jostain syystä vaaralliseksi koettu ja vaikea pala nieltäväksi kaikille totalitaarisille järjestelmille.
Amerikassa kiihkouskonnolliset lahkot ovat olleet vaatimassa psykoanalyytikkoja tuomiolle. Samoin N-liitossa freudilaisuus oli kielletty ajattelutapa.
Optimisti kuvittelee, että länsimaisen tieteen perinteeseen omalla panoksellaan suuresti vaikuttanutta psykologian koulukuntaa kohti tunnetut ennakkoluulot ja voimakas torjunta olisivat yleisen tiedon tason noustessa vähenemään päin. Mutta aina näyttää löytyvän kipeitä tai totalitaarisesti suuntautuneita ryhmiä, jotka ottavat psykoanalyysin hampaisiinsa. Suomessakin lahkolaisuskovaisten ja stalinistikommunistien lisäksi uusnatsit näyttävät olevan niitä, joille sairaiden järjestelmien analysointi ei sovi.En paheksu psykoanalyyseja sinänsä, tehtiinpä niitä kenestä tahansa, esitin vain epäilyni amerikkalaisten puolueettomuudesta vihollista kohtaan.
- Kiiklanteri
suhteen kirjoitti:
Valitettavasti psykoanalyyttinen koulukunta on jostain syystä vaaralliseksi koettu ja vaikea pala nieltäväksi kaikille totalitaarisille järjestelmille.
Amerikassa kiihkouskonnolliset lahkot ovat olleet vaatimassa psykoanalyytikkoja tuomiolle. Samoin N-liitossa freudilaisuus oli kielletty ajattelutapa.
Optimisti kuvittelee, että länsimaisen tieteen perinteeseen omalla panoksellaan suuresti vaikuttanutta psykologian koulukuntaa kohti tunnetut ennakkoluulot ja voimakas torjunta olisivat yleisen tiedon tason noustessa vähenemään päin. Mutta aina näyttää löytyvän kipeitä tai totalitaarisesti suuntautuneita ryhmiä, jotka ottavat psykoanalyysin hampaisiinsa. Suomessakin lahkolaisuskovaisten ja stalinistikommunistien lisäksi uusnatsit näyttävät olevan niitä, joille sairaiden järjestelmien analysointi ei sovi.Jotkut ovat väittäneet, että psykoanalyyttinen koulukunta on itse höyrähtänyttä. Että kuka tahansa voidaan heidän teorioillaan perustella homoksi tms.
Natsismi pyrkii yksinkertaistamaan, analyysi monimutkaistamaan. Siitä juopa niiden välille.
- Mielipidepankki
Psykologisoinneilla on mahdollista täydentää tapahtumahistorian muuta selityskertomusta, mutta sen korvaajaksi siitä tuskin on. Eikä historia ole vain tapahtumahistoriaa vailla syy- ja seuraussuhteita. Usein historiantutkimus pyrkii kaiken lisäksi etsimään järkeenkäypiä selityksiä tapahtumille. Ja melkein yhtä usein myös sellaisia löytyy. Hitlerin valtaannousulle piti olla myös paljon muita otollisia olosuhteita kuin Hitler itse. Hitlerin nerous - jos tällainen kerettiläinen ja irvokaskin ilmaisu sallitaan - oli siinä, että hän luki maailman tapahtumia ja saksalaisten mielialoja oikein. Hän haltioitui ja pani itsensä täysillä peliin ja yleisönä ollut saksalaisyleisö haltioitui hänen näyttelemisestään. Kukapa ei olisi aidoimmillaan näyttelijänä kuin roolihenkilö itse.
Psykohsitoriassa taaksepäin mentynä on hyvä muistaa, että esim. Olavi Paavolainen sovelsi psykoanalyyttistä näkemystä historiallisessa mielessä meillä Suomessa teoksessaan kolmannen valtakunnan vieraana. Hän haltioitui myös siitä, miten Saksan kansa oli natsismin myötä onnistunut irtautumaan yliminän ylenpalttisesta johdatuksesta nähden tämän onneksi kansalle. Saksalaista jugend-nuorisoa pidettiin todellisena tulevaisuuden toivona, koska se oli vapautettu vanhempiensa ja esim. kristinuskon ylikontrolloivasta holhouksesta ja oli siten vapaa luovasti toteuttamaan ihanteita, joista yksi oli ruumiillisen kunnon ja vaatetuksestakin vapaa ihmisen vaaliminen.
