YLE: 26.05.
"Mahdollisesti merkittävä ennakkotapaus: Hollannissa oikeus määräsi Shellin leikkaamaan merkittävästi nopeammin päästöjään
Oikeuden päätöksen mukaan Shellin on leikattava hiilidioksidipäästöjä 45 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Ratkaisu saattaa olla päänavaus oikeusprosesseille muita energiayhtiöitä vastaan. ..
Oikeusjutun takana oli seitsemän ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöä sekä noin 17 000 hollantilaista, jotka nostivat kanteen vuonna 2019. Kanteessa vaadittiin Shelliä leikkaamaan päästöjään yhtä paljon kuin Pariisin ilmastosopimuksessa on määritelty. "
Shell voi valittaa päätöksestä, mutta on mahdollista, että tällainen toiminta tulee lisääntymään ja kohdistumaan muuallekin kuin öljyteollisuuteen. Shellillä oli oma ohjelma, joka oli vähän vähemmän kunnianhimoinen ja jossa tavoite olisi saavutettu viisi vuotta myöhemmin ja vertailuvuosi olisi ollut kolme vuotta aikaisempi.
On odotettavissa, että tämän kaltaiset uustiset lisääntyvät, mikäli yhtiöt eivät itse ota lusikkaa kauniiseen käteen.
Lisää vettä myllyyn
62
286
Vastaukset
- Anonyymi
Denialisteja taitaa ahdistaa, kun eivät uskalla edes kommentoida.
- Anonyymi
No samat kommentit sitten myös tänne kuten tuolla jo oli.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16963972/nyt-jo-oljy-yhtion-omistajatkin---#comment-108282875
Ei se asia muuksi muutu vaikka otsikko vaihtuisikin eikä myöskään tuote vaikka yhtiö pakotettaisiinkin tuottamaan sitä millä tavalla hyvänsä. Öljy menee aina kaupaksi, ellei muuksi niin muovien raaka-aineiksi kuitenkin. Lopullinen energiaratkaisuhan on jo ovella -toriumvoimala. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No samat kommentit sitten myös tänne kuten tuolla jo oli.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16963972/nyt-jo-oljy-yhtion-omistajatkin---#comment-108282875
Ei se asia muuksi muutu vaikka otsikko vaihtuisikin eikä myöskään tuote vaikka yhtiö pakotettaisiinkin tuottamaan sitä millä tavalla hyvänsä. Öljy menee aina kaupaksi, ellei muuksi niin muovien raaka-aineiksi kuitenkin. Lopullinen energiaratkaisuhan on jo ovella -toriumvoimala.Tuskin prätkäni tulee kulkemaan toriumvoimalan vauhdittamana. On tuo toriumvoimala kyllä kiinnostava vaihtoehto, vaikka ihmettä siltäkään tekniikalta ei kannata odottaa.
Fuusioreaktorikin oli jo -70 luvulla ovella ja samalla ovella se taitaa olla vieläkin. Eräät tekniset innovaatiot tulevat nopeasti käyttöön, toisilla sitten taas menee enemmän aikaa. Toriumvoimalan kohdalla pitänee vaan odottaa.
- Anonyymi
Rockefeller tajusi aikoinaan öljyn merkityksen ja loi sillä globalin talousimpeeriumin. Puolet öljyvaroista on vasta käytetty. Sitä riittää vielä noin 50 vuodeksi. Hiiltä riittää ainakin 150 vuodeksi.
- Anonyymi
Tuona aikana väestömäärä saattaa tuplaantua. Sen elintason ylläpitämiseksi tarvitaan sitten massiivista ydinvoiman hyödyntämistä aurinko- ja tuulienergian lisäksi. Vilejlyalueet tarvitaan ruuan tuottamiseen ihmisille - ei esim. polttoaineen tuottamiseen autoille.
- Anonyymi
EU-byrokraatit karsastavat ydinvoimaa CO2-päästöjen vähentämiskeinona. Siinäkin he ovat hakoteillä.
Jos EU-byrokraatit saisivat määrätä, niin he haluaisivat varata Suomen metsät yhteisön hiilinieluiksi, sulkea ydinvoimalat, vaatia päästöjen nollaamista ja tuottaa maahan vuosittain kymmeniätuhansia kehitysmaalaisia suuren hiilijalanjäljen kuluttajiksi. - Anonyymi
Oikeasti öljystä ei ole käytetty kuin pikkuinen määrä ja sitä riittää sadoiksi ellei jopa tuhansiksi vuosiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeasti öljystä ei ole käytetty kuin pikkuinen määrä ja sitä riittää sadoiksi ellei jopa tuhansiksi vuosiksi.
Oikeasti taloudellisesti hyödynnettävissä olevasta öljystä on käytettyjo suuri osa. Loppu kannattaisi jättää maahan, missä se ei pilaa ilmastoamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeasti taloudellisesti hyödynnettävissä olevasta öljystä on käytettyjo suuri osa. Loppu kannattaisi jättää maahan, missä se ei pilaa ilmastoamme.
Ja oikeasti tuo on valetta. Joka vuosi löytyy uusia öljylähteitä ja koko ajan öljyn "loppuminen" siirtyy eteenpäin. Jo 70-luvulla väitettiin, että öljy olisi loppunut jo ennen vuosituhannen alkua ja miten sitten kävikään? Väite öljyn loppumisesta on vain valheellista paskaa.
Ja on jopa tutkimuksia joiden mukaan jopa öljy uusiutuu ja se ei tule koskaan loppumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja oikeasti tuo on valetta. Joka vuosi löytyy uusia öljylähteitä ja koko ajan öljyn "loppuminen" siirtyy eteenpäin. Jo 70-luvulla väitettiin, että öljy olisi loppunut jo ennen vuosituhannen alkua ja miten sitten kävikään? Väite öljyn loppumisesta on vain valheellista paskaa.
Ja on jopa tutkimuksia joiden mukaan jopa öljy uusiutuu ja se ei tule koskaan loppumaan."Ja on jopa tutkimuksia joiden mukaan jopa öljy uusiutuu ja se ei tule koskaan loppumaan."
Laitahan sellainen tutkimus esille. Kyllähän turvekin uusiutuu muutamassa tuhannessa vuodessa, mutta öljyn suhteen uusiutuminen taitaa olla vähän pidemmissä kantimissa.
Olen yhden "tutkimuksen" nähnyt öljyn uusiutuvuudesta, mutta se oli nuoren Maan kreationistien sivustolla ja kaukana tieteestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja oikeasti tuo on valetta. Joka vuosi löytyy uusia öljylähteitä ja koko ajan öljyn "loppuminen" siirtyy eteenpäin. Jo 70-luvulla väitettiin, että öljy olisi loppunut jo ennen vuosituhannen alkua ja miten sitten kävikään? Väite öljyn loppumisesta on vain valheellista paskaa.
