Miksi olette suvaitsevaisia ulkomaita kohtaan mutta ette suomalaisuutta kohtaan?
Onko siinä kaukaa tulevassa jotain ihanaa vai miksi sitä ihannoidaan?
Jos joku ulkomaalainen haluaa tulla suomeen niin otatte avosylin vastaan ja palvotte maata tämän jalkojen alla. Haluatte miellyttää ja antaa tälle kaiken ilmaiseksi.
Suomalaisia kohtaan taas on tarjolla eioota.
Suomea kohtaan asenteenne on kuin vanhemman suhde lapseen ja haluatte vain kieltää kaiken.
Ulkomaita kohtaan olette itse lapsia ja haluatte että näistä tulee vanhempianne.
Outoa.
Suvaitsevaisuuden puute
118
972
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi on lapsi
EU on aikuinen
Muut maanosat ovat vanhempia- Anonyymi
Suomi-lapsi hakee hyväksyntää keneltä hyvänsä aikuiselta (EU-maalta) mutta vielä enemmän EU:n ulkopuolisilta mailta!
Jos Pohjois-Korean johtaja päättäisi tulla Suomeen määräilemään niin sehän olisi suvakkien taivas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi-lapsi hakee hyväksyntää keneltä hyvänsä aikuiselta (EU-maalta) mutta vielä enemmän EU:n ulkopuolisilta mailta!
Jos Pohjois-Korean johtaja päättäisi tulla Suomeen määräilemään niin sehän olisi suvakkien taivas.Suvakki haluaa alistua, mutta ei suomalaiselle. Suvakki hakee isäntää ulkomailta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suvakki haluaa alistua, mutta ei suomalaiselle. Suvakki hakee isäntää ulkomailta.
Kyse on siis fetissistä. Fetisismi luokiteltiin Suomessa kansainvälisen tautiluokituksen perusteella sadomasokismin ja transvestismin ohella sairaudeksi aina vuoteen 2011 saakka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on siis fetissistä. Fetisismi luokiteltiin Suomessa kansainvälisen tautiluokituksen perusteella sadomasokismin ja transvestismin ohella sairaudeksi aina vuoteen 2011 saakka.
Jaa. Ei kai se mitään oikeaa fetisismiä ole, kun esim. minä tykkään kovasti, jos naisella on kauniit sääret. Mikä on kaunista, on makuasiaa. Itse en pidä liian hoikista koivista.
- Anonyymi
Orpo TV-ykkösaamussa, Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa samaa mieltä muutkin puolueet, vain hitler mieliset vastustaa.
- Anonyymi
Hitler oli kylläkin Itävaltalainen taidemaalari, joka ei päässyt juutalaiseen taideopistoon. Siitä se ajatus sitten lähti...
- Anonyymi
Sinulla on pakkomielle persuista...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hitler oli kylläkin Itävaltalainen taidemaalari, joka ei päässyt juutalaiseen taideopistoon. Siitä se ajatus sitten lähti...
Hitler oli maahanmuuttaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hitler oli kylläkin Itävaltalainen taidemaalari, joka ei päässyt juutalaiseen taideopistoon. Siitä se ajatus sitten lähti...
Miksi suomessa asuvia turvapaikanhakijoita kutsutaan suomalaisiksi.?
- Anonyymi
Viimeinen sana kuvaa hyvin sisältöä.
- Anonyymi
Totuutta on vaikea myöntää. Aloitus on täyttä totta.
- Anonyymi
Täällä nuo sekopäiset, mitään saamattomat, yhden asian liike persut vielä saavat sekopäisen ja mihinkään johtamattoman äänensä kuuluviin. Onneksi nuoriso ei ole niin typerää, kuin persut itse ovat ja luulevat asioita kuplassansa.
- Anonyymi
Kysy itseltäsi: "Kuka minä olen?"
- Anonyymi
Tuosta ota oppia, juuri tätä tapahtuu Suomessakin.
https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8
Lyhyt tietoisku nykymaailman oudoista ilmiöistä.
- Anonyymi
Tällaisille palstoille nauretaan yleisesti.
"Potilasta viedään ambulanssiin, hän kysyy kuljetetaanko hänet sairaalaan. Ensihoitaja vastaa että ei, hänet viedään keskustelupalstan kommenttiosastolle, siellähän ne oikeat asiantuntijat on."- Anonyymi
Niin se on, pölvästipersut luulevat olevansa kaikkien alojen asiantuntijoita,
somen experttejä kaikissa asioissa.
- Anonyymi
Minä taas odotan sitä päivää kun kaikki persuista
kirjoittavat pääsisivät pian persujen taivaaseen- Anonyymi
Siitä hyvä, että persut itse ei ota rokotteita.
- Anonyymi
Suomessa tehdään kulttuurivallankumousta, tämä on kansamme tahto.
- Anonyymi
Minkälainen kulttuurivallankumous on menossa ?
Suomalaiset saatava ulos luolista ? Olemme jo EU:ssa ja kansainvälistynyt valtio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkälainen kulttuurivallankumous on menossa ?
Suomalaiset saatava ulos luolista ? Olemme jo EU:ssa ja kansainvälistynyt valtio.Tuollainen kai nyt ensin, outoja asioita tapahtuu.
Pitäkää silmänne auki. Lapsia aivopestään jo lastentarhoissa ja peruskoulutasolla.
70-luvun vasemmiston touhut Pirkkalan opetusmonisteineen oli vielä kevyttä kamaa.
Nyt aivan totaalisesti yritetään suomalaisia totuttaa ajatukseen, että kantaväki jää vähemmistön asemaan ja tämä maa täytetään mitä epäsopimattomimpien maiden väestöllä.
Kultturimarxilaisuus:
https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8
Paljon on varsinkin vanhemmilla ihmisillä oppimista nykyajan terminologioissa ja ilmiöissä. Silmät olisi pidettävä auki ja huomioita outoja juttuja.
- Anonyymi
"Eipä voi oppositio enää väittää että otetaan lisää velkaa....eikä leikata mistään ...
Pääministeri kävi leikkauttamassa hiuksensa...
mimmimum-..mi Luin HS.n viikkolehdestä Maalle muuttajat artikkelin, jossa Nigerialaistaustaisen Andy Ikejiofsrin pitää Kihniössä, perhe, työ ja ystävät.
Maahanmuuttajat otetaan parhaiten vastaan pienillä ja köyhillä paikkakunnilla.
Asun pienellä paikkakunnalla. Täällä paikkakunnalta poismuutto on niin suomalaisten kuin maahan pakolaisina tulleiden ihmisten "unelma" päästä ruuhka Suomeen.
Toisaalta suomalaiset ovat koronan kurimuksessa alkaneet liikehtimään ja maallemuutto on yleistynyt heidän keskuudessa joilla on mahdollisuus työnsä puolesta siirtyä suurkaupunkien ruuhkidta.
Mietinkin, onko muukalaisviha vain isojen kaupunkien asumalähiöissä muhiva, verhon takaa kadun vilinää seuraavan ongelma jolla ei ole henkilökohtaista kokemusta ulkomaalaisista ihmisistä.
Erilaisuusko pelottaa, vai mikä?- Anonyymi
PS politiikka.
