EU yritti astua Suomen tontille metsäpolitiikassa

Vihreät ja Pietikäinen oli isänmaan vastustajia, heidät lynkattiin.
Metsättömät maat yritti tulla häärimään metsäisiin maihin oppeineen.
Vihreät: Että syötetään ötököille meidänkin metsät, että lahotetaan pysytyyn ja makuulleen, tauteja levittämään.

MTK-pomo kiittelee metsästrategiaan tehtyjä muutoksia: ”Komissio vihdoin ja viimein ymmärsi”
Suomessa metsästrategian luonnos herätti valtavan keskustelun, kun moni näki, että EU olisi ottamassa liikaa toimivaltaa Suomen metsäpolitiikassa.
MTK vaatii, että aikeet EU:n omasta metsien sertifiointijärjestelmästä on syytä lopettaa saman tien. Strategian puhe unionin tasoisesta metsähallinnosta on MTK:n mielestä ongelmallista monelta kannalta.

Metsästrategia on luonteeltaan visio ja linjapaperi. Se ei ole lainsäädäntöä. Komission esitys siirtyy seuraavaksi jäsenmaiden neuvoston ja Euroopan parlamentin käsittelyyn.

6

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saatiinjärkeä mukaan, kun vihreitten esitys tyrmättiin.

    • Anonyymi

      Viherpunikkien sosialisointiohjelma on toistaiseksi torjuttu.
      Turha luulla, etteivätkö nuo syöpäläiset jatkaisi maan kaivamista metsätalouden alta.

    • Anonyymi

      Muutoin olen samaa meiltä aloittajan kanssa, mutta tuo että Vihreät ja Pietikäinen olisivat isänmaan vastustajat tästä johtuen on persutyylistä paskanheittoa.

      Ei MTK määrittele tässäkään asiassa mikä on isänmaallista ja mikä ei. Isänmaa kuuluu kaikille.

      • Anonyymi

        Isänmaanhoidosta poistuollaiset Pietikäiset ja vihreät, he vain pyrkii lanmattamana isänmaan toiminnot. Ei kadullaistuen ym maata rakenneta Työtä se vaatii, josta maamme puuvarat voi olla jopa ylpeyden aihe, ei sitä nakertaa, noin mitättömät.


      • Anonyymi

        Muutoin olen samaa meiltä aloittajan kanssa, mutta tuo että Vihreät ja Pietikäinen olisivat isänmaan vastustajat tästä johtuen on persutyylistä paskanheittoa.

        Ei SAK määrittele tässäkään asiassa mikä on isänmaallista ja mikä ei. Isänmaa kuuluu kaikille.


    • Kyllä nuo visiot ja linjapaperit jossakin vaiheessa poikivat myös lainsäädäntöä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe