Nyt näyttää tosi pahalta SDP kannalta

Sanna ja miehensä; että Jumala kulkisi heidän kanssaan heidän avioliittonsa loppuun asti. He halusivat jakaa elämänsä yhdessä Jumalan tahdon mukaisesti.
-iski kuningas alkoholi, ja toinen mies.
Toinen mies jolle piti löytää paikka SDP johtoelimissä, Antti Lindtman haistoi vaaransa tulla syrjäytetyksi ja kieltäytyi sijaisuudesta varapuhemieheksi. Siinä oli Sannan jekku siirtää Nurminen SDP ryhmänjohtajaksi, toki pysyvästi. Toverit katselee menoa suu auki pääministeristään, ja toveri Nurmisesta. Toverit vielä hoilaa vanhaa virttään osa " kepun vika "

No, ei mitään hätää toverein toisella saralla veturimiehet lakkoilevat totuttuun tyyliin pääkaungin paikallisliikenteessä. 5 kk kursilta 4000-5000 kk palkat junankuljettajilla. Kun nyt työnantaja Helsingin kaupunki HKL HSL on viemässä palkallisen ruokatunnin. Matkustavat ihmiset inhmeissään pyörittelevät silmiään kuin sudet naidessaan, että missä aikataulun junat viipyy. Aikansa odotettuaan lähtevät etsimään muuta kyytiään.. Jokunen punatoverien äärilaidan edustaja, aiemmin olivat kommunistein nimillä, Ay-liikkeessä tekee normaaliaan kaiken vastustamista, vaikka saippuapalan puolikas heille riittää syyksi lakkoilla.
Aikanaan Rautaruukilla jossa kommunisti pääluottamusmies, istuivat -lakkoillen väärän värisen kahvinkeittimen ostosta, jonka työnantaja oli mennyt tekemään "omin lupinsa". Toveri pääluottamusmiehellä olisi ollut oma suosikkivärinsä siihen.

13

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      https://demokraatti.fi/paaministeri-marin-kehottaa-instagramissa-boomereita-ottamaan-rennosti
      Marinin tarinassa on kuva hymyilevästä pääministeristä, jonka takana seisoo kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.). Videon äänenä on muusikko Benjamin Peltosen Boomeri-kappaleen kertosäe, jossa boomereita kehotetaan pistämään jäitä hattuun ja ottamaan coolimmin ja relaamaan, jotta nämä eivät olisi debby downereita.

      Boomerien eli keski-ikäisten ja sitä vanhempien yleiskielellä kyseinen kertosäe tarkoittaa suurin piirtein: ”Hei, keski-ikäinen, jäitä hattuun, ota rauhallisemmin. Rentoudu, älä ole ikävä tunnelman pilaaja, vaan tarkastele maailmaa laajemmin.”

    • Anonyymi

      Tovereilla ei kulje.

    • Anonyymi

      epäpyhää jumalatonta meininkiä pidetäänkö kansalaisia täydellisinä idiootteina?

      • Anonyymi

        Kyllä teitä pidetään, Te, jotka olette äänestämällä vaikuttaneet.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä teitä pidetään, Te, jotka olette äänestämällä vaikuttaneet.

        Oikeassa olet.


    • Anonyymi

      Kusipäistyminen vaatii hieman ennen sitä.

    • Anonyymi

      Kyllä Jumala kulkee Sannan ja hänen miehensä kanssa.

      Kulkeehan Hän Jussin ja Hillankin mukana, vaikka Jussi täyttikin maata Hillan lisäksi myös Hillan ystävättären kanssa.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät? heidän onnensa kun hengailee toisen Ilmarin kanssa.
        Kerro tietosi kun noin varma olet, oletko kenties heidän sisäpiiriään?
        Epäiln että olet olet ideologian sumentama, joko kommunisti tai sosialisti,
        joiden kummankin tavoitteet on diktatuuri ja kansan köyhdyttäminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät? heidän onnensa kun hengailee toisen Ilmarin kanssa.
        Kerro tietosi kun noin varma olet, oletko kenties heidän sisäpiiriään?
        Epäiln että olet olet ideologian sumentama, joko kommunisti tai sosialisti,
        joiden kummankin tavoitteet on diktatuuri ja kansan köyhdyttäminen.

        Minä en luota sosialisteihin, kommunisteihin enkä persuihin. Minä luotan Kaikkivaltiaaseen rakastavaan Jumalaan.


      • Anonyymi

        Ja entinen helluntalainen Sebastian Tynkkynenkin on tehnyt täyskäännöksen "perään päin", mieskin on maahanmuuttaja. Oliko Tynkkysellä lapsikin jonkun naisen kanssa, nythän se on luonnollisesti hankalaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät? heidän onnensa kun hengailee toisen Ilmarin kanssa.
        Kerro tietosi kun noin varma olet, oletko kenties heidän sisäpiiriään?
        Epäiln että olet olet ideologian sumentama, joko kommunisti tai sosialisti,
        joiden kummankin tavoitteet on diktatuuri ja kansan köyhdyttäminen.

        Petsit on Putiinin sekasorron välineitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja entinen helluntalainen Sebastian Tynkkynenkin on tehnyt täyskäännöksen "perään päin", mieskin on maahanmuuttaja. Oliko Tynkkysellä lapsikin jonkun naisen kanssa, nythän se on luonnollisesti hankalaa.

        Sebastian hakkaa nekkeriään kuin korppi kalasäkkiä, valmista ei tule. Massu ei turpoa kun se oikea reikä nekkeriltä puuttuu. Miksei Seba etsinyt 2-reikäistä nekkeriä?


    • Anonyymi

      MITÄÄN MUUTA JOHTOPÄÄTÖSTÄ TUOSTA EDELLÄ OLEVASTA VOISI VETÄÄ, KUIN SDP:N LINJA PITÄÄ, EI MITÄÄN UUTTA NORMAALIA ODOTETTAVISSA, VANHALLA IKIVANHALLA TYYLILLÄ MENNÄÄN,
      SE MIKÄ TIELLÄ, HEITETÄÄN SYRJÄÄN JA KITUMAAN, ELLEI PERÄTI YKSINKERTAISESTI HÄVIÄ.
      SANNA MARININ BOOMER LINJAUS, SEKIN ON VANHAA, JO CORONAN AJOILA JA ENNENKIN EUTANASIA, SIINÄHÄN YKSINKERTAISESTI PYSTYTÄÄN, SIINÄKIN ELIMINOINAAN HANKALAT, SAIRAAT JA VANHAT.
      SANNA MARINI UUDISTUKSET OVAT PELKÄSTÄÄN VANHAN JA OLEMASSA OLEVAN HÄVITTÄMISTÄ JA JUHLIMISTA A JA RAHOITTAMISTA, AJAMALLA VELKARALLIA.
      Mitenkähän kauan tuotakin luulisitte kestävän.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      899
    Aihe