Psykoanalyyttisen tulkinnan ongelmakohta on aina ollut se, että sen tulkitsijat asettuvat muiden yläpuolelle ikään kuin oikean ja salatun tiedon tuntijoina, valistuneina intellektuelleina. Tämän ristiriitaisuus on tullut esiin siinä, kun psykoanalyyttistä tulkintaa harjoittavat ovat päätyneet samasta aiheesta täysin päinvastaisiinkin tuloksiin. Kannattaa tututustua tältä osin tohtori Janne Kivivuoren 90-luvun puolivälissä psykohistoriasta tekemään tutkimukseen.
Hitlerin sihteerin kertomuksille ei pidä antaa kovin suurta painoarvoa. Se, ettei sihteeri ollut kuullut juutalaisten vastaisista toimista ym. ei ole mitenkään kummallista. Ei sota-asioita ja keskitysleirikysymyksiä aleta missään sihteerien kuullen puntaroimaan. Näissä asioissa Hitler asioi kovapintaisten miesten kanssa, sellaisten, joita ankara sotilaskoulutus oli opettanut kyselemättömään tottelevaisuuteen.
Historiaa olisi Hitlerin osalta kirjoitettu toisin, jos sotilasjohdolla olisi ollut enemmän sananvaltaa. Silloin ei olisi käyty kahden rintaman sotaa eikä uhrattu armeijaa jonkun merkityksettömän Stalingradin takia. Historia olisi ollut myös toinen, jos Hitleriä vastaan suunnattu attentaatti olisi onnistunut.
Tapahtumien kulku oli sen puolella, että Hitlerin sairaskertomus nousee suhteellisen merkittäväksi selittäjäksi eräille kummallisille kysymyksille. Myös se, mihin avaaja viittaa eli Saksan kansan alttius luottaa lauman johtajaan, voi olla psykologisista tekijöistä paljolti johdettavissa.
Kysymykseen onko saksalaisissa jäljellä jotain kaikupohjaa, joka mahdollistaisi edelleen jonkun Hitlerin tapaisen johtajan hyväksynnän, voi vastata, että on ja ei ole. Kysymys tuskin on mistään saksalaisuudesta ja siinä mielessä on ja ei ole ovat yleispäteviä. Tapahtumahistorialta ja syy- ja seuraussuhteilta vaaditaan kuitenkin jotain sellaista, joka luo tarpeen tällaisen johtajan astua kuvioihin. Vladimir Zhirinovski sanoi tässä mielessä hyvin, kun hän lausui parhaan aikansa päästä valtaan menneen 90-luvun alussa. Tiettyä sekasortoa ja hallitsemattomuutta voidaan edellyttää, että Hitler on mahdollinen. Ja se on yhtä mahdollinen missä tahansa maailmassa otollisten olosuhteiden myötvaikuttamana.
Viime päivien kummallinen ilmiö on ollut kiinalaisten Japani-vastaisuus. Se on saanut hysteerisia haltioitumisen muotoja. Siinä ihmiset päästävät tunnekuohun kiehumaan yli ja se on otollinen tilanne Hitlerin tulla ja sanoa, että japanilaiset ovat kollektiivisesti syyllisiä kaikkeen pahaan ja heidät pitää sen vuoksi tappaa. Jos jossain päin maailmaa ollaan Hitlereille alttiita, se on Kiina ja arabimaat. Yhdysvallat sietää vain puolihulluja kuten Bushia.- tarkennuksia
>> Eikä historia ole vain tapahtumahistoriaa vailla syy- ja seuraussuhteita. Usein historiantutkimus pyrkii kaiken lisäksi etsimään järkeenkäypiä selityksiä tapahtumille.
