Poistettu täältä. Miksi?
On foorumilla Laivamatkat ja risteilyt. Siis täysin väärä aihe. Silti ei sieltä poisteta. Miksi?
Miksei varustamot tarjoa koronapiikkiä risteilyn kylkiäisenä? Sillä tavalla saisivat houkuteltua epäröiviä asiakkaita. Onhan laivoilla muutenkin tarjolla erilaisia palveluja.
---
Ottakaa luotsit avuksi. Tuo teidän toiminta kun ei toimi kuin huonoon suuntaan.
Koronarokotus risteilyllä?
3
693
Vastaukset
- Anonyymi
Siksi sitä ei ole poistettu, koska kirjoitus on siellä asiaton.
Jos olisi asiakirjoitus, olisi tappara heilahtanut. Minäpä selitän.
Varustamon ei ole luultavasti ole syytä antaa rokotuksia.
Vaan ne antaa maakunnittain rokotuksia nimetyt sairaanhoitajat, hammaslääkärit.
Laivat ovat matkustamista varten ei niiden konseftiin kuulu antaa rokotuksia.
Rokotukset antaa siihen nimetyt henkilöt. He antavat rokotukset antamien aikojen ja toisen rokotuslipukkeeseen annetun ajan mukaan sekä rokotuksen nimen.- Anonyymi
Niin, ylläpito ei tietenkään pystynyt tähän vastaamaan. Olisivat tarvinneet luotsia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277