- Anonyymi
Sen sitten ymmärrät, kun syntyvyys maahanmuuttajien joukossa on paljon korkeampi ja kantaväestö jää vähemmistöön.
Jugoslavian sodat alkoivat siitä erään fiksun naisen mukaan, kun kahden kansan välinen tasapaino järkkyi. Serbien vanhalla alueella heidän väkilukunsa ei kasvanut. Siellä asui myös albanialaisperäisiä mussssl1me1ta, joilla oli korkea syntyvyys.
Näinhän sitten senkin alueen menettivät alkuperäisasukkaat.
Haluatteko tosiaan tänne Lähi-idän kansanvyöryn ja sen mukana 1sl@m1n?
Sh@r1n laki tulee käyttöön, ensin ehkä valtio-valtiossa (vain tietyt alueet). Tästä on jo oikeusistuimessa muutamia tapauksia muualla Euroopassa.
- Anonyymi
Sokeeraava tutkimustulos
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1d87fd4d-9eab-4f3d-9398-76604d37ff95 Harkitkaapa mielessänne, mitä sana "suvaitsevainen" tarkoittaa.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin se on eriarvoisuuden osoitus.
Me olemme vähän parempaa väkeä tässä, me otamme teidät vastaan ihan sivistyneesti, vaikka emme ollenkaan toivo teitä tänne, me emme loukkaa teitä ylenkatseella, sen me pidämme näkymättömissä, emmekä osoita teille, että itse asiassa olette meitä kyllä alempaa joukkoa.
Me suvaitsemme, että olette siinä. Suvaitsemme, että sopeudutte. Suvaitsemme, mutta emme unohda, että olemme kuitenkin se parempi osa kansaa.
Muistutamme teitä, että teidän tulee olla kuuliaiset suvaitsevaisille esimiehillenne, virkailijoille, lain edustajille, kouluttajille, sillä he ovat sitoutuneet suvaitsemaan teitä.Ehkäpä sanalla on erilainen merkitys eri ihmisille.
Minulle "suvaitsevainen" on yksinkertaisesti liberaalit arvot omaksunut yksilö. Demokratia, ihmisten tasa-arvoisuus, ennakkoluuloton asenne uusiin asioihin ja ihmisiin, Humanistinen, avoin ja hyväksyvä.
Ei mielestäni liity eriarvoisuuden osoitusta. Tai itsensä korottamista muiden yläpuolelle (korkeintaan rasistien ja etnonationalistien).
En ole tosin ajatellut syvemmin asiaa.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Ehkäpä sanalla on erilainen merkitys eri ihmisille.
Minulle "suvaitsevainen" on yksinkertaisesti liberaalit arvot omaksunut yksilö. Demokratia, ihmisten tasa-arvoisuus, ennakkoluuloton asenne uusiin asioihin ja ihmisiin, Humanistinen, avoin ja hyväksyvä.
Ei mielestäni liity eriarvoisuuden osoitusta. Tai itsensä korottamista muiden yläpuolelle (korkeintaan rasistien ja etnonationalistien).
En ole tosin ajatellut syvemmin asiaa.Ei tuo humanistinen ja hyväksyvä puoli tule täällä esiin!
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuo humanistinen ja hyväksyvä puoli tule täällä esiin!
Se on lähes ainoa puoleni joka on ollut muuttumaton koko elämäni aikana. Ellet ole sitä nähnyt kirjoituksissani, niin kuten tapaan sanoa "tulkinta on aina lukijan vastuulla".
- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Se on lähes ainoa puoleni joka on ollut muuttumaton koko elämäni aikana. Ellet ole sitä nähnyt kirjoituksissani, niin kuten tapaan sanoa "tulkinta on aina lukijan vastuulla".
Amerikan liberaaleilta on ilmeisesti tarttunut niitä liberaalien ääritapoja, joita digiaikana on helppo levittää korpimökkeihin saakka.
Eräänlaista saastetta . - Anonyymi
Kirjoittamasi kuvastaa omaa ajatteluasi, suurin osa ei ajattele niin, että on joku "armonosoitus" antaa apua hädässäolevalle.
Suvaitsevainen eli "uvakki" on p e r s u j e n keksimä haukkumasana heidän rasisminsa vastapainoksi ja "taisteluaseeksi".
Ei tavallinen ihmisarvoa kunnioittava ihminen ole sitä keksinyt omaa "suvaitsevaisuuttaan"
korostaakseen. - Anonyymi

korostaakseen.piti lukea "suvakki"

korostaakseen.Itsekin sanot, että se on persujen antama nimitys auttamishaluisille ja myötämielisille ihmisille. En tiedä, onko persujen , mutta kovin yleiseksi on muuttunut. Ja sehän on haukkumasana.
Ei sellainen ihminen "suvaitse" saapua auttamaan, hän tulee heti kun voi.
Ei humanitaarinen apu ja auttaminen tarvitse muuta nimitystä.- Anonyymi
Paloma01 kirjoitti:
Se on lähes ainoa puoleni joka on ollut muuttumaton koko elämäni aikana. Ellet ole sitä nähnyt kirjoituksissani, niin kuten tapaan sanoa "tulkinta on aina lukijan vastuulla".
Rehellisyysprosenttikin vaihdellut.
Samaa mieltä Makriinan kanssa.
Suvaitsevaisuus vain korostaa eroa paremposaisten ja "huonompien" välillä.liekko kirjoitti:
Samaa mieltä Makriinan kanssa.
Suvaitsevaisuus vain korostaa eroa paremposaisten ja "huonompien" välillä.Netissä kun ollaan, niin halukas voi napsuttaa googleen "suvaitsevaisuus" tai "suvaitsevainen".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amerikan liberaaleilta on ilmeisesti tarttunut niitä liberaalien ääritapoja, joita digiaikana on helppo levittää korpimökkeihin saakka.
Eräänlaista saastetta .Tässä kerrotaan siitä saasteesta, aate on nimeltään kulttuurimarxilaisuus.
https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittamasi kuvastaa omaa ajatteluasi, suurin osa ei ajattele niin, että on joku "armonosoitus" antaa apua hädässäolevalle.
Suvaitsevainen eli "uvakki" on p e r s u j e n keksimä haukkumasana heidän rasisminsa vastapainoksi ja "taisteluaseeksi".
Ei tavallinen ihmisarvoa kunnioittava ihminen ole sitä keksinyt omaa "suvaitsevaisuuttaan"
korostaakseen.Kyllä suvakismi on myös hyvin haitallista, maamme täytetään ulkomaalaisilla ja heille pitää antaa samat oikeudet kuin muille, esim. kantaväestölle.
Tästä on sopimuskin, Kai Mykkänen allekirjoitti sen Marokon Marrakeshissa joulukuussa 2018.
Jos hallitus on sinisilmäinen vässykkä, niin ei siitää hyvää seuraa. En usko heidän totaaliseen tyhmyyteen. Silti heidän toimenpiteensä ovat vaarallista suvakismia tai sitten se on oikeasti salaliittoteorian toimenpiteitä. Kukaan täyspäinen ei usko siihen, että monta vierasta kansaa voi asua samassa maassa, jotkut ovat erittäin huonosti tänne sopeutuvia. He ovat juuri niitä, joita tänne änkesi v. 2015-2016. Nyt on vaarassa tulla uusi invaasio, koska Valko-Venäjän presidentti lähettää Eurooppaan tarkoituksella noita laittomia maahantulijoita.