Ja on jopa tutkimuksia joiden mukaan jopa öljy uusiutuu ja se ei tule koskaan loppumaan."Ja on jopa tutkimuksia joiden mukaan jopa öljy uusiutuu ja se ei tule koskaan loppumaan."
Laitahan sellainen tutkimus näkyviin. Eipä taida uudistua ainakaan siinä määrin, että sillä olisi mitään merkitystä.
Helpot öljyvarat on jo hyödynnetty ja tähän asti kulutus on vain kasvanut. Ei öljy lopu, mutta tulee kannattamattomaksi käyttää. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin vaikka sitten lakiteitse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja on jopa tutkimuksia joiden mukaan jopa öljy uusiutuu ja se ei tule koskaan loppumaan."
Laitahan sellainen tutkimus näkyviin. Eipä taida uudistua ainakaan siinä määrin, että sillä olisi mitään merkitystä.
Helpot öljyvarat on jo hyödynnetty ja tähän asti kulutus on vain kasvanut. Ei öljy lopu, mutta tulee kannattamattomaksi käyttää. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin vaikka sitten lakiteitse.Öljyä pystytään tuottamaan rajattomasti lisää. Tuo oli tiedossa jo sata vuotta sitten ja Etelä-Afrikassa on tuotanto vauhtdissa.
- Anonyymi
Fossiilipolttoaineet tulisi panna kortille KOKO maailmassa. Kullekin pallon asukkaalle jaettaisiin tietty vuotuinen kiintiö. Ne, joille kiintiö ei riitä voisivat ostaa niiltä, jotka eivät koko kiintiötään tarvitse. Myös teollisuus joutuisi ostamaan tarvitsemansa kiintiöt yleisöltä.
Kiintön avulla fossiilipolttoaineiden kulutusta voitaisiin säätää. Esim. 5 % vähennys vuosittain edellisen vuoden tasosta merkitsisi, että kulutus putoaa 50 vuodessa alle 10 % tason nykytasoon verrattuna.- Anonyymi
Kiintiöiden avulla vuotuinen fossiilisten käyttö voitaisiin säätää halutulle tasolle. Jokaisen kilon/litran polttaminen edellyttäisi, että polttajalla on hankittuna sitä vastaava "kuponki". Kuppongit olisivat kauppatavaraa.
Mutta oleellista on, että tämä koskisi koko maalmaa. Jos se koskisi vain Suomea, niin varmaa on, että joku muu ne polttoaineet käyttää jossakin. - Anonyymi
Ajatusleikkinä voidaa olettaa, että Suomen CO2-päästöt tulisivat pelkästään bensiinin käytöstä. Jokaiselle asukkaalle voitaisiin antaa ilmaiseksi 2500 litran ostamiseen oikeuttavat kupongit. Tuolla määrällä ajelee noin 35 000 km. Mutta jos ei ajele ollenkaan, voi myydä kuponkinsa sille, joka tarvitsee enemmän. Myös teollisuus joutuisi ostamaan kupongit kansalaisilta. Hinta määräytyisi vapaassa kilpailussa.
- Anonyymi
Eduskunta päättäisi päästöjen tason, mutta vapaa markkinatalous määräisi, miten päästöt jakaantuvat väen kesken. Joku tietysti heti sanoo, että tämä suosisi rikkaita. Niinhän se tekisi, mutta se mahdollistaisi myös köyhälle tienaamisen päästökiintiöiden myynnillä.
Eikös se olisi hieno juttu, että köyhänä eli vähäpäästöisenä pysyttelemällä pystyisi tienaamaan ja rahoittamaan kunniallisesti elantoaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eduskunta päättäisi päästöjen tason, mutta vapaa markkinatalous määräisi, miten päästöt jakaantuvat väen kesken. Joku tietysti heti sanoo, että tämä suosisi rikkaita. Niinhän se tekisi, mutta se mahdollistaisi myös köyhälle tienaamisen päästökiintiöiden myynnillä.
Eikös se olisi hieno juttu, että köyhänä eli vähäpäästöisenä pysyttelemällä pystyisi tienaamaan ja rahoittamaan kunniallisesti elantoaan.Tosin on myös hyvätuloisia ja jopa rikkaita jotka elävät kuin köyhät (ainakin tietyiltä osin). Esimerkiksi on paljon hyvätuloisia joilla ei ole autoa, asuu pienessä asunnossa eikä ole mökkiä.
- Anonyymi
Tuollainen yhteiskunta on ekofasistien märkä uni. Tuollaista kontrollointia toivoo vain täyttä totalitaristista yhteiskuntaa haluavat kontrollinhaluiset mielisairaat ihmiset.
Kyllä ihmiset saavat kuluttaa rahansa mihin haluaa eikä toisten tarvitse tietää paskaakaan siitä miten he elävät ja miten he kuluttavat. Vain täysiveriset sosiopaatit haluavat tietää toisista kaiken ja kontrolloida miten muut elävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollainen yhteiskunta on ekofasistien märkä uni. Tuollaista kontrollointia toivoo vain täyttä totalitaristista yhteiskuntaa haluavat kontrollinhaluiset mielisairaat ihmiset.
Kyllä ihmiset saavat kuluttaa rahansa mihin haluaa eikä toisten tarvitse tietää paskaakaan siitä miten he elävät ja miten he kuluttavat. Vain täysiveriset sosiopaatit haluavat tietää toisista kaiken ja kontrolloida miten muut elävät.Täysiveriseen sosiopaattiin viittaavat lähinnä sinun omat kirjoituksesi.
"...sosiopaatti ei mukaudu yleisiin sosiaalisiin normeihin..." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysiveriseen sosiopaattiin viittaavat lähinnä sinun omat kirjoituksesi.
"...sosiopaatti ei mukaudu yleisiin sosiaalisiin normeihin..."Ja mitä nuo "normit" ovat? Sosiaaliseen normiin kuuluu, että yksityisasiat eivät toisille kuulu. Työssäkin työtovereille kuuluu vain työasiat ja siihen heidän oikeutensa päättyy.
Esimerkiksi kerrostalossa naapurin ei tarvitse tietää edes nimeäsi. - Anonyymi
Tietenkin voi tehdä myös sopimuksen vähemmän kuluttavan kanssa, jos hän on tuttava. Voit ostaa oikeuden häneltä, mutta hän palauttaa rahat takaisin hetken päästä (jos haluaa, voi vaikka teeskennellä ostavansa jotain). Silloin olet käyttänyt nolla euroa päästöoikeudesta.
