Tänään uutisoitiin Yhdysvaltojen yli 200 eri joukkoampumisesta vuonna 2021. Luku on tyrmäävä vaikka elämme vasta toukokuuta. Tänä vuonna ampuma-ase rikoksissa on kuollut jo 16.700 ihmistä ja toinen mokoma eli reilusti yli 14.000 haavoittunut.
Nyt korona aikanakin viime vuonna joukkoampumisia kirjattiin yli 600, joissa kuoli paljon ihmisiä.
Kaikki tämä kaaos ympärillämme kertoo ainakin minulle ihmiskunnan kyvyttömyydestä hallita toinen toisiamme. Tarvitsemme kipeästi Jumalan ohjausta.
Meitä ei ole luotu elämään riippumattomana Jumalasta, koska se johtaa vain yhä kasvaviin ongelmiin kun emme tiedä niistä ulospääsyä.
Kuinka oikeassa eräs muinainen Raamatun kirjoittaja oli sanoessaan, että ”.......tie ei ole miehen vallassa miten hän vaeltaa ja askeleitaan ohjaa”. Eräs toinen jatkoi” että ihminen hallitsee toista hänen onnettomuudekseen”.
Jossakin vaiheessa ajan virtaa Jumala pelastaa ihmiskunnan meiltä itseltämme, sillä ilman hänen massiivista väliintuloaan aikakauteemne tuhoaisimme itsemme sukupuuttoon lähes varmasti. Ihmiskunnan historia toistaa itseään aina uudestaan ja uudestaan päättymättömänä jatkumona. Olemmeko oppineet mitään edellisten sukupolvien virheistä? Minusta emme ole.
Jumala on antanut ihmiskunnalle aikaa yli 6000 pitkää vuotta osoittaa, pystymmekö todella hallitsemaan toinen toisiamme oikeudenmukaisesti. Vastaus on että emme kykene.
Toivoisin, että aikamme kristityt ja varsinkin kaikki uskosta tällä hetkellä osattomat miettisivät vakavasti elämänsä tämän hetkistä tilaa, sillä emme tiedä, milloin Herra Jeesus Kristus tulee voittoisana kuninkaana vaatimaan jokaisen maapallolla elävän ihmisen vastuuseen vaelluksestaan täällä.
Elämä on niin epävarmaa ja katoavaa. Varmaa on ainoastaan se, että Jeesus tulee Jumalan sanan ikuisten pettämättömien lupausten täyttymykseksi. Jumala ei koskaan valehtele vaan omana aikanaan toteuttaa lupauksensa niin varmasti kuin uusi päivä nousee. Siunausta kaikille.
Maailma tarvitsee Jumalaa
1
<50
Vastaukset
"Kaikki tämä kaaos ympärillämme kertoo ainakin minulle ihmiskunnan kyvyttömyydestä hallita toinen toisiamme."
Arvoisa huolestunut, ihmiskunta menee koko ajan parempaan suuntaan mitä enemmän pystymme luopumaan jumalista. Katso vaikkapa Länsi-Euroopan murhatilastoja 1300-luvulta nykypäivään. Niissä on laskua samassa suhteessa kun jumalattomuus on lisääntynyt.
https://ourworldindata.org/grapher/homicide-rates-across-western-europe
"Tarvitsemme kipeästi Jumalan ohjausta."
Tarkoitatko tämän Jumalan ohjausta, jossa Mooses laskeutuessaan 10 käskyn kivitaulujen kanssa tuo sinun hirviöjumala käski tappaa 3000 veljeä, ystävää tai sukulaista?
27 Hän sanoi heille: »Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.»
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942