Kulttuurimarxilaisuuden temput ovat kieroutunutta supersuvakismia. Tämä filmi kertoo siitä. Tekstitys on suomeksi.
https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8
Minusta sana rasisti ei tarvitse vastakohtaa lainkaan.
Ihmisellä on luonteenpiirteensä, eivätkä ne muutu.- Anonyymi
Persut sanan suvaitsevainen eli "suvakki" onkin keksinyt parjatakseen ihmisarvoa kunnioittavia ihmisiä. Ne sanat ovat nykyään haukkumasanoja. Kiitos persujen,
rasistien.
Nykyään tuo rasistihuudon laine lyö pahasti laitaan.
Ei edes tiedetä mitä rasismilla tarkoitetaan (perustuslaista löytyy kyllä; aikanaan, vuotta en nyt muista, mutta kirjanen keskeisistä asioista on jaettu joka kotiin).
Ei kaikki kritiikki ole rasismia, jotkut vaan näkevät sitä kaikkialla.
Juuri siksi tässä yhteiskunnassa, ei ole kyetty puolueettomasti keskustelemaan ko. asioista.- Anonyymi
Mitä vähemmän sanoo tunnistavansa rasismia sen enemmän on itse rasisti.
On tyypillistä, että rasisti kieltää koko rasismin olemassaolon.
Siitä hänelle tulee hyvä omatunto. Ei hän voi olla rasisti, koska "rasismia ei ole
olemassakaan". - Anonyymi
Musta nainen tuumi haastattelussa näin: "Suomi olisi ihan hyvä maa, kun ei olisi noita suomalaisia"
Eli tuosta voimme päätellä jotakin kuinka meitä arvostetaan autettavien keskuudessa.- Anonyymi
Noista "uussuomalaisista" löytyy aikamoisia kyynärpäiden levittäjiä, jotka ovat röyhkeillä ulostuloillaan arvostelemassa kantasuomalaisia milloin mistäkin, kuinka asioitten pitäisi olla.
Suvaitsemattomia rasisteja, joille muka pitäisi olla kiitollinen, että ovat yleensä suvainneet maahan tulla.
Yksi sellainen oli täällä aikansa, syytti rasismista, ja häippäsi Alankomaihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noista "uussuomalaisista" löytyy aikamoisia kyynärpäiden levittäjiä, jotka ovat röyhkeillä ulostuloillaan arvostelemassa kantasuomalaisia milloin mistäkin, kuinka asioitten pitäisi olla.
Suvaitsemattomia rasisteja, joille muka pitäisi olla kiitollinen, että ovat yleensä suvainneet maahan tulla.
Yksi sellainen oli täällä aikansa, syytti rasismista, ja häippäsi Alankomaihin.Joo muistan ja täällä se sai opintoihinsa Herlinien säätiön stipendin monivuotisen
kun Suomessa palestiinalaisille ollaan vieraskoreita
Hollannissa on matua niin pilvin pimein ettei se saa mitään eikä pääse esille
Sekin yritti vihreiden euroedustajaksi torpattiin niin kuin johtajista olisi Suomessa muka pulaa eikä kaupan hyllyjen täyttäjä läjähommat miellyttäneet - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo muistan ja täällä se sai opintoihinsa Herlinien säätiön stipendin monivuotisen
kun Suomessa palestiinalaisille ollaan vieraskoreita
Hollannissa on matua niin pilvin pimein ettei se saa mitään eikä pääse esille
Sekin yritti vihreiden euroedustajaksi torpattiin niin kuin johtajista olisi Suomessa muka pulaa eikä kaupan hyllyjen täyttäjä läjähommat miellyttäneetjoku .... Abu Hanna?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noista "uussuomalaisista" löytyy aikamoisia kyynärpäiden levittäjiä, jotka ovat röyhkeillä ulostuloillaan arvostelemassa kantasuomalaisia milloin mistäkin, kuinka asioitten pitäisi olla.
Suvaitsemattomia rasisteja, joille muka pitäisi olla kiitollinen, että ovat yleensä suvainneet maahan tulla.
Yksi sellainen oli täällä aikansa, syytti rasismista, ja häippäsi Alankomaihin.Se muuttaja osasi kuitenkin suomen kielen, oli suomalaisen miehen kanssa naimisissakin jonkin vuoden. Kai hänellä oli syytä kylästyä lopulta.
Meillä on se nurkkakuntalainen ajatus, että kaikki maaiiman ihmiset ovat samanlaisia kuin mekin.
Kuitenkin on huomattava, että tunteiden palossa emme suinkaan ole räiskyviä, emme ilahdu äänekkäiksi tanssijoiksi, emme vaivu surun syövereihin huutaen ja jumalamme nimeä toistaen, emme ryntää kaduille lippua heiluttaen vaalivoiton vuoksi, emmekä minkään muun urheilusuorituksen vuoksi kuin jääkiekon MM.kullan. Me emme uhkaile kuolemalla poliittisia vastustajiamme.
Uskomme lakiin ja järjestykseen, ja olemme melko pidättyväisiä yleensäkin.
Se on varmasti tulijoille ihmeellistä. Bussissakin matkustetaan hiljaisuuden vallitessa. Torilla myydään matalalla äänellä perunat ja ahvenet, ei remuta, ei soitto soi, eivät myyjät huutele ostajille.
Maahanmuuttajat eivät hetkessä opi tällaiseen elämänmuotoon. Ja se harmittaa. Ovat äänekkäitä! Juhlivat!
Kummastus on varmasti molemminpuolista.
M;kr.
- Anonyymi
Listan maajussiporukka kekkosajan pönttöjä on niin vähän kokenut että vain suomalaisvastainen nälvintä niiltä sujuu joku lehtiotsikoiden toi toi meinasi unohtua, tottaminen
- Anonyymi
Ivan Puopolo Mtv mänttien tv kuvaa osuvasti listan pönttömaalaisten päänavelua
25.9. Puopolo ""Aika monella on sitkeässä elävä harhaluulo todellisuudesta. Täytyy oikaista se:
Jos A esittää väitteen B, jonka tueksi osoittaa näyttöä XYZ, niin väite B ei kumoudu sillä, että oikein kovasti nimittelee A:ta"" - Anonyymi
AfD Saksassa aate velvoittaa, Suomessa PS aate 30-luvun IKL velvoittaa, nyt käy isäin asutumaan kansan urhokkaat ylväänä seisoo SS-Immonen Eugenin haudalla.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002845827.html - Anonyymi
Riikka Purra 14.9.
Vietän aika vähän aikaa enää twitterissä. Niinpä esimerkiksi luulin, että "antirasistikampanja" on taas jokin verorahoitteisen kansalaisjärjestön tempaus. Ei ehkä maksa vaivaa perehtyä.