Ja tietenkin noita oikeuksia tultaisiin väärentämään paljon ja polttoaineita myytäisiin todella paljon pimeillä markkinoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitä nuo "normit" ovat? Sosiaaliseen normiin kuuluu, että yksityisasiat eivät toisille kuulu. Työssäkin työtovereille kuuluu vain työasiat ja siihen heidän oikeutensa päättyy.
Esimerkiksi kerrostalossa naapurin ei tarvitse tietää edes nimeäsi.Sosiopaatti on epäsosiaalinen yksilö, joka katsoo etteivät yhteisön sosiaaliset säännöt koske häntä. Aivan kuten sinä. Ei taida sinulla montaa hyvää kaveria olla, jos ainuttakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiopaatti on epäsosiaalinen yksilö, joka katsoo etteivät yhteisön sosiaaliset säännöt koske häntä. Aivan kuten sinä. Ei taida sinulla montaa hyvää kaveria olla, jos ainuttakaan.
Ja mitkä ovat "sosiaalisia sääntöjä" ja mikä on "yhteisö"? Yhteisöä voi ainakin vaihdella kuin paitaa ja yhteisöön kuuluu ne ihmiset joita itse päättää siihen kuuluvan. Esimerkiksi seinänaapuri ei yhteisöön kuulu, jos hänen ei halua siihen kuuluvan.
Sosiaalisiin sääntöihin kuuluu, että jokainen elää omaa elämäänsä ja sitä arvostelevat ovat idiootteja. Ja kaikkien yksityisasioidensa pitäminen salassa tai niiden valehteleminen noudattaa sosiaalisia sääntöjä. Voit vaikka väittää olevasi vegaani ja syödä joka päivä isoja naudanlihapihvejä ja se on ok. Tai väittää olevasi autoton ja kulkea bensaa paljon kuluttavalla muskeliautolla päivittäin. Tuo ei riko sosiaalisia sääntöjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitkä ovat "sosiaalisia sääntöjä" ja mikä on "yhteisö"? Yhteisöä voi ainakin vaihdella kuin paitaa ja yhteisöön kuuluu ne ihmiset joita itse päättää siihen kuuluvan. Esimerkiksi seinänaapuri ei yhteisöön kuulu, jos hänen ei halua siihen kuuluvan.
Sosiaalisiin sääntöihin kuuluu, että jokainen elää omaa elämäänsä ja sitä arvostelevat ovat idiootteja. Ja kaikkien yksityisasioidensa pitäminen salassa tai niiden valehteleminen noudattaa sosiaalisia sääntöjä. Voit vaikka väittää olevasi vegaani ja syödä joka päivä isoja naudanlihapihvejä ja se on ok. Tai väittää olevasi autoton ja kulkea bensaa paljon kuluttavalla muskeliautolla päivittäin. Tuo ei riko sosiaalisia sääntöjä.Oikeastaan suurin ongelma tällaisissa ehdotuksissa on, että olen yksityisyyden voimakas puolustaja ja tässäkin puututtaisiin toisten yksityisyyteen. Mielestäni kenenkään muun ei tarvitse tietää mitään elämästäni, jos ei halua siitä kertoa. Siksi en kuulu someenkaan enkä aio siihen liittyäkään koskaan (jos työnantaja vaatii, voin tehdä tyhjän profiilin). En halua jakaa yksityiselämääni muille eikä minua kiinnosta muiden yksityiselämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatusleikkinä voidaa olettaa, että Suomen CO2-päästöt tulisivat pelkästään bensiinin käytöstä. Jokaiselle asukkaalle voitaisiin antaa ilmaiseksi 2500 litran ostamiseen oikeuttavat kupongit. Tuolla määrällä ajelee noin 35 000 km. Mutta jos ei ajele ollenkaan, voi myydä kuponkinsa sille, joka tarvitsee enemmän. Myös teollisuus joutuisi ostamaan kupongit kansalaisilta. Hinta määräytyisi vapaassa kilpailussa.
Ei toimi jos vain suomalaiset olisivat tuossa mukana ja jos koko maailma mukana niin bensaa saisi ostaa vain 100 litraa.
- Anonyymi
Päästöjen vähentämiseen tarvitaan kepin sijasta porkkanaa.
Myös lisääntymisen hillitsemiseksi tarvittaisiin porkkanaa.- Anonyymi
Maailman lapsiluku ei enää kasva! Väkiluku lisääntyy enää parantuneen lääketieteen ja ihmiskunnan terveempien elintapojen ansiosta. 50 vuoden kuluttua maailman väkiluku on jo menossa alaspäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailman lapsiluku ei enää kasva! Väkiluku lisääntyy enää parantuneen lääketieteen ja ihmiskunnan terveempien elintapojen ansiosta. 50 vuoden kuluttua maailman väkiluku on jo menossa alaspäin.
Ja ihan hyvä niin. Nytkin on muutama miljardi liikaa väestöä maailmassa joten väkiluku saisi kääntyä reippaaseen laskun jo tuota aiemmin.
- Anonyymi
Hyvin menee
Edellä oli juttua Shell.iä koskevasta 'tuomiosta', mutta ilmeisen "epähuomiossa" jäi mainitsematta että tuomio oli Hollannissa toimivan "ilmasto-oikeuden" päätös.
Tuomio koski myös Iso-Britanniaa ja muitakin yrityksiä, mutta kyseisellä tuomiolla ei ole mitään toimintavaltaa missään maassa, eli päätökset ovat "ohjeellisia julistuksia".
Hulluksi on maailma mennyt, kun aktivistit perustavat jo omia tuomiokapituleja aatteensa tueksi.Koko jutulla on vain yksi tarkoitus, saada hilattua öljyn hinta mahdollisimman ylös, jotta ns. uusiutuvat pärjäisivät edes hitusen paremmin taistelussa köyhien maiden rahoista. Yhtiöiden toimintaanhan ja voittoihin tuolla ei ole mitään vaikutusta. Asiakas maksaa aina kaiken.
Turhaa touhua kuitenkin, maailmantaloudessa uusiutuvilla ei ole minkäänlaista merkitystä (katso ao. linkistä kuva 6) ja Toriumvallankumouksen alettua myös muut perinteiset energiamuodot ovat joutumassa yhtä ahtaalle. Ei siis huolta, kyllä se maailma vielä pelastuu ja niissä talkoissa meitin tallikin on jo mukana (lue linkki tarkkaan ja tule mukaan).
https://www.copenhagenatomics.com/why.php- Anonyymi
Myös Hollannin korkein oikeus on tehnyt jo ilmastopäätöksiä.