Tässä on esitetty ongelma, ei ratkaisua. Selityksen olisi siis oltava "järkeenkäypä"? Esimerkkinä tällaisesta esität itse Hitlerin kyvyt "lukea maailman tapahtumia ja saksalaisten mielialoja oikein". Historiallista selittämistä koskevat kysymykset toistuvat, kun lähdetään miettimään mistä "tapahtumat" alkavat ja mihin ne loppuvat tai mikä määrää "mielialoja".
Ihmisen käyttäytymistä voidaan selittää esim. etologian, biologian, sosiologian ja psykologian avuilla, mutta silti voidaan voidaan sanoa että toisen ihmisen täydellinen ymmärtäminen on paitsi vaikeaa ehkä mahdotontakin. Ymmärryksen rajat löytyvät itsekunkin omista resursseista. Opittu tietokin tulee tulkituksi ja saa merkityksensä vain henkilökohtaisten edellytysten määräämissä puitteissa. Kun sitten kysytään, voidaanko jokin inhimillinen perusrakenne, perusresurssi tms. jotenkin yleisesti kalibroida niin, että inhimillisen rajoittuneisuuden keskeltä löydettäisiin jotain yleisinhimillistä, tullaan kysymyksenasetteluihin, jotka ovat psykoanalyyttisen ajattelun lähtökohtia.
Psykoanalyyttiseen ajatteluun on siis sisäänrakennettu se että muu tiedollinen selittäminen alistetaan ymmärtämispyrkimykselle. Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä minkään selittelykilpailun kanssa, ja on aika falskia sanoa esim.: "Psykoanalyyttisen tulkinnan ongelmakohta on aina ollut se, että sen tulkitsijat asettuvat muiden yläpuolelle ikään kuin oikean ja salatun tiedon tuntijoina, valistuneina intellektuelleina." Tässä haiskahtaa pahasti ettei asiaan ole alkuunkaan paneuduttu.
Psykoanalyytikkoa koskee tietenkin sama rajoittuneisuus kuin kaikkia ihmisiä - se ettei teoreettinen käsitekoneisto ole muuta kuin ymmärryksen työkalu, ja varsinaiset sisällöt jäävät kunkin henkilökohtaisten edellytysten rajoihin. Kaikki eivät ole oikeita henkilöitä analysoimaan kaikkia. Mutta tällainen rajoitus ei siis koske vain analyysia, vaikka joskus tuntuukin siltä, että vain analyytikot ovat tällaisten rajoitusten olemassaolosta tietoisia. Analyysia mitätöidään lähtökohdista, joissa elää kuvitelma siitä että jokin yli-inhimillinen selitystapa olisi periaatteessa olemassa ja voisi korvata yleisinhimillisen yhteyden.
Nämä ovat peruskysymyksiä, joiden parissa vietetty aika ei mene hukkaan. Jos tämänkaltaisia lähtökohtaisia asioita ei nähdä kyllin syvästi, vaan operoidaan annetuilla käsitteistöillä ja tiedollisen ajattelun sokaisemina, päädytään senkaltaisiin hengentuotteisiin joista mainittu Janne Kivivuori on hyvä esimerkki.
Olavi Paavolainen ei myöskään ansaitse tulla mainituksi psykoanalyyttisen ajattelun edustajana. 30-luvulla muuten aika harvat suomalaiset intellektuellit tunsivat freudilaisuutta muuttamia iskusanoja ("alitajunta", "yliminä"...) syvemmälti. Teatterin puolelta Eugen Terttulalla taisi olla omia syitään paneutua niin kulttuuriantropologiaan kuin psykoanalyysiinkin. Vielä 50-luvullakaan ei kirjallisten intellektuellien piirissä psykoanalyysi ollut laajemmin hallussa. - arkileivos
Kahden rintaman sotaan tiedettiin joutuvan, kun Chamberlain piti puheen alahuoneessa ja tarjosi Puolalle apua, jos sota syttyisi. Hitlerin oli siitä huolimatta hyökättävä Puolaan saadakseen haltuunsa saksalaiset alueet ja kun toinen tavoite oli murskata Neuvostoliitto, oli sen kanssa solmittava hyökkäämättömyyssopimus, jotta itärintama säilyisi turvattuna ja sota länttä vastaan voitaisiin taistella loppuun.
