Marin ilmiö on jo ehtoopuolella. Kuten Greta T yms
Marin itse ei siis aio kommentoida häviötä. Se on täysin ennustettavissa oleva käytösmalli hänen tyylisille ihmisille.
Ääriradikalismi ei ole kaikkien äänestäjien mieleen.
"Ohisalo: Vihreät kannattaa huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumista"
https://yle.fi/uutiset/3-11044373
mm BBC uutisoi:
Sveitsiläiset kumosivat fossiilisten polttoaineiden ja lentolippujen verot kansanäänestyksessä.
Veroaloitteita vastustaneet muistuttavat, että Sveitsi aiheuttaa vain noin 0,1 prosenttia maailman päästöistä. Heidän mielestään verot vaarantaisivat talouden koronapandemian jälkeen.
BBC kirjoittaa kansanäänestyksen tuloksen olleen musertava isku ympäristöaktivisteille. Sveitsissä kansalaisaloitteet menevät kansanäänestykseen, jos aloite kerää satatuhatta allekirjoitusta.
Marin ilmiö jäi lyhytaikaiseksi, noitia maailma aina nähnyt
58
<50
Vastaukset
Kauneus on katoavaista.
Ihmiset ovat kyllästyneet Sannan tekopyhään hörhöilyyn ja he tahtovat vaihtaa ihannettaan.Sannan tyyli pilaa politiikan. Luulee selviävänsä kokemattomna yksin.
Olisi aika saada demareidenkin pätevämpää tilalle.Hella_Vuolijoku kirjoitti:
Sannan tyyli pilaa politiikan. Luulee selviävänsä kokemattomna yksin.
Olisi aika saada demareidenkin pätevämpää tilalle.Näin on.
- Anonyymi
Ihanaan kaljuun Jussiin.
- Anonyymi
Todellisuus ei nyt tue fantasiaasi. Kuntavaaleissa Marin sai eniten ääniä suhteessa alueen väkimäärään. Hän on myös kansan keskuudessa ylivoimaisesti luottamusta herättävin puoluejohtaja.
Marin 28%
Halla-Aho 18%
Anderson 12%
https://www.iltalehti.fi/kuntavaalit-2021/a/ace4a4e0-2305-45e4-a732-66df6d32dd1aSDP:n laskiessa tuota vauhtia, kiitos Sannan, hän kaataa hallituksen tai sitten hänet heitetään pihalle.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
SDP:n laskiessa tuota vauhtia, kiitos Sannan, hän kaataa hallituksen tai sitten hänet heitetään pihalle.
Turhaa pääavamista katsotaan seuraavat eduskuntavaalit.
Ohisalon ehdottoma huumepolitiikka ei ole radikalismia. Se on hyvinkin yleisesti tutkijoiden ja terveysviranomaisten ehdottoma tapa toimia pitkin maailmaa. Yksi esimerkki huumeiden käytön ja hallussapidon dekriminasoineista maista on ollut Portugal. Huumeiden terveyshaitat vähenivät, huumekuolemat vähenivät noin neljänneksellä ja HIV-tartunnat putosivat yli kolmasosaan. Huumeiden käyttö ei lisääntynyt. Miksi tällaisiin tuloksiin ei kannattaisi pyrkiä?
- Anonyymi
Vai kannattaiko pyrkiä ettei olisi huumeita.
- Anonyymi
Hihii, vaikka kovasti poikaset yrittää dissata johtavaa poliitikkoa, niin hukkaan into valuu ja Väyrystä huudetaan kohta apuun Kepulaisten toimesta.
Sanna:
Sanomatta jäi, niin paljon
Jäi tuhansia tunteita sisällein
Kokematta jäi, niin paljon
Tuokion vain kanssas matkaa tein- Anonyymi
Marinin äänestäjät kuuluvat todennäköisesti samaan vähempijärkisten osioon?
- Anonyymi
Oikeistotolleroita harmittaa Marinin suuri kansansuosio.
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistotolleroita harmittaa Marinin suuri kansansuosio.
Missä se kansansuosio oli vaalien aikana?
Miksi "Sanna Marin tulee jäämään historiaan ensimmäisenä puheenjohtajana, joka vei SDP:n tappioon", jos hän on niin suosittu?Ashera12 kirjoitti:
Missä se kansansuosio oli vaalien aikana?