Ilmasto-oikeus on Hollannissa täysin pätevä ja Shell on hollaintilais-brittiläinen yritys ja siten Hollannin tuomiovallan piirissä. Toki tuomiosta voi valittaa, mutta ko. oikeusistuin on täysin validi, vaikka muuta yrität väittää.
"Hollannin korkein oikeus: Valtiolla velvollisuus vähentää ilmastopäästöjä kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.
Hollantilainen kansalaisjärjestö oli voittanut oikeudenkäynnit myös aiemmissa oikeusasteissa."
Itse unohdit mainita, että "Erityyppisiä ilmasto-oikeudenkäyntejä on parhaillaan vireillä sadoittain ympäri maailmaa. " - Anonyymi
hevosmies.evp kirjoitti:
Koko jutulla on vain yksi tarkoitus, saada hilattua öljyn hinta mahdollisimman ylös, jotta ns. uusiutuvat pärjäisivät edes hitusen paremmin taistelussa köyhien maiden rahoista. Yhtiöiden toimintaanhan ja voittoihin tuolla ei ole mitään vaikutusta. Asiakas maksaa aina kaiken.
Turhaa touhua kuitenkin, maailmantaloudessa uusiutuvilla ei ole minkäänlaista merkitystä (katso ao. linkistä kuva 6) ja Toriumvallankumouksen alettua myös muut perinteiset energiamuodot ovat joutumassa yhtä ahtaalle. Ei siis huolta, kyllä se maailma vielä pelastuu ja niissä talkoissa meitin tallikin on jo mukana (lue linkki tarkkaan ja tule mukaan).
https://www.copenhagenatomics.com/why.phpMaailmantaloudessa uusiutuvien osuus on selvässä kasvussa. Ei kukaan oletakaan, että se tapahtuisi sormiaan napsauttamalla.
- Anonyymi
Öljy-yhtiöissä tuntuu iso luuta lakaisevan. Taas vastaava uutinen. Yle tänään:
"Nesteen entinen johtaja Kaisa Hietala valittiin Exxon Mobilin hallitukseen ympäristösijoittajien ajamana.
Nesteen entinen biopolttoaineliiketoiminnan vetäjä Kaisa Hietala on valittu öljyjätti Exxon Mobilin hallitukseen. Hietalaa ajoi hallitukseen ilmastotoimia vaativa sijoittajaryhmä Engine No. 1.
Aktivistisijoittajat vaativat Exxon Mobilin toiminnan perusteellista muuttamista. Yhtiö ei ole kehittänyt uusiutuvia polttoaineita toisin kuin monet sen kilpailijoista, ja se on muutenkin suhtautunut vähättelevästi ilmastotoimiin."
– Minulle henkilökohtaisesti oli tärkeää, että tämä ei ole pelkästään ESG-kampanja (vastuullisuuskampanja), vaan siellä on kovia talouslukuja mukana. En usko, että ne ovat erillisiä asioita, etenkään tällä toimialalla, Hietala sanoi ehdokkuudestaan Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) helmikuussa. "
Sama trendi näkyy jo kaikkialla. Usein puhutaan Avalanche ilmiöstä, joka lähtee ensin työläästi vauhtiin, kunnes se alkaa kasvaa omalla painollaan ja laajenee nopeasti. Ilmastotoimien tehostaminen on nyt saavuttanut sen asteen, ettei millään teollisuuden alalla ole varaa jäädä kelkasta; ei edes ilmastonmuutosvastarinnan vahvimmalla linnakkeella, öljyteollisuudella.- Anonyymi
Viimeistä lausetta voisi täsmentää; jenkkien öljyteollisuuteen. Lainaus samasta uutisesta:
"Exxonin keskeisistä kilpailijoista ainakin brittiläinen BP, hollantilais-brittiläinen Shell ja ranskalainen Total ovat ilmoittaneet tähtäävänsä hiilineutraaleiksi vuoteen 2050 mennessä. Eurooppalaiset yhtiöt ovatkin ottaneet selvästi erilaisen linjan amerikkalaisiin öljy-yhtiöihin verrattuna. "
USA:ssa näkyy trumppilainen tieteenvastainen populismi. Tieteen tuloksia ollaan herkästi valmiit arvostelemaan, jos niiden perusteella vaaditaan muutosta konservatiiviseen tuotantopolitiikkaan, on kyseessä sitten ilmastonmuutos tai koronapandemia. Suomessa yksi puolue on ottanut saman linjan. Onneksi sen kannatus ei ole republikaanien luokkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimeistä lausetta voisi täsmentää; jenkkien öljyteollisuuteen. Lainaus samasta uutisesta:
"Exxonin keskeisistä kilpailijoista ainakin brittiläinen BP, hollantilais-brittiläinen Shell ja ranskalainen Total ovat ilmoittaneet tähtäävänsä hiilineutraaleiksi vuoteen 2050 mennessä. Eurooppalaiset yhtiöt ovatkin ottaneet selvästi erilaisen linjan amerikkalaisiin öljy-yhtiöihin verrattuna. "
USA:ssa näkyy trumppilainen tieteenvastainen populismi. Tieteen tuloksia ollaan herkästi valmiit arvostelemaan, jos niiden perusteella vaaditaan muutosta konservatiiviseen tuotantopolitiikkaan, on kyseessä sitten ilmastonmuutos tai koronapandemia. Suomessa yksi puolue on ottanut saman linjan. Onneksi sen kannatus ei ole republikaanien luokkaa.Suunta on oikea, mutta onko vauhti riittävä?
- Anonyymi
Asetettiinko sanktioita? No ei. Pariisin ilmastokonsensus ei sitouta yhtiöitä eikä edes valtioita mihinkään jolleivät päättäjät niin halua.
Pelkkää alarmistista sirkusta tuollainen "oikeudenkäynti".- Anonyymi
Kaikkea sitä pitää yrittää, kuten väittää oikeuslaitosta hampaattomaksi. Firmoille voidaan asettaa määräysten rikkomisesta sakkoja, jotka ovat pääsääntöisesti suurempia kuin rikkomuksesta saatu hyöty. Yleensä ensin tulee uhkasakko, mutta jos se ei tehoa, rapsu saattaa olla kovakin, kuten seuraava uutinen osoittaa:
"Saksalainen autonvalmistaja Volkswagen ilmoitti tänään keskiviikkona maksavansa miljardin euron sakon, jonka saksalainen yleinen syyttäjä oli määrännyt yhtiön taannoisesta päästöhuijauksesta.