Jos taas kenraaleille olisi annettu valta ja sotaan olisi silti ryhdytty, se olisi tapahtunut aikaisintaan vuonna 1944, koska Saksan laivasto oli vielä vuonna 1939 auttamattomasti liian heikko Englantia vastaan.
- vaan...
En tiedä psykologiasta tai psykiatriasta mitään, mutta maalaisjärjellä pelataan.
Puhut "täysin sairaasta yksilöstä". Sitä hän saattoi ollakin, mutta miten hänen sairautensa oikeasti näkyi ulospäin? Hänellä kai oli yleisesti ottaen täysi itsekontrolli ja hän sai aikaan hyvin suuria muutoksia. Saksan johtajana hän toteutti hirmutekoja, mutta eikö hän ollut absoluuttisen valtansa johdosta, mielettömän koneiston johtajana, niin ihmiselle erikoisessa asemassa että mielenterveyden arviointi näiden tekojen pohjalta luulisi olevan hankalaa. Olisiko aktiivinen pyrkiminen diktaattorin asemaan sitten sellaista ei-terveen ihmisen käytöstä?
Sitä vaan mietin, että jos ihminen voidaan tuomita "hyvin sairaaksi" perustuen vain kuulopuheisiin hänen käytöksensä vivahteista, niin eikö vaikka esimerkiksi 20% juroista suomalaisista voisi tuolla perusteella aivan hyvin olla yhtä sairaita? Mutta sitä ei vain katukuvasta uskoisi, kun mitään ei näkyisi päällepäin paitsi niille jotka tuntevat hyvin?- rooli
Terveyden ja sairauden kriteerit saavat erityisen merkityksen, jos ihmistä yleensä ajatellaan sellaisena sosiaalisena eläimenä, jolla on vahvat sisäänrakennetut taipumukset totella johtajia olivatpa nämä yksilöinä miten kipeitä tai järjettömiä tahansa. Ongelmana on siis nähtävä nimenomaan se ettei ihmisellä näytä olevan kykyä erottaa "tervettä" ja "sairasta" auktoriteettia toisistaan. Siksi natsi-Saksan tapaiset suuret historialliset regressiot - henkiset taantumat - ovat mahdollisia, eikä mikään muu pelasta meitä niiltä tulevaisuudessakaan ellei nimenomaan se että opimme tunnistamaan sairaat auktoriteetit.
Tietysti yhteiskunnat, jotka ovat moniarvoisia, demokraattisia ja kyllin "läpinäkyviä", muodostavat itsessään jarruja autoritaarisuudelle. Mutta myös tällaisissa "sallivissa" yhteiskunnissa voi nousta militaareja aggressiivisia viharyhmiä ja auktoriteetti-ihannointia - esimerkiksi individualismin lisääntyminen ei suinkaan saata poistaa taipumusta sokeaan auktoriteetinpalvontaan - ja pienistäkin kuriositeettiryhmistä saattaa kasvaa poliittisia vallankäyttäjiä. Natsitkin olivat pieni ja monin tavoin äärimmäinen vähemmistö, ja se mikä heidän valtaannousunsa mahdollisti ja teki järjestelmällisen barbarian ja julmuuden mahdolliseksi oli nimenomaan ihmiselle lajityypillinen sisäänrakennettu sosiaalinen "tottelemistaipumus". Ihminen todellakin on laji, jonka kaikki valmiudet ovat kehittyneet palvelemaan laumassa tottelemista.
Tällainen sosiaalipsykologinen tulkinta siitä mitä natsi-Saksassa tapahtui on oikeastaan ainoa joka selittää ilmiötä laadullisesti. Sotahistoria tai tapahtumahistoria eivät riitä tuskin kuvaamaankaan regressiivistä yhteiskuntataantumaa. Heikoimmilla jäljillä ovat ne historiaa harrastelevat spekulantit, jotka kuvittelevat maalaisjärjellään "että historiassa on syitä ja seurauksia, joita voidaan jäljittää ja joista voidaan oppia". Tällaisen harhakäsityksen rinnalle voitaisiin asettaa vaikkapa 1900-luvun eniten vaikuttaneen tietoteoreetikon Ludwig Wittgensteinin toteamus: "Onko mitään järjettömämpää kuin lörpöttely syistä ja seurauksista historiankirjoissa?"