Miksi "Sanna Marin tulee jäämään historiaan ensimmäisenä puheenjohtajana, joka vei SDP:n tappioon", jos hän on niin suosittu?Kyllä muidenkin puheenjohtajien aikana SDP on kärsinyt tappioita. Ei se pelkkää nousukiitoa ole ollut tähänkään asti.
Marinin kansansuosio oli suurimmillaan koronaepidemian pahimpina aikoina. Hän nosti SDP:n suosiota selvästi siitä, mikä se oli Antti Rinteen aikana. Nyt suosio on taas viime kuukaisina hiipunut. SDP:nkin suosio oli silti näissä kuntavaaleissa melko selvästi suurempi kuin persujen. Hopeasija persujen nelossijaa vastaan. Joku kirjoittikin osuvasti persupalstalla, että nelossija on persuille voitto siinä, missä Suomen jalkapallomaajoukkue tavoittelee parempaa eikä haluaisi pitää nelossijaa voittona.Mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä muidenkin puheenjohtajien aikana SDP on kärsinyt tappioita. Ei se pelkkää nousukiitoa ole ollut tähänkään asti.
Marinin kansansuosio oli suurimmillaan koronaepidemian pahimpina aikoina. Hän nosti SDP:n suosiota selvästi siitä, mikä se oli Antti Rinteen aikana. Nyt suosio on taas viime kuukaisina hiipunut. SDP:nkin suosio oli silti näissä kuntavaaleissa melko selvästi suurempi kuin persujen. Hopeasija persujen nelossijaa vastaan. Joku kirjoittikin osuvasti persupalstalla, että nelossija on persuille voitto siinä, missä Suomen jalkapallomaajoukkue tavoittelee parempaa eikä haluaisi pitää nelossijaa voittona.Ps oli kiistatta suurin vaalivoittaja.
Niitä on verrattava edellisiin kuntavaaleihin.- Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä muidenkin puheenjohtajien aikana SDP on kärsinyt tappioita. Ei se pelkkää nousukiitoa ole ollut tähänkään asti.
Marinin kansansuosio oli suurimmillaan koronaepidemian pahimpina aikoina. Hän nosti SDP:n suosiota selvästi siitä, mikä se oli Antti Rinteen aikana. Nyt suosio on taas viime kuukaisina hiipunut. SDP:nkin suosio oli silti näissä kuntavaaleissa melko selvästi suurempi kuin persujen. Hopeasija persujen nelossijaa vastaan. Joku kirjoittikin osuvasti persupalstalla, että nelossija on persuille voitto siinä, missä Suomen jalkapallomaajoukkue tavoittelee parempaa eikä haluaisi pitää nelossijaa voittona.Vaaleissahan se todellinen kannatus mitataan, ja Lipposen ajoista lähtien SDP on hävinnyt jokaisissa vaaleissa. Niin eduskunta-, kunta-, kuin EU vaaleissa. Nyt kuntavaaleissa oli jopa aiempia kuntavaaleja selvempi hyppäys alaspäin.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Missä se kansansuosio oli vaalien aikana?
Miksi "Sanna Marin tulee jäämään historiaan ensimmäisenä puheenjohtajana, joka vei SDP:n tappioon", jos hän on niin suosittu?Vaikka SDP:n kannatus laski, sai Marin kaikista puoluejohtajista eniten ääniä suhteessa vaalipiirin väkimäärään. Kyselyissä hän on myös ylivoimaisesti luottamusta herättävin. Ei tuo nyt minusta kovin heikolta näytä.
Kulttuurialan boikotti saattaa selittää ison osan SDP:n pudotuksesta. - Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Missä se kansansuosio oli vaalien aikana?
Miksi "Sanna Marin tulee jäämään historiaan ensimmäisenä puheenjohtajana, joka vei SDP:n tappioon", jos hän on niin suosittu?Marin sai suhteessa väkimäärään ehdokkaista kaikkein eniten ääniä, mutta eipä sitäkään oikeistotollerot tajunneet.
Marin 28%
Halla-Aho 18%
Anderson 12% - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistotolleroita harmittaa Marinin suuri kansansuosio.
Harmittaa myös Marinin hypettäjien tyhmyys, iltasatu: teot prikulleen samat, mutta toteuttajana Romutransu, mikäs silloin olisi kannatus? Mitä tähän sanoo demuli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmittaa myös Marinin hypettäjien tyhmyys, iltasatu: teot prikulleen samat, mutta toteuttajana Romutransu, mikäs silloin olisi kannatus? Mitä tähän sanoo demuli?