Volkswagen ilmoitti, ettei se valita Braunschweigin yleisen syyttäjän päätöksestä vaan hyväksyy sakon.
Skandaalin tultua julki Volkswagen on joutunut maksamaan yli 25 miljardia euroja erilaisia sakkoja ja korvauksia. "
Kyllä niitä sanktioita tulee. Lisäksi VW konserni sai EU:lta päästörajojen ylityksestä vuodelta 2020 sakkoa 100 miljoonaa euroa. Vähän edelliseen verrattuna, mutta voitoista poi sekin.
Ottasit hyvä ihminen asioista selvää, niin et jatkuvasti munaisi itseäsi tyhjillä väitteillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkea sitä pitää yrittää, kuten väittää oikeuslaitosta hampaattomaksi. Firmoille voidaan asettaa määräysten rikkomisesta sakkoja, jotka ovat pääsääntöisesti suurempia kuin rikkomuksesta saatu hyöty. Yleensä ensin tulee uhkasakko, mutta jos se ei tehoa, rapsu saattaa olla kovakin, kuten seuraava uutinen osoittaa:
"Saksalainen autonvalmistaja Volkswagen ilmoitti tänään keskiviikkona maksavansa miljardin euron sakon, jonka saksalainen yleinen syyttäjä oli määrännyt yhtiön taannoisesta päästöhuijauksesta.
Volkswagen ilmoitti, ettei se valita Braunschweigin yleisen syyttäjän päätöksestä vaan hyväksyy sakon.
Skandaalin tultua julki Volkswagen on joutunut maksamaan yli 25 miljardia euroja erilaisia sakkoja ja korvauksia. "
Kyllä niitä sanktioita tulee. Lisäksi VW konserni sai EU:lta päästörajojen ylityksestä vuodelta 2020 sakkoa 100 miljoonaa euroa. Vähän edelliseen verrattuna, mutta voitoista poi sekin.
Ottasit hyvä ihminen asioista selvää, niin et jatkuvasti munaisi itseäsi tyhjillä väitteillä.VW:n sanktiot tuli huijauksesta mikä oli selvä rikos. Shell ei ole tietääkseni syyllistynyt huijaukseen, eikä muuhunkaan rikokseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VW:n sanktiot tuli huijauksesta mikä oli selvä rikos. Shell ei ole tietääkseni syyllistynyt huijaukseen, eikä muuhunkaan rikokseen.
Sadan miljoonan sanktio tuli siitä, ettei VW:n uusien autojen ilmastopäästöjä saatu tarpeeksi alas. Suurempi huijaus liittyi aivan samaan asiaan. Yritettiin saada filungilla päästöt alas.
Shelliä ei syytetä rikoksesta, mutta Hollannilla on oikeus määrittää, paljonko firmalta saa tulla päästöjä. Ympäristölupaa vaaditaan nykyään kaikelta teollisuudelta ja annettujen normien rikkomisesta seuraa sanktioita.
Lisäksi rahoittajat ovat uhanneet vetää joitain yhtiöiltä rahansa pois, mikäli ilmastopolitiikka ei muutu.
Etkö tosiaan näe, mihin maailma on menossa. Denialisti ruikuttaa kolmekymmentä vuotta vanhaa virttä, kun koko yhteiskunta on pyyhkäissyt jo aikoja sitten ohi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sadan miljoonan sanktio tuli siitä, ettei VW:n uusien autojen ilmastopäästöjä saatu tarpeeksi alas. Suurempi huijaus liittyi aivan samaan asiaan. Yritettiin saada filungilla päästöt alas.
Shelliä ei syytetä rikoksesta, mutta Hollannilla on oikeus määrittää, paljonko firmalta saa tulla päästöjä. Ympäristölupaa vaaditaan nykyään kaikelta teollisuudelta ja annettujen normien rikkomisesta seuraa sanktioita.
Lisäksi rahoittajat ovat uhanneet vetää joitain yhtiöiltä rahansa pois, mikäli ilmastopolitiikka ei muutu.
Etkö tosiaan näe, mihin maailma on menossa. Denialisti ruikuttaa kolmekymmentä vuotta vanhaa virttä, kun koko yhteiskunta on pyyhkäissyt jo aikoja sitten ohi.Kun vielä tajuaa sen, että kaikki tuo on poliitikkojen hörhöilyä eikä sillä ole ilmaston kanssa mitään tekemistä, niin saattaa päästä täysijärkisten jouikkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sadan miljoonan sanktio tuli siitä, ettei VW:n uusien autojen ilmastopäästöjä saatu tarpeeksi alas. Suurempi huijaus liittyi aivan samaan asiaan. Yritettiin saada filungilla päästöt alas.
Shelliä ei syytetä rikoksesta, mutta Hollannilla on oikeus määrittää, paljonko firmalta saa tulla päästöjä. Ympäristölupaa vaaditaan nykyään kaikelta teollisuudelta ja annettujen normien rikkomisesta seuraa sanktioita.
Lisäksi rahoittajat ovat uhanneet vetää joitain yhtiöiltä rahansa pois, mikäli ilmastopolitiikka ei muutu.
Etkö tosiaan näe, mihin maailma on menossa. Denialisti ruikuttaa kolmekymmentä vuotta vanhaa virttä, kun koko yhteiskunta on pyyhkäissyt jo aikoja sitten ohi.Näinollen voisiko Suomessakin oikeuden päätöksellä määrätä teollisuuden päästöt oitis puolitettavaksi, niin kunnianhimoinen ilmastopolitiikka toteutuisi heti seuraavalla viikolla?
Turpeen kanssahan oli käydä niin, mutta hallituskin veti takaisin kun meinasi käydä työllisyyden ja korvausten kanssa huonosti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinollen voisiko Suomessakin oikeuden päätöksellä määrätä teollisuuden päästöt oitis puolitettavaksi, niin kunnianhimoinen ilmastopolitiikka toteutuisi heti seuraavalla viikolla?
Turpeen kanssahan oli käydä niin, mutta hallituskin veti takaisin kun meinasi käydä työllisyyden ja korvausten kanssa huonosti.Voitaisiin niin määrätä, mutta poliitikot eivät pyri säätämään lakeja, joita ei ole mahdollista noudattaa. Sen takia päästöille laitetaan takarajat. Suomessa teollisuuden ovat tavoitteet ovat pääasiallisesti kovempia kuin mitä laki edes vaatii.
Turpeen kohdalla oli kyse keskustapuolueen kiristyksen takia toteutetusta lehmäkaupasta. Se aiheutti 70 mijoonan ylimääräisen tuen siirtymäajaksi.