Tutustuminen em. Stanley Milgramin klassiseen sosiaalipsykologiseen kokeeseen antaa hyvän lähtökohdan pohdiskeluille siitä millaisten ongelmien kanssa natsi-Saksan historiassa ollaan tekemisissä:
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaalipsykologia/kokeita.html#Milgram - realisti
rooli kirjoitti:
Terveyden ja sairauden kriteerit saavat erityisen merkityksen, jos ihmistä yleensä ajatellaan sellaisena sosiaalisena eläimenä, jolla on vahvat sisäänrakennetut taipumukset totella johtajia olivatpa nämä yksilöinä miten kipeitä tai järjettömiä tahansa. Ongelmana on siis nähtävä nimenomaan se ettei ihmisellä näytä olevan kykyä erottaa "tervettä" ja "sairasta" auktoriteettia toisistaan. Siksi natsi-Saksan tapaiset suuret historialliset regressiot - henkiset taantumat - ovat mahdollisia, eikä mikään muu pelasta meitä niiltä tulevaisuudessakaan ellei nimenomaan se että opimme tunnistamaan sairaat auktoriteetit.
Tietysti yhteiskunnat, jotka ovat moniarvoisia, demokraattisia ja kyllin "läpinäkyviä", muodostavat itsessään jarruja autoritaarisuudelle. Mutta myös tällaisissa "sallivissa" yhteiskunnissa voi nousta militaareja aggressiivisia viharyhmiä ja auktoriteetti-ihannointia - esimerkiksi individualismin lisääntyminen ei suinkaan saata poistaa taipumusta sokeaan auktoriteetinpalvontaan - ja pienistäkin kuriositeettiryhmistä saattaa kasvaa poliittisia vallankäyttäjiä. Natsitkin olivat pieni ja monin tavoin äärimmäinen vähemmistö, ja se mikä heidän valtaannousunsa mahdollisti ja teki järjestelmällisen barbarian ja julmuuden mahdolliseksi oli nimenomaan ihmiselle lajityypillinen sisäänrakennettu sosiaalinen "tottelemistaipumus". Ihminen todellakin on laji, jonka kaikki valmiudet ovat kehittyneet palvelemaan laumassa tottelemista.
Tällainen sosiaalipsykologinen tulkinta siitä mitä natsi-Saksassa tapahtui on oikeastaan ainoa joka selittää ilmiötä laadullisesti. Sotahistoria tai tapahtumahistoria eivät riitä tuskin kuvaamaankaan regressiivistä yhteiskuntataantumaa. Heikoimmilla jäljillä ovat ne historiaa harrastelevat spekulantit, jotka kuvittelevat maalaisjärjellään "että historiassa on syitä ja seurauksia, joita voidaan jäljittää ja joista voidaan oppia". Tällaisen harhakäsityksen rinnalle voitaisiin asettaa vaikkapa 1900-luvun eniten vaikuttaneen tietoteoreetikon Ludwig Wittgensteinin toteamus: "Onko mitään järjettömämpää kuin lörpöttely syistä ja seurauksista historiankirjoissa?"
Tutustuminen em. Stanley Milgramin klassiseen sosiaalipsykologiseen kokeeseen antaa hyvän lähtökohdan pohdiskeluille siitä millaisten ongelmien kanssa natsi-Saksan historiassa ollaan tekemisissä:
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaalipsykologia/kokeita.html#Milgram"Heikoimmilla jäljillä ovat ne historiaa harrastelevat spekulantit, jotka kuvittelevat maalaisjärjellään "että historiassa on syitä ja seurauksia, joita voidaan jäljittää ja joista voidaan oppia"."