Oikeistotollerolta tuli taas kiukuttelua Marinin suuren kansansuosion takia, mahtaa persuleita harmittaa.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Ps oli kiistatta suurin vaalivoittaja.
Niitä on verrattava edellisiin kuntavaaleihin.Ihan sama mihin verrataan. Marin on ollut hyvä pääministeri kriisiaikana ja on edelleen. Esikuvana kaikille nuorille naisille. Tasa-arvoisessa Suomessa.
En ymmärrä Sannamarinin mollaamista ollenkaan. Oltaisiin oltu suorastaan kusessa, jos vallalla olisivat olleet vanhat pierut tai nihilisti Halla-aho, jolle ihmisarvo ei merkitse mitään.
Hienoa pääministeri ja hallitus! Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama mihin verrataan. Marin on ollut hyvä pääministeri kriisiaikana ja on edelleen. Esikuvana kaikille nuorille naisille. Tasa-arvoisessa Suomessa.
En ymmärrä Sannamarinin mollaamista ollenkaan. Oltaisiin oltu suorastaan kusessa, jos vallalla olisivat olleet vanhat pierut tai nihilisti Halla-aho, jolle ihmisarvo ei merkitse mitään.
Hienoa pääministeri ja hallitus!Älä yleistä.
Minulle hän ei ole ollut esikuva. Ennemminkin tuntuu siltä, että Sanna yrittää todistaa toimillaan meidän kaikkien naisten häpeäksi, ettei naisista ole johtamaan hallitusta.
- Anonyymi
Sanna ja Sankaritytöt ovat johtaneet hyvin Suomea koronakriisissä. Suomen kansa muistaa tämän ja antaa täyden tukensa seuraavissa eduskuntavaaleissa. Kuntavaalit ovat paikallisvaalit ja ihmiset äänestävät niissä pitkälle henkilöpohjalta. Niiden pohjalta ei voi tehdä pitkälle johtopäätöksiä valtiollisista vaaleista. Sitä paitsi: Helsingissä kokoomus hävisi kaksi paikkaa ja SDP sekä vasemmistoliitto voittivat.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Tällä hallituksella on arvot kohdallaan ja se alkaa myös näkyä tuloksissa. Lisäksi Suomen maakuva ulkomailla on noussut selvästi Marinin kaudella, mikä ei ole ihan vähäpätöinen asia sekään. Sanna on mainio keulakuva Suomelle.
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Tällä hallituksella on arvot kohdallaan ja se alkaa myös näkyä tuloksissa. Lisäksi Suomen maakuva ulkomailla on noussut selvästi Marinin kaudella, mikä ei ole ihan vähäpätöinen asia sekään. Sanna on mainio keulakuva Suomelle.
Ehkä keulakuva, mutta ei johtaja.
Jos SDP koki pahimman tappionsa nyt, niin mitä se kertoo Sannasta?- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Ehkä keulakuva, mutta ei johtaja.
Jos SDP koki pahimman tappionsa nyt, niin mitä se kertoo Sannasta?Paha sanoa, koska toisaalta Sanna sai suhteessa enemmän ääniä kuin kukaan muu puoluejohtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paha sanoa, koska toisaalta Sanna sai suhteessa enemmän ääniä kuin kukaan muu puoluejohtaja.
Ei äänet mitään kerro. Ne vain ääniä joltain onnettomiltakin.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Ehkä keulakuva, mutta ei johtaja.
Jos SDP koki pahimman tappionsa nyt, niin mitä se kertoo Sannasta?No kerropas kuka olisi parempi johtaja? Halla-Aho? Orpo?
Anonyymi kirjoitti:
Paha sanoa, koska toisaalta Sanna sai suhteessa enemmän ääniä kuin kukaan muu puoluejohtaja.
Ääniä tai ei, mutta jos tämä oli SDP:n paskin tulos ja Sanna sen puheenjohtaja, niin se osoittaa, että Sanna ei ole ollut kovin etevä. Hyvä yrittäjä ei vie yritystään konkurssiin
Anonyymi kirjoitti:
No kerropas kuka olisi parempi johtaja? Halla-Aho? Orpo?
Kumpi vain noista kelpaisi Sannan tilalle.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Ääniä tai ei, mutta jos tämä oli SDP:n paskin tulos ja Sanna sen puheenjohtaja, niin se osoittaa, että Sanna ei ole ollut kovin etevä. Hyvä yrittäjä ei vie yritystään konkurssiin
Persulia harmittaa Marinin suuri kansansuosio.