Äsken sitten iski päin, että kyseessä todella on valtion, so. ministeriön, edistämä kampanja- Anonyymi
Kampanja on oikein hyvä. Suomalaista rasistia pitää joka päivä muistuttaa,
että on mahdollisuus alkaa ajatella järkevästikin ja alkaa antaa kaikille ihmisille yhtäläisen ihmisarvon.
Ihmisarvo on ihmisoikeus. Aina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kampanja on oikein hyvä. Suomalaista rasistia pitää joka päivä muistuttaa,
että on mahdollisuus alkaa ajatella järkevästikin ja alkaa antaa kaikille ihmisille yhtäläisen ihmisarvon.
Ihmisarvo on ihmisoikeus. Aina.Kunnioittakaa rasistia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kampanja on oikein hyvä. Suomalaista rasistia pitää joka päivä muistuttaa,
että on mahdollisuus alkaa ajatella järkevästikin ja alkaa antaa kaikille ihmisille yhtäläisen ihmisarvon.
Ihmisarvo on ihmisoikeus. Aina.Näin pienen maan kuin Suomi ei kannata todistella suvakkiaan.
Emme voi oman etumme, olemassaolomme vaarantuessa, syleillä koko maailmaa (lue: kehitysmaita) ja antaa heille sitä ihmisarvoa.
Suomessa on pieni väkimäärä, emmekä halua joutua vähemmistöksi omassa maassamme.
Pidetään ulkomaalaiset roskajoukot poissa täältä!
Noita tuli v. 2015-2016 kahdelta suunnalta pohjoiseen Suomeen, lännestä Haaparannasta ja myös Venäjältä suunnilleen samalta leveyspiiriltä. Lähes kaikki olivat taloudellisista syistä tulijoita, kutsumattomia vieraita ei pidä suvaita. Meillä on rajavartijat ja armeija, he sulkekoot rajat asevoimin.
- Anonyymi
Pellekööri ministeriössä
Jani Mäkelä PS 14.9. Tämä on hyvä huomio. Mitä kertoo Suomen demokratian kypsyydestä, että yksittäinen hallitus pystyy valjastamaan ministeriöt ideologiansa aisaa kannattaviksi pellekööreiksi?- Anonyymi
Jani Mäkelä "tyhmä persuksikin" :DDDDDDDDD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jani Mäkelä "tyhmä persuksikin" :DDDDDDDDD
Persun kuuluu olla tyhmä.
- Anonyymi
Päivän byrokraatti 14.9. Tiedä häntä, tuleeko höpöhöpökampanjasta mitään konkreettista, mutta imagotappio se on ja syö uskoa ministeriöiden kykyyn työskennellä ammattimaisesti myös äärimmäisempiä poliittisia liikkeitä edustavien hallituspuolueiden paineessa. Varmasti hävettää monia virkamiehiä.
- Anonyymi
Ulkolaisen suvaitsevaisuus on aneen kaltainen tehden sinusta hyvän ja yhteiskuntakelpoisen ihmisen . Kuten sähköauto , sillä voit ostaa samanlaisen synninpäästön saaden ihmisyytesi arvostuksen takaisin . Yhteiskunta on nyt vain sellainen vihervasemmiston ansiosta .
- Anonyymi
Koko maailmailma on sitten vihervasemmistolainen, suomen vihreät on hyttysen paska isossa kuviossa jos tarkoitat yleismaailmallista panostamista ilmastonsuojeluun, vai haukutko vihreitä ihan ajankuluksi.
- Anonyymi
Laura Huhtasaari avaa suhdettaan uskontoon uutuuskirjassa – kertoo miksi erosi kirkosta ja kuinka sai taksin rukoilemalla
Laura Huhtasaari kertoo muun muassa, ettei hänen lapsiaan ole kastettu. - Anonyymi
Mie otin emännän Kaukoidästä 1978 , en kyllä muuhun vaihtaisi :D
Lemmenkäinen- Anonyymi
Bankogin reissulta toit? Siellä on länkkärimies arvossaan, eikä suotta hurpateta tasattavista.
Yleensä Kaukoidän maissa meinasin.
- Anonyymi
Täydellistä.
Kun mamu tekee samaa niin sehän passaa.
- Anonyymi
Matut pitäisi saada kiinni. Koneinsinööreille joiden todistukset ovat jääneet kotiin pitäisi löytää kansanedustajan ja kaupunginjohtajien virkoja
Presidentti Niinistö kannusti: Muista maista tulleita saatava kiinni ensimmäiseen työpaikkaan - Anonyymi
Todella outo aloitus. Suvaitseminen ei ole sen enempää ihannointia kuin palvomistakaan, vaan ymmärrystä vieraitten tulijoitten kohtaloista. Sitä sydämen sivistystä, jota pelkäävä pikkusieluinen metsäläinen ei tunne eikä osoita.
Suvaitsemisesta ei myöskään asenne omaa maata kohtaan muutu miksikään, mutta aloittajan laisia ressukoita kohtaan kyllä. - Nm. Sitä saa, mitä tilaa- Anonyymi
Nyt olisi kyllä sopinut se "Älä ota upseerienmur..."jne...jne.
Tosinkin on jopa maan johtavien politikkojen ollut myönnettävä ettei noista 2015 tuleista "pakolaisista" ole
hädänalaisia kuin muutama prosentti. Lienevätkö sitten pikkusieluisia vai mikä hannaa,,kun totuuksia lauotaan. Sinä puhut siitä millaista suvaitsevuus on, tai sen pitäisi olla.
Valitettavasti monen kohdalla se ei käytännössä ole noin.
Toiset eivät suvaitse mitään ja toiset suvaitsevat niin, että tolkku unohtuu.- Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
Sinä puhut siitä millaista suvaitsevuus on, tai sen pitäisi olla.
Valitettavasti monen kohdalla se ei käytännössä ole noin.
Toiset eivät suvaitse mitään ja toiset suvaitsevat niin, että tolkku unohtuu.Kysymys kuuluukin: miksi "monen kohdalla se ei käytännössä ole noin" ?
Suomi on sivistysvaltio, peruskoulun käyvät kaikki ja opiskelua voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle jos rahkeet riittävät. Miksi se ei auta yhtään niissä aiheissa, joitten pitää tulla selkärangasta, alitajunnasta, sydämestä ... eli oikeamielisyydestä ja tervehenkisyydestä.
Maailman onnellisin kansa, joka ei tiedä eikä ymmärrä, että onnellinen voi olla vasta sitten, kun on sitä muitten(kin) puolesta kuin omastaan. - Nm. Joku mättää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys kuuluukin: miksi "monen kohdalla se ei käytännössä ole noin" ?
Suomi on sivistysvaltio, peruskoulun käyvät kaikki ja opiskelua voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle jos rahkeet riittävät. Miksi se ei auta yhtään niissä aiheissa, joitten pitää tulla selkärangasta, alitajunnasta, sydämestä ... eli oikeamielisyydestä ja tervehenkisyydestä.
Maailman onnellisin kansa, joka ei tiedä eikä ymmärrä, että onnellinen voi olla vasta sitten, kun on sitä muitten(kin) puolesta kuin omastaan. - Nm. Joku mättääNo en oikein voi olla "onnellinen" rikollisten ja pahantekijöiden tänne tulemisesta.
