Olisiko Kustaa toisen Aadolfin pitänyt jättää tuo Stolbovan v. 1617 rauha solmimatta ja organisoida 30-vuotisen sodan armeija Venäjän murskaamiseen, sen heikolla hetkellä.
Stolbovan rauhassa Ruotsi sai Laatokan Karjalan ja Inkerinmaan haltuunsa ja Venäjä menetti näin ollen yhteyden Itämerelle.
Lähtökohdat olisivat olleet hyvät ja kun tiedämme historiasta Kustaan armeijan vahvuuden Euroopan sotatantereilla. Hän soti vain väärää vihollista vastaan.
Stolbova 1617
13
625
Vastaukset
- Älä unohda
Jos Kustaa II Aadolf olisi tuon virheen tehnyt, niin kuittaus olisi tullut jossain vaiheessa takaisin korkojen kanssa.
Vennäänmaa on laaja - pirun laaja - ja sen shirokaja naturassa on riittänyt aikojen saatossa vastusta niin Napolle kuin toiselle Aatullekin.
Jos Gustavus Adolphus olisi voittanut, ei hän olisi saanut tuota maata omillaan asutettua. Kukapa sinne vapaaehtoisesti koskaan lähtisi - paitsi venäläiset! Sen verran elinvoimainen ja sikiävä kansa kuitenkin kaikitenkin, että jossakin vaiheessa olisi tullut omiaan perimään takaisin joka tapauksessa.
Paras on vain yrittää pitää korrektit välit sinne päin, vaikka ei niin kauhean kamuja oltaisikaan!- pauli
Olen samaa mieltä, venäjän valloitus olisi ollut pitemmän päälle virhe. Vaikka sen olisikin saanut valloitettua, hallitseminen olisikin toinen juttu. Vaikea tietysti sanoa kuinka kauan venäjän toipuminen olisi kestänyt, jos se olisi perusteellisesti tuolloin lyöty. Olisi mielenkiintoista tietää millaisia suunnitelmia Kustaa Adolfilla itsellään oli venäjän suhteen. Luultavasti venäjän kukistamisesta ei olisi hänen mielestään ollut muuta hyötyä kun ainaisen vainoajan hiljentäminen. Voiton huuma sokaisi valitettavasti lumikuninkaan, ei olisi pitänyt mennä alkuperäistä suunnitelmaa pitemmälle. Se usvainen aamu Luzenissa piti jättää väliin.
- Hese
Ei olisi Kustaan tarvinnut asuttaa omillaan Venäjää, olihan siellä jo asukkaita.
Kustaa oli voinut hallita luotetun miehen kautta koko Venäjää, esim. everstiluutnantti Stolhandske,
hänestä olisi tullut hyvä Kustaan apukuningas Venäjälle.
Kansa olisi saanut uskonnonvapauden ja muita helpotuksia esim. sotaväen ottoon ja hiukan silloin tällöin vodkaa, niin kyllä musikka olisi ollut tyytyväinen. - Novgorod
Hese kirjoitti:
Ei olisi Kustaan tarvinnut asuttaa omillaan Venäjää, olihan siellä jo asukkaita.
Kustaa oli voinut hallita luotetun miehen kautta koko Venäjää, esim. everstiluutnantti Stolhandske,
hänestä olisi tullut hyvä Kustaan apukuningas Venäjälle.
Kansa olisi saanut uskonnonvapauden ja muita helpotuksia esim. sotaväen ottoon ja hiukan silloin tällöin vodkaa, niin kyllä musikka olisi ollut tyytyväinen.Juuri 1610-luvulla Venäjän-sotaretkellä ruotsalaiset oppivat venäläisiltä viljasta tehdyn vodkan tai viinan valmistamisen. Siihen asti Ruotsissa juotiin lähinnä olutta, tosin sikamaisen paljon.
Jacob de la Gardie piti Novgorodin kaupunkia hallussaan 1611-1619.
- War crime
Kustaa II Aadolf toki yritti mainitsemaasi, Puolan avustuksella. Silti valloitusarmeija kulki kykyjensä äärirajoilla jo noihin aikoihin mahdottoman huoltotaipaleen takana. Sitä paitsi sotaretket olivat Ruotsin valtion kassalle katastrofi. Ruotsi oli 1600-luvun roistovaltio.
Luen juuri Peter Englundin kirjaa "Voittamaton", joka kertoo Kaarle X Kustaan sotaretkistä Puolassa 1650-1660-luvulla. - realisti
Ruotsin suurvalta-aseman synty 1600-luvulla ajoi sen puolustamaan suurvaltaa, jonka ylläpitoon sen resurssit eivät riittäneet. Tämä oli ruotsalaisille (ja suomalaisille) suunnaton onnettomuus.
- kekle
Silloin ei Venäjän öljy ollut kovin kiinnostava. Tuskin siellä oli muuta kun alkeellisia kaalipeltoja. Katollisen Sakasan kirkkojen ryöstely oli paljon parempaa tienestiä.