Mielenkiintoista on se, että fasististen liikkeiden nousu Euroopassa ja taloudellinen taantuma ajoittuvat samaan aikaan. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että paras tapa taistella ääriliikkeitä vastaan on poistaa niiden kasvualusta. Näin siis historiaa tarkastellen. En usko sosiaalipsykologian autuaaksitekevään vaikutukseen, joskaan en sitä tahdo sulkea selittävien tekijöiden paletin ulkopuolellekaan. - poistaminen
realisti kirjoitti:
"Heikoimmilla jäljillä ovat ne historiaa harrastelevat spekulantit, jotka kuvittelevat maalaisjärjellään "että historiassa on syitä ja seurauksia, joita voidaan jäljittää ja joista voidaan oppia"."
Mielenkiintoista on se, että fasististen liikkeiden nousu Euroopassa ja taloudellinen taantuma ajoittuvat samaan aikaan. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että paras tapa taistella ääriliikkeitä vastaan on poistaa niiden kasvualusta. Näin siis historiaa tarkastellen. En usko sosiaalipsykologian autuaaksitekevään vaikutukseen, joskaan en sitä tahdo sulkea selittävien tekijöiden paletin ulkopuolellekaan.on jalo ajatus, mutta sitä ei saisi ymmärtää väärin. Tarkoitus ei ole poistaa fasismia, vaan ne epäkohdat, jotka synnyttävät fasismia.
On kysyttävä fasisteilta, mikä saa heidät kannattamaan ääriliikettä ja toimimaan sen sääntöjen mukaan.
Uskon, että tämä on liian suuri pala ääriliikkeiden vastustajille, sillä he eivät halua nähdä tekemiään virheitä ja kantaa niiden aiheuttamia seurauksia, vaan syyttää naivisti kaikesta vain ääriliikkeitä. Yksinkertaisinta on palata ajassa takaisin natsi-Saksaan ja analysoida tarkoin syitä sekä seurauksia sortumatta virhepäätelmiin.
Mielenkiintoista nähdä miten tämäniltainen "Hitler - pahuuden nousu" onnistuu siinä? - Mielipidepankki
realisti kirjoitti:
"Heikoimmilla jäljillä ovat ne historiaa harrastelevat spekulantit, jotka kuvittelevat maalaisjärjellään "että historiassa on syitä ja seurauksia, joita voidaan jäljittää ja joista voidaan oppia"."
Mielenkiintoista on se, että fasististen liikkeiden nousu Euroopassa ja taloudellinen taantuma ajoittuvat samaan aikaan. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että paras tapa taistella ääriliikkeitä vastaan on poistaa niiden kasvualusta. Näin siis historiaa tarkastellen. En usko sosiaalipsykologian autuaaksitekevään vaikutukseen, joskaan en sitä tahdo sulkea selittävien tekijöiden paletin ulkopuolellekaan.Olen täsmälleen samaa mieltä. Sosiaalipyskologia voi luonnollisesti selittää ihmisten käyttäytymismekanismeja tietyissä oloissa, mutta näiden tiettyjen olojen pitää olla jollain tavoin syntyneet ennen sitä.
Jos ajatellaan Suomessa esimerkiksi ns. suomettumisilmiötä, rähmälläänoloa NL:n ja sen tulkkina Kekkosen vaatimusten edessä, niin olen jokseenkin varma, ettei tällaista olisi tapahtunut, jos NL olisi ollut maailmansodan häviäjien puolella. Minun - maalaisjärjellä tosin - tekemäni johtopäätös on, että suomettumisen välttämätön edellytys ja seuraus oli NL:lle hävitty sota, siis tätä osa tätä parjattua tapahtumahistoriaa. En menisi väittämään, että se johtui vain ja ainoastaan siitä, että Stalin ja Kekkonen olivat mahdollisesti psyykkisesti sairaita. - realisti
poistaminen kirjoitti:
on jalo ajatus, mutta sitä ei saisi ymmärtää väärin. Tarkoitus ei ole poistaa fasismia, vaan ne epäkohdat, jotka synnyttävät fasismia.
On kysyttävä fasisteilta, mikä saa heidät kannattamaan ääriliikettä ja toimimaan sen sääntöjen mukaan.
Uskon, että tämä on liian suuri pala ääriliikkeiden vastustajille, sillä he eivät halua nähdä tekemiään virheitä ja kantaa niiden aiheuttamia seurauksia, vaan syyttää naivisti kaikesta vain ääriliikkeitä. Yksinkertaisinta on palata ajassa takaisin natsi-Saksaan ja analysoida tarkoin syitä sekä seurauksia sortumatta virhepäätelmiin.