- Anonyymi
On hyvä että oikeus todistaa ihmisen aiheuttaman ilmastonlämpenemisen kun ilmastoapostolit eivät pysty tekemään muuta kuin ajatuskokeita ja arvausennustuksia.
- Anonyymi
YLE:
"Dieselrohmut saavat uuden elämän sähköautoina – kuorma-autojen konversiotehdas aloittaa syksyllä Keuruulla.
Keuruulla on tarkoitus konvertoida kymmenen sähkökuorma-autoa tänä vuonna. Vuonna 2023 määrä noussee sataan. Hanketta vauhdittavat tavoitteet liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä ja kasvava kiinnostus ympäristöasioihin...
Hanketta vauhdittavat EU:n tavoitteet liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä sekä kuluttajien ja yritysten kasvava kiinnostus ympäristövaikutuksiin."
Pieni alku, mutta hyvä suunta.- Anonyymi
Näinköhän on hyvä suunta tuo sähköinnostus raskaassa liikenteessä. Niin kauan kuin se sähkö on ladattava akkuihin, on edessä melkoinen "tenkkapoo", mistä saada akkuihin materiaalit, muuten kuin kääntämällä maapallo nurin päin. Siinä syntyy uutta kaivosta joka niemeen ja notkoon. Sitten kun vetyteknologia on kehittyneempää, voi tilanne olla toinen, mutta toistaiseksi ollaan karmean painavien akkujen varassa.

Viidenkymmenen litran vetyakku painaa yllätys, yllätys, 50 kg ja 200 bar paineella täytettynä se sisältää vetyä 1 kg. Tuo 1 kg vetyä maksaa vetytehtaalla 100 €. Todella melkoisesti on kehitykselle tarvetta.
Tietysti alarmisti pystyy arvaamalla ennustamaan että kaikki ongelmat ratkeavat tuotapikaa aivan lähitulevaisuudessa. - Anonyymi
Alku on todella pieni ja suunta idioottimainen.
Taivaanrannan maalareiden huuhailujen perusteella on tietysti hyvä tehdä bisnestä jos joku hörhö haluaa maksaa. Onhan Iisakin ja Pietarinkirkkoja rakennettu ennenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alku on todella pieni ja suunta idioottimainen.
Taivaanrannan maalareiden huuhailujen perusteella on tietysti hyvä tehdä bisnestä jos joku hörhö haluaa maksaa. Onhan Iisakin ja Pietarinkirkkoja rakennettu ennenkin.Idioottimaista on yrittää enää estää ilmastotoimia. Ei junaa pysäytetä kiskoilla seisomalla.
Sinulle näköjään tuottavat innovaatioit ovat huuhailua. Huuhaile sinä vaan takaisin Impivaaraan tuohitorvea soittamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinköhän on hyvä suunta tuo sähköinnostus raskaassa liikenteessä. Niin kauan kuin se sähkö on ladattava akkuihin, on edessä melkoinen "tenkkapoo", mistä saada akkuihin materiaalit, muuten kuin kääntämällä maapallo nurin päin. Siinä syntyy uutta kaivosta joka niemeen ja notkoon. Sitten kun vetyteknologia on kehittyneempää, voi tilanne olla toinen, mutta toistaiseksi ollaan karmean painavien akkujen varassa.
Liikenne tulee sähköistymään suuressa määrin lähitulevaisuudessa. Uutisessa puhuttiin kaupunkiliikenteen jakeluautoista, ei täysperävaunu rekoista.
Mitä akkumateriaaleihin tulee, niitä on ainakin vielä riittävästi saatavilla. Lisäksi uusia akkuinnovaatioita kehitellään Suomessakin ja varmaan vielä paljon enemmän maailmalla.
Kymmenien ellei satojen miljardien markkinat ovat hyvä yllyke satsata tuotekehitykseen.
Kuten tuossa todettiin, ollaan vasta alussa. Denialistien on vielä helppo arvostella ja vertailla sähköautoja koko autokantaan, mutta tilanne on hyvin nopeasti muuttumassa.
Vanha fossiilipohjainen energiatalous on muuttumassa laajalla rintamalla uusiutuvaan energiaan perustuvaksi; eikö yhtään liian aikaisin. En ymmärrä, miksi kukaan vastustaa tuollaista kehitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viidenkymmenen litran vetyakku painaa yllätys, yllätys, 50 kg ja 200 bar paineella täytettynä se sisältää vetyä 1 kg. Tuo 1 kg vetyä maksaa vetytehtaalla 100 €. Todella melkoisesti on kehitykselle tarvetta.
Tietysti alarmisti pystyy arvaamalla ennustamaan että kaikki ongelmat ratkeavat tuotapikaa aivan lähitulevaisuudessa.Kun hehkulamppun keksijä Edison esitteli keksintöään yli sata vuotta sitten USA:n presidentille, tämä kysyi: "Mitä hyötyä tuosta on?"
Edison vastasi vastakysysymyksellä: "Mitä hyötyä on vastasyntyneestä lapsesta?"
Vedyn käyttö pienimuotoisesti hallitaan ja teoriassa tiedetään, miten sillä sähkön varastointia ja siirtoa voidaan ratkaista. Jo vuosituhannen vaihteessa jopa Bush innostui asiasta,koska hän näki sen mainiona keinona irrottaa USA öljyvaltioiden vallasta tekemällä vety kivihiilestä, jota USA.lla oli omasta takaa riittävästi. Öljyteollisuuden lobbarit saivat hänet pysäyttämään vetytalouden kehittämisen, sillä he näkivät että se vapauttaa myös muun maailman fossiilisista polttoaineista, kun sähköä voitaisiin tehdä esim loputtomasta ilmaisesta aurinkoenergiasta tai korkealla hyötysuhteella ydinenergialla höyryelektrolyysin avulla.
Ydinvoiman vastainen vihreä liike sai toimia "hyödyllisenä idioottina", kun vetytalous kaikessa hiljaisuudessa kuopattiin ja onnistuttiin ohjaamaan autoteollisuus sähköautoihin. Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun hehkulamppun keksijä Edison esitteli keksintöään yli sata vuotta sitten USA:n presidentille, tämä kysyi: "Mitä hyötyä tuosta on?"
Edison vastasi vastakysysymyksellä: "Mitä hyötyä on vastasyntyneestä lapsesta?"
Vedyn käyttö pienimuotoisesti hallitaan ja teoriassa tiedetään, miten sillä sähkön varastointia ja siirtoa voidaan ratkaista. Jo vuosituhannen vaihteessa jopa Bush innostui asiasta,koska hän näki sen mainiona keinona irrottaa USA öljyvaltioiden vallasta tekemällä vety kivihiilestä, jota USA.lla oli omasta takaa riittävästi. Öljyteollisuuden lobbarit saivat hänet pysäyttämään vetytalouden kehittämisen, sillä he näkivät että se vapauttaa myös muun maailman fossiilisista polttoaineista, kun sähköä voitaisiin tehdä esim loputtomasta ilmaisesta aurinkoenergiasta tai korkealla hyötysuhteella ydinenergialla höyryelektrolyysin avulla.
Ydinvoiman vastainen vihreä liike sai toimia "hyödyllisenä idioottina", kun vetytalous kaikessa hiljaisuudessa kuopattiin ja onnistuttiin ohjaamaan autoteollisuus sähköautoihin. Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla!Huuhaajuttusi voit lähettää huuhaapalstalle.
Vedyn tuottamiseen tarvittavan sähkön määrä ei riipu siitä mistä se sähkö tulee.
Tosiasia on että vedyn tuottamiseen, varastointiin ja jakeluun kulutetusta energiasta saadaan autossa käyttöön 25 %. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huuhaajuttusi voit lähettää huuhaapalstalle.
Vedyn tuottamiseen tarvittavan sähkön määrä ei riipu siitä mistä se sähkö tulee.
Tosiasia on että vedyn tuottamiseen, varastointiin ja jakeluun kulutetusta energiasta saadaan autossa käyttöön 25 %.Ei kukaan ole väittänytkään sen riippuvan, hömelö hyvä.
Tosiasia on se, että hyötyyn saadaan suunnilleen saman verran kuin fossiilisen polttoaineen energiamäärästä, mutta ilman päästöjä. Ja kuten edellinen kirjoitti Edisonin kysyneen: "Mitä hyötyä on pienestä lapsesta?" Mikään uusi innovaatio ei ole valmis syntyessään. Vetytaloutta ei ole aikaisemmin kehitetty, mutta nyt siihen satsataan. Ei ole epäilystäkään, etteikö tekniikkaa kyetä kehittämään paremmaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun hehkulamppun keksijä Edison esitteli keksintöään yli sata vuotta sitten USA:n presidentille, tämä kysyi: "Mitä hyötyä tuosta on?"
Edison vastasi vastakysysymyksellä: "Mitä hyötyä on vastasyntyneestä lapsesta?"
Vedyn käyttö pienimuotoisesti hallitaan ja teoriassa tiedetään, miten sillä sähkön varastointia ja siirtoa voidaan ratkaista. Jo vuosituhannen vaihteessa jopa Bush innostui asiasta,koska hän näki sen mainiona keinona irrottaa USA öljyvaltioiden vallasta tekemällä vety kivihiilestä, jota USA.lla oli omasta takaa riittävästi. Öljyteollisuuden lobbarit saivat hänet pysäyttämään vetytalouden kehittämisen, sillä he näkivät että se vapauttaa myös muun maailman fossiilisista polttoaineista, kun sähköä voitaisiin tehdä esim loputtomasta ilmaisesta aurinkoenergiasta tai korkealla hyötysuhteella ydinenergialla höyryelektrolyysin avulla.
Ydinvoiman vastainen vihreä liike sai toimia "hyödyllisenä idioottina", kun vetytalous kaikessa hiljaisuudessa kuopattiin ja onnistuttiin ohjaamaan autoteollisuus sähköautoihin. Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla!"Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla!"
Olisikohan aika sinunkin päivittää tietosi.
IS 03- 2021:
"Energiateollisuus ry:n mukaan uusiutuvan energian osuus Suomen sähköntuotannosta oli 51 prosenttia, ydinvoiman 34 prosenttia ja fossiilisten sekä turpeen yhteensä 14 prosenttia."
Suomen tilanne on erityisen hyvä, mutta koko EU:n alueellakin sähköstä tuotettiin 2020 jo yli puolet päästöttömästi. Suomi voi päästä vuosikymmenen loppuun mennessä täysin päästöttöään sähköntuotantoon, ja Euroopassa päästöttömän sähkön osuus nousee nopeasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla!"
Olisikohan aika sinunkin päivittää tietosi.
IS 03- 2021:
"Energiateollisuus ry:n mukaan uusiutuvan energian osuus Suomen sähköntuotannosta oli 51 prosenttia, ydinvoiman 34 prosenttia ja fossiilisten sekä turpeen yhteensä 14 prosenttia."
Suomen tilanne on erityisen hyvä, mutta koko EU:n alueellakin sähköstä tuotettiin 2020 jo yli puolet päästöttömästi. Suomi voi päästä vuosikymmenen loppuun mennessä täysin päästöttöään sähköntuotantoon, ja Euroopassa päästöttömän sähkön osuus nousee nopeasti.Etkö huomannut, vai etkö halunnut huomata, että tekstissä oli pieni sana MAAILMANLAAJUISESTI.
Suomi ei ole mikään tekijä kun autotehtaat päättävät autojen
sa käyttövoimasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun hehkulamppun keksijä Edison esitteli keksintöään yli sata vuotta sitten USA:n presidentille, tämä kysyi: "Mitä hyötyä tuosta on?"
Edison vastasi vastakysysymyksellä: "Mitä hyötyä on vastasyntyneestä lapsesta?"
Vedyn käyttö pienimuotoisesti hallitaan ja teoriassa tiedetään, miten sillä sähkön varastointia ja siirtoa voidaan ratkaista. Jo vuosituhannen vaihteessa jopa Bush innostui asiasta,koska hän näki sen mainiona keinona irrottaa USA öljyvaltioiden vallasta tekemällä vety kivihiilestä, jota USA.lla oli omasta takaa riittävästi. Öljyteollisuuden lobbarit saivat hänet pysäyttämään vetytalouden kehittämisen, sillä he näkivät että se vapauttaa myös muun maailman fossiilisista polttoaineista, kun sähköä voitaisiin tehdä esim loputtomasta ilmaisesta aurinkoenergiasta tai korkealla hyötysuhteella ydinenergialla höyryelektrolyysin avulla.
Ydinvoiman vastainen vihreä liike sai toimia "hyödyllisenä idioottina", kun vetytalous kaikessa hiljaisuudessa kuopattiin ja onnistuttiin ohjaamaan autoteollisuus sähköautoihin. Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla!"Ydinvoiman vastainen vihreä liike sai toimia "hyödyllisenä idioottina", kun vetytalous kaikessa hiljaisuudessa kuopattiin ja onnistuttiin ohjaamaan autoteollisuus sähköautoihin. Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla!"
