Keskustan Kulmuni esimerkkinä vihreille

Vihreät nyt saman proplematiikan edessä. -esimerkki tästä on viime vuodelta, jolloin Katri Kulmuni erosi valtiovarainministerin tehtävästä, mutta jatkoi keskustan puheenjohtajana.
Aluksi Kulmuni ilmoitti, että hän jatkaa hallituksen epävirallisessa johtoviisikossa, vaikkei olekaan enää ministeri.
-Oikeusoppineet näkivät järjestelyssä heti ongelmia sen osalta, että valtioneuvoston linjausten valmisteluun ja tekemiseen osallistuisi valtioneuvoston ulkopuolinen henkilö.

Vaikka puheenjohtajan ja ministerin työtaakan jakaminen voi paperilla kuulostaa kätevältä, käytännössä siitä tulisi hankalaa.
-mahdollista, että viisikossa vihreitä edustaisi jatkossa ulkoministeri Pekka Haavisto, mikäli ratkaisuna on se, että puheenjohtajan sijaiseksi valittava ei ole ministeri. Mahdollisuutena vihreissä on pohdittu sitä, että ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen siirtyisi sisäministeriksi ja esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari ympäristö- ja ilmastoministeriksi.

Vihreiden puoluekokous valitsi viikonloppuna kolme uutta varapuheenjohtajaa, joista yhdestä tulee sijainen puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalolle hänen vanhempainvapaansa ajaksi. Varapuheenjohtajat ovat kansanedustajat Atte Harjanne, Iiris Suomela ja Hanna Holopainen.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen kertoi torstai-iltana Twitterissä, että vihreiden puoluehallitus päättää puheenjohtajan sijaisesta vasta 1. lokakuuta. Sisäministerin sijaisesta päättää eduskuntaryhmä ja puoluevaltuuskunta yhteiskokouksessaan 11. lokakuuta.

Sille, ettei Ohisalon sijaisen valitseminen tapahdu helposti ja nopeasti, on muutama syy.
Tällä hetkellä monet vihreissä ovat sitä mieltä, että puheenjohtajaksi ja sisäministeriksi kannattaisi valita eri henkilöt.
Sekä Harjanne, Suomela että Holopainen ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia, ja heillä on vielä suhteellisen vähän kokemusta muun muassa neuvotteluista.

Vihreiden johtamisen tammikuun aluevaaleihin, hallituksen neuvotteluiden hoitamisen sekä sisäministerin salkun haltuun ottamisen arvioidaan olevan mahdollisesti liian iso haaste kerralla yhdelle ihmiselle.

Aluevaaleissa äänestetään valtuutetut sote-uudistuksen myötä perustettavien hyvinvointialueiden (maakunnat) valtuustoihin. Vihreille tilanteesta hankalan tekee se, että Helsinki on vihreiden ydinkannatusaluetta, mutta helsinkiläiset eivät pääse äänestämään aluevaaleissa.
Syynä on se, että sote-uudistuksessa Helsinki säilyy sote-palveluiden ja pelastustoimen järjestäjänä, joten Helsingissä sote-asioista päättää jatkossakin kaupunginvaltuusto, jonka jäsenet valittiin jo kuntavaaleissa.

Itse veikkaan vihreitten saaliiksi aluevaalissa 3-5 %. Siinä on paljon kuntia/kaupunkeja joissa ei vihreillä ole edustusta, jos onkin yksi tai kaksi.
Kun suuri Helsinki on sivussa vaalista.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihan inhimillisesti perustelisin näin;
      Laittaisin Emma Karin sivuun ministeri pestistä, kuin puheenjohtajan sijaisuudestakin, kun sai kolmannen lapsensa n vuosi sitten. Lapsi vaatii oman aikansa, meillä on siihen hyvät kokemukset kun äidin oltava paikalla kotona pienten lasten kanssa. Liian poissa olevia ministerin ja puheenjohtajan tehtävät.

      Lapset edellä pitää mennä, joka ei tuossa alla olevan kirjoituksen mukaan koskenut ay-liikettä kun lakkoili lasten ruualla.

      • Onhan nykyisessä hallituksessa muitakin pienen lapsen äitejä samaan aikaan sekä ministerinä että puolueensa puheenjohtajana. Li Anderssonin lapsi on vasta muutaman kuukauden ikäinen, Annika Saarikolla on kaksi- ja seitsemänvuotiaat lapset ja Sanna Marinilla kolmevuotias lapsi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5430
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2377
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1637
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      239
      1620
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      324
      1150
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1136
    Aihe