Mielenkiintoista nähdä miten tämäniltainen "Hitler - pahuuden nousu" onnistuu siinä?"Tarkoitus ei ole poistaa fasismia, vaan ne epäkohdat, jotka synnyttävät fasismia."
Näinpä. Tosin esim. USAn Marshall-avun lienee motivoinut varsin puhtaasti tarkoitus taistella toista ääriliikettä, kommunismia vastaan. Mekanismi kuitenkin sama. Epäkohtia lieventämällä päästään vaikuttamaan ihmisten halukkuuteen turvautua ääriliikkeisiin. - pöpellystä
Mielipidepankki kirjoitti:
Olen täsmälleen samaa mieltä. Sosiaalipyskologia voi luonnollisesti selittää ihmisten käyttäytymismekanismeja tietyissä oloissa, mutta näiden tiettyjen olojen pitää olla jollain tavoin syntyneet ennen sitä.
Jos ajatellaan Suomessa esimerkiksi ns. suomettumisilmiötä, rähmälläänoloa NL:n ja sen tulkkina Kekkosen vaatimusten edessä, niin olen jokseenkin varma, ettei tällaista olisi tapahtunut, jos NL olisi ollut maailmansodan häviäjien puolella. Minun - maalaisjärjellä tosin - tekemäni johtopäätös on, että suomettumisen välttämätön edellytys ja seuraus oli NL:lle hävitty sota, siis tätä osa tätä parjattua tapahtumahistoriaa. En menisi väittämään, että se johtui vain ja ainoastaan siitä, että Stalin ja Kekkonen olivat mahdollisesti psyykkisesti sairaita."[jokin] voi luonnollisesti selittää ihmisten käyttäytymismekanismeja tietyissä oloissa..."
Kuka jaksaa kantaa huolta siitä että tapahtumahistoriallista selitystä väheksyttäisiin. Kun ensin otetaan "tietyt olosuhteet" annettuina ja sen jälkeen "käyttäytyminen" näihin liittyvänä, missä siinä yleensä on se selitys joka irtoaa kuvauksesta? Tai mikä viisas viesti sisältyy siihen että "tiettyjen olojen pitää olla jollain tavoin syntyneet"? Mitä muita kuin jollain tavalla syntyneitä oloja maailmassa mielestäsi on?
Uskotko ihan tosissasi, että sanot jotain selittävää kun kyhäilet lauseet: "... suomettumisen välttämätön edellytys ja seuraus oli NL:lle hävitty sota, siis tätä osa tätä parjattua tapahtumahistoriaa. En menisi väittämään, että se johtui vain ja ainoastaan siitä, että Stalin ja Kekkonen olivat mahdollisesti psyykkisesti sairaita."
Edellytys ja seuraus?
Hyvä pituuskasvu on muuten pitkän miehen edellytys, ja voi olla jopa keskeinen syy siihen.
Kun tutkit henkilön käyttäytymistä, selvitä ympäristön tila. Mehän olemme lähes täysin " ympäristömme tuotteita". Huomioi, että Saksassa oli 1930- luvulla valtava työttömyys ja inflaatio taisi olla nelinumeroinen. Kun Aatu tarjosi työtä( sotatarvikkeita!), kansa hullaantui Häneen. Meillähän on vastaava tapahtuma meneillään!!
vom- Kll
Mistähän te analyytikot aina keksitte ottaa tuon sadistisanaalistermin mukaan analyyseihinne. Onko se lopullinen sana, jolla halutaan mustata tutkittava?
Juttusihan sopisi täydellisesti meneillään olevan Hitleristä kertovan TV-minisarjan oheislukemistoksi.
Hiljattain oli jossakin lehdessä kirjoitus ihmisten saituudesta. Psykologi osasi tässäkin kätevästi yhdistää saituudeen lapsuuden ulostamis- ja virtsaamisongelmiin.
En ole psykologiaan perehtynyt; tulee vain näistä mieleen analyytikkojen oma kiinnostus ihmisten eritteisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277