Uskonnonvastaisen marxistisen punaisen Kiinan ylös ilmaan ampuma raketti uhkasi ihmisiä ja heidän omaisuuttaan, koska oli uhka, että se saattaisi tippua minne tahansa. Edes maailman parhaat ateistiset tiedemiehet eivät pystyneet laskemaan, minne raketti tipahtaa. Jopa maailman toiseksi kristillisen valtio USA joutui nostamaan kätensä ylös ja ilmoitti, että ei pysty ampumaan rakettia alas.
Nyt olemme kuitenkin saaneet lukea sunnuntain, Herran päivän, kunniaksi lukea jo ennen Jumalanpalveluksen alkamista, että Herra on ohjannut ateistien raketin turvallisesti asumattomaan valtamereen eikä ole merkkejä, että se olisi tappanut edes kaloja.
Tähän on vaikea löytää muuta selitystä kuin ne esirukoukset, joita monet maapallosta ja ihmisistä huolestuneet kristityt ovat kohottaneet ylös kristityn ristityin käsin sen puolesta, että raketti tulisi alas turvallisesti ja että Herra kuuli rukoukset ja vastasi nihin sunnuntain kunniaksi jo ennen Jumalanpalvelusta.
Ilmeisesti rukoilu pelasti ateismisuuden seurauksilta, taas kerran
13
<50
Vastaukset
Sitä minä vaan ihmettelen, että missä se ateistinen raketti on loppujen lopuksi ollut. R
Jumala erotti vedet yläpuolisiin ja alapuolisiin vesiin ja taikoi niiden väliin lujaksi taotun taivaan kannen. Miksi tuo kommunistien raketti ei räjähtänyt kun se törmäsi lujaksi taottuun taivaan kanteen? Miten se kykeni lentämään yläpuolisissa vesissä?
Ohessa kuva Raamatun kosmologiasta. Ei tuolla yläpuolella mitkään raketit lennä.
https://www.webpages.uidaho.edu/ngier/gre13.htmOlen kuullut että ne raketit ei mene mene avaruuteen, siksi ne kääntyy aina sivuttain, eikä lennä suoraan ylöspäin. Walt Disney ja natsi nimeltä Werner von Braun perusti NASA:n, tässä faktat suoraan NASA:ns sivulta:
https://www.nasa.gov/audience/foreducators/rocketry/imagegallery/rp_disney.jpg.html
Flättäreiden mukaan operation fishbowlissa ne ampui ydinpommiraketteja taivaankanteen, ja ne onnistui tekemään siihen reiän:
https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Fishbowl
Lisätietoa löytyy suomi24:n salaliittopalstalta.Trexnonar kirjoitti:
Olen kuullut että ne raketit ei mene mene avaruuteen, siksi ne kääntyy aina sivuttain, eikä lennä suoraan ylöspäin. Walt Disney ja natsi nimeltä Werner von Braun perusti NASA:n, tässä faktat suoraan NASA:ns sivulta:
https://www.nasa.gov/audience/foreducators/rocketry/imagegallery/rp_disney.jpg.html
Flättäreiden mukaan operation fishbowlissa ne ampui ydinpommiraketteja taivaankanteen, ja ne onnistui tekemään siihen reiän:
https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Fishbowl
Lisätietoa löytyy suomi24:n salaliittopalstalta."Olen kuullut että ne raketit ei mene mene avaruuteen, siksi ne kääntyy aina sivuttain, eikä lennä suoraan ylöspäin."
Olet ilmeisesti kuullut väärin.
Raketit lentävät avaruuteen kyllä, mutta kun olet tarpeeksi korkealla joutuu raketti kiihdyttämään sivusuuntaan ettei putoaisi painovoiman vuoksi takaisin maahan, kuten litteässä maassa tapahtuisi.
"Walt Disney ja natsi nimeltä Werner von Braun perusti NASA:n"
Olisitpa edes lukenut linkkisi... Eli he tekivät yhteistyötä kolmea TV-filmiä varten jossa Werner von Braun oli teknisenä johtajana.
Disneyllä ei ollut mitään osaa NASA:n perustamisen kanssa.
"Flättäreiden mukaan operation fishbowlissa ne ampui ydinpommiraketteja taivaankanteen, ja ne onnistui tekemään siihen reiän:"
Kiitos, on huvittavaa lukea mitä kaikkea flättärit uskovat :)
Muille taas näistä testeistä on ollut hyötyä ymmärtämään esim. mitä tapahtuu ionisoivan säteilyn energialle joka osuu ilmakehän yläosiin. Tässä tapauksessa tuli todella kauniit revontulet ja tuhosi osan sähkö- ja puhelinverkoista lähialueilla.
- Anonyymi
Tällaista potaskaa ei viitsi lukea. Poistettavaksi!
- Anonyymi
Jos mielipide ei ole asiallinen viesti, niin vain yliopistot saisivat postata tälle palstalle VARMUUDELLA!
- Anonyymi
Aloitus on ateisteihin kohdistuvaa vihapuhetta .
- Anonyymi
<< maailman toiseksi kristillisen valtio USA >>
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_uskonnoista_maittain
USA ei taida mahtua edes 50 kristillisimmän valtion joukkoon.
<< Nyt olemme kuitenkin saaneet lukea sunnuntain, Herran päivän, kunniaksi lukea jo ennen Jumalanpalveluksen alkamista, että Herra on ohjannut ateistien raketin turvallisesti asumattomaan valtamereen eikä ole merkkejä, että se olisi tappanut edes kaloja.
Tähän on vaikea löytää muuta selitystä kuin ne esirukoukset >>
En oikeasti tiedä, kummalla puolella parodiahorisonttia nyt ollaan: onko joku oikeasti niin pöljä, että kuvittelee uhan olevan jotenkin kovinkin suuri, että avaruudesta putoaa kappale päälle. Avaruudesta kuitenkin putoaa vuodessa montakin kappaletta maahan saakka, mutta koska rakennetun ympäristön pinta-alan osuus koko maailman pinta-alasta on aivan olemattoman pieni, todennäköisyys, että kappale putoaa rakennettuun ympäristöön, on hyvin pieni.
Eipä mitkään esirukoukset tietenkään esim. painovoimaan ja ilmanvastukseen mitään vaikuta (kuten ei tietenkään vaikuta mihinkään muuhunkaan asiaan).
En tiedä, voiko joku olla noin saatanan pihalla reaalimaailmasta, että oikeasti pelkäsi raketin putoavan niskaan. - Anonyymi
miksi jumala ei auttanut ??? aika monta kuoli https://fi.wikipedia.org/wiki/Holokausti
- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Got mit uns, sanoivat saksalaiset.
God with Huns, olisivat britit voineet sanoa. En tiedä, sanoivatko.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203257- 122096
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061816Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201341
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101231- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4351088