Anonyymi kirjoitti:
Persulia harmittaa Marinin suuri kansansuosio.
En oikeastaan usko tuohon myyttiin enää.
Demarit eivät laskisi kannatustaan jos heidän puheenjohtajallaan olisi suuri kansan suosio.
Vai tarkoittaako tämä sitä, että Sannasta pidetään keulakuvana, mutta puoluetta inhotaan?- Anonyymi
Ihan täsmälleen samaa mieltä!
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Ehkä keulakuva, mutta ei johtaja.
Jos SDP koki pahimman tappionsa nyt, niin mitä se kertoo Sannasta?Se kertoo Sannan sankaritarinan, koulutettu,pätevä, osaava ja aikaansaava. Tästä vaan eteenpäin.
- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Ääniä tai ei, mutta jos tämä oli SDP:n paskin tulos ja Sanna sen puheenjohtaja, niin se osoittaa, että Sanna ei ole ollut kovin etevä. Hyvä yrittäjä ei vie yritystään konkurssiin
Joo, kun on ollut talvisodan jälkeinen suurin kriisi maassa ja on jouduttu leikkaamaan vaikka mistä.
Ei Jussukasta olisi ollut mihinkään, ei mihinkään. - Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
En oikeastaan usko tuohon myyttiin enää.
Demarit eivät laskisi kannatustaan jos heidän puheenjohtajallaan olisi suuri kansan suosio.
Vai tarkoittaako tämä sitä, että Sannasta pidetään keulakuvana, mutta puoluetta inhotaan?Ei se niin mene, hallitusvastuu aina vaatii veronsa. Ja nyt on joutunut hallitus kovan paikan eteen. Persut ei sitä käsitä, koska heillä ei koskaan tuota vastuuta ole ollut.
Anonyymi kirjoitti:
Joo, kun on ollut talvisodan jälkeinen suurin kriisi maassa ja on jouduttu leikkaamaan vaikka mistä.
Ei Jussukasta olisi ollut mihinkään, ei mihinkään.Älä viitsi liioitella.
- Anonyymi
Sanna punavihreänä tuittupäänä ei sopiva päämisteriksi. Sanoikin itse että alkuun meinasi liittyä joko vasureihin tai vihreisiin. Selvästi kettutyttö tyylinen, tieto vajaata, silläkin vajaalla tiedolla luulee osaavansa kaikki asiat. Pääministeriksi tarvittaisiin diplomatiaa, kun puolueita ja ihmisiä niiden mukana eri ajatuksilla mukana.
Loppupäätelmä Sanna oli vika valinta jonka teki, ei kansa äänestäessään vaan SDP puoluekoneisto.- Anonyymi
Demokratia sakkasi kun SDP puoluekokous valitsi pääministerin. Samoin sosialitit, vihreitä, vasureita ministerinä, jotka selvästi noviiseja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demokratia sakkasi kun SDP puoluekokous valitsi pääministerin. Samoin sosialitit, vihreitä, vasureita ministerinä, jotka selvästi noviiseja.
Demokratia sakkasi? Marin jos kuka on kansan äänillä valittu. Tässä SDP:n eniten ääniä saaneet viime eduskuntavaaleissa:
Marin 19000
Lindtman 14500
Rinne 12000 - Anonyymi
Marin ei ole yhtään sen enempää "tuittupää" kuin muut ministerit tai kansanedustajat. Mietipäs kuinka normaalia on että eduskunnassa kommentoidaan tunteella, ja sitten lasket montako kertaa Sanna on sen tehnyt. Todella hyvin on asialinja pysynyt provokaatioista huolimatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin ei ole yhtään sen enempää "tuittupää" kuin muut ministerit tai kansanedustajat. Mietipäs kuinka normaalia on että eduskunnassa kommentoidaan tunteella, ja sitten lasket montako kertaa Sanna on sen tehnyt. Todella hyvin on asialinja pysynyt provokaatioista huolimatta.
Höpö höpö, mikään muu hallitus/ eduskunta ei ole ollut yhtä eripurainen ja toraisa kuin Marinin.
Anonyymi kirjoitti:
Marin ei ole yhtään sen enempää "tuittupää" kuin muut ministerit tai kansanedustajat. Mietipäs kuinka normaalia on että eduskunnassa kommentoidaan tunteella, ja sitten lasket montako kertaa Sanna on sen tehnyt. Todella hyvin on asialinja pysynyt provokaatioista huolimatta.
Räyhämarina on ollut kaikkein raivokkain poliitikko.