Se on jo liikaa vaadittu. Huomattu on ettei suvakkia tunnu haittaavan yhtään mikään
vaikka järkyttäviä pahuuksia tehneet. Anonyymi kirjoitti:
Kysymys kuuluukin: miksi "monen kohdalla se ei käytännössä ole noin" ?
Suomi on sivistysvaltio, peruskoulun käyvät kaikki ja opiskelua voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle jos rahkeet riittävät. Miksi se ei auta yhtään niissä aiheissa, joitten pitää tulla selkärangasta, alitajunnasta, sydämestä ... eli oikeamielisyydestä ja tervehenkisyydestä.
Maailman onnellisin kansa, joka ei tiedä eikä ymmärrä, että onnellinen voi olla vasta sitten, kun on sitä muitten(kin) puolesta kuin omastaan. - Nm. Joku mättääNiin miksi, oikea kysymys. En ole mikään siihen vastaamaan, mutta ajattelen, että emme ihmiskuntana ole vielä niin pitkällä,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en oikein voi olla "onnellinen" rikollisten ja pahantekijöiden tänne tulemisesta.
Se on jo liikaa vaadittu. Huomattu on ettei suvakkia tunnu haittaavan yhtään mikään
vaikka järkyttäviä pahuuksia tehneet.Eniten haittaa puupääpersut. Kun päästäisiin niistä eroon. Ne voisi pistää menemään kumiveneellä ulapalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en oikein voi olla "onnellinen" rikollisten ja pahantekijöiden tänne tulemisesta.
Se on jo liikaa vaadittu. Huomattu on ettei suvakkia tunnu haittaavan yhtään mikään
vaikka järkyttäviä pahuuksia tehneet.Tutki tarkemmin itsesi ja oma kansasi, ennen kuin hutkit muita. - Nm. Revi siitä, jos osaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutki tarkemmin itsesi ja oma kansasi, ennen kuin hutkit muita. - Nm. Revi siitä, jos osaat
Osaan. Raiskausrikoksista maahanmuuttajataustaiset tehneet 2020 38% eli huimasta lukemasta on kysymys. Mikä tuollaisen aiheuttaa on taas se kysymyksen todellinen "pihvi"
Selvitys: Raiskauksista epäillyistä 38 prosenttia ulkomaalaistaustaisia – ”Ei selittynyt huono-osaisuudella”
Valtioneuvoston selvitys (Seksuaalirikosten tekijät, tekotilanteet ja ennaltaehkäisemisen mahdollisuudet) nostaa esiin sen, miten ensimmäisen polven ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuja erityisesti aikuisiin kohdistuvissa raiskauksissa Suomessa.
Selvitys nojaa pitkälti Tilastokeskuksen aineistoihin.
Keskiviikkona julkistetun selvityksen mukaan ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten osuus raiskauksista epäillyistä oli 27 prosenttia ajanjaksolla 2011–2020, mutta osuus on kasvanut viime vuosina.
– Vuonna 2020 ulkomaalaiset muodostivat 38 prosenttia raiskauksista epäillyistä. Sosioekonomiset tekijät ja sosiaalinen huono-osaisuus eivät juurikaan näytä selittävän ulkomailla syntyneiden korkeampaa seksuaalirikollisuuden riskiä, selvityksessä todetaan.
revippä siitä. - Anonyymi

revippä siitä.Yeap, kertomuksesi kertoo sinusta melkomoisen paljon, maahanmuuttajista ei juurikaan paljon mitään. - Nm. Et osannut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yeap, kertomuksesi kertoo sinusta melkomoisen paljon, maahanmuuttajista ei juurikaan paljon mitään. - Nm. Et osannut
Erittäin selventävä kommentti edellisellä. Sinä et vaan käsitä isoja asioita. Maahanmuuttajista nimenomaan kyse, eikä sinun kuvitelmistasi heistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin selventävä kommentti edellisellä. Sinä et vaan käsitä isoja asioita. Maahanmuuttajista nimenomaan kyse, eikä sinun kuvitelmistasi heistä.
Yeap, se selventää eeerittäin hyvin, mitä jonkun pelkääjän päässä on poksahtanut. - Nm. Hah
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yeap, se selventää eeerittäin hyvin, mitä jonkun pelkääjän päässä on poksahtanut. - Nm. Hah
Ei vaan lukema kertoo valtavasta kunnioituksen puutteesta Meitä suomalaisia kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan lukema kertoo valtavasta kunnioituksen puutteesta Meitä suomalaisia kohtaan.
Miksi hlvt:ssä kenenkään pitäisi kunnioittaa pönttöpäitä? - Nm. Kunnioitus ansaitaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi hlvt:ssä kenenkään pitäisi kunnioittaa pönttöpäitä? - Nm. Kunnioitus ansaitaan
Asenteesi kanssakulkijoihin on juuri sama kuin musuleilla suomalaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asenteesi kanssakulkijoihin on juuri sama kuin musuleilla suomalaisiin.
Ei ole. Mutta kanssakulkijat, jotka vähättelevät ja etsivät muista syitä omiin ongelmiinsa ja huonoon oloonsa, eivät ansaitse kenenkään kunnioitusta. - Nm. Revi siitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Mutta kanssakulkijat, jotka vähättelevät ja etsivät muista syitä omiin ongelmiinsa ja huonoon oloonsa, eivät ansaitse kenenkään kunnioitusta. - Nm. Revi siitä
Taidat olla vielä enemmän tyhmä kuin voisi kuvitella. Kyse ei ole "huonosta" olostani
Vaan kyse on siitä miksi matu raiskaa vaikka varsin hyvin tiedossa on ettei niin tehdä sivistysmaissa!
Neuvoisin myös sinua,,älä ota upseerien murheita kun et niitä edes ymmärrä.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Mutta kanssakulkijat, jotka vähättelevät ja etsivät muista syitä omiin ongelmiinsa ja huonoon oloonsa, eivät ansaitse kenenkään kunnioitusta. - Nm. Revi siitä
Annat vaikutelman että tuollaiset ikävät asiat mylläävät ainoastaan sinun päässäsi,
kunnioituksen puute erinomaisesti käy selville kommenteistasi.
Mielestäni olet hyvin ikävä ihminen, muiden mollaaminen tuntuu olevan sinulle elinehto.
Revi vaan itse siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annat vaikutelman että tuollaiset ikävät asiat mylläävät ainoastaan sinun päässäsi,
kunnioituksen puute erinomaisesti käy selville kommenteistasi.
Mielestäni olet hyvin ikävä ihminen, muiden mollaaminen tuntuu olevan sinulle elinehto.
Revi vaan itse siitä.En tutki enkä lue raiskaustilastoja kuten te eli niin kuin piru Raamattua. - Nm. En ollenkaan enkä lain
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tutki enkä lue raiskaustilastoja kuten te eli niin kuin piru Raamattua. - Nm. En ollenkaan enkä lain
Tutki ja ota opiksi. Ja opettele kunnioittamaan kanssa ihmisiäkin eikä vain maahanmuuttajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutki ja ota opiksi. Ja opettele kunnioittamaan kanssa ihmisiäkin eikä vain maahanmuuttajia.
Sun ei kannata tutkia, olet selvästi mennyt sekaisin. - Nm. Ei junalauta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun ei kannata tutkia, olet selvästi mennyt sekaisin. - Nm. Ei junalauta
En se ole minä joka päänsä puskaan työntää pelätessään löytävänsä ikäviä asioita ihailemistaan
matu elukoista. Ei siinä sen kummempaa. Anonyymi kirjoitti:
Kysymys kuuluukin: miksi "monen kohdalla se ei käytännössä ole noin" ?
Suomi on sivistysvaltio, peruskoulun käyvät kaikki ja opiskelua voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle jos rahkeet riittävät. Miksi se ei auta yhtään niissä aiheissa, joitten pitää tulla selkärangasta, alitajunnasta, sydämestä ... eli oikeamielisyydestä ja tervehenkisyydestä.
Maailman onnellisin kansa, joka ei tiedä eikä ymmärrä, että onnellinen voi olla vasta sitten, kun on sitä muitten(kin) puolesta kuin omastaan. - Nm. Joku mättääEmme soi olla onnellisia, kun suvaitsemme rasismia, syrjimistä ja kouluväkivaltaa.
Se ei tunnut olevan koulutuksesta kiinni, sllä jokainen suomalainen käy nyt koulua ja voi opiskella taipumustensa mukaan. Kouluissamme ei opeteta ihmissuhdetaitoja eikä edellytetä hyvää käytöstä, sillä siihen ei ole oppikirjoja eikä maisterintutkintoa.
Mutta suvaitsemme kyllä.
Kuten sanottu, suvaitseminen tarkoittaa, että itse on näiden asioiden yläpuolella ja arvostelun ulottumattomissa. Vain sivistymättömät ja vähemmän älykkäät kansanosat hyötyvät suvaitsemisesta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaan. Raiskausrikoksista maahanmuuttajataustaiset tehneet 2020 38% eli huimasta lukemasta on kysymys. Mikä tuollaisen aiheuttaa on taas se kysymyksen todellinen "pihvi"
Selvitys: Raiskauksista epäillyistä 38 prosenttia ulkomaalaistaustaisia – ”Ei selittynyt huono-osaisuudella”
Valtioneuvoston selvitys (Seksuaalirikosten tekijät, tekotilanteet ja ennaltaehkäisemisen mahdollisuudet) nostaa esiin sen, miten ensimmäisen polven ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuja erityisesti aikuisiin kohdistuvissa raiskauksissa Suomessa.
Selvitys nojaa pitkälti Tilastokeskuksen aineistoihin.
Keskiviikkona julkistetun selvityksen mukaan ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten osuus raiskauksista epäillyistä oli 27 prosenttia ajanjaksolla 2011–2020, mutta osuus on kasvanut viime vuosina.
– Vuonna 2020 ulkomaalaiset muodostivat 38 prosenttia raiskauksista epäillyistä. Sosioekonomiset tekijät ja sosiaalinen huono-osaisuus eivät juurikaan näytä selittävän ulkomailla syntyneiden korkeampaa seksuaalirikollisuuden riskiä, selvityksessä todetaan.
revippä siitä.Minkämaalaisia ne loput ovat?
Ulkomaalaissyntyisten vanhempien täällä syntyneitä lapsia? Suomen kansalaisia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla vielä enemmän tyhmä kuin voisi kuvitella. Kyse ei ole "huonosta" olostani
Vaan kyse on siitä miksi matu raiskaa vaikka varsin hyvin tiedossa on ettei niin tehdä sivistysmaissa!
Neuvoisin myös sinua,,älä ota upseerien murheita kun et niitä edes ymmärrä....Mitä sivistysmaata mahdat tarkoittaa? 100-38 tekee 62. Mistähän ne sivistymättömät prosentit tulevat?
- Anonyymi
Puolustat huijareita, muista Haaparannasta tulleet 2015 tai 2016, sekä Putinin lähettämät Iärajalta Pohjois-Suomeen. Siellä ei oikeita pakolaisia ollut. Nuo aiheuttivat valtavan kustannuserän Suomelle.
Katsokaa Ruotsin, Saksan ja Tansakan ongelmia suuren maahanmuuton takia. Nuo tulijat eivät ikinä sopeudu Länsimaihin. Uutiset näiden aiheuttamista ongelmista salataan täysin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en oikein voi olla "onnellinen" rikollisten ja pahantekijöiden tänne tulemisesta.
Se on jo liikaa vaadittu. Huomattu on ettei suvakkia tunnu haittaavan yhtään mikään
vaikka järkyttäviä pahuuksia tehneet.Niiden pitää omakohtaisesti kokea ryöstöt, puukotukset ja raiskaukset, tai vieläkin pahempaa.
Eikös kuitenkin Turun puukkohyökkäyksessä sattui olemaan joku suursuvakki vahingossa Moran tiellä?
Sipilää on pilkattu sinisilmäisyydestä, kun tarjosi taloaan pakolaisille. Sitten hän oli ollut yhteiskuvassakin jonkin ns. alaikäisen (oikeasti n. 40 v) Lähi-idän "pakolaisen" kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaan. Raiskausrikoksista maahanmuuttajataustaiset tehneet 2020 38% eli huimasta lukemasta on kysymys. Mikä tuollaisen aiheuttaa on taas se kysymyksen todellinen "pihvi"
Selvitys: Raiskauksista epäillyistä 38 prosenttia ulkomaalaistaustaisia – ”Ei selittynyt huono-osaisuudella”
Valtioneuvoston selvitys (Seksuaalirikosten tekijät, tekotilanteet ja ennaltaehkäisemisen mahdollisuudet) nostaa esiin sen, miten ensimmäisen polven ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuja erityisesti aikuisiin kohdistuvissa raiskauksissa Suomessa.
Selvitys nojaa pitkälti Tilastokeskuksen aineistoihin.
Keskiviikkona julkistetun selvityksen mukaan ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten osuus raiskauksista epäillyistä oli 27 prosenttia ajanjaksolla 2011–2020, mutta osuus on kasvanut viime vuosina.
– Vuonna 2020 ulkomaalaiset muodostivat 38 prosenttia raiskauksista epäillyistä. Sosioekonomiset tekijät ja sosiaalinen huono-osaisuus eivät juurikaan näytä selittävän ulkomailla syntyneiden korkeampaa seksuaalirikollisuuden riskiä, selvityksessä todetaan.
revippä siitä.%-luku tuntuu monesta liian pieneltä.
Kannattaisi suhteuttaa raiskausten määrät kahdelle väestöryhmälle:
1. Suomen kantaväestön miehet, esim. ikäluokat 17 v - 60 v muutama hassu länkkäri.
2. ns. pakolaiset Lähi-idästä.
Silloin havaittaisiin suurimmissa kaupungeissamme suurinpiirtein 40-kertaista suhteutettua raiskausten määrää, tekijöinä nuo Lähi-idän 1sl@m maahantunkeutujat. Ajoittuvat jonnekin vuodelle 2016. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asenteesi kanssakulkijoihin on juuri sama kuin musuleilla suomalaisiin.