Raja olisi kyllä ehdottomasti pitänyt vakiinnuttaa Valkiameri-Ääninen-Laatokka-linjalle. Meillä olisi voinut jälestäkäsin olla paljon helpompaa.
Ukko, ilmiselvästi kuulut samaan koulukuntaan, mitä Suomen historian tutkimiseen tulee, kuin ne, jotka äänekkäästi vaativat n.s. taistolaisuuden tai Kekkosen "sitä sun tätä" tutkittavaksi.Kerran vielä, varmuuden vuoksi! Tämähän on sitä .." jos Tädillä olis munat.." tyyliä!
vom- Ukko
Spekulaatioita kaikki on vaan, mutta joskus tädilläkin on munat.. vai mitä.
- von Findaken
Ehdottamasi asia on ollut ruotsalaisten pääesikunnan kartalla kyllä. Oli armeija, oli veteraanit, oli hyvä johto, mutta ei ollut rahaa.
Rauhansopimus antoi paljon enemmän kuin oli kuulemma toivottu ja se rauhoitti Kustaan mielen. Hän pelkäsi länsirintamaa paljon enemmän mikä osoittautuikin todeksi.
Mutta itse kannatan ehdotusta. Raju hyökkäys silloin hyvin syvälle Venäjälle olisi todennäköisesti kaatanut valtakunnan moniin pienempiin osiin. Jatkossa olisi historia ollut idässä ihan toisenlainen.
Mekin olisimme ehkä edelleen ruåtsalaisia ?
Taisteluja voi kokeilla ja valtakuntia johtaa.
http://www.westfalengame.com/index.html
Tavataan taistelukentillä.- Ukko
Ei ollut Kustaalla v. 1617 vielä länsirintamaa-
30-vuotinen ns. uskon sota alkoi v. 1618 jonka molemmat osapuolet rahoittivat yleisellä ryöstelyllä ja pakko otoilla maatalousväestöltä.
Tuon 30- vuotisen sodan tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, onko protestantismi tuonut jotain lisäarvoa, vai onko suorastaan ahdistanut ihmistä pitkän päälle.
Saattaisi Suomessakin olla hiukan vapaampi ilmapiiri, mikäli olisi saatu pysyä katolisina. - pauli
Ukko kirjoitti:
Ei ollut Kustaalla v. 1617 vielä länsirintamaa-
30-vuotinen ns. uskon sota alkoi v. 1618 jonka molemmat osapuolet rahoittivat yleisellä ryöstelyllä ja pakko otoilla maatalousväestöltä.
Tuon 30- vuotisen sodan tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, onko protestantismi tuonut jotain lisäarvoa, vai onko suorastaan ahdistanut ihmistä pitkän päälle.
Saattaisi Suomessakin olla hiukan vapaampi ilmapiiri, mikäli olisi saatu pysyä katolisina.Mitä tarkoitat vapaammalla ilmapiirillä? Kustaa Vaasan aikaansaannoksenahan oltiin jo päästy katollisuudesta eroon, siihen olisi sitten jälleen pitänyt palata jos olisi kirkonmenojen pitänyt jäädä katolliseksi. Sitä olen monasti ajatellut, että suomi olisi saanut jäädä katolliseksi piispan hallitsemaksi, olisi saattanut olot rauhoittua, tai sitten ei. Kuusiston linna olisi saattanut säilyä paremmin jälkipolville.
- Vaasa
pauli kirjoitti:
Mitä tarkoitat vapaammalla ilmapiirillä? Kustaa Vaasan aikaansaannoksenahan oltiin jo päästy katollisuudesta eroon, siihen olisi sitten jälleen pitänyt palata jos olisi kirkonmenojen pitänyt jäädä katolliseksi. Sitä olen monasti ajatellut, että suomi olisi saanut jäädä katolliseksi piispan hallitsemaksi, olisi saattanut olot rauhoittua, tai sitten ei. Kuusiston linna olisi saattanut säilyä paremmin jälkipolville.
Ei tainnut Kustaa Vaasan motiivit olla kovin uskonnollisia, kun hän katoliset kirkot ja piispainlinnat arvotavarasta tyhjensi.
Uskonpuhdistuksen jälkeen alkoivat noitavainot, joita ei Paavin uskon aikoihin ollut, toki kerettiläiset käristettiin, mikäli kiinni saatiin.
Paavin kirkko samoin kuin Ortodoksit ei pahemmin perustanut ihmisten suhtautumisesta erilaisiin muinaisuskontoihin jne.
Ehkä juuri siksi runonlauluperinne oli vahva Vienan Karjalan alueilla ja joka taas varsinaisen emämaa suomen alueelta tehokkaasti protestanttisuudella karsittiin pois, samalla vietiin vanhat perinteet ja ilo, tilalle tuli ankea körtti. Ryypätäänkin vain humalahakuisesti kun ei oikein sovi etiikkaan nautiskella mannermaisittain.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277