Koska hän ei osaa puhua itse mitään, niin hän alkaa kerjätä kehuja, menee henkilöön tai kääntää narratiivin toisinpäin.- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Räyhämarina on ollut kaikkein raivokkain poliitikko.
Koska hän ei osaa puhua itse mitään, niin hän alkaa kerjätä kehuja, menee henkilöön tai kääntää narratiivin toisinpäin.Marinin suuri kansansuosio saa persulit ja muut oikeistotollerot kiukuttelemaan palstalla.
Anonyymi kirjoitti:
Marinin suuri kansansuosio saa persulit ja muut oikeistotollerot kiukuttelemaan palstalla.
Voithan sinä näin uskotella jos se auttaa pitämään illuusiotasi yllä.
SDP putoavaa ja PS nousee. Sitä ei pääse pakoon.
Se johtuu varmasti lähinnä siitä, että SDP seisoo Sannan imagon varassa ja se on murtumassa.- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Räyhämarina on ollut kaikkein raivokkain poliitikko.
Koska hän ei osaa puhua itse mitään, niin hän alkaa kerjätä kehuja, menee henkilöön tai kääntää narratiivin toisinpäin.Ihan kuin kateus paistaisi kommenteistasi? Onhan kauheaa, että nainen, suht.nuori ja koulutettu ja pätevä hakkaa milloin vaan perus persuäijän oudot mietteet.
Anonyymi kirjoitti:
Ihan kuin kateus paistaisi kommenteistasi? Onhan kauheaa, että nainen, suht.nuori ja koulutettu ja pätevä hakkaa milloin vaan perus persuäijän oudot mietteet.
Ennemminkin Sanna on antanut huonolle naisjohtajalle kasvot.
Toivottavasti joku tulevaisuudessa korjaa asian.
- Anonyymi
Jussikin tulossa jotta heinäkenkiä voi poltella ja tanssia hedelmällisyys tanssia.
Noitavainojen aika alkaa olla ohi.
- Anonyymi
Sanna ja elokapinalliset, samaa igeologiaa.
Kuten huomataan pääministeri ei tohdi virkkoa mitään.Järkevyyttään ei virko. Huomiotahan nuo elokapinalliset juuri kerjäävät. Sitä he kuitenkaan eivät ansaitse tippaakaan.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Järkevyyttään ei virko. Huomiotahan nuo elokapinalliset juuri kerjäävät. Sitä he kuitenkaan eivät ansaitse tippaakaan.
Vihreitä ja vasureita. Ja hallituksessa vielä? Yksi osa häiritsee toiminnallan, jossa ei ole mitään oikeita vaateita. Kuu ja aurinko kiertää siellä , uusi planeetta löydetty joka 100 x isompi aurinkoa. Ei me näille ilmojen säätelijöille mahda mitään. Höhliä höynäyttävät vihreitten lailla.
Anonyymi kirjoitti:
Vihreitä ja vasureita. Ja hallituksessa vielä? Yksi osa häiritsee toiminnallan, jossa ei ole mitään oikeita vaateita. Kuu ja aurinko kiertää siellä , uusi planeetta löydetty joka 100 x isompi aurinkoa. Ei me näille ilmojen säätelijöille mahda mitään. Höhliä höynäyttävät vihreitten lailla.
Ja noitiakin maailma on aina nähnyt.
- Anonyymi
Oikeistomedian törkeääkin törkeämpi pääministeri Sanna Mariniin kohdistama aamupalasta tehty aivan ajojahti ja pelkästään kuntavaalipaniikissa. jota rummutettiin somessa opposition kannattajien voimalla koko asiaa vääristellen ja jopa valehdellen.
Tällä tavoin disinformaatiolla hankittu kuntavaalivoitto ei ole minkään arvoinen vaan suorastaan halpamainen.
Sanna Marinin arvostusta ei varmasti alenna kiilusilmäisten populistien hulluuksiin menevä erittäin hyvän pääministerin jatkuva perusteeton haukkuminen ja hyökkäykset häntä kohtaan.
Sanna Marin on Suomen paras poliitikko ja paras pääministeri ikinä! - Anonyymi
Se on kyllä sairasta tuo lestakyrpäläisyys kun pitää demareistakin vaahdota omalla palstallaan.
- Anonyymi
Se on se Keskustan peräkyläläisten änkyräremmi ...
- Anonyymi
Sanna Marinista tulee vielä Suomen presidentti, kun aika on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136