Musut polvistukoot nöyrinä hyväntekijöidensä edessä. Tämä on ainoa oikea käyttäytymismalli, olla kiitollinen turvapaikasta ja jostain suojatöistä verorahoillamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tutki enkä lue raiskaustilastoja kuten te eli niin kuin piru Raamattua. - Nm. En ollenkaan enkä lain
Opettele peruskoulun matematiikkaa sen verran, että et ikinä enää möläyttelisi idioottimaisesti "piru raamattua".
Ei ole piru raamattua lukemassa, jos maahantunkeutujien raiskausrikokset ovat 40-kertaisia kantaväestöön nähden, kun lasketaan suhteelliset määrät, suhteutettuna miespuolisen väestön kokoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En se ole minä joka päänsä puskaan työntää pelätessään löytävänsä ikäviä asioita ihailemistaan
matu elukoista. Ei siinä sen kummempaa.En voi tietää, mikä muu teikäläisiä sekoittaa kuin pää pytyssä ja pelko, mutta rumasti nimittelemäsi tyypit ovat tasan samanlaisia ihmisiä kuin sinäkin. - Nm. En ihaile
- Anonyymi
Jäin miettimään että mitä ....Eläinoikeudenjuristit: Eläinten oikeudet nostettava ihmisoikeuksien rinnalle....
mimmimum-..mi- Anonyymi
Varmaan tarkoittaa sitä..kameelit ynnä leijonat, tiikerit ja muut Venäjän karhut saa sen jälkeen lampsia Suomeen aivan vapaasti,,hirnahtaa vaan rajalla "Asulum" tai sellaiseksi tulkittavan äännähdyksen?
Mutta ei hätää: Suomalainen veronmaksaja maksaa kyllä,,vaihtoehtoahan ei todellisuudessa ole? Noinhan näyttää käyvän jokaisen halukkaan maahantulijan kohdalla jo muutenkin.
Tänne vaan,,meillä on "Tilaa" ja rahaa... - Anonyymi
Persu puolustaa mitä vain, mutta ei ihmisistä muita kuin toista persua eli toista rasistia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu puolustaa mitä vain, mutta ei ihmisistä muita kuin toista persua eli toista rasistia.
No olkaa te apinat keskenänne.
- Anonyymi
Kyllä meitä tyhmiä protestantteja on helppo vetää nenästä. Puskemme töitä niska limassa, koska protestantit pitävät työtekoa "pyhänä". Venäjän patriarkaattikin pitää suomalaisia fasisteina ja on pitänyt jo pitkään. Johtuu siitä, että olemme saaneet elitasomme nousemaan työnteolla. Ahkeria on pidettävä jotenkin ilkeinä.
Sitten on nämä kansakunnat, joiden pääohjenuorana on sama ihmiskäyttäytyminen, mutta nyansseista ollaan niin erimielisiä, että erimieltä olevat nähdään vihollisina, jotka pitää jopa tappaa. Syntyy pakolaisia, joilla on kuitenkin tuo pääohjenuora syvällä sisimmässään, Jopa pakolaisina ollessaan valvovat toisiaan, jotta pysyvät yhtenäisenä vieraassa kulttuurissa. Näin se heidän oma kulttuurinsa säilyy ja leviää.
Korjatkaa, jos olen pahasti väärässä. - Anonyymi
Älä sotke asioita.
Putinin propaganda toitottaa kansalle,
että kaikki maat ovat fasistisia tai muuta valhetta,
koska hänen täytyy antaa kansalle sellainen kuva pysyäkseen vallassa,
ettei länsimaissa ole mitään hyvää,
länsimaat ovat rappiolla,
mutta Venäjällä on kaikki hienosti,
kansalla on kaikki hyvin,
kiitos Hänen, Putinin.
Ideologisesti Putinin kanssa samanmieliset uskovat Putinia.
Putinin lakeija persu-suomalainen dosentti Bäckmankin
huuteli keskellä peltoa Venäjän ja Ukrainan rajalla
Ukrainaan päin
megafoniinsa: Fasistit !!! Fasistit !!!- Anonyymi
Bäckman on yhtä hullu kuin muutkin persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bäckman on yhtä hullu kuin muutkin persut.
Kunnianloukkaus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bäckman on yhtä hullu kuin muutkin persut.
En suvaitse Bäckmania vaikka olen Persujen äänestäjä.
- Anonyymi
Voi ku olis Fenno käynyt pakkoruotsi tunnilla , olis rekisterinumeroissa lukenut muuta kuin KUK :D
Koko Skandinavia nauraa teille , tollot :D
Ett dåligt huvud hade han , men hjärtat det var gott !
Sven Vikipedia: "Suvaitsevaisuus tarkoittaa jonkin asian suvaitsemista eli sen sietämistä, sallimista ja hyväksymistä,vaikka itse paheksuukin ja vierastaakin sitä ja pitää sitä vähemmän hyvänä, jopa vääränä."
"Unescon määritelmän mukaan suvaitsevaisuus on kulttuurien, ilmaisutapojen ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Suvaitsevaisuuteen kuuluu se, että kaikki ihmiset saavat pitää vapaasti kiinni omasta vakaumuksestaan, ja se, että luonnostaan, käyttäytymisensä tai arvojensa puolesta erilaisilla ihmisillä on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös sitä, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille"
Samasta lähteestä.
Rasismista on nyt tullut pelottava haukkumasana, ja ketä tahansa voidaan syyttää rasismista. Rotyupuhtaus on ilmeisesti tulossa muotiin.
Nyt on jo rasismia ottaa käyttöön jonkun toisen roturyhmän vaatetusta tai kampausta tms. Kuulemma koko pään peittävät ohuet palmikot ovat ylikiharien mustaihoisten konsti taltuttaa hiuspehkonsa, ja on muiden ihmisten varottava matkimasta tätä, sillä se on rasismia. Salaa voisi kysyä, onko rasismia, jos ylikiharia hiuksia suoristetaan kampaajan taidoilla.
Saamelaiskoruja ja vaatteita ei pidä enää käyttää eikä hankkia, se on rasismia sekin.
Vielä muutama vuosi sitten ei kukaan tiennyt lähimmäisensä sukutaustoja, nyt saamelaiset ovat alkaneet huomata eriarvoisuutta kohtelussaan myös täällä Etelä-Suomessa.
Onko se sitten rasismia, että käsitöitään kauppaavat saamelaiset ohitetaan markkinoilla, eikä uskalleta ostaa heidän tuotteitaan.- Anonyymi
Makriinalle
Tunnetko paljonkin ihmisiä joista "rasismi" on pelottava haukkumasana? Tai ihmisiä, jotka voivat syyttää ketä tahansa rasismista? Entä tunnetko ketään joka käyttää ilmaisuja "rotupuhtaus" ja "roturyhmä" tai edes sellaisia ihmisiä jotka pohdiskelevat ja keskustelevat sen tyyppisiä asioita joissa noita sanoja sitten käyttävät? Ja vielä tämä: " Rotyupuhtaus on ilmeisesti tulossa muotiin.", miten niin "ilmeisesti" voisitko hieman perustella, esim. kertoa ketkä mielestäsi mitä ilmeisimmin ovat ajamassa "rotupuhtauden" asiaa?
