Olen nelikymppinen ja asun yksin. Olen aina puhunut paljon yksikseni. Puhelen suurista, filosofisista asioista, saatan esim. argumentoida jonkin tietyn eettisen tai yhteiskunnallisen näkemyksen puolesta, vähän kuin puhuisin vastaväittäjälle. Ketään toista ei vain oikeasti ole läsnä.
Viime aikoina olen havahtunut siihen, että puhun ihan hirveän kovaan ääneen. Äänenvoimakkuus nousee, varsinkin jos puhun minulle tärkeästä aiheesta. Oikeastaan huudan puhuessani asioista, joihin suhtaudun intohimoisesti.
Keskiyöllä muu kerrostalo on hiljaa, mutta itse saatan huutaa asunnossani yksin vaikkapa monikulttuurisuudesta tai sananvapaudesta.
Tähän havahduttuani olen yrittänyt laskea äänenvoimakkuuttani, puhua kuiskaamalla tai hiljaisella äänellä, mutta kun innostun tai raivostun, voimakkuus taas nousee huomaamattani.
Olen ihmeissäni, että naapurini eivät vielä ole valittaneet. Ehkä ääneni ei sittenkään kantaudu naapureitteni asuntoihin, tämä on jykevä kivitalo.
Puhun yksikseni, todella kovaan ääneen!
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, yrittäessäsi olla vahva olet heikoksi tullut
Tiedätkö mitä todellinen vahvuus on? Selviätkö, kun valtakunnat kukistuvat? Miten suojaudut kun menetät kaiken? :/1961523Miettimisen aihetta.
Kannattaa yrittää vain niitä oman tasoisia miehiä. Eli tiputa ittes maan pinnalle. Tiedoksi naiselle mieheltä.1231278- 521042
- 72955
Nainen miltä tuntuu olla ainoa nainen Suomessa, joka kelpaa ja on yheen sopiva minulle
Sydämeni on kuin muuri, valtavat piikkimuurit, luottamusongelmat, ulkonäkövaatimukset, persoonavaatimukset ja älykkyysva52873- 58873
Just nyt mä
En haluais sanoa sulle mitään. Voisi vaikka istua vierekkäin hiljaa. Ehkä nojaten toisiimme. Tai maata vierekkäin, ilman53840- 102824
- 82820
- 42804