Vetyn käyttö autoissa olisi idiotismin huippu. Ja vetyhän tehdään sähköllä, joten sama pätisi vetyautoihin. Ja jos vedyn tuotanto toteutettaisiin uusiutuvalla energialla niin sama energia voitaisiin suoraan laittaa sähköautoihin paljon energiatehokkaammin.
Vetyä voi ehkä käyttää muissa tarkoituksissa, mutta ei ikinä laajasti henkilöautoissa. Akkukäyttöiset sähköautot ovat paljon järkevämpiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ydinvoiman vastainen vihreä liike sai toimia "hyödyllisenä idioottina", kun vetytalous kaikessa hiljaisuudessa kuopattiin ja onnistuttiin ohjaamaan autoteollisuus sähköautoihin. Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla!"
Vetyn käyttö autoissa olisi idiotismin huippu. Ja vetyhän tehdään sähköllä, joten sama pätisi vetyautoihin. Ja jos vedyn tuotanto toteutettaisiin uusiutuvalla energialla niin sama energia voitaisiin suoraan laittaa sähköautoihin paljon energiatehokkaammin.
Vetyä voi ehkä käyttää muissa tarkoituksissa, mutta ei ikinä laajasti henkilöautoissa. Akkukäyttöiset sähköautot ovat paljon järkevämpiä.Lisään... Ja oikeasti vedyn tuotanto vaatii 3 kertaa enemmän sähköä kuin sähkön tuottaminen suoraan sähköautoihin. Ja sitten sitä pitää kuljettaa, varastoida jne.
Vety olisi monta kertaa kalliimpi ja energiatehoton energiamuoto. Siinä ei ole mitään hyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään... Ja oikeasti vedyn tuotanto vaatii 3 kertaa enemmän sähköä kuin sähkön tuottaminen suoraan sähköautoihin. Ja sitten sitä pitää kuljettaa, varastoida jne.
Vety olisi monta kertaa kalliimpi ja energiatehoton energiamuoto. Siinä ei ole mitään hyvää."Vety olisi monta kertaa kalliimpi ja energiatehoton energiamuoto."
Kalliimpihan se toki on. Ei fossiilisten kanssa nykyhinnoin oikeasti mikään pysty kilpailemaan (vaikka bensan hinnassa on jo karmeat verotkin). Fossiilisen energiatalous saa polttoaineensa raaka-aineen , luonnon miljoonien vuosien aikana jalostuneet puolijalosteet, ilmaiseksi käyttöönsä. Kilpaile noiden kanssa sitten. Ei kannattaisi edes yrittää, ellei fossiilisten käyttö nostaisi biosfääriin 10 gigatonnia hiiltä vuodessa. Mutta jos fossiilisia ei voida käyttää, niin energian siirtoo n ja varastointiinvety on erinomainen. Siellä missä sähkö on suoraan käytettävissä se käytetään, mutta sähkön varastointi onnistuu suuressa mittakaavassa vain akuillla tai vetynä. Akkuihin tarvitavaa kobolttia ja harvinaisa maametalleja on maapaallolla liian vähän, joten tiedossaolevalla tekniikalla vetytaloutta ja synteettisiä polttoaineita ei voida edes välttää., jos fossiilisista luovutaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ydinvoiman vastainen vihreä liike sai toimia "hyödyllisenä idioottina", kun vetytalous kaikessa hiljaisuudessa kuopattiin ja onnistuttiin ohjaamaan autoteollisuus sähköautoihin. Auton akkuihin energia maailmanlaajuisesti tuotetaan vielä pitkään fossiilisilla polttoaineilla!"
Vetyn käyttö autoissa olisi idiotismin huippu. Ja vetyhän tehdään sähköllä, joten sama pätisi vetyautoihin. Ja jos vedyn tuotanto toteutettaisiin uusiutuvalla energialla niin sama energia voitaisiin suoraan laittaa sähköautoihin paljon energiatehokkaammin.
Vetyä voi ehkä käyttää muissa tarkoituksissa, mutta ei ikinä laajasti henkilöautoissa. Akkukäyttöiset sähköautot ovat paljon järkevämpiä."Akkukäyttöiset sähköautot ovat paljon järkevämpiä."
Uskotaan, mutta milllä perusteilla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Akkukäyttöiset sähköautot ovat paljon järkevämpiä."
Uskotaan, mutta milllä perusteilla?Lindeltä (entinen AGA) saat vetyä hintaan 100€/kg 50 litran pullossa. Pelkkä vetypullo, jossa tuo 1kg vetyä sijaitsee, painaa 50 kg.
Samalla rahalla saat enemmän kuin 50 kg bensaa auton tankkiin.
- Anonyymi
"Oikeasti taloudellisesti hyödynnettävissä olevasta öljystä on käytetty jo suuri osa. Loppu kannattaisi jättää maahan, missä se ei pilaa ilmastoamme."
Teoriassa kyllä, mutta saataa kestää 30 vuotta ennen kuin tämä on käytännössä mahdollista ideologisten, taloudellisten ja teknologisten raajoitusten takia.- Anonyymi
Sen 30 vuoden ajan voitaisiin kuitenkin vähentää öljynkylutusta sen sijaan, että sitä jatkuvasti lisätään. Onneksi sen suuntainen kehitys on jo lähtenyt käyntiin, vaikka vaikutus on vielä heikko.
Ilmaston lämpenemisen suhteen 30 vuotta on suhteellisen lyhyt trendi, vaikka tällä lämpenemisen nopeudella siinäkin ajassa globaali lämpötila nousisi 0,6 astetta. Silloin oltaisiin yli alkuperäisen Pariisin tavoitteen, mutta 2 astetta saattaisi olla mahdollinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen 30 vuoden ajan voitaisiin kuitenkin vähentää öljynkylutusta sen sijaan, että sitä jatkuvasti lisätään. Onneksi sen suuntainen kehitys on jo lähtenyt käyntiin, vaikka vaikutus on vielä heikko.
Ilmaston lämpenemisen suhteen 30 vuotta on suhteellisen lyhyt trendi, vaikka tällä lämpenemisen nopeudella siinäkin ajassa globaali lämpötila nousisi 0,6 astetta. Silloin oltaisiin yli alkuperäisen Pariisin tavoitteen, mutta 2 astetta saattaisi olla mahdollinen.Saattaa ehkä kenties tai ainakin arvellaan, toteaa alarmisti.
UAH:n keräämien tietojen mukaan mitään globaalia lämpenemistä ei ole havaittu kuuteen vuoteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947