Se, että ottaa käyttöönsä jonkun toisen etnisen ryhmän tai vähemmistön "vaatetusta tai kampausta tms.", ei tietenkään ole rasismia.
Se, että yleistäen ja asioita yksinkertaistaen väittää tai vihjailee koko tämän vähemmistön pikkusieluisesti ja ihan syyttä suotta loukkaantuvan ja suuttuvan siitä että heidän "vaatetusta tai kampausta tms." käyttävät vähemmistöön kuulumattomat, se kyllä saattaa olla rasismia.
Voit halutessasi aivan huoletta ja ilman pelkoa letittää "hiuspehkosi" tai "yli"ohuet hiuksesi "koko pään peittäville ohuille palmikoille" kukaan ei varmasti loukkaannu tai syytä sinua rasismista. Kun sanoin afrosuomalaiselle kampaajalle haluavani koko päätä pitkin meneviä lettejä mutta ehdottomasti ilman mitään lisähiuksia niin hän kyllä ensin vähän hämmentyi mutta kokosi itsensä nopeasti ja rupesi kampailemaan hiuksiani jakauksille ja arvioimaan mitä voidaan tehdä. Sanoi sitten, että vaikka leteistä tulee aika ohuet ja paljon pohjaa tulee näkymään niin koska pään muoto on kaunis ja päänahkakin terve ja kaunis niin tulee hyvä lopputulos myös ilman lisähiuksia.
Jätä pois turhat ja naurettavat pelot. Jos haluat käyttää jonkun etnisen ryhmän vaatteita, koruja tms., niin senkin voi tehdä heidän kulttuuriaan ja symboleitaan kunnioittaen, harkiten ja hyvällä maulla, hyväntahtoisesti.
Toki sen voi tehdä myös alentavalla ja pilkkaavalla tavalla, karikatyyrejä luoden ja jo luotuja stereotypioita vahvistaen tai vain omaa itseään muiden kulttuurista lainaamillaan asioilla esille tuoden.
Jos joku etnisen ryhmän jäsen tai taho käyttää hänelle ehdottomasti kuuluvaa oikeutta julkisesti arvostella valtaväestön edustajien kyseenalaisella tavalla tekemiä kulttuurisia lainoja niin mielestäni viimeistään se, että vielä tästä arvostelustakin loukkaannutaan/suututaan/haukutaan ja pilkataan on osoitus sellaisesta ylemmyydentunnosta että sitä voisi jo rasisminakin pitää.
Bessie Anonyymi kirjoitti:

BessieKun mainitsin nämä kaumoaukset ja etnisten ryhmien vaatetuksen ja korut, siteerasin saamiani viestejä. Ei minula ole mustaa valkoisella, kun kuulen haastattelun tai vihreisiin kuuluvan henkilön puheenvuoroja.
Olen vain sitä mieltä, että rasismilla nyt ratsastetaan ja yritetään syyllistää kaikki, jotka tämän sanankin mainitsevat. Palmikkokampauksen historian kertoi minulle nuori, monikulttuurisessa porukassa kulkeva henkilö, joka oli purkanut pois oman palmikkokampauksensa.
Minä en ole loukkaantunut, en haiveniani kampaa kuin vanhalla tyylilläni, en käytä koruja enkä kansallispukuja.
Toivottavasti et löydä aloituksestani suuttumusta, se ei ole tarkoitukseni.
Haluaisin vain ottaa keskusteluun rasismin pelon, jota turhaan lietsotaan.
Pyrimme tasa-arvoiseen elämään, ja uskon että kunhan suomalainen kantaväestö (tuomittava nimitys, kuulemma, mutta en muutakaan keksi) oppii ymmärtämään tulijoiden omaleimaisuutta paremmin, niin elämä monimuotoisessa Suomessa voi jatkua rauhallisesti.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Makriinalle
Tunnetko paljonkin ihmisiä joista "rasismi" on pelottava haukkumasana? Tai ihmisiä, jotka voivat syyttää ketä tahansa rasismista? Entä tunnetko ketään joka käyttää ilmaisuja "rotupuhtaus" ja "roturyhmä" tai edes sellaisia ihmisiä jotka pohdiskelevat ja keskustelevat sen tyyppisiä asioita joissa noita sanoja sitten käyttävät? Ja vielä tämä: " Rotyupuhtaus on ilmeisesti tulossa muotiin.", miten niin "ilmeisesti" voisitko hieman perustella, esim. kertoa ketkä mielestäsi mitä ilmeisimmin ovat ajamassa "rotupuhtauden" asiaa?
Se, että ottaa käyttöönsä jonkun toisen etnisen ryhmän tai vähemmistön "vaatetusta tai kampausta tms.", ei tietenkään ole rasismia.
Se, että yleistäen ja asioita yksinkertaistaen väittää tai vihjailee koko tämän vähemmistön pikkusieluisesti ja ihan syyttä suotta loukkaantuvan ja suuttuvan siitä että heidän "vaatetusta tai kampausta tms." käyttävät vähemmistöön kuulumattomat, se kyllä saattaa olla rasismia.
Voit halutessasi aivan huoletta ja ilman pelkoa letittää "hiuspehkosi" tai "yli"ohuet hiuksesi "koko pään peittäville ohuille palmikoille" kukaan ei varmasti loukkaannu tai syytä sinua rasismista. Kun sanoin afrosuomalaiselle kampaajalle haluavani koko päätä pitkin meneviä lettejä mutta ehdottomasti ilman mitään lisähiuksia niin hän kyllä ensin vähän hämmentyi mutta kokosi itsensä nopeasti ja rupesi kampailemaan hiuksiani jakauksille ja arvioimaan mitä voidaan tehdä. Sanoi sitten, että vaikka leteistä tulee aika ohuet ja paljon pohjaa tulee näkymään niin koska pään muoto on kaunis ja päänahkakin terve ja kaunis niin tulee hyvä lopputulos myös ilman lisähiuksia.
Jätä pois turhat ja naurettavat pelot. Jos haluat käyttää jonkun etnisen ryhmän vaatteita, koruja tms., niin senkin voi tehdä heidän kulttuuriaan ja symboleitaan kunnioittaen, harkiten ja hyvällä maulla, hyväntahtoisesti.
Toki sen voi tehdä myös alentavalla ja pilkkaavalla tavalla, karikatyyrejä luoden ja jo luotuja stereotypioita vahvistaen tai vain omaa itseään muiden kulttuurista lainaamillaan asioilla esille tuoden.
Jos joku etnisen ryhmän jäsen tai taho käyttää hänelle ehdottomasti kuuluvaa oikeutta julkisesti arvostella valtaväestön edustajien kyseenalaisella tavalla tekemiä kulttuurisia lainoja niin mielestäni viimeistään se, että vielä tästä arvostelustakin loukkaannutaan/suututaan/haukutaan ja pilkataan on osoitus sellaisesta ylemmyydentunnosta että sitä voisi jo rasisminakin pitää.
BessieHyvä Bessie!
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774854- 133463
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402233Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly262014Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471956Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6821921- 1181855
- 1381767
- 451525
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101441